Päivän Pointti: Yle kippaa rahaa somalinkielisiin uutisiin joita juuri kukaan ei katso – yhdellä jaksolla surkeat 46 katsojaa
PolitiikkaKulttuuri
27.09.2025 |13:04
Noin vuosi sitten Yle tiedotti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutislähetykset. Videomuotoisia uutisjaksoja julkaistaan sosiaalisen median eri alustoilla, ja jaksot ovat nähtävissä myös Yle Areenassa. Somalinkielisiä uutisia toimittavat Wali Hashi ja Horio Abdulkadir. Arabiankielisiä uutisia toimittaa Esraa Ismaeel.
Ylen mukaan uutisten seuraaminen omalla kielellä ”auttaa sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa sekä madaltaa kynnystä opiskella suomen kieltä”.
Somalia äidinkielenään puhuvia oli Suomessa viime vuoden lopussa noin 25 000 henkilöä. Somalinkieliset uutiset eivät kuitenkaan näyttäisi heitä kiinnostavan, sillä katsojamäärät ovat mitättömiä.
Syyskuun aikana julkaistuilla somalinkielisten uutisohjelmien jaksoilla on Yle Areenassa vain joitakin kymmeniä käynnistyskertoja. Esimerkiksi Babaada Shacabka Finland -nimikkeellä otsikoitu uutisohjelman jakso on käynnistetty vain 46 kertaa. Areenassa uusin saatavilla oleva jakso Nastola, qaxootiga soomaalid menestyy hieman paremmin mutta vain hieman, sillä käynnistyskertoja on 62.
Muutkaan somalinkielisten uutisohjelmien esitykset eivät näytä kiinnostavan ketään juuri tätä enempää.
Somalinkielisten uutisten suosion ero verrattuna Ylen tunnetuimpiin tuotantoihin on huima: etenkin klo 20.30 päivittäin televisiossa esitettävä Ylen pääuutislähetys kiinnostaa kansaa myös Yle Areenan puolella.
Esimerkiksi eilen torstaina 25.9. esitetty Ylen pääuutislähetys on seuraavaan päivään mennessä kerännyt jo 61 160 käynnistyskertaa. Keskiviikon 24.9. iltauutisilla on Yle Areenan tietojen mukaan 62 350 käynnistyskertaa.
Yle ei näytä juuri piittaavan siitä, mikä yleisöä todella kiinnostaa, sillä Yle jatkaa sitkeästi muun muassa somalinkielistä uutistuotantoa, jonka olemassaolosta harva edes tietää. Sen sijaan esimerkiksi viime syksynä Yle kertoi lopettavansa huippusuositun Arto Nybergin keskusteluohjelman. Nybergin talk show keräsi parhaimmillaan jopa liki puoli miljoonaa katsojaa.
Kansanedustaja Sanna Antikainen on kuvannut somalinkielisten uutisten tuotannon näyttäytyvän lähinnä keskisormenosoituksena suomalaisille veronmaksajille.
Suomen Uutiset
PS. osaako vihreät sanoa toimintaan syyn?
somalinkielisten uutisohjelmien esitykset eivät näytä kiinnostavan ketään
Anonyymi-ap
2
89
Vastaukset
- Anonyymi
Aivan turhaa rahanmenoa somaliankieliset uutiset jos kerran ei kukaan katso mutta ei YLE ymmärrä että ne pitäisi lopettaa turhina sekä kalliina mutta ei YLE sitä tee.
- Anonyymi
ei edes helsingissä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 265143
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333583Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533482Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu223375Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232970Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282710Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint172389Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142195- 381886