Oulussakin oli musta kuski ei kielitaitoinen-kävin

Taksia ajavan pitää olla koulutettu, kielitaitoinen
Anonyymi-ap
2025-09-21 14:13:17

Kuljettajan taustaan kiinnitetään enemmän huomiota

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kuljettajan taustaan ja osaamiseen tullaan kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota. Taksia ajavan pitää olla koulutettu, kielitaitoinen ja taustaltaan sellainen, että asiakkaalla on täysi syy tuntea olonsa turvalliseksi. Taksin pitää olla myös selvästi tunnistettava. Asiakkaan ei pidä arvailla, onko kyseessä luvallinen auto vai ei.

Hinnoittelu tehdään avoimeksi ja reiluksi: jokaisessa autossa on taksamittari, ja hinnat ovat selkeästi esillä. Kaiken tämän rinnalla varmistetaan, että palvelua on saatavilla koko Suomessa, ei vain isoissa kaupungeissa.

– Tiedämme myös, että näihin uudistuksiin liittyy erilaisia näkemyksiä. Erityisesti pakollinen taksamittari ja erilliset taksikilvet ovat herättäneet keskustelua. Lausuntokierroksella eniten kannatusta taksamittareille löytyi edunvalvontajärjestöiltä, perinteisiltä taksien välitysfirmoilta sekä yksittäisiltä taksiyrittäjiltä. Vastustusta sen sijaan tuli alustatalouden toimijoilta. Myös viranomaiset olivat vahvasti mukana keskustelussa: Verohallinnon harmaan talouden torjuntayksikkö, sisäministeriö ja Huoltovarmuuskeskus kannattivat pakollisia taksamittareita.

https://www.suomenuutiset.fi/turvallinen-kyyti-kuuluu-kaikille-seppanen-taksilain-uudistus-palauttaa-luottamuksen/
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ppp

Äänestä

persreijät heti ajosta pois!

Äänestä
  • sss

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Taksia ajavan pitää olla koulutettu, kielitaitoinen
Anonyymi-ap
2025-09-21 14:13:17

Kuljettajan taustaan kiinnitetään enemmän huomiota

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kuljettajan taustaan ja osaamiseen tullaan kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota. Taksia ajavan pitää olla koulutettu, kielitaitoinen ja taustaltaan sellainen, että asiakkaalla on täysi syy tuntea olonsa turvalliseksi. Taksin pitää olla myös selvästi tunnistettava. Asiakkaan ei pidä arvailla, onko kyseessä luvallinen auto vai ei.

Hinnoittelu tehdään avoimeksi ja reiluksi: jokaisessa autossa on taksamittari, ja hinnat ovat selkeästi esillä. Kaiken tämän rinnalla varmistetaan, että palvelua on saatavilla koko Suomessa, ei vain isoissa kaupungeissa.

– Tiedämme myös, että näihin uudistuksiin liittyy erilaisia näkemyksiä. Erityisesti pakollinen taksamittari ja erilliset taksikilvet ovat herättäneet keskustelua. Lausuntokierroksella eniten kannatusta taksamittareille löytyi edunvalvontajärjestöiltä, perinteisiltä taksien välitysfirmoilta sekä yksittäisiltä taksiyrittäjiltä. Vastustusta sen sijaan tuli alustatalouden toimijoilta. Myös viranomaiset olivat vahvasti mukana keskustelussa: Verohallinnon harmaan talouden torjuntayksikkö, sisäministeriö ja Huoltovarmuuskeskus kannattivat pakollisia taksamittareita.

https://www.suomenuutiset.fi/turvallinen-kyyti-kuuluu-kaikille-seppanen-taksilain-uudistus-palauttaa-luottamuksen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu