Konsensus on mennyttä onneksi

Anonyymi-ap

Jatkossa puoluekenttä jakaantuu kahteen blokkiin punamullan edustamaan konservatiiviseen totälitääriseen pahoinvoinvointivaltion ylläpitämiseen jossa ole valtiota varten.
Toinen blokki on liberaalit uudistajat jotka näkevät valtion tehtävän olevan estämättä vapaita kansalaisia.
Ja tälle yhdelle tiedoksi. Punamulta liittyy Suomen Keskustaan ettei tarvi tulla taas asiaa kysymään.
Ehdit Sammallahti Puopolo kannattaa kuunnella mitä on sanottavana.
Armeijaa ja poliisia luonnollisesti tulee vahvistaa muuten valtion tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi.
Verotus on varastamista.
Oikeistodemari.

15

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Punamulta nojaa Keynesiläisiin utopioihin positiivisista vapauskäsitteistä ja että julkisen sektorin kasvattaminen lisää kansakunnan varallisuutta.
      Kansakunta ei ole valtio.
      Rehdin Holkerin hallitus yritti tätä mätäpaisetta puhkaista.
      Äärilibertaarinen sosialidemokraatti.

    • Anonyymi

      Vasemmisto nyt 54 kansanedustajaa, ei ole asiaa seuraaviin hallituksiin.
      Blokkina jää oppositioon. Poliittiset lakot lopetetaan, YTK jo SAK ;ta suurempi.

    • Anonyymi

      Demarit jää Sannaa kehumaan oppositioon. Katseleen saunakuviaan.

      • Anonyymi

        Täällä Arska ja Pankkolängvitsi näitä pahoinvointivaltiososialisteja.
        MPP:llä ja Martilla vähän omaa ajattelua.
        Paituli.


    • Anonyymi

      Halla-aholainen Paitulihan se taas on saanut aivostondiksen yövartijavaltiokiimassaan.

      • Anonyymi

        Avaaja oli kylläkin ultralibertaristinen Oikeistodemari.
        Hänen häijy sivupersoona Paituli
        hoitelee sitten törkyosaston.
        Halla-aho on muuten sinulle herra puhemies.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avaaja oli kylläkin ultralibertaristinen Oikeistodemari.
        Hänen häijy sivupersoona Paituli
        hoitelee sitten törkyosaston.
        Halla-aho on muuten sinulle herra puhemies.

        Oikeistodemarit eivät ole mitään pinochetiläisiä vatipäitä.

        Halla-aho on minun silmissäni pelkkä henkisesti alikehittynyt autisti, jonka väripaletista ei löydy kuin kaksi väriä. Musta ja valkoinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avaaja oli kylläkin ultralibertaristinen Oikeistodemari.
        Hänen häijy sivupersoona Paituli
        hoitelee sitten törkyosaston.
        Halla-aho on muuten sinulle herra puhemies.

        Kerros Pankkolängvitsi mikä on positiivisen ja negatiivisen vapauskäsitteen ero ja miten se liittyy sosiaalipolitiikkaan.
        Omin sanoin kiitos, ei kopioita tai linkkejä.
        Haluan ottaa selville oletko vakavasti otettava keskustelija.
        Oikeistodemari.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerros Pankkolängvitsi mikä on positiivisen ja negatiivisen vapauskäsitteen ero ja miten se liittyy sosiaalipolitiikkaan.
        Omin sanoin kiitos, ei kopioita tai linkkejä.
        Haluan ottaa selville oletko vakavasti otettava keskustelija.
        Oikeistodemari.

        Ei tullut vastausta ei.
        Eli vastaan Pankkolängvitsin puolesta. Positiivinen vapauskäsite mikä voidaan liittää keynesiläisyyteen tarkoittaa yksilön vapauksien lisäämistä resursseilla. Eli toisin sanoen tulonsiirroilla.
        Negatiiviinennvapauskäsite voidaan liittää friedmanilaisuuteen ja se tarkoittaa yksilön vapautta toimia jonkun estämättä eli toisin sanoen valtion.
        Punamultalainen keynesiläisyys, idänkauppa ja rahamarkkinoiden liian myöhään tapahtunut vapauttaminen tuhosivat Suomen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeistodemarit eivät ole mitään pinochetiläisiä vatipäitä.

        Halla-aho on minun silmissäni pelkkä henkisesti alikehittynyt autisti, jonka väripaletista ei löydy kuin kaksi väriä. Musta ja valkoinen.

        Kertoo vain itsestäsi että sinulla tuollaisia asenteita esim. autisteja kohtaan.
        Autistit muuten eivät ole mitenkään henkisesti alikehittyneitä eli paitsi että. olet tyhmä olet myös ennakkoluuloinen.
        Mutta Sirola Opiston speksit minkä sille voi.
        Musta ja valkoinen ovat yleensä voimakkaampia kuin harmaan sävyt.


    • Anonyymi

      Meillä olisi remontin paikka politiikassa.
      Ei toimi kun punavihreät jarruttaa. Yksi esimerkki ydinvoima, sitä olisi nyt ihan mukavasti ilman Taistolais- vihreää vastustusta. Nyt sitten hyväksyvät.
      4,5% menee nyt kotimaisille sosiaaliraha, loput muita kieliä puhuville. Ihmettele siinä sitten rahan vähyyttä. Punavihreitä ei koskaan hallitukseen. Osia ei demareistakaan.

      • Anonyymi

        Tere Sammallahden mukaan vasemmistolaisuus on konservatismia.
        Suomen valtio antaa läksiäislahjana karkotettavalle henkilölle 5000 euroa.


    • Anonyymi

      Tästä on hyvä jatkaa. Katsotaan seuraavissa vaaleissa, ryhmittäytyvätkö äänestäjät mieluummin punamullan vai Orpo-Purran liittolaisuuden taakse.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Haluatko veronmaksaja keynesiläisten imevän sinut kuiviin.
        Kerron esimerkin. Verovaroin jaetaan äitiyspakkaus. Miksi sitä. ei voi ostaa omalla rahalla?
        Onko yhteiskunnan tehtävä Sitäpaitsi jakaa ilmaisia kortonkeja?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Haluatko veronmaksaja keynesiläisten imevän sinut kuiviin.
        Kerron esimerkin. Verovaroin jaetaan äitiyspakkaus. Miksi sitä. ei voi ostaa omalla rahalla?
        Onko yhteiskunnan tehtävä Sitäpaitsi jakaa ilmaisia kortonkeja?

        Tulevaisuudessa sosiaalitukien saamisen edellytys on Peth testin läpäisy.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      145
      3925
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      9
      3362
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      46
      2923
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2842
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      142
      2503
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      50
      2154
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      16
      1368
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      99
      1345
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1294
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      80
      1156
    Aihe