Suomalaisista neljä viidestä saa Kelan etuuksia

Vastoin perussuomalaisten käsityksiä maahanmuuttajien tuet ovat vähäisiä
valtion budjetista.
Suomalaisista neljä viidestä saa Kelan etuuksia – eniten etuuksia maksettiin kolmekymppisille

Suomessa asuville maksettiin vuoden 2022 aikana Kelan etuuksia keskimäärin noin 2 730 euroa henkeä kohti. Euromääräisesti eniten etuuksia maksettiin 30–39-vuotiaille, kerrotaan Kelan tilastokatsauksessa Euroopan tilastopäivänä.

Valtaosa yli 15-vuotiaista suomalaisista sai vuonna 2022 Kelan etuuksia. Yli 35-vuotiaiden ikäryhmissä etuuksia saaneiden osuus kasvaa jatkuvasti ja yli 75-vuotiaista jo 98 % sai jotain Kelan etuuksia. Henkeä kohti etuuksia maksettiin eniten 34-39-vuotiaille, jotka saivat keskimäärin 4 490 euroa etuuksia vuoden aikana. Selvästi eniten etuuksia saatiin 20-44-vuotiaiden ikäryhmissä.

Kela maksoi vuonna 2022 etuuksia 81 prosentille väestöstä. Suomessa asuvat saivat Kelan etuuksia keskimäärin 2 730 euroa henkilöä kohti.

Yleisintä Kelan etuuksien saaminen oli vähintään 75-vuotiailla, joista yli 97 % sai vuoden aikana jotain etuutta. 75 vuotta täyttäneiden yleisimmin saamia etuuksia olivat sairaanhoitokorvaukset, joita sai 96 % ikäryhmästä, sekä eläke-etuudet, joita sai 35 % ikäryhmästä. Vähiten etuudensaajia puolestaan oli alle 15-vuotiaissa.

– Vaihtelua ikäryhmien välillä selittää paljolti se, että ikääntyessään ihmiset sairastavat enemmän ja saavat useammin Kelalta lääkekorvauksia. Kela maksaa lääkekorvauksia lähes kaikille yli 75-vuotiaille. Toisaalta kaikkein nuorimmille ikäryhmille kohdistuvia etuuksia on vähemmän, ja esimerkiksi lapsilisä maksetaan lapsen huoltajalle tai muulle lapsen hoidosta vastaavalle henkilölle, sanoo Kelan tilastoasiantuntija Aino Wegelius.

https://www.kela.fi/ajankohtaista/suomalaisista-nelj%25C3%25A4-viidest%25C3%25A4-sai-viime-vuonna-kelan-etuuksia-eniten-etuuksia-maksettiin-kolmekymppisille
33326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Matu, matu, matu. Siinä persuääliöiden mantra. Faktoista eivät välitä eivätkä edes ymmärrä niitä.

2Äänestä
  • Tuo oli sitä viherpuna pesua taas jälleen kerran. Nyt mentiin taas ihan toiseen aiheeseen, mikä ei liity millään tavalla toimeen tulo tukeen tai muihin mamujen saamiin etuuksiin. Aika reppanoita te vihervassarit olette.

    Äänestä

  • Persu, persu, persu. Siinä antipersuääliöiden mantra. Faktoista eivät välitä eivätkä edes ymmärrä niitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Persu, persu, persu. Siinä antipersuääliöiden mantra. Faktoista eivät välitä eivätkä edes ymmärrä niitä.

    Oletko ikinä kuullut persusta, joka perustelee asenneongelmaiset väitteensä tutkituilla tosiasioilla?

    Et. Sellaista ei ole.

    2Äänestä

Persuihin ei viitsi enää uhrata ajatustakaan - ne on niin prseestä.
Kun persu valitsee puolueensa tunteella eli ihmisvihalla
ei siihen voi järjellä vaikuttaa.

1Äänestä
  • Kysymyksessä ei ole mikään ihmisviha, muuta kuin teidän vihervassareiden älyllisesti vaajaasti toimivivissa aivoissanne. Kysymyksessä on suomalaisten veronmaksajien rahat ja Suomen yli velkaantunut talous.

    Äänestä

  • Antipersuihin ei viitsi enää uhrata ajatustakaan - ne on niin prseestä.
    Kun antipersu valitsee puolueensa tunteella eli ihmisvihalla
    ei siihen voi järjellä vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kysymyksessä ei ole mikään ihmisviha, muuta kuin teidän vihervassareiden älyllisesti vaajaasti toimivivissa aivoissanne. Kysymyksessä on suomalaisten veronmaksajien rahat ja Suomen yli velkaantunut talous.

    Persusmi on ihmisvihaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Persusmi on ihmisvihaa.

    Hoet noita sun persu juttujasi päivästä toiseen, ilman mitään perusteluja. Olet täysin kykenemätön mihinkään älylliseen keskusteluun, reppana.

