Jatkuvasti mietin mitä muut ajattelevat. Varsinkin työpaikan reaktiot ahdistaa kun olen ollut siellä 15 vuotta ja kaikista on tullut niin tuttuja.
Tässä on muutama pinnallisempaa esimerkkiä enkä mene syvemmälle.
Yksi työkaveri on sellainen että en uskalla ostaa haluamaani autoa hänen takiaan koska hän on kova suustaan ja ajaa Mersuilla ja haluaisin vaihtaa vanhan ja kuluneen autoni pieneen sähköautoon. Hän vihaa sähköautoja ja varsinkin niitä merkkejä mitä katson. Hän on valmistumassa korkeakoulusta mutta hänkään ei tiedä milloin. Kun hän lähtee niin olen ajatellut olevani vapaa. Toivotaan ettei auto hajoa sitä ennen.
Myin moottoripyöräni pois enkä ole ostanut uutta. En pidä isoista moottoripyöristä ja haluaisin pienen moottoripyörän. En uskalla ostaa sellaista koska miehellä pitää olla ISO moottoripyörä. Sellainen vanha herrasmiesmäinen olisi hieno.
Haluaisin viikset mutta pelkään mitä ihmiset ajattelevat. Tiedän jo mitä ihmiset ajattelevat kun kasvatin kerran handlebarit. Vieläkin on viiksivahat ja kampa tallella. Minusta ne oli todella hienot. Vaimo ei koskaan sanonut mitään sanallakaan mutta tiedän että hän vihasi niitä. En koskaan kysynyt.
En uskalla pukeutua kuten haluan joten pukeudun aina mustiin farkkuihin ja mustaan paitaan. Minä pidän vanhasta sadan vuoden takaisesta tyylistä kun miehet olivat miehiä viiksineen. Ja kun olen tällainen rupuduunari jolta odotetaan pukeutumista pieruferkkareihin ja tokmannin lenkkareihin niin sekin on yksi syy miksi en uskalla.
Ja anteeksi, monella on pahempiakin ongelmia mutta pakko purkaa johonkin.
Ja onhan nämä todella pinnallisia ongelmia mutta kyllä ihmisen pitäisi uskaltaa tehdä mitä haluaa eikä miettiä toisia.
En voi tehdä asioita joita haluaisin
10
225
Vastaukset
- Anonyymi
Jos annat ihmisten mielipiteiden vaikuttaa omiin tekemisiisi niin on jossain todella vikaa. Esim työkaverin mielipiteet ei saa pitää ketään vankina , ja vielä niin pitkälle että et voi elää elämääsi kuten itse haluat, vaan alistut jonkun mielipiteisiin ja jätät ostamata sen mistä itse pidät.
Se sama suuressa maailmassa mitä työkaveri ajattelee, tee kuten tahdot niin auton kun moottoripyöräkin kanssa silloin olet vapaa jonkun toisen vallasta joka pitää sinua vaan vankina ja ohjailee mitä saat tehdä ja mitä et.
Minulla oli aikoinaan ns ystävä joka alkoi ohjailemaan. Jopa miten kalustan taloni, huomasin ajoissa että se oli hyvin väärin, ja tein ihan päinvastoin ja hän sanoi että noin et voi tehdä , kysyin miksi en voisi talojan on omani ja minun makuni mitä tulee kalustuksen ja tekstiileihin on myöskin omani ,hän oli kauan hapan . Mutta otin etäisyyttä . Joskus tapaamme ja silloin tunnen että onko sekään mitenkään pakko tavata ihmistä joka ainoastaan kuvittelee olevansa maailman paras tietäjä miten toisen ihmisen tulisi elää.
Jokainen aikuinen ihminen tekee oman elämänsä kanssa kuten se juuri hänelle sopii.. ja mitä tulee puolisosi tykkäämisiin niin puhu hänen kanssaan asioista.älä sido elämääsi toisten tykkäämisiin vaan ole oman itsesi herra .sinun elämäsi on sinun, samoin tavarat joita ostat . Toisten mielipiteille ei kannata antaa mitään arvoa omiin hankintoihinsa .pääasia että itse viihdyt asioiden kanssa mitä teet - Anonyymi
Eikö aikuisella ole omaa tahtoa. Kehitä ja kasvata sun itsetuntoa.
- Anonyymi
Ei muita tarvitse miellyttää. Varmasti kelpaa muille ihmisille ihan omana itsenään.
Ja jos jollekin ei kelpaa, niin mitä sitten ?
Enemmän uskoa ja luottoa omaa itseä kohtaan, välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.
Itseämme vartenhan me tätä elämää enimmäkseen eletään, ei muita varten.
On vapauttavaa ymmärtää se, että kelpaan tällaisena kuin olen. - Anonyymi
Et ikinä voi miellyttää kaikkia muita. Ei kukaan voi, sellaista ihmistä ei ole, jonka kaikki valinnat miellyttäisivät kaikkia muita. Aina löytyy joku, joka väheksyy sinun valintojasi. Et voi sille mitään.
Siispä tee ja toimi, miten itse tunnet juuri sinulle hyväksi ja mikä on juuri sinulle mahdollista! - Anonyymi
Kasvata itsetuntoa ja toimi sen mukaan
- Anonyymi
Onhan se surullista ettei voi elää omannäköistä elämää. Noi pinnaliset ongelmat viittaa psyykkisiin ongelmiin.
- Anonyymi
Mitäköhän aloittaja pelkää, että tapahtuisi, jos hän tekisi niin kuin itse haluaa ?
- Anonyymi
Mitäs jos antaisit muiden ajatella mitä lystäävät? Et sinä kuitenkaan muiden ajatuksia voi määrätä. Ajattele vain omia asioitasi!
- Anonyymi
Kaupungilla ja kaduilla kulkevilla riittää ihan omaa ajateltavaa, ei ne siellä ajattele muiden kulkijoiden juttuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501080
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713