rikollisuus varmaan lisääntyisi, jos Kela-tuet rajattaisiin vain kansalaisille.????

Anonyymi-ap

Vasemmisto nostaa turhia kohuja valtamedian tuella

Virta turvautuu myös suoranaisiin valheisiin esimerkiksi väittämällä, että ”hallitus järjestää vuodesta toiseen kesäteatterimaisesti rasismishown”, vaikka on ilmiselvää, että ”rasismishown” järjestää nimenomaan vihervasemmisto – toimittajien suosiollisella avustuksella – nostamalla tekemällä tehdyn kohun jostakin sanasta tai pesukarhukravatista.

Kaikkein tehokkain keino estää keskustelu on takertuminen tiettyihin sanoihin (kuten ”väestönvaihto”), joiden käyttäminen halutaan kieltää, koska ei haluta puhua niiden takana olevasta todellisesta ongelmasta. Valtamedian toimittajat ovat tässäkin tehokkaasti vasemmiston tukena nostamalla mediakohuja yksittäisistä sanoista mutta jättämällä demografiset muutokset käsittelemättä.

Wille Rydman toi hienosti esille sen, että toimittajien ja vihervasemmiston ei pidä antaa määrätä mitä sanoja poliittisessa keskustelussa saa käyttää, koska media ja oppositio käyttävät tätä aseenaan pyrkiäkseen ohjaamaan ja rajoittamaan keskustelua.
Vieraskielisille maksetut sosiaalituet puhuttivat

Ukkola-ohjelmassa oli puhetta myös vieraskielisille maksettavista tuista. Juontaja Sanna Ukkola viittasi Iltalehden juttuun vieraskielisille maksetuista Kelan tuista. Jutusta selvisi, että vieraskielisille maksettavien sosiaalietuuksien kokonaissumma nousee yli kahteen miljardiin euroon.

Ukkola kysyi Virralta, sopisiko vihreille, että sosiaaliturva rajattaisiin vain Suomen kansalaisille, kuten perussuomalaiset ovat vaatineet. Sofia Virta totesi, että hän ei lähtökohtaisesti kannata ehdotusta, koska rikollisuus varmaan lisääntyisi, jos Kela-tuet rajattaisiin vain kansalaisille.
Virta ehdotti faktantarkistusta

suomen uutiset

PS. eli siis Sofia itsekkin tietää mitä pas.ka sakkia suomeen tulee?

18

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      rrty

    • Anonyymi

      Mrrrr

    • Anonyymi

      ggghfg

    • Anonyymi

      Onneksi vihreiden kannatus on ympäri maapallon huimassa laskussa.

    • Anonyymi

      Vihreriäät varmistavat omalla perusväärällä toiminnallaan persujen kaltaisten liikkeiden menestyksen jatkossakin - näin se valitettavasti on

    • Anonyymi

      Rikolliset pitää luonnollisesti poistaa maasta ja palauttaa takaisin omiin kotimaihinsa Caramba!

      • Anonyymi

        Juuri näin


    • Anonyymi

      Vika ei ole ihmisessä itsessään vaan yhteiskunnassa ja sen luomissa rakenteissa sekä asenteissa. Näitä muuttamalla tasa-arvoisempaan ja suvaitsevampaan suuntaan moni asia olisi paremmin.

      • Anonyymi

        Joopa Joo,rajansa kaikella


    • Anonyymi

      kela tuet tulee olla aina kansalaisuuteen perustuvia .Suomi ei ole maailman sosiaali toimisto.

      Jos tullaan maahan tulee huolehtia siitä että tulijat ovat kykeneviä elättämään itsensä ja se tulee olla lähtökohta maahan pysyvästi muuttavien osalta ja työperäisen maahan muuton perus vaatimus, jotta maahan saa työ /muutto luvan.

      Eettinen maahan muutto, joka perustuu pakolaisuuteen on sitten asia erikseen jonka puitteissa punnitaan yksilön tarve ja taataan yksilön toimeentulo/tarpeet asian mukaisella tavalla.

      • Anonyymi

        Otappa tämä kommenttis omalle kohdallesi ja katotaan kuinka ihanaa on paeta omasta kotimaastaan sotaa ja omaksua uuden maansa kulttuuri!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otappa tämä kommenttis omalle kohdallesi ja katotaan kuinka ihanaa on paeta omasta kotimaastaan sotaa ja omaksua uuden maansa kulttuuri!

        aha


    • Anonyymi

      Eihän vihreistä ole muuhun kuin oman maansa kansalaisten sortamiseen.

    • Anonyymi

      Valhe - Emävalhe - Virta

    • Anonyymi

      rikollisuus varmaan lisääntyisi, jos Kela-tuet rajattaisiin vain kansalaisille.????

      Näin pitää olla,vituttaa maksaa heidän eläminen veroina.
      Rikoksista karkotus ja helpottaa kun elätit lähtee.
      En ole koskaan halummu yhtään Somalia tai Arabia tänne,ei ole kysytty silti maksan veroina jotka ei integroidu yhteiskuntaa koskaan.
      Jos näin jatkuu,että jokin ryhmä elää vaan tuilla niin minäkin rupean sdp/vihrh/vasemmisto elätiksi.

    • Anonyymi

      Jos kelatuet "työperäiseltä" maahanmuutolta lopetettaisiin niin tuella elävät mamut muuttaisivat tietysti pois suomesta ja samalla ratkeaisi tämä rikollisuusongelma.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      klklo

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      27
      5284
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3593
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3492
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3387
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2980
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2717
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      19
      2403
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      41
      2042
    Aihe