Euroopan unionin (EU) perustaminen tasoitti tietä yhtenäiselle, useiden maiden rahoitusjärjestelmälle, joka perustuu yhteiseen valuuttaan, euroon. Euro on nyt käytössä 20 maassa, ja se on auttanut lisäämään kauppaa ja vähentämään valuuttakurssiriskejä euroalueen maissa. Muutamat Euroopan kansakunnat päättivät kuitenkin pitää kiinni omista valuutoistaan, vaikka ne ovatkin jäsenvaltioita.
Euro on konkreettinen osoitus Euroopan yhdentymisestä: noin 341 miljoonaa ihmistä käyttää sitä päivittäin, ja se on maailman toiseksi käytetyin valuutta. Euron hyödyt käyvät nopeasti selväksi jokaiselle, joka matkustaa ulkomailla tai tekee ostoksia ulkomaisista verkkokaupoista.
Nämä maat ei käyta €uroa:>
Bulgaria
Tšekki
Unkari
Puola
Romania
Ruotsi
Oikeastaan vähemmän haittaa maissakin, euro käy kaikkeen.
Puolassa olen käynyt ja Ruotsissa, joissa euro kävi rinnalla.
Kassa oikeastaan kysyy kun näkee ettei tuo ostaja ole kotimaista sorttia, että kummalla valuutalla maksat. USA dollarin käytöstä ei ole kokemusta. Ja nykyään pääosin pelataan pankkikorteilla näissä maissakin.
Euroopan maat, jotka eivät käytä euroa valuuttana
3
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Haaparannan Ikeassa yllätyin kesällä 2023, kun eurot eivät lähtiessä kelvanneet pieneen kioskiostokseen. Euroja niihin olisin käyttänyt siksi, että kysymys oli vain parin euron ostoksesta. Isommat ostokset hetkeä aiemmin luottokortilla, joten en silloin vielä huomannut, että euroja Ikeassa vieroksutaan.
Kysymys ei mielestäni ollut edes kolikoista, jotka taitavat olla aina vaihtokelvottomia, vaan periaatteesta. Sikäli outoa, että heti rajan takana on Tornio ja Suomi, jossa valuutanvaihdon euroista kruunuiksi luulisi olevan mutkatonta.- AnonyymiUUSI
Siinä se juju takana, kun liikkeille maksaa käteisen vienti pankkiin. Kun rahaa tulee paljon, se on pankissa säilytettävä tilillään. Ja taas kun pienempi liike ja euron parin ostos mieluummin käy käteinen, jokainen kortti tapahtuma myös maksaa. Se tuli selväksi kun pienen ostin, niin sanoi omistaja(kassa että onko sulla kolikoita, oli. He ei niin vie käteistä heti pankkiin, kun sitä kuitenkin niin vähän tulee, kun niin kortti ostot jo liki kaikki.
Ei pankit ilmaiseksi käsittele rahan panoa tilille, eikä korttimaksuja, jokin tietty summa aina tapauksesta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Siinä se juju takana, kun liikkeille maksaa käteisen vienti pankkiin. Kun rahaa tulee paljon, se on pankissa säilytettävä tilillään. Ja taas kun pienempi liike ja euron parin ostos mieluummin käy käteinen, jokainen kortti tapahtuma myös maksaa. Se tuli selväksi kun pienen ostin, niin sanoi omistaja(kassa että onko sulla kolikoita, oli. He ei niin vie käteistä heti pankkiin, kun sitä kuitenkin niin vähän tulee, kun niin kortti ostot jo liki kaikki.
Ei pankit ilmaiseksi käsittele rahan panoa tilille, eikä korttimaksuja, jokin tietty summa aina tapauksesta.Toisaalta luottokorttiyhtiökin veloittaa maksun saajalta tietyn perussumman jokaisesta maksusuorituksesta. Siksi tuntuu hassulta, että Ikealle on mieluisampaa, että ostaja maksaa parin euron knäckebröd-paketin luottokortilla.
Täällä Suomen rajojen sisällä kauppiaat ottavat mieluummin vastaan pankkikorttipuolella tehtyjä maksusuorituksia, koska niiden palvelumaksuista vastaavat ostajat kokonaan tise.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1629704Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877455Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217208Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126652Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495