Lieneekö nyt se aika?
Hintojen noususta on alettu puhua yhä enempi ja monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nyt vielä on ainutlaatuinen hetki ostaa.
Mietin, josko rohkenisi vai odottaako siihen asti, että muutkin lähtevät ostoille? Silloin hinnat ovat jo nousseet.
Hintojen noususta on alettu puhua yhä enempi ja monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nyt vielä on ainutlaatuinen hetki ostaa.
Mietin, josko rohkenisi vai odottaako siihen asti, että muutkin lähtevät ostoille? Silloin hinnat ovat jo nousseet.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Businestyffelit aina julistaa, että oikea aika ostaa on, kun hinnat ovat pohjallea. Ei voi ostaa, kun hinnat laskee. Pitää odottaa, että hinnat kääntyvät nousuun, silloin tietää, että pohja on saavutettu.
Tosin siinä kohtaa, kun hintojen nousu näkyy tilastoissa, ei enää voi ostaa, koska hinta ei enää ole pohjalla. Pitää tyytyä julistamaan, että oikea hintataso on vuoden 1995 syksyn hinnat ja pitää odottaa, että hinnat uudelleen laskevat tälle tasolle.
Näin kun toimii, ei tarvitse tunnustaa, ettei touhutonnimiehellä ikinä ole varaa omaan.
Noin niinkuin muutoin asunto ostetaan omaan tarpeesen. Mieluummin heti, kun tarve tulee. Tulee ne lainanlyhennykset silloin omaan eikä Läskin taskuun.
Perinteisesti asunto on ollut myös aika varma turvasatama rahoille, mutta ei enää. Taantuvilla alueilla voi olla aika mahdotonta saada edes kämppää myytyä, saati että siitä saisi edes likimain ostohinnan. Luultavasti huono kauppa, vaikka halvalla saisikin. Halpa (<1000 €/m²) hinta myös takaa, ettei taloa voi remontoida - sen arvo ei riitä remonttilainan vakuudeksi!
Eikä kasvualueillakaan pariin vuoteen ole saatu edes inflaatiokorotuksia, vaan laskussa sekä nimellishinnat että realiarvo. Korkeampi hintataso kuitenkin mahdolllistaa näiden talojen kunnossapidon ja parannukset (putkiremontit, poistoilmalämpöpumput yms).
Markkina on edelleen pahasti sekaisin. Tilanne on uudenlainen, joten on mahdoton sanoa, miten käy tulevaisuudessa - juututaanko johonkin Japanin kaltaiseen jumiin vuosikymmeniksi vai onko parin vuoden päästä hinnat +50 %?
Uudisasuntoja seisoo edelleen tyhjinä, joten tuotanto on ajettu alas, rakennusliikkeitä kaatunut ja suunnittelijoita siirtynyt muihin tehtäviin. Jos kauppa rupeaakin yhtä äkkiä vetämään, voi olla, että myytävä loppuu. Uudistuotanto ei saada ihan heti apuun, koska rakentaminen kestää kuitenkin vuoden, puolitoista, jos oli suunnitelmat ja luvat jo valmiina. Eikä ole tekijöitä eikä suunnittelijoita edes sitä määrää kuin muutama vuosi sitten (porukkaa eläkoityy & siirtyy muihin tehtäviin) eli kestää pitkäääään ennen kuin tuotantolinja pyörii taas täysiteholla.
Eli voidaan keikahtaa ylitarjonnasta asuntopulaan. Kasvualueilla, ei koko maassa.
Onko aloittaja miettinyt tehdä lisää näitä mietintänsä tuloksia ?