Elämän synty - löytyykö selitystä

Anonyymi-ap

Asia tuli sivupolkuna esiin toisessa ketjussa, mutta aihe ja asia on sen verran fundamentaali, että nostetaan omaksi aloituksekseen! Miten elämä siis syntyi?

Ja koska palstan aihe on KREATIONISMI, niin voiko joku kreationisti selittää vaihe vaiheelta, miten Jumala teki ensin toimivan solun ja millä menetelmällä kokosi erilaiset solut toimiviksi elimiksi ja sitten kaikki osat esim toimivaksi paviaanin kehoksi? Frankenstein-tarinassa elottomat palasett kootaan yhteen ja sitten kokonaisuus saadaan salamaniskusta eloon, mutta se on fiktiota. Miten Jumala sen teki oikeasti?

Sen jälkeen voi selittää miten Jumala teki paviaanista toimivan aikuisen, kun paviaanien yksilönkehitys nykyään edellyttää imeväis- ja poikasvaiheen, jossa opitaan tunnetaidot, sosiaalistutaan laumaelämään ja harjaannutetaan motoriikka niin, että aikuinen hallitsee kehonsa jne? Kun nykyään ilman emoa kasvaneesta paviaanisya tulee "mielenvikainen" niin miten Jumala sai aikaan ensimmäisen terveen paviaanin ilman emoa?

Odotan mielenkiinnolla, mutten henkeäni pidätellen kreationistista selitystäsi elämän synnylle?

52

524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samalla tavalla kuin Aatamin. Teki ensin savesta patsaan ja puhalsi sitten sieraimiin elämän hengen.

      Jumalan tekemä paviaani osasi kaiken tarvittavan ja oli terve, koska oli Jumalan tekemä ihme.

      • Anonyymi

        Miten savesta tehdään solu, miten solusta solukko, miten solukosta vaikkapa toimiva munuainen?

        Kun ihmisestä ei tule ihmistä ilman imeväis- ja lapsuusvaihetta ja esimerkiksi puhe pitää oppia hyvin varhain tai sitä ei opi koskaan, niin jos Aadam oli ihminen, häntä ei voitu luoda suoraan aikuiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala teki ihmeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala teki ihmeen.

        Eli aivot off-asentoon eikä edes yritetä ymmärtää.
        Sovitaanko siis, että elämän synty ei kuulu palstan keskusteluaiheisiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli aivot off-asentoon eikä edes yritetä ymmärtää.
        Sovitaanko siis, että elämän synty ei kuulu palstan keskusteluaiheisiin?

        Kreationistin aivoissa ei ole ON-asentoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kreationistin aivoissa ei ole ON-asentoa.

        On siellä sekin, mutta siinä on auto-off. Se räpsähtää heti kun jokin uhkaa hänen uskomuksiaan. Sitä ei ehdi edes tajuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala teki ihmeen.

        Mikä on ihmeen mekanismi?

        Vai onko se verrannollinen taikuuteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on ihmeen mekanismi?

        Vai onko se verrannollinen taikuuteen?

        Se on taikuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on ihmeen mekanismi?

        Vai onko se verrannollinen taikuuteen?

        Jostain syystä kreationisti loukkaantuu tästä rinnastuksesta.
        Silti hänen tarinoissaan vain taikurin nimi on eri.

    • Anonyymi

      Ei löydy.
      Ei tähän eikä yhtään mihinkään.
      Kreationismin ainoa selitys on "tutkimattomia ovat Herran tiet". Se voidaan ilmaista eri tavalla sanoitettuna, ja kuorutettuna, mutta tuo on ainoa sisältö, kun höpöttelyt kuoritaan.

      • Anonyymi

        Jumalan ihme on ainoa tieteellinen selitys ja se perustuu Raamattuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan ihme on ainoa tieteellinen selitys ja se perustuu Raamattuun.

        Kannattaako tässä kunnossa olevan ihmisen kanssa keskustella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan ihme on ainoa tieteellinen selitys ja se perustuu Raamattuun.

        Taika-Jim sen teki!
        Uskotko vai valehtelenko lisää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaako tässä kunnossa olevan ihmisen kanssa keskustella?

        Olet oikeassa. Jumala ei tehnyt mitään. Perun puheeni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taika-Jim sen teki!
        Uskotko vai valehtelenko lisää?

        Taika-Jim on fiktiota. Se ei ole olemassa.

    • Anonyymi

      Olemme toisen sivilisaation koe-eläintarha joka vain sijoitettu maa nimiselle planeetalle. Siksi meitä pitää käyda välin tarkkailemassa. 🛸👽

      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen ja kiehtova näkökulma, vaikkei poistakaan elämän synnyn peruskysymystä.

    • Anonyymi

      Ei kreationisteilla ole selitys.

      Sama kävi aiemmin muna-vai-kana ongelman kanssa. Kretut kouhottivat siitä, mutta kun heille huomautettiin, että kun baramiini-uskomuksen mukaan kanaa ei luotu vain se kehittyi jostain kanalintu tms "baramiinista", niin kumpi silloin tuli ensin: muna vai kana, niin alkoi kaamea käsienheiluttelu.

      Nyt kun kysytään HEILTÄ miten elolliset olennot saatettiin luoda valmiina, niin vastaus on yksi sana: "ihme". Eli ei mitään selitystä, ei edes tynkää.

      Kreationismi on tyhjää täynnä.

    • Anonyymi

      "Sen jälkeen voi selittää miten Jumala teki paviaanista toimivan aikuisen, kun paviaanien yksilönkehitys nykyään edellyttää imeväis- ja poikasvaiheen, jossa opitaan tunnetaidot, sosiaalistutaan laumaelämään ja harjaannutetaan motoriikka..."

      Tämä on keskeinen havanto.

      Ei riitä että joku taivaallinen taikuri tekisi paviaanin tai ihmisen geenistön ja solun. Täytyisi saada toimiva elimistö. Eikä fyysisesti toimiva elimistökään riitä, vaan tarvitaan toimivat yksilö.

      Ihminen on ääriesimerkki. Tullakseen normaaliksi aikuiseksi vauva tarvitsee tunnesiteen häntä hoitavaan aikuiseen. Motoriikan kehittyminen on koko varhaislapsuuden kestävä "projekti" aina pinsettiotteen oppimisesta kävelyyn, käsi-silmä koordinaatioon, puhumiseen (joka on myös motorinen suoritus), suolen hallintaan jne. Kehitys jatkuu murrosikään ja sen yli. Lisäksi useimmille kehitysvaiheille on omat herkkyysjaksonsa. Kielen oppiminen on mahdotonta, jos sitä ei varhaislapsuudessa opi.

      Satu siitä, että syntyisi *pim* valmis aikuinen, toimintakykyinen ihminen (tai juuri mikään nisäkäs) on TÄYSIN MAHDOTON. Ihminen joka ei ole kehittynyt imeväisä- lapsuus- ja murroisän kautta EI OLE normaali ihminen.

      • Anonyymi

        Kuolleet vauvat heräävät ylös aikuisina ihmisinä, joten älä valehtele!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolleet vauvat heräävät ylös aikuisina ihmisinä, joten älä valehtele!

        Mihinkähän tämäkin viisaus perustuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihinkähän tämäkin viisaus perustuu?

        Helluntailaisuus

      • Kyllä vain Aadan ja Eeva olivat normaaleja ihmisiä, Jumala loi heidät aikuisiksi suoraan,
        Jumalalla kun on mahti ja voima sekä kyvykkyys tehdä tuollaista.

        Ja uskoakseni kun Jumala loi ensimmäiset eläimet kunkin lajinsa mukaan hän menetteli samoin,
        tämä tuntuu loogiselta.

        Aadan ja Eeva olivatkin sitten ihmisistä ainoita jotka eivät olleet eläneet lapsuutta.

        Ja luodessaan ihmiset Jumala antoi ihmisille puhekyvyn, joka onkin yksi ihmislajin tunnusomaisimpia piirteitä.

        Eli ei tässä nyt kannata sen suurempaa jappasta Raamattua sekä sen opettamaa Jumalaa vastaan, sillä ei ole ihmisestä arvostelemaan ja kritisoimaan tämän Jumalan tekemisiä; hän teki alussa kaiken niin, että se oli hyvää ja kaunista.

      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        Kyllä vain Aadan ja Eeva olivat normaaleja ihmisiä, Jumala loi heidät aikuisiksi suoraan,
        Jumalalla kun on mahti ja voima sekä kyvykkyys tehdä tuollaista.

        Ja uskoakseni kun Jumala loi ensimmäiset eläimet kunkin lajinsa mukaan hän menetteli samoin,
        tämä tuntuu loogiselta.

        Aadan ja Eeva olivatkin sitten ihmisistä ainoita jotka eivät olleet eläneet lapsuutta.

        Ja luodessaan ihmiset Jumala antoi ihmisille puhekyvyn, joka onkin yksi ihmislajin tunnusomaisimpia piirteitä.

        Eli ei tässä nyt kannata sen suurempaa jappasta Raamattua sekä sen opettamaa Jumalaa vastaan, sillä ei ole ihmisestä arvostelemaan ja kritisoimaan tämän Jumalan tekemisiä; hän teki alussa kaiken niin, että se oli hyvää ja kaunista.

        "Kyllä vain Aadan ja Eeva olivat normaaleja ihmisiä, Jumala loi heidät aikuisiksi suoraan,"

        Siis kumpi?
        Normaali ihminen ei tule aikuiseksi kuin oppimalla ja harjaantumalla.

    • Anonyymi

      Älkää viitsikö naurattaa kaikilla järjettömyyksillänne!

      Joko Jumala on kyennyt luomaan kaikki eläviksi toimiviksi yksilöiksi heti kerralla, tai sitten hylätkää puhuminen luomisesta, ja omistakaa aikanne siihen, kuinka apina loi itsensä eri raaka-aineista eri vaiheiden kautta!

      Ei Jumala tarvitse teidän vitsailujanne!

      Ellette osaa kertoa, mistä elämä sai alkunsa, älkää sitten ylpeilkö sillä, että tiedätte muutakaan!

      Minulle riittää, että tiedän olevani olemassa, ja en ole sattumalta tänne ilmaantunut, vaan uskon että olen järkevän suunnittelun tulos, toisista en mene takuuseen, ovatko he järjettömän suunnittelun tuloksia vai eivät.

      Se järjetön suunnittelu sopii kylläkin moniin vastauksiin. Sehän kertoo, kuinka kalasta tuli kirahvi ja sudensukuisesta olennosta hetulavalas.

      • Anonyymi

        Sinulla ei näytä olevan hajuakaan siitä, mitä evoluutio tarkoittaa, koska suollat moisia typeryyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei näytä olevan hajuakaan siitä, mitä evoluutio tarkoittaa, koska suollat moisia typeryyksiä.

        Kommentoija ei ymmärrä myöskään sitä että ajatus siitä, että "Jumala on kyennyt luomaan kaikki eläviksi toimiviksi yksilöiksi heti kerralla" on jo lähtökohtaisesti MAHDOTON. Valmiin elimistön kokoaminen soluista tms on oma mahdoton ongelmansa, mutta myös yksilönkehitys vaatiin paljon enemmän kuin fyysisesti toimivan elimistön.

        Ihmisen, paviaanit, sudet jne eivät synny "valmiina toimivina yksilöintä", vaan lapsina / pentuina, joiden tulee kasvaa ja oppia, että niistä tulee "toimiva yksilö".
        Jos jonkun tieteiselokuvan tyyliin saataisiin rakennettua jollain soluviljelykoneella valmis aikuinen ihminen, niin hän olisi idiootti: puhekyvytön, kehoaan hallitsematon, alleen paskova toimintakyvytön vammainen. Ihmisellä ei ole turhaan pitkä lapsuus ja nuoruus. Se on sitä varten, että ihmisestä tulee ihminen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä valehtelet ja et tunne Jumalan mahtia, Jumala pystyi aivan hyvin luomaan paviaanin aikuisena sekä asettamaan sen aivoihin ja sisimpään mitä se tarvitsi voidakseen elää ja lisääntyä lajilleen tunnusomaisella tavalla.

