Oulaskankaan yöpäivystyksen kansalaisaloite rikkoo perustuslakia.

Anonyymi-ap

Oulaskankaan sairaalan yöpäivystys on lakkautettu 1.10.2025, kun Pohteen poikkeuslupa ympärivuorokautiseen päivystykseen päättyi. Kansalaisaloite, joka pyrkii säilyttämään tai palauttamaan kyseisen yksikön toiminnan, on edennyt eduskunnan käsittelyyn.

Lainsäädännön taannehtiva soveltaminen on lähtökohtaisesti kielletty Suomen oikeusjärjestelmässä. Perustuslain ja oikeuskäytännön mukaan uusi laki ei voi vaikuttaa jo tehtyihin hallinnollisiin päätöksiin, ellei siihen sisälly erillisiä siirtymäsäännöksiä, jotka eivät saa olla perustuslain vastaisia.

Keskeiset oikeusperiaatteet:

Luottamuksensuojaperiaate: Viranomaisen on kunnioitettava yksilön ja organisaation oikeutettuja odotuksia, jotka perustuvat aiempiin päätöksiin. Lakkautetun yksikön palauttaminen lainsäädännöllä rikkoisi tätä periaatetta.

Oikeutettujen odotusten suoja: Hyvinvointialueella on oikeus odottaa, että sen tekemät päätökset eivät kumoudu jälkikäteen ilman uutta hallinnollista prosessia.

Omaisuudensuoja (Perustuslaki 15 §): Julkisen toimijan hallinnoima omaisuus ja resurssit ovat suojattuja, eikä lainsäädäntö voi puuttua niihin taannehtivasti ilman korvausta tai uutta päätöstä.

Johtopäätös:
Kansalaisaloite, joka tähtää jo lakkautetun yksikön palauttamiseen, ei voi juridisesti toteutua ilman uutta hallinnollista päätöstä. Mikäli eduskunta hyväksyisi lain, joka velvoittaisi palauttamaan yksikön taannehtivasti, se voisi olla perustuslain vastainen ja edellyttäisi perustuslakivaliokunnan arviointia.

44

1077

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpö, höpö!

    • Anonyymi

      Täällä taas joku sievin trolli kirjoittaa puuta heinää.
      Kansanedustajat toimii perustuslain vastaisesti jos äänestävät kuten orpo ja purra sanoo. Kansanedustajilla on velvollisuus toimia oman näkemyksensä mukaisesti ilman mitään sanktioita. ( Ja kuten ovat äänestäjilleen luvanneet)

      Kansalaisaloite on juurikin tässä kyseisessä Oulaskankaan perusterveydenhuollon yöpäivystys asiassa oikea ja perustuslaillinen oikeus ottaa kantaa väärin perustein ja hosumalla tehtyyn päätökseen joka heikentään alueen ihmisten oikeuksia saada potilasturvallisuuteen määritettyä palvelua klo 22-08 välillä nopeasti ja asianmukaisesti.

      Menkääpä trollit makaamaan/istumaan kolmatta tuntia johonkin kulkuneuvoon jos olette saaneet esim. aivoinfarktin tai verensyöksyn, lapsien kannalta myös erittäin kriittistä matkustaa noin pitkiä aikoja saamaan tutkimusta ja hoitoa kun he eivät välttämättä osaa sanoa kuin että on maha kipeä..

    • Anonyymi

      Kansalaisaloitehan on lupa siihen, että sotealue voi itse päättää rahojensa käytöstä.

    • Anonyymi

      Tiivistelmä: Kansalaisaloitteen perustajien mahdollinen lainvastainen toiminta

      1. Perustuslain rikkominen

      Jos lakialoite on ristiriidassa perustuslain kanssa (esim. taannehtiva lainsäädäntö, hallinnollisen toimivallan ylitys), sen edistäminen voi olla vastoin seuraavia säännöksiä:

      - PL 2 §: Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin.
      - PL 21 §: Jokaisella on oikeus hyvään hallintoon.
      - PL 53 §: Kansalaisaloite on sallittu, mutta sen sisältö ei saa olla perustuslain vastainen.
      - PL 118 §: Virkamies ja julkisen vallan käyttäjä on vastuussa toiminnastaan.

    • Anonyymi

      2. Harhaanjohtaminen kannatuskeruussa

      Jos kansalaisaloitetta on markkinoitu tavalla, joka antaa virheellisen kuvan sen toteuttamiskelpoisuudesta, kyseessä voi olla:

      - Hallintolaki 6 §: Viranomaisen on toimittava puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja tiedollisesti rehellisesti.
      - Hallintolaki 7 §: Hyvän hallinnon perusteisiin kuuluu luottamuksensuoja.
      - Kansalaisaloitelaki 12/2012: Aloitteen tulee olla selkeä ja ymmärrettävä – harhaanjohtava sisältö voi rikkoa lain tarkoitusta.

    • Anonyymi

      3. Julkisen aseman väärinkäyttö

      Jos aloitteen tekijä toimii julkisessa tehtävässä (kaupunginhallitus, aluehallitus, aluevaltuusto) ja käyttää asemaansa aloitteen edistämiseen, hän voi syyllistyä:

      - Rikoslaki 40:9 § – Virkavelvollisuuden rikkominen: Jos viranhaltija tai julkisen vallan käyttäjä rikkoo velvollisuuksiaan tahallaan tai huolimattomuuttaan.
      - Rikoslaki 40:10 § – Törkeä virkavelvollisuuden rikkominen: Jos rikkominen on vakavaa, tahallista ja aiheuttaa merkittävää haittaa.
      - Rikoslaki 36:1 § – Petos: Jos kannatus on kerätty vilpillisesti, esimerkiksi antamalla väärää tietoa aloitteen vaikutuksista.

    • Anonyymi

      Lakialoite rikkoo perustuslakia ja EU-oikeutta, mikä voi johtaa kansallisiin oikeudellisiin seuraamuksiin sekä EU:n rikkomusmenettelyyn.

    • Anonyymi

      Luottamushenkilön asema ja vastuu

      Kaupunginhallituksen jäsen ei ole virkamies, vaan luottamushenkilö, mutta hänellä on silti:
      - Vastuu toimia lain ja hallinnon periaatteiden mukaisesti
      - Velvollisuus edistää kuntalaisten etua ja toimia avoimesti ja rehellisesti
      - Vastuullinen asema julkisessa päätöksenteossa

      Jos hän on ollut mukana kansalaisaloitteessa, joka:
      - Rikkoo perustuslakia
      - On harhaanjohtava kansalaisia kohtaan
      - On edistetty hänen asemansa tuomalla uskottavuudella

      voidaan perustellusti kysyä, onko hän toiminut luottamustehtävän vastaisesti.

    • Anonyymi

      Hienoa, viekää asia EU:hun niin varmasti saatte noottia. Ei tarvitse edes käsitellä, hallitus vastuuseen ihmisoikeusrikoksesta.

    • Anonyymi

      Julkisen aseman väärinkäyttö – rikosoikeudellinen tiivistelmä

      1. Virkavelvollisuuden rikkominen (RL 40:9 §) – Tahallinen tai huolimaton velvollisuuksien rikkominen julkisessa tehtävässä – Rangaistus: sakkoa tai enintään 1 vuosi vankeutta

      2. Törkeä virkavelvollisuuden rikkominen (RL 40:10 §) – Vakava, tahallinen rikkomus, joka aiheuttaa merkittävää haittaa – Rangaistus: 4 kuukautta – 4 vuotta vankeutta

      3. Petos (RL 36:1 §) – Vilpillinen toiminta, kuten harhaanjohtavan tiedon levittäminen kannatuksen keräämiseksi – Rangaistus: sakkoa tai enintään 2 vuotta vankeutta

      4. Törkeä petos (RL 36:2 §) – Suunnitelmallinen tai laajaa vahinkoa aiheuttava petos – Rangaistus: 1–6 vuotta vankeutta

    • Anonyymi

      UKAASI – Julkisen vallan väärinkäytön johdosta

      Suomen perustuslakia noudattava verojamaksavat kansalaiset vaadimme tutkintaan Oulaisen kaupunginhallituksessa tapahtuneet toimet, jotka viittaavat julkisen aseman väärinkäyttöön, saatetaan välittömästi rikostutkintaan ja hallinnolliseen arviointiin. Kyseessä ovat vakavat epäilyt seuraavista rikosnimikkeistä:

      Virkavelvollisuuden rikkominen (RL 40:9 §) – Tahallinen tai huolimaton velvollisuuksien rikkominen julkisessa tehtävässä – Rangaistus: sakkoa tai enintään 1 vuosi vankeutta

      Törkeä virkavelvollisuuden rikkominen (RL 40:10 §) – Vakava, tahallinen rikkomus, joka aiheuttaa merkittävää haittaa – Rangaistus: 4 kuukautta – 4 vuotta vankeutta

      Petos (RL 36:1 §) – Vilpillinen toiminta, kuten harhaanjohtavan tiedon levittäminen kannatuksen keräämiseksi – Rangaistus: sakkoa tai enintään 2 vuotta vankeutta

      Törkeä petos (RL 36:2 §) – Suunnitelmallinen tai laajaa vahinkoa aiheuttava petos – Rangaistus: 1–6 vuotta vankeutta

      Demokration toteutumisen kannalta on tutkittava, että mikäli luottamushenkilö on käyttänyt asemaansa edistääkseen kansalaisaloitetta, joka rikkoo perustuslakia, harhauttaa kansalaisia ja perustuu hänen julkisen asemansa tuomaan uskottavuuteen, kyseessä on paitsi moraalinen epäonnistuminen myös mahdollinen rikos.

      Seurauksia todetulle toiminalle :

      Kantelun käsittelyä oikeuskanslerilta ja/tai oikeusasiamieheltä

      Kunnanvaltuuston arviointia luottamushenkilön asemasta

      Julkista selvitystä tapahtumien kulusta ja vastuista

      Julkisen vallan käyttäjällä on velvollisuus toimia lain, oikeuden ja kuntalaisten edun mukaisesti. Mikäli tämä velvollisuus rikotaan, vastuu on kannettava – oikeudellisesti, hallinnollisesti ja poliittisesti.

      • Anonyymi

        Niin, mutta kuka tämmöisen kanteen nyt on nostanut, vai onko se ajatuksena vain mielessä??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, mutta kuka tämmöisen kanteen nyt on nostanut, vai onko se ajatuksena vain mielessä??

        Joku on nyt johtanut jotain harhaan ja hän yrittää oikaista omia käsityksiään toisten avulla kun ei ymmärrä mistä alunperin on kysymys. Jäänyt jostain kivi kenkään eikä osaa ottaa sitä pois kun panee kengän takaisn jalkaan. Ei jatkoon !


    • Anonyymi

      Ymmärrystä vailla oleva määministeri voi pitää läppänsä kiinni,hänelle on turku rata tärkeämpi kuin sairaalan toiminta ja Häkkänen tekee jo Natolle raumalta tietä itärajalle vaikka nato pitäs ajaa pois puolueettomasta maasta emme tarvitse tuollaisia rahan imijöitä.

      • Anonyymi

        Tosi on että orpo haluaa sen turun radan kun on tovereille luvannut urakoita, häkkänen on ok ja nato suoja tarpeen.
        Osalta kommentoija voi itse siirtyä itärajan taa, siellä on turvallista aukoa rahan imemisestä kuten olemme oligarkeilta kuulleet, voi löytyä sopiva ikkuna josta opetella lentämään


    • Anonyymi

      Kyllä oli juusolta pöljää puhetta ja jankutusta, unoheli mitä kysyttiin ja toisti samaa mantraa joka on sen suuhun syötetty. Ei ollut purra eikä orpo paikalla ja piti vierustoverin välillä auttaa kun ei rohkeus riitänyt tunnustaa tehtyjä virheitä ja todeta että huomenna perjantaina voi eduskunta päätöksiä pyörtää kun faktat niin osoittaa.

    • Anonyymi

      Nyt Kankaan Antin on sopiva hetki ryhtyä luomuviljelijäksi,ei raukka puolusta edes
      lähiseudun asukaita .Raukamainen teko,kehtaa asettua halliutuksen taakse Oulaskankaan asiassa. Paremi että pysyt kaukana Oulaisista..Toivottavasti äänestäjille on silmät vihdoin avautuneet. Uskon että tämä Sievin Patruunakin joutuu jossainvaiheesa turvautuun hoitopalveluun.

      • Anonyymi

        Se onkin hyvä pesti Sievin patruunalle,saa hyvät tuet.


    • Anonyymi

      Woke-vasemmisto tehtailee turhia aloitteita, jotta hallitus joutuu huonoon valoon. Ei kukaan kuole jos ajaa pari kilometriä kauemmaksi saamaan hoitoa.

      • Anonyymi

        Mikä on se 2 kilometriä välimatka.?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on se 2 kilometriä välimatka.?

        Turhaan intät. Sulkemisesta päätettiin jo, eikö vihervasemmiston tehtailemalla aloitteella ollut mitään vaikutusta. Näin niitä säästöjä syntyy!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaan intät. Sulkemisesta päätettiin jo, eikö vihervasemmiston tehtailemalla aloitteella ollut mitään vaikutusta. Näin niitä säästöjä syntyy!

        Mikä tollo Persu täällä höpisee kyllä ihmisten terveys on tärkeämpää ,kuin kaljaverojen lasku ja viinan kotiinkuljetus joka näyttää näitä Kokoomusta ja Persuja kiinodtavan.!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tollo Persu täällä höpisee kyllä ihmisten terveys on tärkeämpää ,kuin kaljaverojen lasku ja viinan kotiinkuljetus joka näyttää näitä Kokoomusta ja Persuja kiinodtavan.!

        Paljonko se tuottaa verotuloja että hoitaja pyyhkii vanhuksen persettä Oulaskankaan päivystyksessä. Veikkaan että vähemmän kuin vasemmiston parjaama viinan kotiinkuljetus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko se tuottaa verotuloja että hoitaja pyyhkii vanhuksen persettä Oulaskankaan päivystyksessä. Veikkaan että vähemmän kuin vasemmiston parjaama viinan kotiinkuljetus.

        On tällä tololla Persulla kyllä pää ja asiat sekaisin kun vertaa sairaita ja viinan kotiinkuljetusta verotuloina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tällä tololla Persulla kyllä pää ja asiat sekaisin kun vertaa sairaita ja viinan kotiinkuljetusta verotuloina.

        Totean vain että pulinat pois ja päivystys suljetaan! Mene sinäkin asiassa eteenpäin.


    • Anonyymi

      Kalajokilaakson kuntapäättäjien pitäisi tehdä nyt ainoa oikea ratkaisu ja vaihtaa sairaanhoitopiiriä. Kokkolaan on monesta kunnasta paljon lyhyempi matka kuin Ouluun ja Kokkolassa on Oulaskankaan vanhaa, pientä ja alkeellista aluesairaalaa paljon tasokkaampi ja monipuolisempi keskussairaala.

      • Anonyymi

        Ei koskaan.


      • Anonyymi

        Taidatkin olla näitä Kalajokilaakson Persuja ei Kokkola ole kuin välietappi ja sieltä viedään Ouluun vaikeimmat potilaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koskaan.

        Ei pohjoisen juntteja Pohjanmaalle kyllä halutakaan.
        Ettehän te odaa edes suomea ruotsista puhumattakaan. Te osaatte vain nääkättää. Ooooookkkkkonnnnäääää näääää nääää näää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidatkin olla näitä Kalajokilaakson Persuja ei Kokkola ole kuin välietappi ja sieltä viedään Ouluun vaikeimmat potilaat.

        Kokkolan keskussairaalassa onnistuvat esimerkiksi sydänkohtaus potilaiden pallolaajennukset ja Kokkolassa löytyvät teho-osastot lapsille ja aikuisille.

        Oulaskankaan kunnansairaalassa mikään em. seikoista ei toteudu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidatkin olla näitä Kalajokilaakson Persuja ei Kokkola ole kuin välietappi ja sieltä viedään Ouluun vaikeimmat potilaat.

        Oulu sitä Oulu tätä, blaa blaa blaa.

        Todellisuudessa Oulu on vain syrjäinen takapajula kaukana pohjoisella kehitysalueella.

        Suomen tasokkaimmat sairaalat sijaitsevat Helsingissä ja Tampereella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokkolan keskussairaalassa onnistuvat esimerkiksi sydänkohtaus potilaiden pallolaajennukset ja Kokkolassa löytyvät teho-osastot lapsille ja aikuisille.

        Oulaskankaan kunnansairaalassa mikään em. seikoista ei toteudu.

        Oulaskankaalta on kaiken lisäksi lyhyt matka Oulun päivystykseen. Vasukit vain kiusallaan vastustavat hallituksen päätöksiä typerillä aloitteilla. Kunhan sairaalaverkko on saatu järkeväksi, on aika siirtyä pohtimaan lasten koulutuksen keskittämistä tuppukylistä kasvukeskuksiin. Niin sitä säästöä syntyy!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oulaskankaalta on kaiken lisäksi lyhyt matka Oulun päivystykseen. Vasukit vain kiusallaan vastustavat hallituksen päätöksiä typerillä aloitteilla. Kunhan sairaalaverkko on saatu järkeväksi, on aika siirtyä pohtimaan lasten koulutuksen keskittämistä tuppukylistä kasvukeskuksiin. Niin sitä säästöä syntyy!

        Jos ei selviä sataa kilometriä niin sietääkin kuolla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oulaskankaalta on kaiken lisäksi lyhyt matka Oulun päivystykseen. Vasukit vain kiusallaan vastustavat hallituksen päätöksiä typerillä aloitteilla. Kunhan sairaalaverkko on saatu järkeväksi, on aika siirtyä pohtimaan lasten koulutuksen keskittämistä tuppukylistä kasvukeskuksiin. Niin sitä säästöä syntyy!

        Jokkola ja Pietarsaari aivan vierekkäin ja Yöpäivystys jatkuu molemmissa onko tämä tasaarvoista ja Kouvola sai pitää Yöpäivystyksensä kun Persujuoppoja on siellä pajon ja Purra yrittää sada näitten juoppojen avulla kannatuksen nousuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokkola ja Pietarsaari aivan vierekkäin ja Yöpäivystys jatkuu molemmissa onko tämä tasaarvoista ja Kouvola sai pitää Yöpäivystyksensä kun Persujuoppoja on siellä pajon ja Purra yrittää sada näitten juoppojen avulla kannatuksen nousuun.

        Suvakki pyyhkii nyt vain kyyneleet poskiltaan. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Piristä itseäsi vaikka vaihtamalla sukupuolta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pohjoisen juntteja Pohjanmaalle kyllä halutakaan.
        Ettehän te odaa edes suomea ruotsista puhumattakaan. Te osaatte vain nääkättää. Ooooookkkkkonnnnäääää näääää nääää näää.

        Vaikka ihmiset ovat erityylisiä alueellisesti hiukan, esimerkiksi maailmankatsomus, puhetapa, varallisuus, niin kyllä asia on niin ettei kenenkään terveyttä tulisi saattaa "uhanalaiseksi". Tarvittaisiin yhteistyötä poliittisesti enemmän. Yöpäivystys oulaskankaalla olisi pitänyt kyllä pysyä auki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oulu sitä Oulu tätä, blaa blaa blaa.

        Todellisuudessa Oulu on vain syrjäinen takapajula kaukana pohjoisella kehitysalueella.

        Suomen tasokkaimmat sairaalat sijaitsevat Helsingissä ja Tampereella.

        Miksi sitten Oulua ei auteta?miksi Ouluun ei tule päteviä ammattilaisia enemmän? Mikä se on se etiikka, sitä kyllä joskus sopii kysyä.


    • Anonyymi

      Faktat voittivat.

      • Anonyymi

        Kiitos.


    • Anonyymi

      Tuli iso rosvo-jytky!

    • Anonyymi

      Jengi jätkiltä virkoja pois.

    • Anonyymi

      Sinaareus: "Veljesten voitto metsässä"

      Kuin Impivaaran metsä olisi hiljentynyt. Veljekset, jotka olivat taistelleet omia heikkouksiaan ja yhteiskunnan vaatimuksia vastaan, seisovat nyt yhdessä, ryhdikkäinä ja rauhallisina. Juhani, tuo kiivas mutta oikeudentuntoinen, katsoo taivasta ja lausuu:

      "Nyt on metsä puhdas, ja sydän kevyt kuin keväinen tuuli."

      Tuomas ja Aapo nyökkäävät. Simeoni, joka ennen näki näkyjä, sanoo:

      "Minä näin unessa, kuinka musta varjo haihtui ja valo lankesi kansan ylle."

      Timo virnistää ja lisää:

      "Eipä enää tarvitse pelätä, että joku vie eväät – tai sielun."

      Lopulta Lauri, hiljainen ajattelija, kirjoittaa kivelle:

      "Oikeus voitti. Ja kansa hengittää taas."

      • Anonyymi

        Aleksis Kiven seitsemän veljestä.. jaa.a. montaa on kyllä mielipidettä, vähän asia kuin toinen varmaan..Voi hyvinkin olla, että jos ei pohjoinen saa tukirahoja valtiolta niin, niin , no, se näkyy ditten laajemmassa mittakaavassa, yleisesti. Vähän kuten maailmassa erinäiset maailmankatsomusasiay ja niidenkin muuttuminen.


    • Anonyymi00052
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1792
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1517
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1497
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1175
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe