Kööpenhaminan "dronet"

Anonyymi-ap

Siitä päätellen kun poliisi kutsui droneja erittäin kyvykkäiksi, mutta tuntemattomiksi, kyse saattaa olla samasta ilmiöstä kuin New Jerseyssä 2024 lopulla ja vuosi sitä ennen. Myöhemminhän ne levisivät useisiin sotilastukikohtiin, joissa lopetettiin myös lentoliikenne niiden vuoksi.

Ongelmana niiden kanssa oli:
1. Ei saada kiinni koska katoavat
2. Ei voida jäljittää
3. Ei voida ampua alas (vaikka ovat lentokieltoalueella sotilastukikohtien yllä)
4. Ei voida jumittaa (jamming)
5. Ei lämpöjälkeä joten ei voi tarkkailla lämpökameralla

Kaikesta huolimatta, pysyvät ilmassa tunteja ja pitävät välkkyvät valonsa päällä, eli eivät yritä toimia salassa millään tavoin. Eli vakoiludroneiksi niitä ei voi nimittää millään perusteilla. Lisäksi koska eivät vahingoita ketään, ei sitä voi hyökkäykseksikään sanoa.

Englannissa ja USA:ssa tutkimuksissa olivat poliisit, erikoisjoukot, FBI, FAA, ja haastatteluissa sanoivat että eivät tiedä mitä ne ovat. Myöhemmin Pentagonista tiedotettiin että ne olivat FAA:an lentoja, mutta FAA:n työntekijöiden kanssa puhuneet kertovat ettei FAA:lla ole mitään tietoa niistä. Biden ja Trump eivät kumpikaan suostuneet kertomaan mitä ne olivat, mutta esim. Biden oli soittanut CIA:lle 2024 jouluun mennessä 5 kertaa selvittääkseen mistä oli kyse, mutta hänelle ei kerrottu (tämän hän sanoi itse). Biden sanoi 2024 loppuvuonna, että ilmeisesti eivät ole vaarallisia. Trump sanoi 2025 että tietää mistä on kyse mutta ei voi kertoa.

79

1052

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikeastaan Trump sanoi enemmän aiheesta tammikuussa, mikäli missasit sen:
      https://abcnews.go.com/Politics/leavitt-reveals-nj-drones-authorized-faa-white-house/story?id=118187426

      Mikä ei ollut yllätys, koska meillä oli täällä jo joulukuussa pitkä ketju, jossa kuukautta aiemmin jo tultiin melkein samaan tulokseen. Isoin osa dronepaniikista oli ihan matkustajakoneiden ja muiden tavallisten objektien toiminnasta lähtöisin.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18734541/new-jersey-ufoaalto-marras-joulukuu-2024

      • Anonyymi

        New Jersey drooneilla ei tarkoiteta normaaleja matkustajakoneita ja muuta tavallista ilmaliikennettä. Kyseessä oli suuri määrä tunnistamattomia lentolaitteita jotka ilmestyivät taivaalle tavanomaisen ilmaliikenteen lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tarkoitetaan ja tuossa ketjussa on nimenomaan siitä esimerkkejä. Tässä on yksi niistä kohuvideoista, joka paljastui AA:n lennoksi ja se tunnistettiin jopa koneen tarkkuudella:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18734541/new-jersey-ufoaalto-marras-joulukuu-2024#comment-132846282

        Ja se ei ole edes räikein esimerkki. Ainakin yhdessä tapauksessa joku idiootti pormestariksi postasi 747:n kuvan ja vakuutteli maailmalle ettei se missään nimessä voi olla matkustajakone.

        Höpö höpö!

        Kun taivaalla näkyy tavallisia lentokoneita tavallinen määrä niin kukaan ei ole moksiskaan.
        New Jerseyssä tapahtui jotain varsin epätavallista, jota viranomaiset eivät myöntäneet ufomiesten touhuiksi.

        Tässäpä on se NJ:n pormestarin Michael Melhamin jakama kohuvideo mystisestä dronevalopallosta, joka oli muka vielä "varmistettu", vastauksia piti saada ja ei missään tapauksessa ole lentokone:
        https://www.marca.com/en/lifestyle/us-news/2025/01/24/6793f11bca4741f4778b4585.html

        https://x.com/michaelmelham/status/1882289650737524974

        Kohdasta 0:34 eteenpäin voit kirjaimellisesti nähdä "valopallon" olevan 747, koska siivet, valot ja sivuvakaaja erottuvat selvästi.

        Ja pidä mielessä tuota katsoessasi, että tämä ääliö on viranomainen.

        Ei yksi pääsky kesää tee!

        Näitä New Jersey-tyyppisiä drone-tapauksiahan on ollut myöskin euroopassa ja ainakin saksassa ja britanniassa oli jokin aika sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei yksi pääsky kesää tee!

        Riittääkö kaksi valopallointerdimensionaalidroneksi tunnistettua AA:n Jumboa todistamaan, että yllättävän monet ihmiset eivät ole kovin hyviä tarkkailemaan taivaalla tapahtuvia ilmiöitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä New Jersey-tyyppisiä drone-tapauksiahan on ollut myöskin euroopassa ja ainakin saksassa ja britanniassa oli jokin aika sitten.

        Tosin täällä kukaan koohottaja ei ole kehottanut kansalaisia kiväärit kourassa dronesotaan, kuten tietyt viranomaiset USA:ssa tekivät. Tosi vastuutonta ja joku pienkoneen lentäjä mahdollisesti saakin vielä haulit pyrstöönsä, vaikka isot Jumbot ovat onneksi aika hyvin turvassa omalaatuisilta dronetorjujilta.

        Paitsi tietysti jos ne bongaa jostain konetykin tai olalta laukaistavan ohjuksen ja päättää iskeä "droneen" nousukiidossa, mistä tuo Melhamin videokin oli näemmä kuvattu. Voin jo nähdä otsikot:

        "JUURI NYT: Kansalaismiliisi pudottaa matkustajakoneen, 200 kuollut."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässäpä on se NJ:n pormestarin Michael Melhamin jakama kohuvideo mystisestä dronevalopallosta, joka oli muka vielä "varmistettu", vastauksia piti saada ja ei missään tapauksessa ole lentokone:
        https://www.marca.com/en/lifestyle/us-news/2025/01/24/6793f11bca4741f4778b4585.html

        https://x.com/michaelmelham/status/1882289650737524974

        Kohdasta 0:34 eteenpäin voit kirjaimellisesti nähdä "valopallon" olevan 747, koska siivet, valot ja sivuvakaaja erottuvat selvästi.

        Ja pidä mielessä tuota katsoessasi, että tämä ääliö on viranomainen.

        New Jerseyssä oli muuta kuin lentokoneita tai droneja:

        Sheriffi Michael Mastronardy sanoo tässä uutisvideossa että 50 niitä tuli merestä:
        https://www.youtube.com/watch?v=K98A4CLMwf4
        "Ocean County sheriff: Officer says he saw 50 drones coming off the ocean | Vargas Reports"

        Sheriffi joka on tutkimassa tuntemattomia droneja sanoo ettei niistä tule lämpösäteilyä, mikä on jotain ennennäkemätöntä:
        https://www.youtube.com/shorts/5waUGXhI7XE
        "The New Jersey Drones DON’T have a heat signature."

        KATSO NÄMÄ!

        Ja tottakai siellä New Jerseyssä oli vääriä havaintoja ja lentokoneita ja valtion omia droneja, mutta ne eivät ole niitä, mistä asiassa oli todella kyse. Jotkut tahot yrittävät sensuroida tapahtumia lakaisemalla ne kaikki maton alle kertomalla typerien ihmisten vääristä havainnoista ja näyttämällä uutiskuvassa normaalin dronen lentoa.

        Eli eivät olleet droneja, mutta olivat droneja? Hienoa, se selkeyttää asiaa valtavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tottakai siellä New Jerseyssä oli vääriä havaintoja ja lentokoneita ja valtion omia droneja, mutta ne eivät ole niitä, mistä asiassa oli todella kyse. Jotkut tahot yrittävät sensuroida tapahtumia lakaisemalla ne kaikki maton alle kertomalla typerien ihmisten vääristä havainnoista ja näyttämällä uutiskuvassa normaalin dronen lentoa.

        Melkeinpä kaikki, jos sentään kaikki, someen silloin ilmestyneet videot olivat juuri sitä, että havaitsija tunnisti tavallista lentoliikennettä tai muita ilmakehän ilmiöitä mysteeridroneiksi.

        Läheskään kaikki niistä ihmisistä eivät muuten olleet typeriä. Ne olivat vain väärässä sen suhteen, mitä näkivät.

    • Anonyymi

      Youtuubissa ihmetellään Oslon ja Kööpenhaminan drooneja.

      https://www.youtube.com/watch?v=pCor1szEJsE
      https://www.flightradar24.com (videon lentokonetutka)

      Video on saksankielinen, mutta asetuksista saa valittua enlanninkielisen puheen ja tekstityksen.

      Helsinki-Vantaan lentokentällä luultavasti on jo valmiit suunnitelmat sen varalle että sielläkin lentelee drooneja. Hyvässä lykyssä myös ilmatorjunta on valmiina toimimaan tarvittaessa, so ampumaan oletetut venäläiset droonit pois taivaalta.

      • Anonyymi

        Ei ne nyt kansainvälisen lentokentän ympärillä ala ihan herkästi räiskimään mitä hyvänsä pikkulintuja, vaan siellä täytyy olla aika selvä uhkatekijä kyseessä, jos voimatoimin jokin otetaan alas. Siinä on nimittäin juuri korkea riski, että joku räväyttää matkustajaliikennettä.

        On hyvä ampua kaikkea liikkuvaa, koska kyseessä saattaa olla vihollinen tai hirvi.

        Mitä jos sinä satut olemaan siinä ammutussa koneessa? Nauttisitko vain matkasta alas?

      • Anonyymi

        Tanskassa on ollut uusi drooni lentokentällä tapaus. Poliisi kertoo yrittävänsä ottaa droonit alas.

    • Poliisi kertoi, että drooneja oli Aalborgissa useampi kuin yksi. Tarkemmasta lukumäärästä ei kuitenkaan ole tietoa. Pohjois-Jyllannin poliisipäällikkö Jesper Bøjgaard ilmoitti aiemmin, että poliisin tavoitteena oli pudottaa droonit.

      "Kyse ei ollut kaupallisista yksityisistä drooneista, Tanskan poliisi arvioi, että Kööpenhaminan tapauksen taustalla oli ”kykenevä toimija”.

      Aalborgin lentoasemaa käytetään myös sotilastukikohtana, joten droonien toiminta vaikutti myös Tanskan puolustusvoimien alueisiin.

      On kolme todennäköistä vaihtoehtoa.

      1. Ukraina, joka rahoittaakseen sotaa lavastaa Venäjän uhkaa Euroopalle suuremmaksi.
      2. Venäjä, joka lähettää viestin että Euroopan ei kannata sekaantua sotaan.
      3. Ufolaiset, jotka tarkkailee tukikohtia perinteiseen tapaan sodan uhan kasvettua.

      Olen taipuvainen uskomaan vaihtoehtoon 3, koska näitä kuvaillaan suurikokoisiksi, ei kaupallisiksi droneiksi, niitä ei saada alasammuttua, niiden lähdettä ei tiedetä, niitä ei ole pudonnut alas, niistä ei tiedetä mistä ne tulee ja tämä sama on toistunut USA:ssa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja muutamissa muissa maissa.

      Joku olisi jo jäänyt kiinni, joku olisi saatu alas ja joku olisi nähnyt tai kertonut kuka niitä lennättää tai joku olisi ottanut asiasta kunnian.

      Se on varmaa ettei kyse ole mistään pikku pilailusta. On todennäköistä että tätä on tapahtunut myös Venäjällä, mutta hehän ei tällaisesta maailmalle kertoisi, tai kuulostaisivat heikoilta.

      • Anonyymi

        Viime yönä Tanskassa ainakin neljän lentokentän yllä vastaavanlainen drone-tapaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viime yönä Tanskassa ainakin neljän lentokentän yllä vastaavanlainen drone-tapaus.

        Tämä enteillee nyt jotain, mutta mitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä enteillee nyt jotain, mutta mitä?

        Kahta asiaa:

        1. Joku operoi dronea paikassa, jossa niiden ei pitäisi operoida.

        2. Alueen turvallisuudesta vastaavat ylireagoivat, kuten niiden varmasti kannattaa tehdäkin. Se on paljon turvallisempaa kuin alireagoida ja joutua sitten joka taholta syntipukiksi, jos jokin terrorihyökkäys tai sabotaasi oikeasti tapahtuu ja kaikki kääntyvät syyttämään turvallisuusvastaavia valmistautumattomuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viime yönä Tanskassa ainakin neljän lentokentän yllä vastaavanlainen drone-tapaus.

        Tuossa ylempänä oli kaksi hyvää linkkiä videoihin, joista ensimmäisessä sheriffi Michael Mastronardy kertoo miten 15 "dronea" tuli merestä ja ne jahtasivat rannikkovartioston venettä ja että niiden koko oli 8 jalkaa leveitä ("wingspan").

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Miksei niitä vain pudoteta? Tuskinpa omistaja tulee kyselemään.

      • Anonyymi

        Sen verran täytyy varoa ettei mitään tipu ihmisten niskaan.

    • Anonyymi

      Onko niille USA:sa vajaa vuosi sitten nähdyille valtaville drooniesiintymisille tullut mitään virallista ja järkevää selitystä?
      Ja tarkoitan jotain muuta kuin ufohörhöjen omia höperehtimisiä joita ei kannata tänne linkittää.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka virallista pitää olla? NJ:n pormestari Melham - viranomainen - jakoi videota leijuvasta valopallodronesta, joka ei mitenkään voi olla lentokone. Tietenkin hänen videonsa näyttää matkustajakoneen.

        https://www.marca.com/en/lifestyle/us-news/2025/01/24/6793f11bca4741f4778b4585.html

        Mitä tuo nyt sitten kertoo viranomaisen virallisesta selityksestä.

        Peittely on niin selvää tässä asiassa kaikille, jotka seurasivat uutisointia ja tapahtumia reaaliajassa. Samaa on tapahtunut vuosikymmeniä sitten jopa 50-luvulla. Jälkeenpäin asioiden päälle pusketaan monta kerrosta hataria selityksiä, joille paikalla olleet nauraisivat.

        Vaan oliko se peittelyä? Melham, Trump ja muutamat muut alasampumisesta tai iranilaisista hyökkäysdroneista viime joulukuussa paasanneet tekivät kaikkea muuta kuin peittelyä. Päinvastoin ne näyttivät tekevän parhaansa disinformaation ja paniikin levittämiseksi aiheesta, mikä suurelta osin kantoi ilmiötä.

        Mikä alkoi (ehkä) joistain aidoista dronehavainnoista muuttui viikossa viraali-ilmiöksi, joka pian poiki laajasti hyökkäyksestä USA:n alueelle joko iranilaisten tai alienien toimesta ja siellä oli jopa uskonnollisia ryhmiä näkemässä droneissa eskatologisia ennusmerkkejä.

        Näemmekö vähän samankaltaista ilmiötä Euroopassa nyt? Jep.

    • Anonyymi

      Alankomaissa nyt myös Aalborgissa sekä lentokenttä että armeijan lentokenttä "dronejen" takia.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kovin vähän on kerrottu dronejen ominaisuuksista
      - koko?
      - ovatko äänettömiä?
      - millä nopeudella liikkuvat?
      - tekevätkö ns mahdottomia liikkeitä?
      - helikopteri- vai lentokonemallisia?
      - näkyvätkö tutkassa?
      - näkyvätkö lämpökamerassa?
      - reagoivatko dronet lähistön tapahtumiin?
      - eikö päiväsaikaan koskaan mitään droneja?

      • Jos kyseessä olisi kaikissa tapauksissa tavallisesti liikkuvat dronet, niin ne olisi jo tunnistettu ja niistä olisi IR- videoita ja joku niistä olisi ammuttu alas.

        Niitä on luonnehdittu "suurikokoisiksi" mutta ei täsmennetty mitä tällä tarkoitetaan.
        "Ei kaupallisuus" taas tarkoittaa että ne ovat sellaisia joita ei myydä kaupassa, eli niitä on tunnistettu, mutta ei kerrota edes medialle.

        Media on ollut todella vaisu esittelemään videoita, joita monet on kuvanneet. Yhdessä videoklipissä jota vilautettiin uutisissa, yksi useiden muiden "dronejen" joukossa oleva valopallo loikkasi sellaisen 60 metriä sivulle ja siitä ylös silmänräpäyksessä.

        Koska USA lähti sille linjalle että he päättävät mitä nämä "dronet" ovat, niin veikkaan että Eurooppa seuraa tätä mahtikäskyä. Hiljaa on päätetty että ne ovat Venäjän toimintaa.

        USA:n virallinen kantahan oli että ne olivat USA:n asevoimien koelennätyksiä ne, jotka USA:n lentokenttiä ja sotilaskohteita kiusasi ja että niille oli oikein lupa FAA:lta, joka on jo korni vitsi.

        FAA ei ikimaailmassa sallisi asevoimien koelennätyksiä liikennelentoasemien yläpuolella ja vielä siten että kukaan ei tiedä mitä täällä tapahtuu.

        Höpönlöpö- selitys tuli vasta sitten kun pormestarit, poliisipäälliköt ja kaupunginjohdot sitä selitystä vaati näkyvissä mediatilaisuuksissa kovaan ääneen. Trumpin PR- henkilö sitten heitti medialle viestin että ne on meidän ja että tästä ei puhuta enempää.

        Ennenkuin Trumpista tuli pressa toiseen kertaan, hän sanoi että "Ne ovat jotakin muuta, Biden ja sotilasohto tietää mitä, mutta eivät kerro" Hän lupasi itse kertoa pressana, vaan ei ole kertonut.

      • Anonyymi

        Punavihreä media toteaa yksioikoisesti että ne ovat drooneja ja Venäjältä tulleita. Eikös se nyt meille riitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punavihreä media toteaa yksioikoisesti että ne ovat drooneja ja Venäjältä tulleita. Eikös se nyt meille riitä?

        Toki, totta kai!

    • Anonyymi
      • Täytyy todeta kaikissa tapauksissa se sama asia, jonka viranomaiset ovat jo todenneet että taustalla on kyvykäs toimija ja että kyseessä on ei-kaupalliset dronet.

        Ei-kaupalliset dronet jättää kysymysmerkkejä että mistä on voitu päätellä että ne eivät ole kaupassa myytäviä droneja?

        Tarkoitetaanko tällä sitä että niissä ei näy propulsiota, tai ei kuulu ääntä vai mitä tarkoitetaan ei-kaupallisuudella? Mitä ilmeisimmin ne eivät ole näkyvästi aseistettuja, tai olisi jo sotatilan kaltainen paniikki päällä.

        "Drone"- sanan merkitys on laajentunut kovasti. Nyt droneiksi kutsutaan jo myös miehitettyjäkin propellivoimalla lenteleviä aluksia, kuten tämä kiinalainen "drone"
        https://bavovna.ai/largest-drones/

        Alaskassa (ja varmaan muuallakin) jaetaan postia, pizzaa ja tavaroita suurilla droneilla kymmenien kilometrien päähän, jotka laskeutuu pihalle senttien tarkkuudella, jättää lastin ja lentää takaisin.

        Tuo tanskalaistenkin käyttämä retoriikka ja vähäsanaisuus laittaa väkisin asettamaan ufoilmiön selityksenä ykköseksi.

        Isokokoinen ihmisen tekemä drone on erittäin helppo pudottaa. USA:ssa huumekauppiaat joutuivat luopumaan dronekuljetuksista, kun rajaviranomaisilla on tutkat ja vehkeet joilla he saavat helposti ja varmasti dronet alas ja tuhottua.

        Kaiken järjen mukaan myös lentokenttien viranomaisilla on laitteita, joilla drone saadaan pudotettua. Näin ei ole sitten kuitenkaan tapahtunut.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Täytyy todeta kaikissa tapauksissa se sama asia, jonka viranomaiset ovat jo todenneet että taustalla on kyvykäs toimija ja että kyseessä on ei-kaupalliset dronet.

        Ei-kaupalliset dronet jättää kysymysmerkkejä että mistä on voitu päätellä että ne eivät ole kaupassa myytäviä droneja?

        Tarkoitetaanko tällä sitä että niissä ei näy propulsiota, tai ei kuulu ääntä vai mitä tarkoitetaan ei-kaupallisuudella? Mitä ilmeisimmin ne eivät ole näkyvästi aseistettuja, tai olisi jo sotatilan kaltainen paniikki päällä.

        "Drone"- sanan merkitys on laajentunut kovasti. Nyt droneiksi kutsutaan jo myös miehitettyjäkin propellivoimalla lenteleviä aluksia, kuten tämä kiinalainen "drone"
        https://bavovna.ai/largest-drones/

        Alaskassa (ja varmaan muuallakin) jaetaan postia, pizzaa ja tavaroita suurilla droneilla kymmenien kilometrien päähän, jotka laskeutuu pihalle senttien tarkkuudella, jättää lastin ja lentää takaisin.

        Tuo tanskalaistenkin käyttämä retoriikka ja vähäsanaisuus laittaa väkisin asettamaan ufoilmiön selityksenä ykköseksi.

        Isokokoinen ihmisen tekemä drone on erittäin helppo pudottaa. USA:ssa huumekauppiaat joutuivat luopumaan dronekuljetuksista, kun rajaviranomaisilla on tutkat ja vehkeet joilla he saavat helposti ja varmasti dronet alas ja tuhottua.

        Kaiken järjen mukaan myös lentokenttien viranomaisilla on laitteita, joilla drone saadaan pudotettua. Näin ei ole sitten kuitenkaan tapahtunut.

        "Kaiken järjen mukaan myös lentokenttien viranomaisilla on laitteita, joilla drone saadaan pudotettua."

        Näin voisi kuvitella.

        "Näin ei ole sitten kuitenkaan tapahtunut."

        Vilkas alue, jossa paljon ihmisiä ja arvokasta kalustoa, ei silloin mennä noin vain ampumaan alas mitään lentävää.
        Etkö tullut ajatelleeksi tuota asiaa?

    • Anonyymi

      Voidaan taas todeta että puolen vuoden aika lataamossa ei paranna kaikkia.

      • Anonyymi

        Olisko ylilataantumisesta kysymys taaskin ties jo kuinka mones kerta.

    • Anonyymi

      Merkillistä että droonit jotka tulevat tänne valovuosien takaa ja käyttävät meille käsittämätöntä tekniikkaa, niin käyttävät nyt sitten alkeellista propelitekniikkaa pysyäkseen ilmassa!

      • Anonyymi

        Virossa löytyi merestä suurikokoinen drooni joka oli sekaantunut omiin naruihinsa vai oliko kalastajien pyydyksiin. Tapaus oli muistaakseni lauantaina ja siitä oli kuvakin jossain lehdessä.

      • Anonyymi

        Lukuunottamatta joitain maginaaliryhmien ufoharrastajia, en nyt näe kenenkään vakavissaan edes ehdottavan näiden olevan muilta planeetoilta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nuo planeetta- jutut voit pitää ihan omana tietonasi, sillä kukaan ei ole sellaista ehdotellut.

        Kyse on tällä hetkellä siitä että näitä ei ole tunnistettu eikä saatu kiinni, eikä myöskään lennättäjiä. Sitä on pidettävä outona. On alueita joiden kohdalla ne voitaisi pudottaa turvallisesti jos ne voitaisiin pudottaa. Ei ole näköjään voitu.

        Kukaan viranomaisista ei ole sanonut että kyseessä olisi surisevat propellidronet, vaan he ovat vältelleet selkeästi kertomasta tarkemmin. Miksi näin? Sitä voi miettiä. Kuitenkin heillä on oltavat tarkempaa tietoa, koska he osaavat sanoa "ei-kaupallisiksi" ja kovan luokan toimijoiksi.

        Kyseessä ei siis missään tapauksessa ole siviilien lennättämät pikkuiset dronet, joita löytyy tavaratalon hyllyistä.

        Näillä dronehäirinnöillä on tapana vaihtaa maata ja paikkaa, mutta muuten ne ovat identtisiä ja keskittyvät alueille joissa on ilmavoimien toimintaa.

        Saas nähdä selviääkö tämä vai ei, saattaa olla että selviää ja asia salataan ja haudataan tai sitten se selviää ja asiasta valehdellaan, kuten jo Trump ja FAA jo teki.

        Se on aivan varmaa että kukkakaalipierun hajuisten lestojen juttelut siviilien propellikoneista ja massahallusinaatioista eivät toimit selityksenä. Tämä on isompi juttu, kun maailman parhaatkaan asiantuntijat eivät tiedä mistä on kyse.

      • Kuka sinulle on kertonut että ne tulevat valovuosien takaa ja käyttävät propellitekniikkaa?
        Sellaista ei ole lukenut missään. Keksitkö päässäsi noita juttuja?

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Nuo planeetta- jutut voit pitää ihan omana tietonasi, sillä kukaan ei ole sellaista ehdotellut.

        Kyse on tällä hetkellä siitä että näitä ei ole tunnistettu eikä saatu kiinni, eikä myöskään lennättäjiä. Sitä on pidettävä outona. On alueita joiden kohdalla ne voitaisi pudottaa turvallisesti jos ne voitaisiin pudottaa. Ei ole näköjään voitu.

        Kukaan viranomaisista ei ole sanonut että kyseessä olisi surisevat propellidronet, vaan he ovat vältelleet selkeästi kertomasta tarkemmin. Miksi näin? Sitä voi miettiä. Kuitenkin heillä on oltavat tarkempaa tietoa, koska he osaavat sanoa "ei-kaupallisiksi" ja kovan luokan toimijoiksi.

        Kyseessä ei siis missään tapauksessa ole siviilien lennättämät pikkuiset dronet, joita löytyy tavaratalon hyllyistä.

        Näillä dronehäirinnöillä on tapana vaihtaa maata ja paikkaa, mutta muuten ne ovat identtisiä ja keskittyvät alueille joissa on ilmavoimien toimintaa.

        Saas nähdä selviääkö tämä vai ei, saattaa olla että selviää ja asia salataan ja haudataan tai sitten se selviää ja asiasta valehdellaan, kuten jo Trump ja FAA jo teki.

        Se on aivan varmaa että kukkakaalipierun hajuisten lestojen juttelut siviilien propellikoneista ja massahallusinaatioista eivät toimit selityksenä. Tämä on isompi juttu, kun maailman parhaatkaan asiantuntijat eivät tiedä mistä on kyse.

        1. Sinä kirjaimellisesti olit julistamassa "ufolaisia", mitä ne nyt sitten onkaan, yhtenä todennökäisenä selityksenä droneille.

        2. Trump antoi sen luvatun vastauksen viime talven droneihin ja sinä et vain tykännyt vastauksesta, koska se ei ollut haluamasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virossa löytyi merestä suurikokoinen drooni joka oli sekaantunut omiin naruihinsa vai oliko kalastajien pyydyksiin. Tapaus oli muistaakseni lauantaina ja siitä oli kuvakin jossain lehdessä.

        Ilmiselvästi Bellatrix 5:n hopeisen elämänmuodon keskipitkän matkan tähtien välinen vuoroliikennealus, joka on jostain syystä haksahtanut ulos vakioreitiltään.
        Pahukkeri sentään, ne eivät ole halpoja kapineita nämähäntä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        1. Sinä kirjaimellisesti olit julistamassa "ufolaisia", mitä ne nyt sitten onkaan, yhtenä todennökäisenä selityksenä droneille.

        2. Trump antoi sen luvatun vastauksen viime talven droneihin ja sinä et vain tykännyt vastauksesta, koska se ei ollut haluamasi.

        Trumpin selitys oli tökerö valhe ja sen ymmärtää lapsikin että salaisia dronekokeiluja ei tehdä siten että liikennelentoasemat joutuvat keskeyttämään lennot ja iskee kansallinen paniikki.

        Ne lennätyskokeet tehdään salassa ja syrjässä, eikä siten että osavaltion ja kaupungin johto kyselee Valkoiselta Talolta että miksi te ette tee mitään asialle.

        Trump itse vihjasi ennen kautensa alkua että "nämä ovat jotakin muuta".

        En usko että venäläisillä olisi niin täydellistä tekniikkaa että heitä ei ole saatu vastuuseen tekosistaan. Jossakin olisi käynyt jo käry. Jos käry käy, silloin ufoteoria heikkenee merkittävästi, mutta jos ei käryä käy, se vahvistuu siihen asti.

        Jos viranomaisilla kerta on kuvaa tavallisista suurista droneista siinä määrin että he voivat sanoa niiden olevan ei-kaupallisia, niin he voisivat julkaista kuvan jotta ihmiset tietäisivät millaisia droneja tässä metsästetään.

        Se että he eivät kerro, kertoo mahdollisesti tarinaa siitä että ne eivät ole tavanomaisia droneja, vaan esimerkiksi ilman propulsiota olevia palloja tai tictaceja.

        Tämä on hyvin yksinkertaista loogista päättelyä vain. Selitystä ei toistaiseksi ole.

    • Anonyymi

      Arvailuksi menee kun yhtään kunnon kuvaa ei saada näkyville.

      Voihan siellä olla vieraan älyn laitteita seassa.
      Jos palataan tuohon tapaukseen jossa käytettiin hellfire-ohjusta " ufoon" (Jemen) niin sitäkin epäili ainakin Avi Loeb droneksi.

      Minä kallistun vieraan älyn kannalle.
      Katsoin useimpia videoita ja ainoastaan yhdessä en huomannut että videota olisi leikattu.
      Se oli Eric Burlisonin X:ssä julkaistu video.
      Siinä ufo käy tarkistamassa tuon Reaper-droonin joka maalittaa laserilla tuon hellfire-ohjuksen.
      Voipi olla että samalla tekee toimintakyvyttömäksi koko droonin.
      Ufo käy siis aivan lähellä Reaper-droonia mikä ufoa kuvaa ja palaa vauhdilla alas.

      Ufo tarvitsee aikaa ainoastaan n. 0,1 s tehdäkseen tuon.

      Kyseessä ovat kehittyneet koneet, niiden nopeus ei sovi järkeen ja siksi monet asiat jäävät huomaamatta.
      Tätä perustelen tekemilläni omilla havainnoilla.
      Minä en näitä ampuisi koska vastassa on jotain sellaista minkä reaktio voi olla arvaamattoman tuhoisa.

    • Anonyymi

      Tuntemattomia droneja, joita ei saada estettyä, on ketjun alusta tähän hetkeen mennessä havaittu nyt myös Saksan Schleswig:issä.

      Virallisenä selityksenä Kielin sisäministeriö epäilee olevan "vakoilu", mikä on aivan järjetön selitys.

      Ensin Tanskassa, Ruotsissa, Ranskassa ja nyt Saksassa.

      Uutisointi lopetettiin Suomessa jo eikä Ruotsin jälkeen ole uutisoitu mitään.

      • Anonyymi

        Myös Norjassa havaittu useita "droneja" Ørland:in sotilaslentokentällä, jossa F35 koneita säilytetään.

    • Anonyymi

      Tanskassa lentokenttä ollut 3 yötä peräkkäin suljettuja dronejen takia.
      Puolustusvoimat ilmoitti että monia vastatoimia otettu käyttöön, mutta ei muuta kommentoitavaa (salaista tietoa).

      Lisäksi droneja on havaittu Liettuassa, Alankomaissa ja Suomessa oli 1 havainto Rovaniemellä vesivoimalaitoksen lähettyvillä, mutta siinä ei ollut kyse useista suurista droneista jotka sulkevat lentokenttiä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Viime aikoina Euroopassa on nähty outoja ilmiöitä, joita viranomaiset ja uutiset ovat nopeasti selittäneet "venäläisiksi droneiksi". Ongelma on, ettei tälle väitteelle ole esitetty mitään todisteita. Esimerkiksi viime aikoina on nähty uutisia "varjolaivastosta" ja venäläisen tankkerin tutkimisesta, halutaanko sillä luoda vain mielikuva että asioilla olisi yhteys?

      Havainnot eri maissa:
      Tanskassa kuvatut dronet eivät olleet mitään pieniä harrastelijavehkeitä – ne olivat pienen lentokoneen tai ison auton kokoisia. Samanlaisia näkyi myös New Jerseyssä marras–joulukuussa 2024, jolloin ne lensivät viikkojen ajan kirkkaat valot päällä. Euroopan havainnot eivät rajoitu Tanskaan: myös Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa ja Alankomaissa on nähty vastaavia "droneja".

      Viranomaisten avuttomuus:
      Erikoista on, että mikään tunnettu drone-häirintälaite tai sotilaallinen vastatoimi ei ole tehonnut näihin laitteisiin. Jos Venäjällä todella olisi hallussaan tällaista teknologiaa, sitä käytettäisiin jatkuvasti Ukrainassa – eikä kukaan pystyisi siihen reagoimaan. Tanskassa tilanne meni niin pitkälle, että lentokenttä jouduttiin sulkemaan kolmena yönä peräkkäin, koska viranomaisilla ei ollut keinoja estää tunkeilijoita.

      Selityksiä ja epäilyjä:
      Kansainvälisesti uutiset tuntuvat toistavan samaa narratiivia: kyse on "venäläisistä droneista". Monien mielestä tämä on kuitenkin vain kätevä keino perustella lisävarustelun rahoitusta ja pitää yleisön rivit suorina. Hyökkäyspuhe on liioittelua, sillä korkeintaan kyse on ollut lentoliikenteen häirinnästä.

      Toiset taas epäilevät, että nämä laitteet saattavat olla länsimaiden omaa teknologiaa – ja että New Jerseyn "drone-invaasiot" olivat vain koekäyttöä Euroopan operaatiota varten.

      Mielenkiintoinen sivuhuomio UFO-harrastajille:
      Moni UFO-tutkija on huomauttanut, että tapausten piirteet muistuttavat yllättävän paljon klassisia UFO-havaintoja:
      -Lentävät kohteet, joita ei pystytä pysäyttämään nykyteknologialla
      -Kirkkaat valot, jotka näyttävät melkein tahallisesti "esittelevän" laitteita
      -Toistuvat havainnot eri maissa lyhyen ajan sisällä
      -New Jerseyn "droneilla" ei ollut myöskään lämpösäteilyä joten lämpökamerasta ei ollut hyötyä.

      Jotkut jopa spekuloivat, että kyse ei ole perinteisistä droneista ollenkaan, vaan jostain kehittyneemmästä teknologisesta kokeilusta – tai jostain, joka ei ole ihmiskunnan käsialaa.

      • Anonyymi

        Jos me puhumme reaalisesta sotilaallisesta uhkatekijästä niin viranomaisten pitäisikin olla varovaisia sen suhteen, mitä paljastavat julkisuuteen niistä. Jos sotilaallisella taholla esimerkiksi on saatu selville kenen kamaa ne ovat, seuraava kysymys tulee heti olemaan kuinka se on saatu selville ja mihin vastaus alkaa paljastaa jotain tiedustelun kyvykkyydestä ja sensorien herkkyydestä tai sijainneista. Sellaisia tietoja ei välttämättä kannata ensimmäisenä copypastettaa iltalehteen, koska droneoperaattorit osaavat lukea myös ja juuri sitä ne saattavat kalastellakin tietäessään läntisen median janoavan "kuumia" juttuja. Käytännössä vapaata mediaa voi ulkoinen toimija hyödyntää tahattomana tiedusteluresurssina.

        Sinänsä se on kaikki ihan ymmärrettävää. Nettiajan kulttuurissa on totuttu ajatukseen, että kaikki informaatio on aina yhden painalluksen tai swaippauksen päässä ja ehkä sitä pitää taas miettiä uudelleen.

        https://pirttimaenhirmut.wordpress.com/wp-content/uploads/2018/07/20180616_150455.jpg

    • Anonyymi

      Eilen tv-uutisissa kerrottiin, että Kotkan satamassa on havaittu droneja, vaikka sataman yllä dronejen lennättäminen on kiellettyä. Onko kenelläkään tietoa, että minkälaisesta tapauksesta tai tapauksista on ollut kyse?

      • Anonyymi

        Pikkupoikien pelleilyä. Kakarat nähty ja tunnistettu.
        Joten selvästi "ulkoavaruuden" tekosia kuten muutkin dronet..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkupoikien pelleilyä. Kakarat nähty ja tunnistettu.
        Joten selvästi "ulkoavaruuden" tekosia kuten muutkin dronet..

        Tarkoitatkohan nyt tuota Kotkan sataman havaintoa? En oikein usko, että juttu olisi päätynyt TV-uutislähetykseen, jos olisivat olleet ihan tavallisia droneja.

    • Anonyymi

      Nyt on ollut droneja Vilnassa ja Espanjan Alicantessa ja kentät jouduttu sulkemaan.

      • Mikä yhdistää näitä droneja? Tärkein yhdistävä tekijä on että ne aiheuttavat säpinää vain natomaissa.

        Droneaalto alkoi samoihin aikoihin Iso-Britanniassa ja USA:ssa. Iso-Britanniassa lyhyemmän aikaa.

        Sitten ne siirtyivät siitä kanaalin ylitse mantereen puolelle ja siitä lineaarisesti idän kautta kohti etelää. Matkan varrella oli Hollanti, Tanska, Belgia, Puola, Saksa ja pari Baltian maata, kaikki natomaita.

        Sanokaa minun sanoneen niin nämä on USA:n asevoimien kehittämiä salaisia droneja, ja natomaiden salaisella luvalla niitä kuskataan rekoilla halki Euroopan ja niitä ei saa tarkastaa.

        Lennätysaluetta valvoo paikalliset viranomaiset yhdessä USA:n kouluttaman väen kanssa ja asiasta informoidaan hyvin ettei tulisi lento-onnettomuuksia. Sovittu juttu alusta loppuun.

        Koelennätykset tehtiin Jenkeissä ja testattiin väestön ja reaktioita. Hankkeelle annettiin siunaus ja sitten alkoi European tour suunnitelman mukaisesti.

        Tarkoituksena on mainostaa Venäjän vaarallisuutta Euroopalle, jotta Eurooppa käpertyisi USA:n kainaloon lompakko levällään, ja suunnitelma vaikuttaa toimivan.

        Niitä ei ole tarkoituskaan saada kiinni eikä ampua alas, jotta pelote säilyy. Venäjälle noista droneista ei ole kuin harmia, koska ne menee heidän piikkiinsä ja vastarinta yhdistyy.

        En sano että on huono hanke, yhteistä vastarintaa tarvitaan mutta umpikiroa touhu on, kuten aina. Ainaista juonittelua.

        Ja sitten jotkut keksii väittää ettei salaliittoja ole olemassa.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Mikä yhdistää näitä droneja? Tärkein yhdistävä tekijä on että ne aiheuttavat säpinää vain natomaissa.

        Johtopäätös?
        Niiden täytyy tietysti olla avaruusjuutalaisia!

        https://www.youtube.com/watch?v=0Wai7VFzycI

        Mitäs ny? Onks klonkulla loksahtanu tekarit ylösalasin? Vielä vähän aikaa sittenhän kaikki dronet piti olla jostain vieraasta aurinkokunnasta peräisin.
        Nii se vaan taitaa usko ufoihin rapista yhä useammala kun tieto ja järki kasvaa.

        Nämä on vain loogisia johtopäätöksiä tapahtuneen perusteella. Alieneilla ei ole mitään syytä häiritä siviililentokenttiä ja venäläisille tästä on vain harmia.

        Mitä jää jäljelle? USA. Vain sillä on valtaa tehdä jotakin tällaista. Ukrainalla taas ei ole resursseja eikä valtaa tehdä tällaista. Siihen tarvitaan luvat ja valtuudet natomailta.

        Sellaista valtaa ei ole kenelläkään muulla kuin USA:lla. Trump sai kuulla asiasta vasta presidenttikauden alettua ja kertoi PR- toimistonsa kautta puolitotuuden, että niillä oli FAA:n hyväksyntä.

        Sen koomin ei siitäkään julkitulosta ole kuultu, koska muutoin se pilaisi Euroopan dronehavainnot. Jenkkien juonet on härskejä ja lapsellisia, mutta niitä on kaikkien pakko totella.

        Kovin vähän on noita drooneja euroopan taivaalla amerikan tapahtumiin verraten, tai sitten eurooppalainen media yhteistuumin jättää kertomatta havainnoista.

        Kansalle kerrotaan vaan että kentät on suljettu dronehavaintojen vuoksi, ja epätietoisuus lisää pelkoa. Viranomaisia on kielletty puhumasta, jotta pelote tuntemattomasta venäläisestä uhasta säilyy.

        Kiinnijäämisen pelossa tekoset ovat aika minimaalisia. Jos drone karkaisi ja siviilit sellaisen löytäisi ja paljastuisi Jenkkien tekosiksi, niin mainehaitta olisi valtaisa ja ihmiset raivoissaan.

        Tosin Jenkeillä olisi keinonsa siinäkin tilanteessa, sillä he voivat määrätä myös mediaa. He voisivat todeta siinäkin kohtaa että kyseessä oli joko venäläinen laite taikka kaupallinen amerikkalainen laite ja lennättäjä tuntematon.

        Trumpille mainehaitta olisi musertavan suuri, mikäli voitaisiin todistaa että hän on antanut mandaatin häirinnälle, joka on terroristista toimintaa, teki sitä kuka tahansa.

        Kainuulainenkin höperehtii, mutta sehän ei ole tämän kainuulaisen kohdalla poikkeus vaan sääntö.

        "Trumpille mainehaitta olisi musertavan suuri"

        Donald Trumpille mainehaittaa jostain tekemästään? 🤣

        Aivan äskettäin samainen Trumpia palvova kommentoija suitsutti fuhreriään rehellisimmäksi presidentiksi ikinä.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Nämä on vain loogisia johtopäätöksiä tapahtuneen perusteella. Alieneilla ei ole mitään syytä häiritä siviililentokenttiä ja venäläisille tästä on vain harmia.

        Mitä jää jäljelle? USA. Vain sillä on valtaa tehdä jotakin tällaista. Ukrainalla taas ei ole resursseja eikä valtaa tehdä tällaista. Siihen tarvitaan luvat ja valtuudet natomailta.

        Sellaista valtaa ei ole kenelläkään muulla kuin USA:lla. Trump sai kuulla asiasta vasta presidenttikauden alettua ja kertoi PR- toimistonsa kautta puolitotuuden, että niillä oli FAA:n hyväksyntä.

        Sen koomin ei siitäkään julkitulosta ole kuultu, koska muutoin se pilaisi Euroopan dronehavainnot. Jenkkien juonet on härskejä ja lapsellisia, mutta niitä on kaikkien pakko totella.

        "Alieneilla ei ole mitään syytä häiritä siviililentokenttiä ja venäläisille tästä on vain harmia."

        Ja tämä juuri saamasi "varma tieto" "alieneiden" ja venäläisten motiiveista tulee mistä - juilivan hampaan paikastako? 🤭

        Olet poikkeuksellisen yksinkertainen ja ilmeisen pimennossa kasvanut nulikka ilman medialukutaitoa.

        Trumpia sanoin rehelliseksi yhdessä asiassa ja se on siinä että hän ei valehtele heidän olevan demokratian asialla sotaretkillään.

        Hän on ensimmäinen jenkkipressa joka sanoi että heidän sotaretkillään haetaan kohdemaasta öljyt, kullat, luonnonvarat ja dollarit.

        Muut ovat kutsuneet sitä demokratian vienniksi, esim persianlahdelle tehtyä hyökkäystä. Bush oli jopa Jumalan asialla omasta mielestään.

        Nämä dronet on jonkun ideanikkarin kynästä kotoisin, eikä enää kovin merkittävässä roolissa.

        USA on saanut jo tahtonsa läpi Euroopan ja Kiinan kanssa ja droneilla pelottelu ei ole enää tarpeellista siinä määrin.

        Et siis kyennyt vastaamaan kysymykseeni: mistä sait tiedon siitä, että "Alieneilla ei ole mitään syytä häiritä siviililentokenttiä ja venäläisille tästä on vain harmia.".
        Väitteesi on siis pelkkää mutuilua, kuten arvelinkin.

        "Bush oli jopa Jumalan asialla omasta mielestään."

        No niinhän se sanoo Venäjän olevan Jumalan asialla Rakkaan Johtajasi, Vladimir Putinin, yksi lähimmistä ystävistä Ukrainaan hyökkäämisessä, kun todellisuudessa koko ajan on ollut kyse Ukrainan itsenäisyyden lakkauttamisesta ja maan luonnonvarojen ryöstämisestä Putinin lähipiirin haltuun.

        https://yle.fi/a/74-20089507

        Ihan vaan maalaisjärjellä päättelin. Minä en ainakaan keksi yhtäkään hyvää syytä miksi ihmiskuntaa välttelevät "ufolaiset" kiusaisi siviililentokenttiä.

        Esim vakoilutarkoituksella lennätykset ovat aivan turhia. Kentät näkyy satelliiteilla, silmillä ja kartoissa tasan tarkkaan Google Mapsia myöten. Ei ole mitään syytä vakoilla droneilla.

        Ei venäläisetkään ole niin tyhmiä, että härnäisivät Eurooppaa tällaisilla kiusoilla, jotka vain yhdistävät Eurooppaa vastarintaan. GPS- häirintää he melko varmasti tekevät, mutta sekin saattaa olla lavastettua, kuten kaasuputki-isku paljastui ukrainalaisten touhuiksi.

        On kornia puhua Venäjän hybridivaikuttamisesta, sillä koko termi on keksitty Amerikan Yhdysvalloissa. Hehän manipuloivat ja käskyttävät koko maailmaa miten haluavat ja kukaan ei uskalla laittaa hanttiin.

        Jos USA olisi halunnut lopettaa sodan, se olisi voinut tehdä sen koska vaan, mutta sitä ei halunnut Biden ja sitä ei halua oikeasti Trumpikaan, sillä USA saa joka päivä vahvemman otteen Euroopasta ja koko maailmasta tämän sodan avulla.

        Nämä asiat eivät kuitenkaan tarkoita sitä että hyväksyisin Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, mutta ymmärrän mistä se johtuu. Putin on mielisairas psykopaatti ja nopein tapa lopettaa sota olisi lopettaa Putin, mutta hänellä on sellaiset turvasysteemit että todennäköisesti vain korkeintaan kaksoisolento saisi surmansa.

        Kaikkein sairainta Putinin hyökkäyksessä on se että hän ei pidä sotilaita laisinkaan ihmisinä ja uhraa täysin surutta omia nuorukaisiaan. Hänelle ihmiset ovat vain välineitä ja kauppatavaraa.

        Mutta niinhän sitä sanotaan että tapa yksi ja olet murhaaja, tapa miljoona niin olet valloittaja.

        Kun vertaa Putinin touhuja sinun sairaisiin uhoiluihin niin on vaikea sanoa kumpi on sairaampi psykopaatti.

        "Ihan vaan maalaisjärjellä päättelin. Minä en ainakaan keksi yhtäkään hyvää syytä miksi ihmiskuntaa välttelevät "ufolaiset" kiusaisi siviililentokenttiä."

        Jaa. No siinä tapauksessa sinulta on jäänyt kokonaan huomiotta Brasilian Colaresin ufo-tapaus vuonna 1977.

        https://documents.theblackvault.com/documents/MUFON/Pratt/prato.pdf

        "Kaikkein sairainta Putinin hyökkäyksessä on se että hän ei pidä sotilaita laisinkaan ihmisinä ja uhraa täysin surutta omia nuorukaisiaan."

        Ukrainaan hyökkäävät venäläiset ovat joitain poikkeuksia lukuun ottamatta vapaaehtoisia palkkasotilaita, siis palkkamurhaajia, ja lähtiessään rahaa vastaan hyökkäämään naapurimaansa Ukrainan rauhallista elämää haluavien ukrainalaisten koteihin, murhaamaan heitä ja tuhoamaan heidän elämänsä, he tietävät ettei heitä olla vastassa kukkasin, vaan ase kourassa.

        Entäpä hyökkäyksen kohteena olevat ukrainalaiset lapset, naiset ja miehet, ovatko he mielestäsi lainkaan Putinin uhreja?

        Ihan hyvä vertaus tuo Colores 1977, mutta huomasitko samalla että tunnustit alienien olemassaolon juuri elikäs olet ufouskovainen?

        Siviilien kohtalo aina surettaa ja toisin kuin sinä, minä olen tehnyt asian eteen töitä, kuten järjestänyt useille ukrainalaisille perheille asunnot ja auttanut käytännön asioissa kuten Kela-asioissa.

        Olen poiminut heidät pois rahanahnaista Vokeista kunnon elämään ja kaikki heistä opiskelee tai käy töissä, keitä olen auttanut. Minulla on heidän oleskeluluvistaan ja henkkareistaan valokuvat todisteena, jos epäilet, voin ne sumennettuna toimittaa.

        Olen hallinnoinut noin 1400 asuntoa Suomessa joiltakin osin viimeisen 15 vuoden aikana.

        He kaikki ovat Putinin uhreja, kuin myös muut henkensä menettäneet, kuin myös sotilaat.
        Mutta edelleenkään Putin ei lähtenyt sotaan huvikseen, vaan siksi että hänet johdateltiin ansaan.

        Siviileistä ei piittaa Putin eikä länsi. Ei edes Ukrainan johto. Jos Ukrainan johto olisi ovela, niin he antautuisi nyt ja jatkaisi toimintaa sissisotana. Silloin päästäisi pienillä uhrauksilla.

        Kuten aiemmin sanoin, Israel kuitenkin on tuhonnut kuusi kertaa enemmän siviilejä kuin Venäjä. Ehkä sinusta tuo luku 600% kuulostaa pieneltä, minulle se taas kertoo jotakin.

        "Ihan hyvä vertaus tuo Colores 1977, mutta huomasitko samalla että tunnustit alienien olemassaolon juuri elikäs olet ufouskovainen?"

        Ufouskovainen?
        Oletatko sinä tosiaankin kaikkien anonyyminä kirjoittavien olevan sama henkilö, vai mistä moinen pöljä heitto?

        " . . ja toisin kuin sinä, minä olen tehnyt asian eteen töitä"

        Sinähän et tiedä mitään minusta ja minun tekemisistäni.

        "Mutta edelleenkään Putin ei lähtenyt sotaan huvikseen, vaan siksi että hänet johdateltiin ansaan."

        Keiden toimesta ja mihin nimenomaiseen ansaan Putin johdateltiin sinun mielestäsi vuonna 2014, kun hän käynnisti hyökkäyssotansa Ukrainassa?

        Kun keväästä 2021 alkaen nähtiin Venäjän alkavan kasata sotakalustoa ja joukkoja Valko-Venäjälle, miehittämälleen Krimille sekä Ukrainan itärajan tuntumaan, vetosivat sekä Yhdysvaltain että Euroopan Union maiden johtajat toistuvasti Putiniin, ettei hän laajentaisi sotaansa, ja samoin läntiset korkean tason diplomaatit pyysivät kiinalaisia diplomaatteja vaikuttamaan Kiinan johtoon, jotta se vaikuttaisi Moskovaan sodan estämiseksi.

        Kaikki diplomaattiset keinot käytettiin, jotta Vladimir Putin olisi perääntynyt hyökkäyssodastaan, mutta sen sijaan Putin ja Xi Jinping vakuuttivat vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisissa, vain muutama viikko ennen Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan aloittamista, maitten ystävyyttä ja yhteistyötä "ilman rajoituksia".

        Xi siis tiesi Putinin aloittavan hyökkäyssotansa koko Ukrainan valtaamiseksi ja se sopi hänelle, sillä oletus niin Moskovassa kuin Pekingissä oli se, että Ukrainan puolustus murtuu nopeasti ja sen jälkeen olisi Kiinakin saanut oman osansa voitonkakusta.

        "Siviileistä ei piittaa Putin eikä länsi."

        Sota Ukrainassa loppuu siihen kun Vladimir Putinilla ei ole enää voimaa käydä sitä ja Xi Jinpingin tuki Venäjälle on ratkaiseva tekijä siinä kuinka kauan sitä voimaa on.

        "Jos Ukrainan johto olisi ovela, niin he antautuisi nyt ja jatkaisi toimintaa sissisotana."

        Ja mikähän mahtaisi olla Venäjän sorron taso Ukrainassa antautumisen jälkeen?
        Antaudutko sinä, jos sinun kotiisi hyökkää rosvojoukko, vahingoittaen perheenjäseniäsi ja vaatien sinua ja perhettäsi alistumaan lopullisesti heidän käskyvaltansa alle?

        Aiemmin sinä kerroit repiväsi päät irti niiltä, jotka vahingoittavat sinun perheenjäseniäsi, ja nyt sinä tuherrat täällä itkua hyökkääjäarmeijan palkkamurhaajien puolesta, kun näitä tapetaan ukrainalaisten puolustaessa omaa kotimaataan ja omia perheitään.
        Voi saatana, mitä kaksinaamaisuutta.

        "Kuten aiemmin sanoin, Israel kuitenkin on tuhonnut kuusi kertaa enemmän siviilejä kuin Venäjä."'

        Kolmasosa Israelin kansalaisista on Neuvostoliitosta/Venäjältä muuttaneita juutalaisia ja minun mielestäni sekä Israel että Venäjä ovat rikollisia roistovaltioita.

        Jokainen terve vanhempi / huoltaja puolustaa lapsiaan vaikka kuolemaan saakka. Se on rakennettu ihmisen sisään ja sellainen vietti on lähes kaikilla eläimillä.

        Olet varmaan nähnyt tämän videon jossa rottaemo puolustaa raivokkaasti poikastaan käärmeeltä?
        https://www.youtube.com/watch?v=ggkNZJ-rAkA

        Sellainen ihminen joka ei puolusta lapsiaan, ei ansaitse tulla vanhemmaksi ja helvettiin passittaminen ei ole mikään pikku juttu, koska tiedän uskiksen olevan aivan tosissaan. Se on rinnastettavissa vainoamiseen tai johonkin voodoo- manaukseen.

        Hyvä että olemme samaa mieltä, että Israel ja Venäjä ovat rikollisia roistovaltioita. Jos väität ettei USA kuulu tuohon samaan roistosakkiin, niin sitten ollaan siitä eri mieltä. Kaiken lisäksi USA:n demokraatit ovat kaikkein pahiten lianneet kätensä. Hillary esim on rinnastettavissa paholaiseen.

        Jaa että mitenkö sota syntyi? Etkö siis oikeasti ole siitä ottanut selvää mistä se hyökkäys johtui? Sille oli täysin selvä syy ja seuraus ja sen tiesi Ukraina ja sen tiesi USA liittolaisineen että Putin hyökkää, jos toimimme näin.

        Ensin vaihdettiin hallinto isolla rahalla länsimieliseksi ja Venäjän vastaiseksi, sitten Ukraina alkoi vaatia Krimiä takaisin itselleen vastoin vuokrasopimusta sanelemalla siihen mahdottimia uusia ehtoja.

        Kaikki tiesivät silloin ja kaikki tietävät nyt, että Venäjä ei lähde Krimiltä. Ennemmin se lähtee vaikka ydinsotaan, mutta ei Krimiltä. Se on aina ollut Venäjän käytössä ja sen avulla Venäjä pääsee Mustaa Merta hallitsemaan ja sitä kautta valtamerille.

        Kyllä, tiedän että on väärin ja oikeudetonta että väkivalloin otetaan maa-alueita haltuun ja käyttöön, mutta minkäs teet? Kukaan ei voi sille faktalle mitään että Venäjä ei lähde Krimiltä.

        Krim ei ollut ainoa syy, vaan Ukraina alkoi rajoittamaan ja verottamaan Venäjän kaasu- ja öljytoimituksia ja putkia Eurooppaan kiristääkseen Venäjää. Näin heitä määrättiin lännestä tekemään.

        Sitten oli vielä Ukrainan aikeet liittyä Natoon, joka olisi tarkoittanut natojoukkoja rajalle ja kalustoa. Siihen ei tietenkään Putin suostu, unen näki se joka luulee että suostuisi.

        Mitäpä ajattelisit tapahtuvan, jos Meksiko liittoutuisi vahvasti Venäjän tai Kiinan kanssa ja pitäisi siinä USA:n rajalla sitten näyttäviä sotaharjoituksia? Kävisikö se Trumpille? Ei ikinä vaan se olisi kolmas maailmansota käynnissä hetkessä.

        Kenellekään ei ole epäselvää että USA ei koskaan hyväksyisi perivihollisensa joukkoja rajalleen. Miksi Venäjän sitten odotetaan hyväksyvän natojoukot Ukrainan rajalle?

        Sitten on lisäksi venäläisillä bisneksiä, mineraalikaivoksia jne kansalaisia Ukrainassa, jotka olisivat joutuneet ahtaalle länsimaiden tullessa päsmäröimään.

        Nyt näyttää käyvän niin että USA haluaakin ne mineraalit itselleen samalla kun kunnian sodan päättymisestä. USA ei harjoita hyväntekeväisyyttä, vaan tekee bisnestä sodalla aivan kuten Putinkin. Me olemme tässä välissä hyödyllisinä idiootteina.

        Suomella ja Euroopalla ei ole hyviä vaihtoehtoja laisinkaan. Oli vain valittava kumman matkaan lähdetään ja se valinta on tietenkin täysin selvä, että Venäjä se ei ole. Me ollaan Naton ja länsimaiden puskurivaltio ja suojavyöhyke, joka varustautuu omalla rahalla ja velaksi itsensä uhraten, eikä kehtaa pyytää apua.

        Kun Suomi kaiken itse nöyrästi maksaa veronmaksajien hiellä ja kyynelillä, niin sitten maamme velkaannuttaneet poliitikot saavat hienot lahjusvirat EU:sta tai Euroopan
        pankeista. Kun kotimaa polttaa jalkojen alla, tulee lähtö mepiksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      126
      11114
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      156
      10314
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8030
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      184
      6524
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      50
      5602
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5051
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      146
      4374
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      25
      4236
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      70
      4057
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      133
      3614
    Aihe