        Jos ensimmäinen paviaani olisi ollut poikanen, niin mikä ja kuka olisi hoitanut hänet aikuiseksi, koska tämä olisi ollut ensimmäinen yksilö?

        Tämä on näin yksinkertaista logiikkaa!

        "Jumala pystyi aivan hyvin luomaan paviaanin aikuisena sekä asettamaan sen aivoihin ja sisimpään mitä se tarvitsi"

        Paviaanista tulee paviaani vain hoivaamalla ja kasvamalla. Se on kirjoitettu sen geeneihin. Sinun ristiriitainen selityksesi on, että Jumala suunnitteli paviaanille geenit, joiden ohjaamana siitä voi tulla aikuinen paviaani vain kasvamalla ja sitten hän taikoi olevaiseksieläimen, jolla oli nämä geenistö, mutta toimi ihan eri tavalla kuin tuon geenistön omaava eläin toimii.

        "Jos ensimmäinen paviaani olisi ollut poikanen, niin mikä ja kuka olisi hoitanut hänet aikuiseksi, koska tämä olisi ollut ensimmäinen yksilö?"

        No nyt olet asian ytimessä!

    • Anonyymi

      Jumala taikoi tyhjästä aikuiset ja lisääntymiskykyiset yksilöt sanallaan. Hän sanoi "tulkoon paviaani" ja paviaani tuli: uros ja naaras.

      • Anonyymi

        Ei se ollut paviaani, sillä paviaanista tulee aikuinen paviaani VAIN sitä kautta se elää läpi imeväisvaiheen, oppii hallitsemaan motoriikkansa, sosiaalistuu ja oppii paviaaniksi. Esimerkiksi eläintarhoissa on todettu, että naaraspaviaanit, joita ei ole imetetty, vaan pulloruokittu eivät usein itsekään osaa imettää, kun saavat pentuja.

        Jos ja kun tuon esittämäsi mallin mukaan ensimmäiset kaksi paviaania eivät olleet paviaaneja vaan jotain biologisia paviaani-robotteja, niin miten ne saattoivat lisääntyä ja tuottaa paviaaneja.

        Se oo ikinä tehny mitään!

        Niinpä.

        Jumala loi muka valmiin aikuisen ihmisen, jonka aikuiseksi kasvaminen edellyttää pitkää imeväis- ja lapsuusvaiheen (motoriikka, ruuansulatus, psyyke). Eli luotu ihminen ei ollut hermostoltaan ja fysiikaltaan sellainen kuin kaikki muka luodun ihmisen jälkeläiset ovat?

        Elokuvissa kloonataan aikuisia ihmisiä heidän aihioistaan korvaamaan kuollut yksilö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elokuvissa kloonataan aikuisia ihmisiä heidän aihioistaan korvaamaan kuollut yksilö.

        Käytetään muistisiirrettä.

        Jännä että ateistit pitävät tuollaista science fictionia täysin mahdollisena ja odottavat tieteen kehittymistä siihen pisteeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elokuvissa kloonataan aikuisia ihmisiä heidän aihioistaan korvaamaan kuollut yksilö.

        Kumma juttu että elokuvissa ja Raamatussa tapahtuu tällaisia "ihmeitä".
        Ovatkohan ne kummatkin yhtä totta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se oo ikinä tehny mitään!

        No sano sitten jos Jumala ei ole tehnyt ihmeitä, niin mistä on tullut pallollemme noin 30 miljoonaa ei eliölajia?

        Mikään luonnonlaki ei selitä elämän ilmestymistä, ja on jo aikoja sitten tutkittu, että elämää ei synny itsestään!

      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        No sano sitten jos Jumala ei ole tehnyt ihmeitä, niin mistä on tullut pallollemme noin 30 miljoonaa ei eliölajia?

        Mikään luonnonlaki ei selitä elämän ilmestymistä, ja on jo aikoja sitten tutkittu, että elämää ei synny itsestään!

        Sinulla on vastaamatta täällä monta kysymystä, joten rupeahan töihin. Vai teenkö niistä uuden aloituksen?

      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        No sano sitten jos Jumala ei ole tehnyt ihmeitä, niin mistä on tullut pallollemme noin 30 miljoonaa ei eliölajia?

        Mikään luonnonlaki ei selitä elämän ilmestymistä, ja on jo aikoja sitten tutkittu, että elämää ei synny itsestään!

        Et sitten osaa tehdä etoa perusteettoman väitteen ja selityksen välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten osaa tehdä etoa perusteettoman väitteen ja selityksen välillä.

        Raamattu on selitys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on selitys.

        Sen niinsanotut selitykset eivät ole mitään muuta kuin perusteettomia väitteitä. Kretut eivät ole pystyneet vahvistamaan mitään mitä siihen kirjoitettu.

    • Raamattu kertoo ja Raamattu on ehdottoman luotettava poislukien vain muutamat kieli-ja käännösvirheet, jotka eivät sitä tai tätä vaikuta Opuksen sanomaan.

      Niin Raamattu kertoo I Mooseksen kirja luku 2. ja jae 7. Jumala teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

      Ja ensimmäisen naisen Jumala teki miehen kylkiluusta.

      En minäkään tiedä Jumalan luomisessa käyttämiä toimintatapoja ja metodeita tuon tarkemmin, mutta näihinkin tietoihin voi luottaa, ne eivät vuohipaimenten myyttikirjoja ja sen sellaisia.

      Suurin vaikeushan tässä on kun saatana on kouluttanut ihmisiä usean sukupolven ajan siten, että uskotellut, että Raamattu ei luotettava ja niinkuin sanoin vuohipaimenten myyttikirja ja, että muka tiede selittää asiat paremmin ja todellisemmin kuin Raamattu.

      Ja kun noin on, ei tahdota uskoa selvään Raamatun Sanaan joka ollut luettavissa jo ammoisista ajoista alkaen.

      Ja se on varmin tapa pysyä tietämättömänä totuudesta jos niskuroi Raamatun Jumalaa vastaan, näes kun silloin Jumala ei pääse opettamaan lukuisia asioita ihmiselle jolla ninkuriasenne.

      • Anonyymi

        Suurin vaikeushan tässä on kun uskonnolla päänsä sekoittanut valehtelija on kouluttanut ihmisiä usean sukupolven ajan siten, että uskotellut, että Raamattu on luotettava ja niinkuin sanoit vuohipaimenten myyttikirja ja, että muka Raamattu selittää asiat paremmin ja todellisemmin kuin tiede.

        "näes kun silloin Jumala ei pääse opettamaan lukuisia asioita ihmiselle"
        Ja hyvä niin.

        "En minäkään tiedä Jumalan luomisessa käyttämiä toimintatapoja ja metodeita tuon tarkemmin"
        Eikä sinua taida kiinnostaakaan. Minua kiinnostaisi, mutta kun kukaan ei tiedä.

      • Anonyymi

        Kun sinulla ei ole muuta kuin sokea usko mahdottomiin "ihmeisiin" (äännetään "satuihin") eikä mitään perusteluja uskomuksillesi, niin on kornia että tivaat yksityiskohtaisia selityksiä tieteeltä ja kaiken kukkuraksi sivuutat vastaukset joita saat.,

        Kuvitellun Jumalan oletettu käsittättömästä syystä tekemä maaginen taikatemppu on idioottimainen selitys elämän synnylle,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitellun Jumalan oletettu käsittättömästä syystä tekemä maaginen taikatemppu on idioottimainen selitys elämän synnylle,

        Noita Jumalan tekemiä taikatemppuja tarvittiin siis miljoona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noita Jumalan tekemiä taikatemppuja tarvittiin siis miljoona.

        Evoluutionisteilta ei elämän luominen ole onnistunut vieläkään, vaikka ovat yrittäneet jo monta kymmentä vuotta.

        Jatketaanko keskustelua, kun evoluutionistit ovat onnistuneet luomaan ensimmäisen solun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutionisteilta ei elämän luominen ole onnistunut vieläkään, vaikka ovat yrittäneet jo monta kymmentä vuotta.

        Jatketaanko keskustelua, kun evoluutionistit ovat onnistuneet luomaan ensimmäisen solun?

        Kreationistit voisivat pitää turpansa kiinni kunnes ovat onnistuneet toteennnäyttämään, että edes yksi aminohappo syntyy tyhjästä taikomalla.

        Pohdistaan sitten miten kokonainen kani voisi putkahtaa olemattoman taikurin näkymättömästä hatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kreationistit voisivat pitää turpansa kiinni kunnes ovat onnistuneet toteennnäyttämään, että edes yksi aminohappo syntyy tyhjästä taikomalla.

        Pohdistaan sitten miten kokonainen kani voisi putkahtaa olemattoman taikurin näkymättömästä hatusta.

        Eivät kreationistit pysty mitään luomaan tyhjästä. He uskovat!

        Se että kanit putkahtavat taikurin hatusta, sopii hyvin kuvaamaan fossiilikerrostumia:
        Uudet lajit ilmaantuvat fossiilikerrostumiin ilman mitään välivaiheita.

        Se on kuin sirkuksessa joskus, kun vaihdetaan parissa sekunnissa uusi puku päälle verhon takana. Jokainen uusi eläin on ihme, eikä mikään vähitellen kehittynyt muodonmuutos.

        On muuten vaikeampi uskoa evoluutionistien hitaaseen kehitykseen, koska näkyvät tosiasiat osoittavat sen virheelliseksi.

        "Eivät kreationistit pysty mitään luomaan tyhjästä. He uskovat!"

        Jos pitäytyisitte uskossanne, ettekä koko ajan pyrkisi vääristelemään ja valehtelemaan tieteestä, teitä voisi jopa vähän kunnioittaakkin.

        "On muuten vaikeampi uskoa evoluutionistien hitaaseen kehitykseen, koska näkyvät tosiasiat osoittavat sen virheelliseksi."

        Taas epärehellinen kreationisti yrittää selittää mustan valkoiseksi. Tosiasiat nimenomaan osoittavat evoluution, ja näistä vedetty johtopäätös evoluutioteoria on yksi tieteen suurimmista saavutuksista. Sinä et vain kykene kohtaamaan todellisuutta sellaisena kuin se on.

        Kun harhaiset kreationistit ja todellisuus tappelevat, se on aina ikävä juttu todellisuudelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät kreationistit pysty mitään luomaan tyhjästä. He uskovat!

        Se että kanit putkahtavat taikurin hatusta, sopii hyvin kuvaamaan fossiilikerrostumia:
        Uudet lajit ilmaantuvat fossiilikerrostumiin ilman mitään välivaiheita.

        Se on kuin sirkuksessa joskus, kun vaihdetaan parissa sekunnissa uusi puku päälle verhon takana. Jokainen uusi eläin on ihme, eikä mikään vähitellen kehittynyt muodonmuutos.

        On muuten vaikeampi uskoa evoluutionistien hitaaseen kehitykseen, koska näkyvät tosiasiat osoittavat sen virheelliseksi.

        Valehtele mitä tahansa fossiilien "ilmestymisestä" niin fossiiliaineisto osoittaa kiistatta että uusia lajeja syntyy ja vanhoja katoaa.

        Raamatun primitiivinen nuotiotarina, että Jumala taikoo jotakin ja toteaa, että "niin on hyvä" on roskaa, koska maapallon eliöstö on ollut todistettavasti jatkuvassa muutoksessa. Se, että joku lukutaidoton, litteään maahan ja kiinteään taivaankanteen uskonut vuohipaimen uskoi noin alkeellisen kertomuksen, kun sen kuuli, on ymmärrettävää, mutta se että edes peruskoulun selvittänyt suomalainen vuonna 2025 ottaa moisen soopaan tosissaan on aivan käsittämätöntä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4592
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2930
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe