Kuluttajat eivät ostele tavaroita, vaan säästävät sukanvarteen. Syynä on pelko, että persukokhallitus edelleen leikkaa ihmisten toimeentuloa.
Ja mitä saammekaan lukea: "Ensi vuoden veromuutokset tarkoittavat persnettoa pienituloisimmille, suurituloisimmat hyötyvät eniten.
Hallituksen esittämät veromuutokset ensi vuodelle tarkoittavat, että suurimmat menetykset osuvat kaikkein pienituloisimpiin. Tulot kasvavat eniten ylimmässä tulokymmenyksessä."
Kuluttajat eivät luota tulevaisuuteen
14
126
Vastaukset
- Anonyymi
Pitäisi jakaa kuluttajat tulo- ja omaisuusluokkiin kulutustavan muutoksen ymmärtämiseksi. Itse en kuluta, koska ei ole rahaa. Moni ei ehkä osta mitään, koska kaikki on jo hankittu. Kuluttamisessakin on tuonti ja vienti -näkökulma ja verotustakin kohdituu eri tavalla kulutuksen kohteisiin. Toisin ajatellen voisi kysyä kuka säästää.
- Anonyymi
Tämän hallituksen aikana ei uskalla ostaa mitään. Ei voi tietää, mitä seuraavaksi tulee ja tuoko "kukaan ei osallistu liikaa" lupaus lisää alennuksia eliitille.
Seuraavankaan hallituksen aikana ei liene rahaa ostaa mitään: lienee pakko korottaa veroja, jotta velkalaiva saadaan vakaannutettua. Nykyhallitus on sen kääntämisessä "kykynsä" jo näyttänyt. - Anonyymi
Kukaan täysjärkinen lähde kuluttamaan tämmöisen hallituksen aikana kun ei tiedä mitä päähänsä saavat , tässä sukelletaan vielä syväänpäätyyn . Mikään hallituksen lupaama ei ole toteutunut , vain kustannukset ja hinnat ovat noususuunnassa kaikessa .Ihmisiä ajetaan taivasalle , kuluta ja luota tuommoisiin sitten ja heidän puheisiin jotka pelataan omaan pussiin pelkästään .
- Anonyymi
Ole varovainen, kun käytät absoluuttisia väitteitä.
Silloin yleensä huomaa, että on ollut väärässä
- Anonyymi
Kohta on paras aika ostaa asunto.
- Anonyymi
Muutos voi tapahtua hyvin nopeasti.
Sekään ei ole hyvä, jos markkina ylikuumenee koska se tekee taloudesta vaikeasti ennustettavaa - Anonyymi
Se ei tuo töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei tuo töitä.
Kyllä se tuo.
Kerro sinä miksi ei tuo, niin minä kerron miksi tuo.
- Anonyymi
Niin kauan kuin Orpon persumainen kauhukabinetti on vallassa en käytä rahojani kuin kaikista välttämättömämpään.
- Anonyymi
Sun sossutuet riittääkin juuri siihen.
- Anonyymi
Täystuho-perskokkare-hallitus ei pysty kuin tuhoamaan maatamme ja maamme liberaalia ja demokraattista mainetta.
Ei tulis mieleenkään tuhlata euroakaan tummoisen hallituksen aikana.- Anonyymi
Mutta eihän sulla edes ole omaa rahaa!
- Anonyymi
Minäkin käytän rahojani ulkomaan matkoilla, mutta en lennä enää Finnairilla.
- Anonyymi
Finskillä ei lennä kukaan, jos ei ole pakko.
Jäinen pulla ja laimennettu mustikkamehu ei ole sama kuin kolmen ruokalajin ateria. Sitä paitsi jäinen pullakin maksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 447766
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/724733Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka593849Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu743737- 983549
- 553183
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod713143Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302558IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2112182- 521668