Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !
Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.
Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea ! Työttömyys kasvaa edellee
7
136
Vastaukset
- Anonyymi
Rikkaiden rikastuminen😂
Suomessa ole kuin muutama rikas, loput enemmän tai vähemmän köyhiä. - Anonyymi
Suomessa on vain köyhiä ja persaukisia.
Rikkaat ja varakkaat on vaihtaneet valtiota ajat sitten. - Anonyymi
Edelleen
jos yliverotetaan, kenelläkään ei ole vara investoida esimerkiksi kaivinkoneeseen.
Jokohan tämä nyt aukenisi aloittajalle.
epäilen että ei.
No se on hänen häpeänsä.- Anonyymi
Ei aukea, kun päätös on tehty.
Aivan sama, vaikka laittaisi mitä faktoja tiskiin.
Sitten kait otetaan taas esille se yritystuki diipa daapa, mitä täällä joku räkyttää vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Ainoa toimenpide joka muutamassa kuukaudessa kääntäisi velkaantumisen ylijäämäiseksi budjetiksi, olisi koko julkisen sektorin alasajo ja tulonsiirtojen ajaminen siihen pisteeseen, että menot pienenevät vuositasolla 10 miljardia, oikaistuna vielä säästöjen aiheuttamilla verotulomenetyksillä.
Tai no ehkä pitäisi tehdä 12 miljardin säästöt ja lisätä "sisäisen turvallisuuden" menoja 2 miljardia.
No tosiasiahan on, että opposition kanta on aina se, että mikäli näkyviä tuloksia ei tule heti, on hallitus epäonnistunut. Tosin oppositio eikä hallituskaan halua katkaista velkaantumista 3 kuukaudessa, eihän? - Anonyymi
Suomen kansantalous kiteytettynä !
Verot tapissa !
Julkiset menot tapissa !
Julkinen velka tapissa !
Korot pilvissä !
Varallisuus erittäin matala !
Julkisen velan tausta, ympäri maailmaa, joka kujalta ja kaikista slummeista !- Anonyymi
+ se mitä jää yli ja vähän enemmän lähetetään ulkomaille ilman takuita
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2824751Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k502959Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78961