"Kuinka kiusallisena pidätte Suomen nykyistä suhtautumista Palestiinan tunnustamiseen, kun useat samanmieliset maat ovat ilmoittaneet tunnustavansa valtion YK:n yleiskokouksen yhteydessä?
– En pidä tilannetta lainkaan kiusallisena. Käytännössä kaikki meidän kumppani- ja liittolaismaat ovat sitoneet tunnustamisensa tiettyihin ehtoperusteisiin. Kuten mekin, ne kannattavat kahden valtion mallia ja näkevät, että jossain vaiheessa Palestiinan tunnustaminen on perusteltua, Valtonen sanoo.
– Monet maat, jotka eivät ole tunnustaneet Israelia, ymmärtävät, että kahden valtion mallissa suhteet on normalisoitava myös Israeliin.
Valtosen mukaan Suomi käy säännöllistä vuoropuhelua lähialueiden kanssa. Tähän myös tuleva YK:n yleiskokouksen korkean tason viikko tarjoaa hyvän mahdollisuuden."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011505447.html
Mitäs epänormaalia Israel-suhteissa tähän mennessä on ollut? Hallituksen jarruttajapuolueiden edustajat ovat kyllä pitäneet huolen siitä, ettei Israel ole päätynyt tasaveroiseen neuvotteluasemaan Ramallahin palestiinalaishallinnon kanssa. Ainoat epänormaalit tilanteessa ovat Netanjahu hallintoineen, jihadistiset terroristiorganisaatiot Hamas ja Hizbollah sekä näiden lisäksi kyvytlön Suomen istuva hallitus.
Kokoomusmeppi Aura Salla on ainakin toisenlaisella kannalla, miten Suomen tulisi asennoitua Palestiinan tunnustamiskysymyksessä. Hän on presidentin kanssa samaa mieltä.
"Kokoomusmeppi Aura Salla käänsi takkinsa – Kertoo nyt tiukan viestin hallitukselle
Aura Sallan mielestä Orpon hallituksen pitäisi nyt kuunnella presidenttiä."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/54acfa69-f8d6-41b4-bc34-ffb24ba46fc1
Valtonen aloitti selittelyn Kokoomuksen nöyristelylle:"En pidä tilannetta lainkaan kiusallisena"
12
188
Vastaukset
Näin sivusta katsoen ei ole oikeaa Palestiina nimistä luotettavaa valtiota. Jos olisi niin ei olisi nykyistäkään tilannetta. Nykyinen tapahtumaketjuhan alkoi palestiinalaisen terrorijärjestö Hamasin hyökkäyksestä ja joukkomurhasta. Jos he olisivat silloin heti antautuneet ja hyväksyneet tuomion niistä sadoista murhista, niin koko homma olisi jäänyt siihen!
- Anonyymi
##Nykyinen tapahtumaketjuhan alkoi palestiinalaisen terrorijärjestö Hamasin hyökkäyksestä ja joukkomurhasta.##
Ei todellakan alkanut.
Tämä nykyinen Palestiinan tilanne alkoi jo vuonna 1948 eli jo 77 vuotta sitten kun Israel niminen valtio perustettiin väkipakolla Palestiinan alueelle. Anonyymi kirjoitti:
##Nykyinen tapahtumaketjuhan alkoi palestiinalaisen terrorijärjestö Hamasin hyökkäyksestä ja joukkomurhasta.##
Ei todellakan alkanut.
Tämä nykyinen Palestiinan tilanne alkoi jo vuonna 1948 eli jo 77 vuotta sitten kun Israel niminen valtio perustettiin väkipakolla Palestiinan alueelle.Alue jolle Israel perustettiin oli juuri entisen Israelin aluetta, jonka arabit olivat vallanneet Rooman valtakunnan ajettua juutalaiset aikoinaan maanpakoon. Israel perustettiin siis omalle maalleen. Nykyinen konflikti alkoi juuri kuten kerroin!
- Anonyymi
Kyllä natsi äärioikeisto osaa taas selitellä. Ei mene läpi.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä natsi äärioikeisto osaa taas selitellä. Ei mene läpi.
Natsismi on sosialismin serkku, tekivät jopa liiton aikoinaan kommunistien kanssa 1939 loppukesästä jos oikein muistan! Sillä ei ole siis mitään tekemiä oikeiston kanssa!
Jos hiemankin tunnet asiaa niin se on juuri kuten kirjoitin!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Natsismi on sosialismin serkku, tekivät jopa liiton aikoinaan kommunistien kanssa 1939 loppukesästä jos oikein muistan! Sillä ei ole siis mitään tekemiä oikeiston kanssa!
Jos hiemankin tunnet asiaa niin se on juuri kuten kirjoitin!Natsismi ei ole mikään "sosialimin serkku". Natsismin kantava aate on antisosialistinen fasismi ja määrittyy poliittiselta kirjoltaan äärioikeistoon. Et selvästikään lue historiaa.
Anonyymi kirjoitti:
Natsismi ei ole mikään "sosialimin serkku". Natsismin kantava aate on antisosialistinen fasismi ja määrittyy poliittiselta kirjoltaan äärioikeistoon. Et selvästikään lue historiaa.
Et Lyyli ole oikein selvillä historiasta! Nuo kaksi aatettahan yhdistyivät 1939 Molotov - Ribbentrop sopimuksella joka kertoo niillä lopulta olevan saman päämäärän, maailman herruuden. Molemmissa poliittisissa uskonnoissahan on vain yksi jumala jotka silloin olivat Stalin ja Hitler ja loput olivat nöyriä palvelijoita tai viettivät aikaansa piikkilankojen takana. Siis molemmat samaa jaskaa vaikka hieman eri paketissa!
Päämäärä ratkaisee, ei mikään oikea tai vasen!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Et Lyyli ole oikein selvillä historiasta! Nuo kaksi aatettahan yhdistyivät 1939 Molotov - Ribbentrop sopimuksella joka kertoo niillä lopulta olevan saman päämäärän, maailman herruuden. Molemmissa poliittisissa uskonnoissahan on vain yksi jumala jotka silloin olivat Stalin ja Hitler ja loput olivat nöyriä palvelijoita tai viettivät aikaansa piikkilankojen takana. Siis molemmat samaa jaskaa vaikka hieman eri paketissa!
Päämäärä ratkaisee, ei mikään oikea tai vasen!Röh röh peräpää ratkaisee ulosteen määrän. Ja Lyyli siivoa sen KRUIIIK !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä natsi äärioikeisto osaa taas selitellä. Ei mene läpi.
ELLU SAI SAKKOJA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä natsi äärioikeisto osaa taas selitellä. Ei mene läpi.
EN MAKSA SAKKOJA, ELLU UHOAA.
- Anonyymi
VALTONEN KESKUSTELI EILENKIN NAAPURINSA KANSSA ASIASTA.
- Anonyymi
NYT OLLAAN JOSSAKIN VAIHEESSA, VALTONEN LISÄÄ.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15111416- 288102
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565894Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1634821- 154681
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai344343Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas844203- 843487
- 803250
- 481751