Olen ihan pihalla sivuaineista vielä. En tahdo opiskella mitään maratontutkintoa, vaan pari pääainetta tukevaa sivuainetta. Minulla on kiire palkannauttijaksi, kun perheellinen olen. Mutta mitkä nyt tukisivat sitä pääainetta, kun tavoitteenani on joku muu kuin välitystililäisten rahanjako luukulla. Koulukuraattori, perheneuvola sos. työntekijä tmv. olisi tavoitteeni.
Pääaine sosiaalityö. Mitä sivuaineiksi?
Fiia
2478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oikeastaan mikä tahansa, mutta varmaan tyypillisimpiä ovat psyka ja kasvatustiede. Perheneuvolan sosiaalityöntekijöillä on usein jokin terapiakoulutus hankittuna perustutkinnon rinnalle. Se tosin hankitaan sitten valmistumisen jälkeen. Myös erityispedagogiikka voisi olla ihan ok sivuaine. Periaatteessa sivuaineilla ei ole suurta merkitystä. Katso mitä voit opiskella ja valitse niistä ne, jotka sinua kiinnostavat. Niin hyödyt eniten.
suosittelen myös psykologiaa ja kasvatustiedettä. Myös hallintotieteet käyvät hyvin. Sivuaineet riippuvat myös siitä, missä yliopistossa opiskelet. Perheneuvolan sosiaalityöntekijän virkaan tarvitset sosiaalityöntekijän tutkinnon ja kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutuksen, joka suoritetaan siis opintojen jälkeen.