Seitsemisen viereen aiotusta tuulivoima-alueesta. Idioottimainen, röyhkeä hanke

Anonyymi-ap

https://yle.fi/a/74-20181847

Seitsemisen kansallispuiston viereen suunnitellaan yli 20 kpl jättimäisiä tuulivoimaloita.

Täytyy todeta, että on kyllä röyhkeää toimintaa. Nuo tuulivoimalat tulevat muuttamaan kansallispuiston visuaalisen ja äänimaiseman. Jutussa esiintyvä asiantuntija väittää mm., ettei tuulivoimaloiden melu tule kuulumaan 1,5 - 2 km päähän, joka tulisi olemaan etäisyys kansallispuistoon. Tuo on täysin paikkansapitämätön väite. Melu kuuluu varmasti häiritsevästi 2 km päähän. Aivan tuore melukokemus tulee Lestijärveltä, jonne on valmistunut tuulivoima-alue tänä vuonna. Eräs mökinomistaja omistaa mökin 8 km päässä tuulivoima-alueesta ja tuulivoimaloiden melu kuuluu mökille asti.

Kansallispuistojen pitää olla myös eläinten turvapaikkoja. On jo paljon tutkimustietoa siitä, että eläimet karttavat tuulivoimaloiden läheisyyttä. Esim. pöllöt kaikkoavat monen kilometrin päähän, on arvioitu, että myllyjen ympärille syntyy halkaisijaltaan noin 10 kilometrin pöllötyhjiö. Jne.

Yrittäkää vastustaa tätä hanketta. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä.

12

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        pitkämatkalaisena ikaalinen palsta pettymys tänään-

        koska kaikki aiemmat keskustelut oli homous-aiheisia. Mikä meneillään Ikaalisissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pitkämatkalaisena ikaalinen palsta pettymys tänään-

        koska kaikki aiemmat keskustelut oli homous-aiheisia. Mikä meneillään Ikaalisissa.

        Tuomioistuin päätti et jarmo o hetero, siks homous-aiheisia juttuja vähemmän. Pitäskö tehä lissöö?


    • Anonyymi

      Aloituksen jutusta pieni pätkä:

      "Jos tuulivoimaa sijoitetaan arvokkaiden alueiden lähiympäristöön, on vaarana, että niissä elävä uhanalainen lajisto vähenee entisestään”, sanoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) professori Anne Tolvanen tiedotteessa."

      Pitäisi olla itsestään selvää, ettei kansallispuiston läheisyyteen rakenneta tuulivoimaloita. Jos rakennetaan, se on idiotismia ja järkyttävää ahneutta, raukkamaisuutta.

      • Anonyymi

        paskat niistä elukoista-

        ihmisiinhän nuo vaikuttaa haitallisesti kymmenien kilsojen päähän


    • Anonyymi

      niiden verotuloilla mremurienaksetaan remurien elättäminen

      • Anonyymi

        myös sosiaalisoppaa syövä entinen isännöitsijä


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://yle.fi/a/74-20185836

      Juttu Pohjois-Savon tuulivoimahankkeista. Mm. Rautalammille kaavailtu tuulivoima-alue ei ilmeisesti toteudu, koska lähellä on Etelä-Konneveden kansallispuisto. Siitäpä voisi ottaa oppia!!! On alettu ymmärtää, että on muitakin arvoja kuin välitön rahallinen hyöty, mikä tosin useimmiten kääntyy myös rahalliseksi tappioksi, luulen.

    • Anonyymi

      remmurit vääntämään generaattoreita niillä sähköäj ja työllisyyttö

      • Anonyymi

        Kuismon silhuetti kruunaisi maiseman.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      32
      3738
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      51
      1659
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1359
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1191
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      172
      1047
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1041
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      925
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      39
      807
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      771
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      750
    Aihe