    Äänestä

  • Ai jaa, no miksi sinä ap sitten itket s24 palstoilla persujen perään 18-22 tuntia vuoden jokaisena päivänä? Jos niille ei voi uhrata ajatustakaan..

    Äänestä

Purra on elänyt koko elämänsä yhteiskunnan varoilla.

1Äänestä
  • Mene töihin juuttaan pökiö!

    Äänestä

  • Ihan niin kuin sinäkin. Riikka vain on paljon varakkaampi kuin sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mene töihin juuttaan pökiö!

    Purra on itse kertonut eläneensä työttömyyskorvauksella.

    Purran nykyinen työ on hänen ensimmäinen palkkatyössä. Valtionvarainministeri tet-harjoittelijana.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Purra on itse kertonut eläneensä työttömyyskorvauksella.

    Purran nykyinen työ on hänen ensimmäinen palkkatyössä. Valtionvarainministeri tet-harjoittelijana.

    palkkatyönsä

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mene töihin juuttaan pökiö!

    Opettele suomen kieli, mamu!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Opettele suomen kieli, mamu!

    Ei Kopiopersu ole mamu, vaan suoltaa propagandaansa Pietarin trollitehtaalta käsin.

    Äänestä

  • Kuten myös tällä hetkelläkin.Valtiovarainministeri Riikka Purra,kaikki muut ministerit puoluetaustasta riippumatta saavat ns.''palkkaa'''' valtion pudjetista eli vieronmaksajien
    rahoista.Jokainen poliitikko on todellisuudessa yhteiskunnan elättejä.

    Äänestä

  • Tapio-Tre kirjoitti:

    Kuten myös tällä hetkelläkin.Valtiovarainministeri Riikka Purra,kaikki muut ministerit puoluetaustasta riippumatta saavat ns.''palkkaa'''' valtion pudjetista eli vieronmaksajien
    rahoista.Jokainen poliitikko on todellisuudessa yhteiskunnan elättejä.

    Näin on kaikkien valtion virkamiesten osalta, eli poliisit, pelastuslaitoksen henkilökunta, sotilaat jne.

    Äänestä

jokainen pienituloinen on oikeutettu kelan tukiin , paljonkos pienituloisia suomessa ?

Äänestä
  • ''Vuonna 2023 Suomessa oli 736 800 pienituloista henkilöä, mikä oli 13,4 prosenttia väestöstä. Pienituloisuus määritellään niin, että henkilön kotitalouden käytettävissä olevat nettotulot ovat alle 60 prosenttia väestön nettotulojen mediaanista. Pienituloisuutta oli eniten nuorten aikuisten ja iäkkäiden keskuudessa''

    (Tilastokeskus)

    Äänestä

Persuilla on jokin viisi leipää ja kaksi kalaa-harha. He kuvittelevat, että maahanmuuttajien tuet moninkertaistuisivat jos niitä lakataan maksamasta. Maahanmuuton "kustannuksilla" pystyttäisiin maksamaan kaikki Suomen lainat ja jää vielä ylikin.

Äänestä

Milloin alettaisiin puhua ja kirjoittaa ahkerien maahanmuuttajien työpanoksesta
ja veroista, joita maahanmuuuttaja maksaa valtiolle, joilla saadaan maksettua
kelapersrujenkin tukia ?

Äänestä

Ei sanaakaan kansalaisuuksista kenelle Kelan tukia on maksettu faktan ollessa se, että noin joka neljäs Kelaeuro menee mamuille eli noin 25% noin 11% väestöosuudella mutta.. Älä anna minun häiritä sinimusta äärivassari jatka toki mamuhalailuasi vassaripropagannan massapostauksineen jne.

Äänestä
  • Ap:n yksi tavaramerkeistä. Valtavat määrät avauksia eri s24 palstoilla lehtiartikkeleista harhaisine tulkintoineen niistä. Joissa useasti lehtiartikkelin sisältö naurettavimmillaan kumoaa ap:n väittämät avauksessa. Koska ap tunnetusti foliohattuna koskaan ymmärrä lukemaansa. Yhdelläkään kymmenistä nikeistään joista jokainen massapostaa lehtijuttuja eri palstoille sääntöjen vastaisesti. Ilman että ne koskaan katoaa koska ne ovat ylläpidon edustajan kirjoittamia sääntörikkeistä huolimatta.

    Äänestä

  • IL viikko sitten....

    Toimeentulotuen saajista maahanmuuttajien osuus oli 42,7 prosenttia, peruspäivärahan saajista 28,9 prosenttia, työmarkkinatuen saajista 39,7 prosenttia ja yleisen asumistuen saajista 32,1 prosenttia.


    Toimeentulotuen saajista maahanmuuttajien osuus oli 42,7 prosenttia.

    Turakaisten osuus oli 57,3 prosenttia


    Peruspäivärahan saajista 28,9 prosenttia

    Turakaisten osuus 71,1 prosenttia


    Työmarkkinatuen saajista 39,7 prosenttia

    Turakaisten osuus 60,3 prosenttia


    Yleisen asumistuen saajista 32,1 prosenttia

    Turakaisten osuus 67,9 prosenttia

    Äänestä

Asia kiteytyy yhdessä tilastossa !

1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Sveitsi 32% ja Yhdysvallat 39%, muut Pohjoismaat 46-50%

Valitettavasti tämäkin tilasto löytyy vain Englannin kielellä, koska Suomalainen media ei sitä Suomeksi julkaise ? Miksi ei ? Loistava kysymys !

Äänestä
  • Väite ilman todisteita tai lähdettä, josta asian voi tarkistaa, voidaan aina pitää pelkkänä huuhaana.

    Äänestä

Aku Ankassa oli tehtävä: ahkera mamu, ahkera matu, tuottavaa työtä tekevä matu, moniosaaja matu, elintasopakolainen kokoontuivat kelassa. Miten monta henkeä kokoontui? V= yksi, koska neljä on taruolentoja.

Äänestä

syöpäsairaat maailmalta paljonkos ne saa lääkekorvauksia 🤣🤣🤣

Äänestä

Hallitus on halunnut että kaikki nostavat Kelan tukea joten tässä tulos.

Äänestä

Pariskunta nosti Kelalta yli 80 000 euron tuet ja eleli pitkiä aikoja Espanjan auringossa
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011611532.html

Hyvä ja oikeutettu Orpon hallituksen toimet tukien pienentämiseen. Aina on niitä jotka pilaavat ja vääristävät toistenkin pärjäämiset.
Siitä saavat kaikki osansa. Sosialismi on ajanut tuet valtion kassan syöjäksi.

Äänestä

Pariskunta nautti elämästä Espanjan auringon alla – nosti Kelasta muhkeat tuet laittomin perustein
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011611532.html

Näin Suomessa eletään, sosiaalituudet tilille ja itse etelän lämmössä. Sitten valitetaan ettei tukia saa leikata.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vastoin perussuomalaisten käsityksiä maahanmuuttajien tuet ovat vähäisiä
valtion budjetista.
Suomalaisista neljä viidestä saa Kelan etuuksia – eniten etuuksia maksettiin kolmekymppisille

Suomessa asuville maksettiin vuoden 2022 aikana Kelan etuuksia keskimäärin noin 2 730 euroa henkeä kohti. Euromääräisesti eniten etuuksia maksettiin 30–39-vuotiaille, kerrotaan Kelan tilastokatsauksessa Euroopan tilastopäivänä.

Valtaosa yli 15-vuotiaista suomalaisista sai vuonna 2022 Kelan etuuksia. Yli 35-vuotiaiden ikäryhmissä etuuksia saaneiden osuus kasvaa jatkuvasti ja yli 75-vuotiaista jo 98 % sai jotain Kelan etuuksia. Henkeä kohti etuuksia maksettiin eniten 34-39-vuotiaille, jotka saivat keskimäärin 4 490 euroa etuuksia vuoden aikana. Selvästi eniten etuuksia saatiin 20-44-vuotiaiden ikäryhmissä.

Kela maksoi vuonna 2022 etuuksia 81 prosentille väestöstä. Suomessa asuvat saivat Kelan etuuksia keskimäärin 2 730 euroa henkilöä kohti.

Yleisintä Kelan etuuksien saaminen oli vähintään 75-vuotiailla, joista yli 97 % sai vuoden aikana jotain etuutta. 75 vuotta täyttäneiden yleisimmin saamia etuuksia olivat sairaanhoitokorvaukset, joita sai 96 % ikäryhmästä, sekä eläke-etuudet, joita sai 35 % ikäryhmästä. Vähiten etuudensaajia puolestaan oli alle 15-vuotiaissa.

– Vaihtelua ikäryhmien välillä selittää paljolti se, että ikääntyessään ihmiset sairastavat enemmän ja saavat useammin Kelalta lääkekorvauksia. Kela maksaa lääkekorvauksia lähes kaikille yli 75-vuotiaille. Toisaalta kaikkein nuorimmille ikäryhmille kohdistuvia etuuksia on vähemmän, ja esimerkiksi lapsilisä maksetaan lapsen huoltajalle tai muulle lapsen hoidosta vastaavalle henkilölle, sanoo Kelan tilastoasiantuntija Aino Wegelius.

https://www.kela.fi/ajankohtaista/suomalaisista-nelj%25C3%25A4-viidest%25C3%25A4-sai-viime-vuonna-kelan-etuuksia-eniten-etuuksia-maksettiin-kolmekymppisille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu