Paperitiikerit lähtivät lakkoilemaan UPM:llä tammikuussa 2022. UPM ei taipunut Paperiliiton ja sitä avittaneen Teollisuusliiton painostukseen. Lakko loppui 112 päivän jälkeen ja lopputulos oli sama kuin oli ollut ennen lakkoa. UPM voitti.
Siinä voitti lopulta työntekijätkin, koska vanha Paperiliiton 193-sivuinen sopimus heitettiin roskakoriin ja tehtaiden tuotanto ja työvuorot pystyttiin uusilla sopimuksilla järjestämään järkevämmin hyvin erilaisilla toimialoilla, joille tehtiin kaikille omat sopimukset.
Hakaniemi hävisi, mutta UPM ja työntekijät voittivat. Monet työntekijät pitävät uutta tapaa toimia parempana kuin vanhaa 193-sivuisen pumaskan ukaaseja.
Vuoden 2024 keväällä AKT ja Teollisuusliitto yrittivät kiristää maan hallitusta ja siten välillisesti koko kansaa kuukauden satamalakolla. Senkin Hakaniemi hävisi 6-0. Lait tulivat ja tulevat voimaan suunnitellulla tavalla. Työntekijät kärsivät lakoista lomautuksien ja irtisanomisten takia. Yli 20.000 työntekijää joutui työttömäksi. Lakkoon osallistuneiden ostovoima laski. Satamalakko leikkasi Suomen talouskasvusta yli kaksi miljardia euroa.
Kaikkiviimein UPM lopettaa Kaukaan paperitehtaan. Tuotanto jatkuu ulkomaisilla tehtailla.
SAK ja erityisesti Teollisuusliitto ovat ajaneet toimillaan yli 100.000 teollisuustyöpaikkaa ulkomaille, Yritysvastainen politiikka tekee hallaa kotimaan tuotannolle ja työllisyydelle.
SDP ja SAK ovat yhdessä syyllisiä huonoon yrittämisilmapiiriin, mikä ei innosta investoimaan Suomeen. Suomen tuottavuuden ja talouden kasvu on minimaalista. Ollut jo 18 vuotta. Sitä pahentaa julkisen puolen paisuminen ja tuottavuuden paranemista korkeammat palkankorotukset. Julkisen puolen palkkoja on maksettu lainarahalla vuodesta 2008 lähtien, mikä näkyy lainakannan kasvuna 30%:sta yli 90%:iin BKT:stä. Korkoja maksetaan pankkiireille yli kolme miljardia vuodessa. Ruotsissa ja Tanskassa lainakanta on edelleen 30%:n tasolla. Kolme miljardia pois hyvinvointipalveluista!
Poliittisia lakkoja on esiintynyt vain SDP:n oppositiossa olo aikoina, mikä johtaa jäljet sylttytehtaalle. On huonoa oppositiopolitiikkaa, suorastaan häpeällistä vahingoittaa yhteiskuntaa ja hyökätä kansanedustuslaitosta vastaan.
Lakkoliike SDP on kasvattanut työttömyyttä ja lapsiperheköyhyyttä
10
68
Vastaukset
- Anonyymi
Poliittiset lakot on SDP:n sairas tapa havitella suosion kasvua ja ääniä seuraaviin vaaleihin. Sairasta,
- Anonyymi
Lakot ovat estäneet osan lapsiperheköyhyyksistä, mutta Orpon hallituksen toimet vievät nekin palkan korotukset useimmilta perheiltä lisäämällä verotusta, eli poistamalla verovähennysoikeuksia.
Joten aloitus on pelkkää valhetta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakot ovat estäneet osan lapsiperheköyhyyksistä, mutta Orpon hallituksen toimet vievät nekin palkan korotukset useimmilta perheiltä lisäämällä verotusta, eli poistamalla verovähennysoikeuksia.
Joten aloitus on pelkkää valhetta!Petteri: Me rakennamme uudestaan luokkayhteiskuntaa. Demokratia kuuluu menneisyyteen. Kansaa täytyy hallita lujalla kädellä ja kepillä.
- Anonyymi
Lakoilla ei ole mitään tekemistä köyhyyden kanssa.
Ilman lakkoja ei työvoimalla olisi muuta kuin köyhyyttä.
Näin oli asiat ennen Ay:tä. Jokainen etuus on tullut vain lakkojen avulla. Yhtäkään loma päivään ei Suomeen ole Kokoomus synnyttänyt. Kaikki palkankorotukset, lomat ja sairausvakuutuset ovat syntyneet vain lakkoilemalla.
Tämän nykyisen köyhyyden sai aikaan tämä hallitus. Samoin massatyöttömyyden!
Kun leikkaa kulutusta se johtaa työttömyyteen ja leikkaukset köyhyyteen.
Kun leikkaa alle 1000€/kk ansioista, se leikkaus osuu välittömästi myös yrityksiin.
Se johtuu siitä, että nämä kuluttavat kaikki rahansa. Palveluala työllistää yli 70% ja koska nyt rahaa tulee vähemmän yritysten kassaan, nämä potkivat jengiä pois.
Jos leikkaat 100€/kk miljoonalta,. leikkaat 100 miljoonaa euroa joka kuukausi yrityksiltä.
Eipä siis ihme että meillä työttömyys kasvaa.
Eikä ihme että köyhyys lisääntyy. Hallitus lähti tälle linjalle ja sitä saa mitä tilaa.
Eikä myöskään kannustimet toimi, koska kukaan ei voi työllistyä tilanteessa jossa entisiäkin potkitaan ulos!
Hölmö hallitus!!- Anonyymi
Petteri: Velkaa, velkaa, lisää velkaa. Sillä voidaan kustantaa enemmän rikkaiden rientoja, eikä vasurihallitukset pääse rahoihin käsiksi.
- Anonyymi
Elät historiaa. Lakoilla ei ole saavutettu mitään kymmeniin vuosiin.
- Anonyymi
NYKYHALLITUS
KASVATTAA
KÖYHYYTTÄ!
FAKTA!- Anonyymi
Riikka: Leikataan, leikataan, lisää leikkauksia, herrat tykkää. ✂️✂️✂️✂️✂️
- Anonyymi
SDP ja SAK ovat yhdessä syyllisiä huonoon yrittämisilmapiiriin, mikä ei innosta investoimaan Suomeen. Suomen tuottavuuden ja talouden kasvu on minimaalista. Ollut jo 18 vuotta. Sitä pahentaa julkisen puolen paisuminen ja tuottavuuden paranemista korkeammat palkankorotukset. Julkisen puolen palkkoja on maksettu lainarahalla vuodesta 2008 lähtien, mikä näkyy lainakannan kasvuna 30%:sta yli 90%:iin BKT:stä. Korkoja maksetaan pankkiireille yli kolme miljardia vuodessa. Ruotsissa ja Tanskassa lainakanta on edelleen 30%:n tasolla. Kolme miljardia pois hyvinvointipalveluista!
Poliittisia lakkoja on esiintynyt vain SDP:n oppositiossa olo aikoina, mikä johtaa jäljet sylttytehtaalle. On huonoa oppositiopolitiikkaa, suorastaan häpeällistä vahingoittaa yhteiskuntaa ja hyökätä kansanedustuslaitosta vastaan. - Anonyymi
18 vuotta ovat olleet kokoomus ja keskusta vallassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370