"Kokoomusmeppi Aura Salla käänsi takkinsa – Kertoo nyt tiukan viestin hallitukselle
Aura Sallan mielestä Orpon hallituksen pitäisi nyt kuunnella presidenttiä."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/54acfa69-f8d6-41b4-bc34-ffb24ba46fc1
"Euroopan kansanpuolueen kokoomusmepin Aura Sallan mielestä Petteri Orpon (kok) hallituksen pitäisi kuunnella Palestiina-asiassa kansalaisyhteiskuntaa ja presidenttiä.
– En istu itse Suomen politiikassa, mutta totta kai suomalaisena poliittisena vaikuttajana sanoisin, että kuunnelkaa Alexander Stubbia, hän painottaa Iltalehdelle Strasbourgissa.
Stubb on ilmoittanut julkisesti, että on valmis hyväksymään valtioneuvoston esityksen Palestiinan tunnustamisesta, jos sellainen annetaan. Presidentti on myös toivonut Palestiinan tunnustamista.
Pääministeri Orpo on sen sijaan sanonut, ettei hallitus valmistele esitystä Palestiinan tunnustamisesta.
Euroopan komissio haluaa kuitenkin lisätä painetta palestiinalaisia pommittavalle Israelille.
Hallituksen on tehtävä päätös
Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi linjapuheessaan viime viikon keskiviikkona, että aikoo esittää pakotteita äärilaidan israelilaisministereille ja väkivaltaisille siirtokuntalaisille. Lisäksi komissio aikoo ehdottaa Israelin ja EU:n kauppaa helpottavan assosiaatiosopimuksen osittaista keskeyttämistä.
Asiasta päättää EU:n neuvosto, joka koostuu jäsenmaiden ministereistä. Loppupeleissä päätöksen tekevät siis EU-maiden kansalliset hallitukset.
Salla huomauttaa, että hallituksen pitää saada aikaan päätös komission ehdotusten tukemisesta ministerineuvostoa varten.
– Sinnehän ei voi lähteä pääministeri tekemään yksin niitä päätöksiä, vaan Suomen hallituksena. Sanoisin, että Suomen hallituksen kannattaa kuunnella tällä hetkellä Suomen presidenttiä ja ulkoministeriä, hän sanoo.
Salla uskoo, että asiasta tulee hallitukselle vaikea. Orpon hallitus ei ole tähän mennessä kyennyt muodostamaan yhtenäistä kantaa Palestiina-asioihin. Kokoomuksessa ja RKP:ssa riittää enemmän ymmärrystä asialle, kun taas kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset suhtautuvat Palestiinaan kielteisemmin.
EU ollut kädetön
Ongelma ei Sallan mielestä ole vain Suomen hallituksessa, vaan koko EU:ssa. Israelia olisi pitänyt alkaa painostaa aikaisemmin.
– Kyllähän EU on ollut tässä täysin kädetön, hän summaa.
Salla huomauttaa, että Kansainvälisellä rikostuomioistuimella on asiassa selkeä kanta, jonka mukaan Israel käyttää tällä hetkellä nälkää aseena kansainvälisen lain vastaisesti.
– Ja sitten se, että se siviilien kärsimys on jotain, mitä on aika vaikea enää edes käsittää.
Tilanne on pahentunut hiljalleen, Salla sanoo. Hänen mukaansa länsi ei kuitenkaan uskonut, että Israel voisi tehdä ”jotain näin pahaa”.
– Nyt nämä sotaministerit sanovat suoraan, että he meinaavat lanata koko Gazan ja ottaa sen haltuunsa, Salla huomauttaa.
Salla korostaa tuomitsevansa jyrkästi terroristijärjestö Hamasin iskut ja sanoo, ettei Israelin hallinnon toiminnan kritisoimisella ole mitään tekemistä antisemitismin kanssa.
– Israelin valtio on nyt se, kuka tätä tekee. Netanjahu pitää pysäyttää, hän vaatii.
Takki kääntyi täysin
Vaikka Salla on profiloitunut viime aikoina Gaza-puheillaan, hänen politiikan kärkensä on teknologiajättejä vastaan taistelu. Sallan voi kuvailla kääntäneen takkinsa asiassa täysin, koska vuodet 2020–2023 hän työskenteli Brysselissä Facebookin omistavan Metan lobbarina.
– Se yritys on kääntänyt kelkkansa täysin, Salla selittää mielensä muuttumista.
Sallan mukaan Metalla kiinnitettiin aikaisemmin huomiota harhaanjohtavan tiedon ja valheiden karsimiseen sekä puolustettiin moniarvoisuutta ja monikulttuurisuutta. Nykyään Metan omistaja Mark Zuckerberg on Sallan mukaan sitä mieltä, ettei vihapuheesta tai järjestäytyneistä valekampanjoista tarvitse huolehtia.
– Hän käytännössä on lähtenyt mukaan Trumpin poliittiseen linjaan, ja se huolestuttaa minua tosi paljon.
Digisääntely on EU:ssa tiukkaa, mutta Sallan mielestä väärin kohdennettua. Yhdysvaltalaisia teknologiajätit saavat muun muassa Euroopasta dataa ilmaiseksi, mitä Salla vastustaa.
Kovaa lainsäädäntöä
Ennen Meta-uraansa komissiossa työskennellyt Salla tunnetaan EU:ssa kunnianhimoisena poliitikkona. Hän sanoo haluavansa purkaa digilakeja, edistää sisämarkkinoiden toimivuutta sekä vahvistaa puolustusta.
Valiokuntapaikat hän kertoo haalineensa sen mukaan, missä tehdään ”kovaa lainsäädäntöä”. Salla kertoo myös saaneensa pääraportöörin tehtävän puolustusta koskevan lainsäädännön yksinkertaistamiseen, eli hän johtaa mietinnön valmistelua parlamentissa.
– Sitten jos haluaa vaikuttaa mielipiteisiin Myanmarin tilanteesta, niin voi mennä ulkopoliittiseen valiokuntaan, hän kuittaa."
Hatunnosto Aura Sallalle! Kokoomuksesta alkaa löytymään järjenkin ääniä. Kansanmurha ei ole sellainen asia, joka voidaan ohittaa kuittaamalla kuten Orpo sanoi, ettei YK:n kokous olisi mikään takaraja Palestiinan tunnustamiselle. Tämä kertoo kaiken oleellisen Orpon periaatteista eli itsekeskeisyydestä
Selkärangaton Orpo saa vielä Kokoomuksen ratkeamaan kahtia Palestiina-kysymyksessä?
50
368
Vastaukset
- Anonyymi
Orpon velttoilu Palestiinan tunnustamisessa vie kokoomukselta äänestäjiä.
Palestiinaa ei pidä tunnustaa ennen kuin se on toimiva demokraattinen valtio, joka pitää Hamas porukkaa telkien takana tai joukkohaudassa!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Palestiinaa ei pidä tunnustaa ennen kuin se on toimiva demokraattinen valtio, joka pitää Hamas porukkaa telkien takana tai joukkohaudassa!
Et ole ymmärtänyt asian ydintä!
Voi pyhä yksinkertaisuus! - Anonyymi
Palestiinan tilanteesta pitää olla huolissaan. Mutta ei pidä unohtaa mitä kokoomus tekee Suomessa. Kokoomus tekee täällä hidasta etnistä puhdistusta
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Palestiinaa ei pidä tunnustaa ennen kuin se on toimiva demokraattinen valtio, joka pitää Hamas porukkaa telkien takana tai joukkohaudassa!
Aivan oikein!Palestiina ei ole valtio.
Kokoomuksen Hamasin terroristeja nuoleskelevat naiset voivat työntää Palestiinan sinne omaan aukkoonsa jalkovälissään. - Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Palestiinaa ei pidä tunnustaa ennen kuin se on toimiva demokraattinen valtio, joka pitää Hamas porukkaa telkien takana tai joukkohaudassa!
Röh röh Lyyli tunnustaa aina kovan hajun olevan ilmassa kun väännän kuratortut vaippaan KVIIIK !
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Palestiinaa ei pidä tunnustaa ennen kuin se on toimiva demokraattinen valtio, joka pitää Hamas porukkaa telkien takana tai joukkohaudassa!
Kommenttisi sisältää skitsofreenisen dilemman. Miten valtiotunnustus voidaan myöntää vasta jälkikäteen? Jos muut maat eivät tunnusta valtiota, ei sellaista valtiota katsota itsenäiseksi.
Eli kun leimaat Palestiinan Hamas-vetoiseksi (mikä on kolossaalinen valhe), niin Palestiinan itsenäisyyttä ei voi tunnustaa? Palestiina on virallisesti Ramallahin palestiinalaishallinnon käsissä ja Suomi tukee tätä hallintoa. Miksikäs moni muu liittolaismaamme kykenee tunnustamaan Palestiinan? Kuka hyötyy tuollaisesta ajattelusta, mitä sinä edustat? Vastaus on Putinin Venäjä. - Anonyymi
HEI, ÄÄNESTÄJIÄ RIITTÄÄ, PETTERI VAKUUTTAA.
Extyökkäri kirjoitti:
Palestiinaa ei pidä tunnustaa ennen kuin se on toimiva demokraattinen valtio, joka pitää Hamas porukkaa telkien takana tai joukkohaudassa!
Israelhan tekee kaikkensa, ettei Palestiina olisi toimiva ja elinkelpoinen valtio. Israel varastaa vähän kerrassaan palestiinalaisten alueita omiksi siirtokunnikseen. Kun koko Palestiina on vallattu Israelille, ei tietenkään ole enää mitään Palestiinaa, mikä pitäisi tunnustaa. Israelhan vastustaa kaikin tavoin Palestiinan valtion perustamista olipa se kuinka toimiva ja demokraattinen tahansa. Israel ei aseta mitään edellytyksiä tunnustamiselle. Se ei suostu koskaan eikä missään oloissa tunnustamaan Palestiinaa, elleivät länsimaat painosta sitä riittävästi siihen.
Kun Venäjä vuoden 1918 alussa tunnusti Suomen valtion itsenäisyyden, maamme ei ollut erityisen demokraattinen vaan kansa oli pahasti jakautunut kahtia, maa oli terrorismin ja sekasorron alaisena, mikä muutaman viikon kuluttua johti täyteen sisällissotaan maan eteläisessä osassa eli noin Tampere-Viipuri -linjalta etelään. Vasemmistolaisimman puolueen toiminta kiellettiin noin 20 vuoden ajan. Sen lisäksi, ettei maamme ollut demokraattinen, se ei noudattunut edes valtiopäivien hyväksymiä lakeja. Sarjamurhaajat armahdettiin yleiselle armehdusasetuksella, jonka valtionhoitaja Svinhufvud antoi 7.12.1918. Siinä kaikki laittomuuksiin syyllistyneet ja siis myös joukkomurhiin ja sotarikoksiin syyllistyneet valkoisten puolella olleet armahdettiin teoistaan. Kyse oli todellakin sarjamurhaajien armahtamisesta, sillä osa heistä oli syyllistynyt sodan aikana tai sen jälkeen kymmeniin murhiin. Määrällisesti ne olivat samaa luokkaa kuin norjalaisen Breivikin massamurha.
Suomi oli jo alkuvuodesta 1918 hyvin epävakaa, epädemokraattinen ja sisällissodan partaalla oleva valtio. Silti Venäjä ja sen vanavedessä useat muut valtiot tunnustivat itsenäisyytemme eli Suomen valtion. Olisiko niiden pitänyt jättää se tekemättä nyt esittämälläsi perusteilla?
- Anonyymi
Ei ole kansanmurhaa!! Koittakaa nyt takoa se omaan kalloonne.
Tää tekaistu kansanmurha vale on ainoastaan hamasin ja muiden muslimipaskamaiden propagandaa. Siel on sota hamasia vastaan ja hamas tapattaa siellä hortoilevat elintasopakolaiset. Ei israel.
Israel toimii jumalan heille antamalla valtuutuksella.
Viereiset muslimivaltiot on voinu ottaa kansalaisensa vastaan koko ton episodin alusta alkaen.. Yksikään muslimimaa ei päästä tota paskasakkiaan maahansa kun kerran päässy niistä eroon. Sinne on työnnetty kaikki roskaväki ympärillä olevista maista. Mikse ne takas niitä päästäis k u on pieni mahollisuus päästä niistä lopullisesti eroon, joko tapattamalla tai länsimaiden avustuksella.
Ottaa omansa vastaan ni ei kuole omat "veljet" eikä tarvi hölistä "kansanmurha" paskaa.
Toi on sitä taktiikkaa millä roskaväki kiristää länsimailta lisää euroja hyväuskosten hölmöjen/antifan/vasemmiston avustuksella.
Puuttinin trollit ja länsimaihin päästetyt muslimit toitottaa noita valheita 24/7
Jokaisen noita kannattavan nimi pitää laittaa muistiin, niin stubin ja vasemmiston hörhöjen. Te ootte isänmaanpettureita, niitä läskiperseääliöitä joille ei löydy länsimaalaista puolisoa ja ennemmi ottavat ulkomaan saastaa ku suostuu olemaan yksin. Surullista. Muuttakaa sinne aavikolle ni saatte just sitä mitä haluatte.- Anonyymi
Jos Israelin puolustusvoimat todella haluaisivat toteuttaa kansanmurhan, niin ei siihen vuosia menisi vaan asia hoituisi viikoissa. Hamasin propaganda niellään Suomessakin sellaisenaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Israelin puolustusvoimat todella haluaisivat toteuttaa kansanmurhan, niin ei siihen vuosia menisi vaan asia hoituisi viikoissa. Hamasin propaganda niellään Suomessakin sellaisenaan.
Sinä itse sitä näytät levittävän antaessasi selvästikin disinformatiivista kuvaa Palestiinan tilanteesta. Palestiina ei ole Hamas.
- Anonyymi
Persutrolli käy kuumana kuin hellankoukku. Salaliittoteoriat lentävät kuin MAGA-pöhköillä. Roskaväki-teema tulee natseilta.
- Anonyymi
Orpon virhe oli ottaa ääriajattelijat hallitukseen. Toisaalta hän edustaa itsekin talousäärioikeistoa halutessaan toteuttaa Elinkeinoelämän vaatimat muutokset yhteiskuntaan nopeasti ja seurauksista välittämättä.
Vakaa ja viileä järjenkäyttö politiikan huipulla olisi tärkeää, etenkin näin epävakaina aikoina. - Anonyymi
Olisi iso sulka Orpon hattuun, jos osa kokkariedustajista äänestäisi välikysymyksen puolesta. Varmasti eduskuntaryhmästä löytyy Petterin venkoiluun kypsyneitä.
- Anonyymi
Nyt nähdään ketkä kansanedustajat kannattavat kansanmurhaa ja ketkä eivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt nähdään ketkä kansanedustajat kannattavat kansanmurhaa ja ketkä eivät.
Hyvä ja oleellinen pointti 👍
- Anonyymi
Nazit hyväksyy kansanmurhan. Eikö historia ole opettanut mitään.
Petteri Orpolla on kädet veressä ja vain oman itsekkään vallanhimon vuoksi. - Anonyymi
Orpo on ollut pian 10 vuotta kokkareiden pj. Pääministerinä hän saanut EK:n haluamat muutokset läpi ja Suomen kroonisen ummetuksen kouriin. Laitaoikeistohallitus rypee kriiseissä.
Milloin Orpo ymmärtää heittää pyyhkeen kehään ja lähtee jatkamaan elämäänsä? - Anonyymi
Orpo valehtelee, että Suomi tekee kaikkensa Gazan katastrofin pysäyttämiseksi.
Suomen kansa saa hävetä pääministeriä ja hallitusta. - Anonyymi
Olipa aloittajalla pitkä sepustus. Orpo oli jämäkkä, kun kuunteli KD:n ja perusuomalaisten mielipiteen palestiinan asiassa. Orpolle siitä pisteet!
Stubb on ailahtelevainen, sehän on ollut tiedossakin. Se nähtiin. Harmittaa kovasti kun tuli äänestettyä presidentiksi. En olisi kyllä äänestänyt ketään muutakaan.
Israel on liian pieni maa, siinö ei ole mitään jakamista. Vain22072 neliökilometriä. Aamen- Anonyymi
Vai on Lapanen muka jämäkkä kahden rasistin edessä nöyristelyssään? Hyh hyh 👎
- Anonyymi
Super rikas räkä Räikkönen
pyyhkii
umpiköyhän
palstavasemmistolaisen naamataululla
kura- ojaa.
Ja se on sille ihan oikein.- Anonyymi
Kumpi sinulta lähti ensin, tukka vaiko järki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpi sinulta lähti ensin, tukka vaiko järki?
Laiska vasu on MEGALOOSERI !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Sdp - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laiska vasu on MEGALOOSERI !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
SdpAhaa, eli järkeä sinulla ei siis ole koskaan ollutkaan?
- Anonyymi
Kertoisiko joku miksi Palestiinan asiat ovat nousseet tärkeimmäksi agendaksi!!!?
Jatkuva sanasota ja tappelu tunnustamisen puolesta.
Suomen talous ym. asiat ovat aivan kuralla. Senhän PITÄÄ olla tärkein asia meidän pienen maan kansalaisille.
Israel selvittäkööt omat asiansa ihan itse. Heillä on oikeus puolustaa omaa pientä maataan.- Anonyymi
Aloitit kommenttisi selvästikin whataboutismilla. Sen jälkeen aloitit kaasuvalottamisen.
"Whataboutismi
Whataboutismi on tiivistetysti argumentaatiovirhe, jonka avulla huomio kohdistetaan toiseen aiheeseen (”What about…?”). Whataboutismi esittää, että aiheesta A ei voida keskustella, ellei ensin tai vähintään samaan aikaan keskustella aiheesta B (+ C, D…). Näin vältytään keskustelemasta alkuperäisestä aiheesta tai ratkaisemasta siihen liittyvää ongelmaa."
"Kaasuvalottaminen
Kaasuvalottaminen (gaslighting) tarkoittaa harhauttamista, jonka tarkoitus on saada toinen epäilemään kokemaansa tai ajatustensa todenmukaisuutta. Kaasuvalottaminen on manipulointia, jossa kaasuvalottaja kieltää ongelman olemassaolon tai vähättelee sitä kyseenalaistamalla ongelman havainneen henkilön todellisuudentajun. Kaasuvalotus ei siis ainoastaan harhauta huomiota todellisesta ongelmasta vaan rapauttaa kaasuvalotuksen kohteen luottamusta omaan harkintakykyynsä sekä kutsuu muitakin epäilemään sitä. Termi on peräisin vuonna 1938 julkaistusta ja myöhemmin myös filmatisoidusta Patrick Hamiltonin näytelmästä, jossa aviomies yrittää vakuuttaa vaimonsa siitä, että tämän mielenterveys on järkkymässä välkyttämällä kodin kaasuvaloja, mutta esittäen, ettei itse näe valojen vilkkuvan."
https://netn.fi/artikkelit/oikeistoradikaalien-vaikuttamisstrategioiden-abc/
Pistit siis Suomen taloustilanteen sekä kansanmurhan vastapuolisiin vaakakuppeihin ja sen jälkeen punnitsit Suomen heikon taloustilanteen olevan kansanmurhaa merkittävämpi asia? Miten kannanottaminen Israelin harjoittamaan kansanmurhaan muka heikentäisi poliitikkojen kyvykkyyttä hoitaa Suomen talouteen liittyviä ongelmia, kun näistä asioita eivät ole vastuussa edes samat ministeriöt eikä eduskunnan valiokunnatkaan? Pitäisikö ulkoministerin mielestäsi keskittyä valtiovarainministeriön alaisiin asioihin ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan keskittyä eduskunnan talousvaliokunnalle kuuluviin asioihin? Tätähän sinä käytännössä esität. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitit kommenttisi selvästikin whataboutismilla. Sen jälkeen aloitit kaasuvalottamisen.
"Whataboutismi
Whataboutismi on tiivistetysti argumentaatiovirhe, jonka avulla huomio kohdistetaan toiseen aiheeseen (”What about…?”). Whataboutismi esittää, että aiheesta A ei voida keskustella, ellei ensin tai vähintään samaan aikaan keskustella aiheesta B ( C, D…). Näin vältytään keskustelemasta alkuperäisestä aiheesta tai ratkaisemasta siihen liittyvää ongelmaa."
"Kaasuvalottaminen
Kaasuvalottaminen (gaslighting) tarkoittaa harhauttamista, jonka tarkoitus on saada toinen epäilemään kokemaansa tai ajatustensa todenmukaisuutta. Kaasuvalottaminen on manipulointia, jossa kaasuvalottaja kieltää ongelman olemassaolon tai vähättelee sitä kyseenalaistamalla ongelman havainneen henkilön todellisuudentajun. Kaasuvalotus ei siis ainoastaan harhauta huomiota todellisesta ongelmasta vaan rapauttaa kaasuvalotuksen kohteen luottamusta omaan harkintakykyynsä sekä kutsuu muitakin epäilemään sitä. Termi on peräisin vuonna 1938 julkaistusta ja myöhemmin myös filmatisoidusta Patrick Hamiltonin näytelmästä, jossa aviomies yrittää vakuuttaa vaimonsa siitä, että tämän mielenterveys on järkkymässä välkyttämällä kodin kaasuvaloja, mutta esittäen, ettei itse näe valojen vilkkuvan."
https://netn.fi/artikkelit/oikeistoradikaalien-vaikuttamisstrategioiden-abc/
Pistit siis Suomen taloustilanteen sekä kansanmurhan vastapuolisiin vaakakuppeihin ja sen jälkeen punnitsit Suomen heikon taloustilanteen olevan kansanmurhaa merkittävämpi asia? Miten kannanottaminen Israelin harjoittamaan kansanmurhaan muka heikentäisi poliitikkojen kyvykkyyttä hoitaa Suomen talouteen liittyviä ongelmia, kun näistä asioita eivät ole vastuussa edes samat ministeriöt eikä eduskunnan valiokunnatkaan? Pitäisikö ulkoministerin mielestäsi keskittyä valtiovarainministeriön alaisiin asioihin ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan keskittyä eduskunnan talousvaliokunnalle kuuluviin asioihin? Tätähän sinä käytännössä esität.Huomattava on että Israel on hyvin pieni maa. Vain 22072 neliökilometrin kokoinen. Suomi on 15 kertaa isompi maa kuin Israel, vaikka kuulumme pienimpiin kansakuntiin. Entäpä maailman suuret mahtimaat!!!
On se vain ihme miten Israel kiinnostaa lähes jokaista kansaa!
Kyllä saavat mielestäni hoitaa omat riitansa aivan itse! Hoidetaan me vain omat ongelmamme, niissä on aivan riittävästi tekemistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomattava on että Israel on hyvin pieni maa. Vain 22072 neliökilometrin kokoinen. Suomi on 15 kertaa isompi maa kuin Israel, vaikka kuulumme pienimpiin kansakuntiin. Entäpä maailman suuret mahtimaat!!!
On se vain ihme miten Israel kiinnostaa lähes jokaista kansaa!
Kyllä saavat mielestäni hoitaa omat riitansa aivan itse! Hoidetaan me vain omat ongelmamme, niissä on aivan riittävästi tekemistä.Jos itänaapuri hyökkäisi tänne, niin olisitko yhä tuota mieltä? Hoitakoon jokainen omat ongelmansa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos itänaapuri hyökkäisi tänne, niin olisitko yhä tuota mieltä? Hoitakoon jokainen omat ongelmansa?
Maan sisällä oleva välienselvittely on eri asia kuin toisesta maasta tuleva hyökkäys. Näin ajattelen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maan sisällä oleva välienselvittely on eri asia kuin toisesta maasta tuleva hyökkäys. Näin ajattelen.
Annat siis ymmärtää, että palestiinalaiset olisivat israelilaisia? Tyypillinen populistin käsienpesu kansanmurhan edessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annat siis ymmärtää, että palestiinalaiset olisivat israelilaisia? Tyypillinen populistin käsienpesu kansanmurhan edessä.
Pääuutinen Suomessa on Palestiinan tunnustaminen. Muita murheita meillä ei sitten olekaan!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annat siis ymmärtää, että palestiinalaiset olisivat israelilaisia? Tyypillinen populistin käsienpesu kansanmurhan edessä.
Osaat varmaan päätellä oikean vastauksen itsekin.
- Anonyymi
munaton orpo saa vielä koko Suomen peukkulinkkuun
- Anonyymi
Silta-asentoon "talousmies" Orpo vie Suomen.
- Anonyymi
Kuten kymmeniä kertoja jo sanottu:
RÄTTIEN ASIAT EI KUULU MEILLE.- Anonyymi
Näinhän te rasistit olette ulisseet jo pitkään.
- Anonyymi
"Kadonnut: Selkäranka. Palautusosoite: Hallitus/Arkadianmäki. Löytöpalkkio, ilmoituksessa lukee."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010918077.html
Orpolla on selkärangan tilalla naru, josta Purra ja Häkämies vetelevät tarpeen tullen. - Anonyymi
Petteri Orpo on pelkuri kun pelkää mitättömiä pienpuolue akkoja, Purraa ja Essayahia.
En ikinä enää luota Petteri Orpon puheisiin, enkä laita tikkua ristiin Suomen puolustamiseen jos sota syttyy.- Anonyymi
Äärioikeistolainen hallitus on yhtäkuin natsien hallitus.
- Anonyymi
Palestiinaa ei ole tunnustanut muun muassa Sveitsi. Eikös Sveitsi ole puolueeton lähes joka asiassa? Kannattaa siis seurata Sveitsin mallia.
- Anonyymi
Siionisti ja persu olivat tänään A-Studiossa vääristelemässä totuutta.
Menossa EI OLE KANSANMURHA, koska Netanjahu ilmoittaa etukäteen
ystävällisesti, että poistukaa alueilta, pommitus alkaa. - Anonyymi
Suomihan ei tunnusta, koska kokoomuksen sisäministeri Toivo Horelli luovutti juutalaisia Gestapolle.
Petteri Orpo ei halua, että puolueen natsimenneisyyttä käsitellään julkisuudessa. - Anonyymi
Palestiinasta on tullut pakkomielle. Muista ongelmista viis veisataan!
Länsimaisessa arvomaailmassa yksilö ja ihmishenki ovat korkeassa kurssissa. Länsimaisuus perustuu mitä suurimmassa määrin tähän. Venäjällä ajatellaan toisin. Ihminen on siellä valtiota varten ei valtio ihmistä varten. Sen vuoksi on nähty, ettei ihmiselämällä ole siellä mitään arvoa. Meidän arvomaailmassa siis ihmiselämän kunnioitus asetaan paljon korkeammalle kuin esim. taloudelliset kysymykset ja ongelmat. Tämä näkyy myös rikoslaissamme. Kaikkein ankarimmat rangaistukset on säädetty ja annettu ihmisten murhaamisesta. Omaisuusrikokset ovat pikkujuttu niihin verrattuna. Suhtatuminen jokaisen hengen ja vapauden koskemattomuuteen on ehkä pakkomielle länsimaisen moraalin omaksuneille ihmisille, jos sitä tarkastelee toisenlaiseen kulttuuriin ja arvomaailmaan tottunut kuten vaikkapa venäläinen patriootti.
Natsien juutalaisiin kohdistuma kansanmurha oli pakkomielle länsimalaiselle ihmiselle vuosikymmenten ajan ja on sitä edelleen. Se ohjaa vieläkin Saksan ulkopolitiikan näkemyksiä, kun kyse on Israelista. Länsimaissa on tapana kiinnittää vakavaa huomiota kansanmurhiin ja vainoihin. Näin tapahtui esim. Jugoslavian hajotussotien yhteydessä. Sotarikoksiin syylliset haluttiin "pakkomielteenomaisesti" saattaa sieltäkin oikeuden eteen vuosien kuluttua. Israelin salainen poliisi metsästi natsien sotarikollisia vuosikymmentenkin ajan. Vasta nyt siitä on luuvuttu, koska ymmärretään, että heitä ei enää ole elossa.
Moraalisten arvojemme vuoksi kiinnitämme siis niin paljon huomiota kansanmurhiin ja sotarikoksiin esim. Ukrainan sodassa ja Palestiinassa. me Suomessa esim. Venäjän naapurina ymmärremmä, että se voisi kohdistua myös meihin. Lisäksi meillä on historiallista kokemusta siitä, että se on myös kohdistunut meihin. Veikkaan, että niin kävisi nytkin, jos tällainen uhka alkaisi konkretisoitua. Siitä tulisi meille ihan kansallinen pakkomielle, joka syrjäyttäisi kaiken muun. Eikä se minusta ole lainkaan huono asia, että pidämme moraaliset arvomme korkeassa kurssissa.
- Anonyymi
PM Lapanen: "En tee mitään".
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti18117160SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude29015438Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole9212000Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy14610639Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1179479Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump298155Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla288136Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2146684Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1986368Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri355958