MAURI SARIOLA

Ei ole kyllä mitään menettänyt, jos on jäänyt lukematta.

deckarläsare kirjoitti:

Ei ole kyllä mitään menettänyt, jos on jäänyt lukematta.

Metsässä olette.

Jakke kirjoitti:

Metsässä olette.

Taidatpa olla itte. Ja syvällä.

ovat mainiota luettavaa. Ihan erilaista kuin Sariolan muu tuotanto. Vetävää tekstiä suoraan ristiriitaisen, sortuvan ihmisen elämästä. Erinomainen ajankuva myös.

Sologdin kirjoitti:

ovat mainiota luettavaa. Ihan erilaista kuin Sariolan muu tuotanto. Vetävää tekstiä suoraan ristiriitaisen, sortuvan ihmisen elämästä. Erinomainen ajankuva myös.

Makuasioistahan ei sovi...
Mutta silti.
Joskus muutama vuosikymmen sitten, kun Suomi ei vielä ollut niin sakeitten dekkaristilaumojen kansoittama kuin nykyään, saattoi Sariolaa niukan tarjonnan ja suppeahkon vertailuryhmän puutteessa vielä pitää jonkinlaisena jännityskirjailijana.

Olen lukenut, myönnän auliisti, lähes kaikki hänen jännärinsä. Siksipä voinkin sanoa oman mielipiteeni. Ei Maukka mielestäni kirjoittaa osannut kummoisestikaan. Juoni tietenkin vaihteli, mutta samat, etenkin naista alentavat kliseet toistuivat joka kirjassa. Naisen kuului olla vaalea, mielellään rehevähkö, mutta uuman kuului olla kapea. Rinnat pyöreät, samoin pohkeet ja lantio. Mutta nilkat! Niiden piti aina olla hoikat. Fetissinsä kullakin.
Naisen älykkyydellä tai muilla talenteillahan ei niin ollut väliä.

Miehet puolestaan olivat miehekkäitä, tietty, leveäharteisia, kookkaita ja ehdottomasti isänmaallisia. Ja Mersulla ajettiin edustushuviloille, Hennessyä juotiin, paitsi
naiset lipittivät siivosti Madeiraa.

Jossain välissä nujakoitiin petin pohjalla ja aamulla löytyi joku listittynä jostakin.

Susikoski porhalsi paikalle ( Mercedes Benzillään) charmikkaana, joskin vaiteliaana, ratkaisi murhan pelkällä aivotyöskentelyllään, ja se oli siinä.

Näinhän se juoni meni, joka kirjassa.
Jos tämä edustaa hyvää salapoliisikirjallisuutta, minkälaista on sitten huono? Ei Sariolan dekkareilla ole muuta kuin korkeintaan nostalginen arvo.

Vanha salakuljettajatar kirjoitti:

Makuasioistahan ei sovi...
Mutta silti.
Joskus muutama vuosikymmen sitten, kun Suomi ei vielä ollut niin sakeitten dekkaristilaumojen kansoittama kuin nykyään, saattoi Sariolaa niukan tarjonnan ja suppeahkon vertailuryhmän puutteessa vielä pitää jonkinlaisena jännityskirjailijana.

Olen lukenut, myönnän auliisti, lähes kaikki hänen jännärinsä. Siksipä voinkin sanoa oman mielipiteeni. Ei Maukka mielestäni kirjoittaa osannut kummoisestikaan. Juoni tietenkin vaihteli, mutta samat, etenkin naista alentavat kliseet toistuivat joka kirjassa. Naisen kuului olla vaalea, mielellään rehevähkö, mutta uuman kuului olla kapea. Rinnat pyöreät, samoin pohkeet ja lantio. Mutta nilkat! Niiden piti aina olla hoikat. Fetissinsä kullakin.
Naisen älykkyydellä tai muilla talenteillahan ei niin ollut väliä.

Miehet puolestaan olivat miehekkäitä, tietty, leveäharteisia, kookkaita ja ehdottomasti isänmaallisia. Ja Mersulla ajettiin edustushuviloille, Hennessyä juotiin, paitsi
naiset lipittivät siivosti Madeiraa.

Jossain välissä nujakoitiin petin pohjalla ja aamulla löytyi joku listittynä jostakin.

Susikoski porhalsi paikalle ( Mercedes Benzillään) charmikkaana, joskin vaiteliaana, ratkaisi murhan pelkällä aivotyöskentelyllään, ja se oli siinä.

Näinhän se juoni meni, joka kirjassa.
Jos tämä edustaa hyvää salapoliisikirjallisuutta, minkälaista on sitten huono? Ei Sariolan dekkareilla ole muuta kuin korkeintaan nostalginen arvo.

Lue lisää

Olen samaa mieltä. Örk!

Vanha salakuljettajatar kirjoitti:

Makuasioistahan ei sovi...
Mutta silti.
Joskus muutama vuosikymmen sitten, kun Suomi ei vielä ollut niin sakeitten dekkaristilaumojen kansoittama kuin nykyään, saattoi Sariolaa niukan tarjonnan ja suppeahkon vertailuryhmän puutteessa vielä pitää jonkinlaisena jännityskirjailijana.

Olen lukenut, myönnän auliisti, lähes kaikki hänen jännärinsä. Siksipä voinkin sanoa oman mielipiteeni. Ei Maukka mielestäni kirjoittaa osannut kummoisestikaan. Juoni tietenkin vaihteli, mutta samat, etenkin naista alentavat kliseet toistuivat joka kirjassa. Naisen kuului olla vaalea, mielellään rehevähkö, mutta uuman kuului olla kapea. Rinnat pyöreät, samoin pohkeet ja lantio. Mutta nilkat! Niiden piti aina olla hoikat. Fetissinsä kullakin.
Naisen älykkyydellä tai muilla talenteillahan ei niin ollut väliä.

Miehet puolestaan olivat miehekkäitä, tietty, leveäharteisia, kookkaita ja ehdottomasti isänmaallisia. Ja Mersulla ajettiin edustushuviloille, Hennessyä juotiin, paitsi
naiset lipittivät siivosti Madeiraa.

Jossain välissä nujakoitiin petin pohjalla ja aamulla löytyi joku listittynä jostakin.

Susikoski porhalsi paikalle ( Mercedes Benzillään) charmikkaana, joskin vaiteliaana, ratkaisi murhan pelkällä aivotyöskentelyllään, ja se oli siinä.

Näinhän se juoni meni, joka kirjassa.
Jos tämä edustaa hyvää salapoliisikirjallisuutta, minkälaista on sitten huono? Ei Sariolan dekkareilla ole muuta kuin korkeintaan nostalginen arvo.

Lue lisää

Varsin kattava analyysi Mauri-reppanan tehokeinoista. Mainitsematta jäi vain jokaisessa tevoksessa esiintyvä maitorauhasten välinen ura, joka sukeltaa puvun kätköihin ja johon viimeistään ukkotuomarin katse kiinnittyy.

Liekkö Maukalla siitä puhe mistä puute?

Nallikarin taapertaja kirjoitti:

Varsin kattava analyysi Mauri-reppanan tehokeinoista. Mainitsematta jäi vain jokaisessa tevoksessa esiintyvä maitorauhasten välinen ura, joka sukeltaa puvun kätköihin ja johon viimeistään ukkotuomarin katse kiinnittyy.

Liekkö Maukalla siitä puhe mistä puute?

Lue lisää

että jotakin olennaista jäi luettelostani uupumaan. Eikä siitä ole edes kahtakymmentä vuotta kun Sariolaa viimeiksi luin.
Kyllä nyt taas on Liberian keikka edessä.

Ihan noin kuriositeettina voin kertoa, että aikanaan kun opiskelijana ollessani kävin joskus Viiskulman Primulassa pizzalla , näkyi senhetkisen kotikyläni Eiran omegajulkimo eli itte Sariola usein istuvan samassa paikassa. Ruokana oli aina poronkäristys ja juomana viski. Yhdistelmänä melko epätavallinen, mutta epätavallinen oli mieskin.

Vanha salakuljettajatar kirjoitti:

että jotakin olennaista jäi luettelostani uupumaan. Eikä siitä ole edes kahtakymmentä vuotta kun Sariolaa viimeiksi luin.
Kyllä nyt taas on Liberian keikka edessä.

Ihan noin kuriositeettina voin kertoa, että aikanaan kun opiskelijana ollessani kävin joskus Viiskulman Primulassa pizzalla , näkyi senhetkisen kotikyläni Eiran omegajulkimo eli itte Sariola usein istuvan samassa paikassa. Ruokana oli aina poronkäristys ja juomana viski. Yhdistelmänä melko epätavallinen, mutta epätavallinen oli mieskin.

Lue lisää

...Sariola ollut Ballantines-miehiä? Muistelisin, että fan-clubin kokouksissa lipitetään sitä miehen kunniaksi.

Sologdin kirjoitti:

ovat mainiota luettavaa. Ihan erilaista kuin Sariolan muu tuotanto. Vetävää tekstiä suoraan ristiriitaisen, sortuvan ihmisen elämästä. Erinomainen ajankuva myös.

eli Vetämätön värisuora unohtui mainitsematta. En muista oliko se kirjan nimenä mutta jokatapauksessa Sariolan oma nuoruudenrakkaustarina sodanjälkeisestä Helsingistä. Ei ollenkaan hassumpi kirja eikä pääty onnellisesti.

Vanha salakuljettajatar kirjoitti:

että jotakin olennaista jäi luettelostani uupumaan. Eikä siitä ole edes kahtakymmentä vuotta kun Sariolaa viimeiksi luin.
Kyllä nyt taas on Liberian keikka edessä.

Ihan noin kuriositeettina voin kertoa, että aikanaan kun opiskelijana ollessani kävin joskus Viiskulman Primulassa pizzalla , näkyi senhetkisen kotikyläni Eiran omegajulkimo eli itte Sariola usein istuvan samassa paikassa. Ruokana oli aina poronkäristys ja juomana viski. Yhdistelmänä melko epätavallinen, mutta epätavallinen oli mieskin.

Lue lisää

Toisia opettaa Siperia, yksiä Liberia. Haetanneeko tuo mittään?

Loskoipio kirjoitti:

Toisia opettaa Siperia, yksiä Liberia. Haetanneeko tuo mittään?

ei sitten opeta yhtään mikään.
Oletkos muuten vilkaissut selkäpuolellesi; ettei vain olisi eviä alkanut kasvaa kun alvariinsa olet uimassa.
Kaikella ystävyydellä.

Vanha salakuljettajatar kirjoitti:

ei sitten opeta yhtään mikään.
Oletkos muuten vilkaissut selkäpuolellesi; ettei vain olisi eviä alkanut kasvaa kun alvariinsa olet uimassa.
Kaikella ystävyydellä.

Lue lisää

Enpä oo kahtona, mutta vissiin Hesarin kuvaaja kyttäs mennäviikolla. Tulos NYT-liitteen sivulla 13. Valitettavasti. Kunnioituksella.

Mikä muuten on suosikkiartikkelisi tuossa kuljetusbisneksessä? Anoppivainaa erikoistu pelikortteihin Haaparannan reissuillaan. Vaikkei ne laittomia ollu enää kymmeneen vuoteen, mutta vanhalta muistilta.

Vanha salakuljettajatar kirjoitti:

Makuasioistahan ei sovi...
Mutta silti.
Joskus muutama vuosikymmen sitten, kun Suomi ei vielä ollut niin sakeitten dekkaristilaumojen kansoittama kuin nykyään, saattoi Sariolaa niukan tarjonnan ja suppeahkon vertailuryhmän puutteessa vielä pitää jonkinlaisena jännityskirjailijana.

Olen lukenut, myönnän auliisti, lähes kaikki hänen jännärinsä. Siksipä voinkin sanoa oman mielipiteeni. Ei Maukka mielestäni kirjoittaa osannut kummoisestikaan. Juoni tietenkin vaihteli, mutta samat, etenkin naista alentavat kliseet toistuivat joka kirjassa. Naisen kuului olla vaalea, mielellään rehevähkö, mutta uuman kuului olla kapea. Rinnat pyöreät, samoin pohkeet ja lantio. Mutta nilkat! Niiden piti aina olla hoikat. Fetissinsä kullakin.
Naisen älykkyydellä tai muilla talenteillahan ei niin ollut väliä.

Miehet puolestaan olivat miehekkäitä, tietty, leveäharteisia, kookkaita ja ehdottomasti isänmaallisia. Ja Mersulla ajettiin edustushuviloille, Hennessyä juotiin, paitsi
naiset lipittivät siivosti Madeiraa.

Jossain välissä nujakoitiin petin pohjalla ja aamulla löytyi joku listittynä jostakin.

Susikoski porhalsi paikalle ( Mercedes Benzillään) charmikkaana, joskin vaiteliaana, ratkaisi murhan pelkällä aivotyöskentelyllään, ja se oli siinä.

Näinhän se juoni meni, joka kirjassa.
Jos tämä edustaa hyvää salapoliisikirjallisuutta, minkälaista on sitten huono? Ei Sariolan dekkareilla ole muuta kuin korkeintaan nostalginen arvo.

Lue lisää

Susikoski ajellut Passatilla?

Jompero61 kirjoitti:

Susikoski ajellut Passatilla?

Alkupään Susikoskien kirjoittelun aikaan Passattia ei tunnettu automobiilimarkkinoilla. Mersumies hän oli pitkään, mutta automaku taisi vaihdella sen mukaan kenen kanssa ja kuinka hyvät kaupat virtuaali-isänsä kulloinkin teki.
Saattopa olla ihan Kuplakin jossain vaiheessa allansa, ja joskus otsassakin.

Mauri Sariola seuran tiedontallentajat tästä varmasti yhteenvedon ovat tehneet, niin kuin kaikesta muustakin idoliinsa liittyvästä

http://www.dlc.fi/~sariola/

Vanha salakuljettajatar kirjoitti:

Makuasioistahan ei sovi...
Mutta silti.
Joskus muutama vuosikymmen sitten, kun Suomi ei vielä ollut niin sakeitten dekkaristilaumojen kansoittama kuin nykyään, saattoi Sariolaa niukan tarjonnan ja suppeahkon vertailuryhmän puutteessa vielä pitää jonkinlaisena jännityskirjailijana.

Olen lukenut, myönnän auliisti, lähes kaikki hänen jännärinsä. Siksipä voinkin sanoa oman mielipiteeni. Ei Maukka mielestäni kirjoittaa osannut kummoisestikaan. Juoni tietenkin vaihteli, mutta samat, etenkin naista alentavat kliseet toistuivat joka kirjassa. Naisen kuului olla vaalea, mielellään rehevähkö, mutta uuman kuului olla kapea. Rinnat pyöreät, samoin pohkeet ja lantio. Mutta nilkat! Niiden piti aina olla hoikat. Fetissinsä kullakin.
Naisen älykkyydellä tai muilla talenteillahan ei niin ollut väliä.

Miehet puolestaan olivat miehekkäitä, tietty, leveäharteisia, kookkaita ja ehdottomasti isänmaallisia. Ja Mersulla ajettiin edustushuviloille, Hennessyä juotiin, paitsi
naiset lipittivät siivosti Madeiraa.

Jossain välissä nujakoitiin petin pohjalla ja aamulla löytyi joku listittynä jostakin.

Susikoski porhalsi paikalle ( Mercedes Benzillään) charmikkaana, joskin vaiteliaana, ratkaisi murhan pelkällä aivotyöskentelyllään, ja se oli siinä.

Näinhän se juoni meni, joka kirjassa.
Jos tämä edustaa hyvää salapoliisikirjallisuutta, minkälaista on sitten huono? Ei Sariolan dekkareilla ole muuta kuin korkeintaan nostalginen arvo.

Lue lisää

Kirjoitin kommenttini Sariolan päiväkirjoista "Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä" ja "Hyvästi, Sammatin kuu". Välistä lienee tippunut se kirjoitelma josta sain aiheen.

Nimimerkkiäni Sologdin ei enää ole.

Sologdin kirjoitti:

ovat mainiota luettavaa. Ihan erilaista kuin Sariolan muu tuotanto. Vetävää tekstiä suoraan ristiriitaisen, sortuvan ihmisen elämästä. Erinomainen ajankuva myös.

Kommentoin omaa kirjoitustani, valitettavasti anonyyminä, kun "Sologdin"-nimimerkkini on hävinnut jonnekin bittiavaruuteen.

Siis: tuo viestini koski Sariolan julkaistuja kaksiosaisia päiväkirjoja.

Jooseppi Ratsingeri kirjoitti:

Alkupään Susikoskien kirjoittelun aikaan Passattia ei tunnettu automobiilimarkkinoilla. Mersumies hän oli pitkään, mutta automaku taisi vaihdella sen mukaan kenen kanssa ja kuinka hyvät kaupat virtuaali-isänsä kulloinkin teki.
Saattopa olla ihan Kuplakin jossain vaiheessa allansa, ja joskus otsassakin.

Mauri Sariola seuran tiedontallentajat tästä varmasti yhteenvedon ovat tehneet, niin kuin kaikesta muustakin idoliinsa liittyvästä

http://www.dlc.fi/~sariola/

Lue lisää

Sariola hävisi mersunsa (ja perheensä asunnon) kortilla. Väärensi vaimonsa nimen ja sai hommistaan aikanaan vankeustuomionkin, ehdollista. Sen jälkeiset autot Volkkarit ja Saabit kustantaja liisasi hänelle.

ex-Sologdin

on tehty ainakin kaksi, voi olla useampiakin. Muistan aikojen alussa nähneeni televisiosta kohtauksen, jossa äijä lähestyi toista puukon kanssa ja se jota lähestyttiin ampui sen toisen. Sariola kertoo päiväkirjoissaan filmatisoinnista, jossa nimismies toteaa puhelimeen, että murhamies on nyt sitten saatu kiinni kovan takaa-ajon jälkeen. -Ei ollut varaa kunnon takaa-ajon filmaamiseen.

Kuuluisin Susikoski on ilman muuta "Tuntematon ystävä", pääosissa Åke Lindman, Anne Pohtamo ja Bruno O´ya (Oja). Varsinainen floppi suomalaiseksikin elokuvaksi.

Televioonkin Susikoskea on tehty, ohjaajana Ilkka Kylävaara. Sarjan nimi oli muistaakseni "Timantti". Voi olla muitakin.

Muusta Sariolan tuotannosta on televisioon dramatisoitu ainakin nuoren Mannerheim-ristin ritarin mitalin krymppäjäiset, joissa ritari lyö setelitukon pöydällä olevaan pieneen lipputankoon ja käskee hovimestaria ottamaan siitä tarpeen mukaan.

Sologdin kirjoitti:

on tehty ainakin kaksi, voi olla useampiakin. Muistan aikojen alussa nähneeni televisiosta kohtauksen, jossa äijä lähestyi toista puukon kanssa ja se jota lähestyttiin ampui sen toisen. Sariola kertoo päiväkirjoissaan filmatisoinnista, jossa nimismies toteaa puhelimeen, että murhamies on nyt sitten saatu kiinni kovan takaa-ajon jälkeen. -Ei ollut varaa kunnon takaa-ajon filmaamiseen.

Kuuluisin Susikoski on ilman muuta "Tuntematon ystävä", pääosissa Åke Lindman, Anne Pohtamo ja Bruno O´ya (Oja). Varsinainen floppi suomalaiseksikin elokuvaksi.

Televioonkin Susikoskea on tehty, ohjaajana Ilkka Kylävaara. Sarjan nimi oli muistaakseni "Timantti". Voi olla muitakin.

Muusta Sariolan tuotannosta on televisioon dramatisoitu ainakin nuoren Mannerheim-ristin ritarin mitalin krymppäjäiset, joissa ritari lyö setelitukon pöydällä olevaan pieneen lipputankoon ja käskee hovimestaria ottamaan siitä tarpeen mukaan.

Lue lisää

Ihan ok,mut mun mielestä mauri kuvaa esim.luontoa,paikkoja ja ihmisiä todella hyvin.Mulle kirjat toimii aikamatkana menneisyyteen.Olen lukenut myös päiväkirjat,ihminenhän Maurikin oli.En anna negatiivisen palautteen nujertaa,vaan jatkan Maurin tuotannon hankkimista,ja niiden lukemista.Olen myös lukenut kaikki Matti Yrjänä Joensuun kirjat.Pidän niistäkin.Asiantuntevasti ja inhimillisesti kirjoitettuja.P.S Vaikka luen Sariolaa,kun puhun viskistä,en puhu Ballantinesista.HÖSH!

Jakke kirjoitti:

Ihan ok,mut mun mielestä mauri kuvaa esim.luontoa,paikkoja ja ihmisiä todella hyvin.Mulle kirjat toimii aikamatkana menneisyyteen.Olen lukenut myös päiväkirjat,ihminenhän Maurikin oli.En anna negatiivisen palautteen nujertaa,vaan jatkan Maurin tuotannon hankkimista,ja niiden lukemista.Olen myös lukenut kaikki Matti Yrjänä Joensuun kirjat.Pidän niistäkin.Asiantuntevasti ja inhimillisesti kirjoitettuja.P.S Vaikka luen Sariolaa,kun puhun viskistä,en puhu Ballantinesista.HÖSH!

Lue lisää

Tämä sinun aloittamasi ketjuhan on ollut mukava ja mielenkiintoinen! Säpinää kuin konsanaan Kekkosen aikaan. Mitäpä siitä kostuisit, tai kukaan muukaan, jos kertoisit pitäväsi Sariolan dekkareista, ja me kuorona hyrisisimme vastaan että joo, me kaikki tykätään myös.

Minäkin pidin aikani.

Matti Yrjänä Joensuusta pidän vieläkin, kovastikin. Usein metroa käyttäessäni tihrustan vaunun ja kiskojen väliä ja mietin millä tekniikalla Pahan papissa uhrit sinne vaunun alle survottiin.
Oikein mukavaa että Joensuulta ilmestyi taas pitkästä aikaa uusi dekkari, joskin tätä uusinta en pitänyt kovin hyvänä vanhoihin verrattuna.

Hyvää kesän jatkoa sinulle!

Saa nähdä julkaiseeko Gummerus koskaan missään muodossa sitä sähkösanomatulvaa, jonka Sariola aikanaan kustantajalleen lähetti.

Jakke kirjoitti:

Ihan ok,mut mun mielestä mauri kuvaa esim.luontoa,paikkoja ja ihmisiä todella hyvin.Mulle kirjat toimii aikamatkana menneisyyteen.Olen lukenut myös päiväkirjat,ihminenhän Maurikin oli.En anna negatiivisen palautteen nujertaa,vaan jatkan Maurin tuotannon hankkimista,ja niiden lukemista.Olen myös lukenut kaikki Matti Yrjänä Joensuun kirjat.Pidän niistäkin.Asiantuntevasti ja inhimillisesti kirjoitettuja.P.S Vaikka luen Sariolaa,kun puhun viskistä,en puhu Ballantinesista.HÖSH!

Lue lisää

Aikoihin ei mikään avaus ole kirvoittanut näin monia sormia näppäimiä läimimään. Onneksi olkoon ja hyviä lukuhetkiä Joensuun parissa. Suurella mielenkiinnolla vartoon, vieläkö mestari jaksaa työstää uutta teosta.

Viskeistä en tiiä mittään, mutta Pudasjärven Pisteen kylän taksimies tiesi, jotta jos koulun postiloodassa roikkuu merkkirätti niin "opettaja"-Maurilla on koulun jälkeen asiaa maalikylään eli viinakauppaan. Se oli ennen tätä kännykkäaikaa ja internet-viinamyyntiä.

Maurillahan on olemassa oma nimikkoseurakin, kait suurimpia kirjailijoiden nimikkoseuroja. Jostakin luin, että ovat mm rakentaneet Hattulaan pysyvän Mauri-näyttelyn missä on kirjailijan työhuoneen alkuperäistavaroita ja muuta Mauri -kamaa.

peilityyni kirjoitti:

Maurillahan on olemassa oma nimikkoseurakin, kait suurimpia kirjailijoiden nimikkoseuroja. Jostakin luin, että ovat mm rakentaneet Hattulaan pysyvän Mauri-näyttelyn missä on kirjailijan työhuoneen alkuperäistavaroita ja muuta Mauri -kamaa.

Lue lisää

Liityin seuraan tänävuonna,19.11 seuran 10v-juhlat.Sinne siis!

Jos on Sariolan tuotannosta tai miehestä itsestään kiinnostunut, niin kommentteja voi käydä kirjoittelemassa avoimella Sariola-seuran lukupiirisivustolla. Asiallista, kiihkotonta ja kriittistä ajatustenvaihtoa löytyy. Toivottavasti sellaisena jatkuukin.