Viisaus punavihreillä hääärimmäisrn harvinaista

Nastarengas kielto osiin Helsinkiä. Alkaa marraskuussa, kovat sakot tulee kiinni jääneille.

Tämä Anni Sinnemäen (vihr) esittämä ja Paavo Arhinmäen (vas) kannattama ehdotus.

Laajempaa nastakieltoaluetta olisivat Arhinmäen ja Sinnemäen ohella halunneet myös Elisa Gebhard (sd), Titta Hiltunen (vas), Shawn Huff (vihr), Minna Lindgren (vihr) ja Suvi Pulkkinen (vihr).
7130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

4 vuotta kestää.
Laki käskee talvirenkaat, nastallisetkin koko maahan pakollisina.
Tuleekin jännät koitokset, kumpi laki voimassa.

Äänestä
  • Ei tässä ole mitään ongelmaa, jos vähänkään tuntee liikennesääntöjä. Esimerksi pysäköinti on yleensä sallittua tien ajotien laitaan tietyin poikkeuksin kuten, ettei risteysalueella voi pysäköidä. Laki siis kehottaa pysäköimään tien laitaan, ei keskelle tietä. Liikennesäännöissä voidaan kuitenkin aina poiketa pääsäännöstä. Pysäköimisestä tuleekin kiellettyä, jos kielto osoitetaan liikennemerkein. Silloin ei voi pysäköidä kielletylle alueelle eli on pakko jatkaa ajamista. Pysäköintikieltoalueellakin voi toki pysähtyä esim. matkustajan mukaanottamiseksi, ellei sitten pyshtymistäkin ole liikennemerkillä kielletty.

    Sama tulee koskemaan nastarengaskieltoa. Nastarengailla voi pääsääntöisesti ajaa kaikilla ajoreiteillä, missa autolla ajaminen on sallittua, mutta siihenkin voidaan liikennemerkeillä tehdä rajoituksia. Voi olla esim. tienpätkiä, missä moottoriajoneuvolla ajo on kokonaan kielletty taikka ajaminen jompaan kumpaan suuntaan on kielletty. Näin se tulee menemään nastojen kanssa. Eli liikennemerkeillä osoitetaan, missä nastoilla ei saa ajaa. Auton voi esim. pysäköidä alueelle, mihin nastoilla pääsee ajamaan ja sitten voi vaikkapa kävellä loppumatkan. Kävely on ihan terveellistä ja virkistävää.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ei tässä ole mitään ongelmaa, jos vähänkään tuntee liikennesääntöjä. Esimerksi pysäköinti on yleensä sallittua tien ajotien laitaan tietyin poikkeuksin kuten, ettei risteysalueella voi pysäköidä. Laki siis kehottaa pysäköimään tien laitaan, ei keskelle tietä. Liikennesäännöissä voidaan kuitenkin aina poiketa pääsäännöstä. Pysäköimisestä tuleekin kiellettyä, jos kielto osoitetaan liikennemerkein. Silloin ei voi pysäköidä kielletylle alueelle eli on pakko jatkaa ajamista. Pysäköintikieltoalueellakin voi toki pysähtyä esim. matkustajan mukaanottamiseksi, ellei sitten pyshtymistäkin ole liikennemerkillä kielletty.

    Helsinkiin nyt tulee nastaton katu Lönnrotin kadulle. Minulle tuttu katu, siellä monesti yövyinkin, auto oli silloin parkissa kadun oikealla reunalla Mannerheimintiestä ajatellen.
    Tädin vieraana silloin, joka oli aina otettu vierailusta.
    Miksi vain se ? Koteihin ajo sallittu,ettei tarvitse vaihtaa renkaita. Eipä silti kitkoilla minäkin viime talvenkin ajoin, niin muuttaa ajotyyliä ennakoivasti, hidastaa jäällä. Joka tervettä muutenkin. Yllättävänkin on kitkat hyvät, Nokian5. Nastoilla kylläkin saa ajaa rennommin kun pakkaa aika-ajoin tiet olemaan kaljamalla pitkässä maassa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ei tässä ole mitään ongelmaa, jos vähänkään tuntee liikennesääntöjä. Esimerksi pysäköinti on yleensä sallittua tien ajotien laitaan tietyin poikkeuksin kuten, ettei risteysalueella voi pysäköidä. Laki siis kehottaa pysäköimään tien laitaan, ei keskelle tietä. Liikennesäännöissä voidaan kuitenkin aina poiketa pääsäännöstä. Pysäköimisestä tuleekin kiellettyä, jos kielto osoitetaan liikennemerkein. Silloin ei voi pysäköidä kielletylle alueelle eli on pakko jatkaa ajamista. Pysäköintikieltoalueellakin voi toki pysähtyä esim. matkustajan mukaanottamiseksi, ellei sitten pyshtymistäkin ole liikennemerkillä kielletty.

    Sama tulee koskemaan nastarengaskieltoa. Nastarengailla voi pääsääntöisesti ajaa kaikilla ajoreiteillä, missa autolla ajaminen on sallittua, mutta siihenkin voidaan liikennemerkeillä tehdä rajoituksia. Voi olla esim. tienpätkiä, missä moottoriajoneuvolla ajo on kokonaan kielletty taikka ajaminen jompaan kumpaan suuntaan on kielletty. Näin se tulee menemään nastojen kanssa. Eli liikennemerkeillä osoitetaan, missä nastoilla ei saa ajaa. Auton voi esim. pysäköidä alueelle, mihin nastoilla pääsee ajamaan ja sitten voi vaikkapa kävellä loppumatkan. Kävely on ihan terveellistä ja virkistävää.

    Nyt pettymys MPP sen päättikin nyt kokoomuslaiset yhteistuumin.
    Tuliko nyt huono päätös, kun tuo edellinen kaatui. Jossa toverisi hävisi, silloin kokoomus puheenjohtaja päätti 7-7 äänestystuloksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Nyt pettymys MPP sen päättikin nyt kokoomuslaiset yhteistuumin.
    Tuliko nyt huono päätös, kun tuo edellinen kaatui. Jossa toverisi hävisi, silloin kokoomus puheenjohtaja päätti 7-7 äänestystuloksen.

    MPP meni halpaa kehui kokoomusta.

    Äänestä

Helsingissä ei miehet kulkea sukkahousuissa tietyiillä kaduilla. Vihreä tarkastaja katsoo liitingistä.

Äänestä

Ei pääkaupunkiseudulla tarvita nastoja.

Persutrolli, opettelisit ajamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nastarengas kielto osiin Helsinkiä. Alkaa marraskuussa, kovat sakot tulee kiinni jääneille.

Tämä Anni Sinnemäen (vihr) esittämä ja Paavo Arhinmäen (vas) kannattama ehdotus.

Laajempaa nastakieltoaluetta olisivat Arhinmäen ja Sinnemäen ohella halunneet myös Elisa Gebhard (sd), Titta Hiltunen (vas), Shawn Huff (vihr), Minna Lindgren (vihr) ja Suvi Pulkkinen (vihr).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu