POHJANTÄHDEN kotivakuutus

Anonyymi-ap

Ostin vakuutustyhtiö POHJANTÄHDESTÄ kotivakuutuksen, jossa on myös muutama sijoitusasunto vakuutettuna ja vakuutus sisältää oikeusturvavakuutuksen, vakuutuskirjassa kaikki kohteet mainittu oikeusturvaosiossa. Keväällä 2025 aiheutui riitatilanne vuokralaisen kanssa ja vuokralainen haastoi itseni käräjäoikeuteen. Kysyin POHJANTÄHDESTÄ ennakkoon oikeusturvavakuutuksen käyttämisestä asiassa puolustaakseni itseäni. POHJANTÄHTI vastasi muutaman viikon kuluttua oikeusturvavakuutusta ei voi käyttää, eikä vakuutus korvaa tapahtumaa. Tein vakuutuksestani kantelun FINEEN, jossa ratkaistaan vakuutusyhtiöiden antamia päätöksiä. Asian ollessa FINEN käsittelyssä oli tehtävä ratkaisu, sovinto tai oikeudenkäynti, kun haastahakemuksessa näin vaadittiin. Olin kolmeen lakiasiaintoimistoon yhteydessä, kaikki olisivat halunneet, että asia kannattaa viedä oikeuteen asti. Yksi toimistoista kertoi, jos olisi vakuutus käytettävissä olisi selvä asia, että kannattaa päästää asia oikeuteen asti. Nyt kun vakuutusta ei ollut käytettävissä toimisto ehdotti, että kannattaa soipia asia ja maksaa n. 3000€ ja asia päättyy siihen, jos jatketaan ja maksat itse, niin kulut nousevat helposti 10 000€:oon, jos tulee tappio.. Päätin toimiston kertoman perusteella tehdä sovinnon asiassa ja maksaa n. 3000€. Tämän lakitoimiston kaveri ei laskuttanut itseäni, vaikka ehti jo avustaa melko paljon asiassa. Näiden jälkeen tuli FINEN päätös, jossa se ehdotti POHJANTÄHDELLE antamansa päätöksen pyörtämistä ja korvata asia ostetun vakuutuksen perusteella. Sitten POHJANTÄHTI ilmoitti, että vakuutus korvaa tapahtuman. Sovintosopimus oli jo silloin allekirjoitettu ja sitä päätöstä ei voinut enää muuttaa. Pitkittämällä asian selvittelyä POHJANTÄHTI vältti korvausvastuunsa. Vaatii maksamaan vakuutusmaksut, mutta kieroilemalla ja pitkittämällä välttää korvausvastuussa.

3

487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan normaali vakuutusyhtiö. Ei niitä kannata rahoittaa, If yhtä paska myös vaikka ovat kovia mainostamaan.

      • Anonyymi

        Ei paljon kannata vakuuttaa koska kohteen ikävähennys kuitenkin vähentää mahdollisen (?) korvauksen olemattomiin. Etukäteen on tiedettävä miten todistaa vakuutusyhtiölle vakuutetun kohteen arvo, oliko kohde edes olemassa (arvoesine), mistä varastettiin, kuka, milloin, mistä sai avaimen... Kerrostalojen ja niiden huoltovirmojen avaintensäilytys on olematonta. Eivät tiedä kuka käytti avainta, milloin otti, milloin palautti ja mihin käytti. Ilman noita tietoja korvauksia ei makseta eikä poliisikaan saa tekijää selville! Ei vaikka huollolta on avain kateissa ja uusi teetetty. Näköjään huoltoyhtiö ei voi olla syyllinen, ei varas, ei vastuullinen. Ihmeellinen lainsäädäntö suomessa (pieni s). Ja FINE lienee vakuutusyhtiöiden leivissä. (FINE on finanssi- ja vakuutusasioiden neuvonta. Itse sen veroina kustannat ja se puolustaa kieroa vakuutussäännöstöä. On suomi köyhä ja siksi jää, se tyhmyreitä hyödyntää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe