Osa vapaa-ajattelijoista on sitä mieltä, että naispappeus on raamatun vastaista.
Kertoisitteko mitä UT sanoo miespapeista.
Miespapit Uudessa testamentissa
24
240
Vastaukset
- Anonyymi
UT on koottu kirja kaikenlaista
Markuksen on vanhin evankeliumi ja Johanneksen nuorin aivan erilainen
Nämä eivät ole mitään ukkoja jotka ovat jotain kirjoittaneet vaan keksittyjä
nimiä sen aikaisia yleisiä ja koottuja juttuja keksitystä ukosta Jsuksesta
Ei kai ketään kiinnosta oikesti enää. Onneksi luterilaisuus on maallistunut eikä mitään
kremlinortodoksismia tai islamsortoa- Anonyymi
Ei kirkolla mitään pappeja ollut oli vain luolassa piilotelleita äijiä
Sitten vielä silleen että Paavi on tietysti myös keksitty virka tyhjästä ja yl 30 paavia
alkupäästä on teloitettu luolissa eläneitä ukkeleita
Muistaakseni viimeinen katolisten tunnustama martyyripaavi? en ole varma
on Martinus
joka sillä tavalla teloitettiin vielä 600-luvulla että hänet tapettiin oleellisesti nälkään
No voi elämä... "Epsikopos"-sanasta on johdettu piispa, joka ehkä paremmin kumminkin kuvaisi nykyistä kirkkoherraa. Ja periaatteessa on kolmijakoinen piispa-pappi-diakoni -jako jotenkin luettavissa Uudesta testamentista, mutta käytännössä isojen organisaatioiden hierarkiaksi se ei riitä.
Jumalia ei ole, Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja. Voimme keskustella siitä, onko Don Rosan Aku Ankka sama kuin Carl Barksin, mutta ei sillä keskustelulla pitäisi olla reaalitodellisuuteen mitään merkitystä.- Anonyymi
No ei, sinä nyt selität raamattua halumallasi/kirkon tavalla.
Uusi testamentti ei tunne pappeja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei, sinä nyt selität raamattua halumallasi/kirkon tavalla.
Uusi testamentti ei tunne pappeja.Hieman ehkä sanoin pieleen, koska ut:ssa tosiana on pappeja, mutta ne taitavat olla juutalaisten pappeja (archiereus), ei kristittyjen seurakuntien pappeja. Ja onko tuo kohen?
Eikä tuo Jeesuksesta tosin sanotaan, että hän on pappi (sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta), sekä rabbi.
Paavali sanoo itsestään:
että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesti toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta
Mutta tuo on leitourgos: Minister, Servant, Public Servant. Se kyllä käännetään papiksikin, mutta ei ole sama asia kuin vt:n pappi eikä edes sama kuin archiereus.
Kaiken lisäksi usein seurakuntahallinnon ohjeet taitavat olla muualta kuin varsinaisista Paavalin kirjeistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieman ehkä sanoin pieleen, koska ut:ssa tosiana on pappeja, mutta ne taitavat olla juutalaisten pappeja (archiereus), ei kristittyjen seurakuntien pappeja. Ja onko tuo kohen?
Eikä tuo Jeesuksesta tosin sanotaan, että hän on pappi (sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta), sekä rabbi.
Paavali sanoo itsestään:
että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesti toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta
Mutta tuo on leitourgos: Minister, Servant, Public Servant. Se kyllä käännetään papiksikin, mutta ei ole sama asia kuin vt:n pappi eikä edes sama kuin archiereus.
Kaiken lisäksi usein seurakuntahallinnon ohjeet taitavat olla muualta kuin varsinaisista Paavalin kirjeistä.Fil 1:1
Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.
Tuo lienee Paavalin aito kirje, siinä mainitaan seurakunnan kaitsijat ja seurakuntapalvelijat.
(episkopois, diakonois)
Kirjeessään roomalaisille 1:1 Paavali kirjoittaa
Minä suljen teidän suosioonne sisaremme Foiben, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija, (diakonon) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fil 1:1
Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.
Tuo lienee Paavalin aito kirje, siinä mainitaan seurakunnan kaitsijat ja seurakuntapalvelijat.
(episkopois, diakonois)
Kirjeessään roomalaisille 1:1 Paavali kirjoittaa
Minä suljen teidän suosioonne sisaremme Foiben, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija, (diakonon)Eli jos nyt puhutaan sellaisista papeista tai pastoreista, kuin mitä sillä nykyään kristinuskon piirissä tarkoitetaan, niin käsittääkseni näitä ei uudessa testamentissa tunneta. Jos olen väärässä, oikaistaa ihmeessä.
Sen sijaan erilaisissa papillisissa toimissa ja johtotehtävissä mainitaan useampikin nainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli jos nyt puhutaan sellaisista papeista tai pastoreista, kuin mitä sillä nykyään kristinuskon piirissä tarkoitetaan, niin käsittääkseni näitä ei uudessa testamentissa tunneta. Jos olen väärässä, oikaistaa ihmeessä.
Sen sijaan erilaisissa papillisissa toimissa ja johtotehtävissä mainitaan useampikin nainen.Useimmat ovat miehiä siis, mutta joukossa on myös naisia. Nämä olivat usein, ei välttämättä aina, vauraita kristinuskon tukijoita ja toimijoita. Kun antiikin maailmassa yleisesti nainen oli toisen luokan ihminen niin rikkaus tavallaan saattoi ohittaa "naisena olemisen puutteet".
Kristinusko myös ainakin alkuun kohensi naisen asemaa. Kun julkinen toiminta oli miesten valtakuntaa, kristinuskon siirtyessä pois kodeista myös naisten valta heikkeni.
- Anonyymi
Lauri voisi tähänkin keskusteluun osallistua, kun niin mielellään haastaa toisia. Eihän hänellä mitään osaamista ole, mutta saattaisi oppia muutaman asian hänkin.
- Anonyymi
Raamatussa on siis muitakin kohtia kuin 1. Kor 14:34. Eikä sekään ole aina ollut tuolla paikalla ja aika monet tutkijat ovat tänä päivänä sitä mieltä, että se olisi jonkinlainen lisäys.
Enemmänkin kai Raamatussa pidetään myöhempänä lisäyksenä lähetyskäskyä, jos oikein muistelen.
Mutta mitä Raamatusta oikeastaan jää, jos jakeet pitää lukea miettien samaan aikaan taustaa, historiankirja toisessa kädessä, ja vielä miettien mitkä jakeet edes kuuluvat mukaan? Onhan silloin aivan ilmeinen riski tulkita kirjaa tämänhetkisten aatteiden kanssa myötäkarvaan.
Ratkaisu on onneksi yksinkertainen. Riittää muistaa ettei ole jumalia ja Raamattu on vain ihmisten kirjoittama.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Enemmänkin kai Raamatussa pidetään myöhempänä lisäyksenä lähetyskäskyä, jos oikein muistelen.
Mutta mitä Raamatusta oikeastaan jää, jos jakeet pitää lukea miettien samaan aikaan taustaa, historiankirja toisessa kädessä, ja vielä miettien mitkä jakeet edes kuuluvat mukaan? Onhan silloin aivan ilmeinen riski tulkita kirjaa tämänhetkisten aatteiden kanssa myötäkarvaan.
Ratkaisu on onneksi yksinkertainen. Riittää muistaa ettei ole jumalia ja Raamattu on vain ihmisten kirjoittama.Johdatko tarkoitusella harhaan tätä keskustelua?
Anonyymi kirjoitti:
Johdatko tarkoitusella harhaan tätä keskustelua?
En. Tai koko keskustelu on melko absurdi.
Oikea ja todellinen viestini kaikille kristityille on selkeä: Olet väärässä, ei ole jumalia. Siihen nähden on vähäinen sivuseikka hämmästellä miten pyhänä pidetyn kirjan tekstejä väännetään ja mieli tekee akrobatiaa jossa yritetään sovittaa yhteen parin vuosituhannen perinnettä ja nykyajan arvoja.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
En. Tai koko keskustelu on melko absurdi.
Oikea ja todellinen viestini kaikille kristityille on selkeä: Olet väärässä, ei ole jumalia. Siihen nähden on vähäinen sivuseikka hämmästellä miten pyhänä pidetyn kirjan tekstejä väännetään ja mieli tekee akrobatiaa jossa yritetään sovittaa yhteen parin vuosituhannen perinnettä ja nykyajan arvoja.Jospa nyt kuitenkin keskittyisit tähän asiaan. Sinulta on selvästi edelleen mennyt ohi se, ettei alkukristillisyydessä ollut samanlaista misogyniaa ainakaan siinä määrin kuin myöhemmin. Sinämyös ohitat 2000 vuoden takaisin ihmiskiäsityksen, jossa nainen oli kesken kehityksen jäänyt mies, asteikko meni
1. jumalat
2. mies
3. nainen
4. lapset
5. orjat
Ohitat myös orjuusasian, ja sen ettei miespappeutta ole uudessa testamentissa.
Ohitat senkin ettei Paavali ole kirjoittanut kaikkia nimiinsä laitettuja tekstejä.
SINÄ ET PÄÄTÄ KRISTINUSKON TULKINNOISTA!!! Anonyymi kirjoitti:
Jospa nyt kuitenkin keskittyisit tähän asiaan. Sinulta on selvästi edelleen mennyt ohi se, ettei alkukristillisyydessä ollut samanlaista misogyniaa ainakaan siinä määrin kuin myöhemmin. Sinämyös ohitat 2000 vuoden takaisin ihmiskiäsityksen, jossa nainen oli kesken kehityksen jäänyt mies, asteikko meni
1. jumalat
2. mies
3. nainen
4. lapset
5. orjat
Ohitat myös orjuusasian, ja sen ettei miespappeutta ole uudessa testamentissa.
Ohitat senkin ettei Paavali ole kirjoittanut kaikkia nimiinsä laitettuja tekstejä.
SINÄ ET PÄÄTÄ KRISTINUSKON TULKINNOISTA!!!Kuka päättää kristinuskon tulkinnoista? Kuten taisin tässäkin ketjussa mainita: Minusta voi sanoa että Mustanaamio Ankkalinnassa rikkoo Disney-kaanonia, vaikka ei uskoisi Akun ja Iineksen olevan oikeasti olemassa.
Mutta ilmeisestikään minun ei sitten pidä kommentoida, jos kerran en voi päättää tulkinnoista. Eikä kysymys sinänsä erityisen kiinnostava olekaan, kun en Raamattuun usko enempää kuin Aku Ankkaan.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Kuka päättää kristinuskon tulkinnoista? Kuten taisin tässäkin ketjussa mainita: Minusta voi sanoa että Mustanaamio Ankkalinnassa rikkoo Disney-kaanonia, vaikka ei uskoisi Akun ja Iineksen olevan oikeasti olemassa.
Mutta ilmeisestikään minun ei sitten pidä kommentoida, jos kerran en voi päättää tulkinnoista. Eikä kysymys sinänsä erityisen kiinnostava olekaan, kun en Raamattuun usko enempää kuin Aku Ankkaan.Sanotaanko näin ettei sinulla ole meriittiä esittää naispappeuden olevan raamatunvastainen. Toistat misogyynisiä tulkintoja raamatusta, piittaamatta siitä mitä muuta sieltä löytyy.
Ehkä sinun ei erilaisia positiivisia arvoja, kuten tasa-arvo ja ihmisoikeudet, edustavana liiton jäsenenä kannattaisi viljellä näkemyksiä, jotka eivät oikeasti edistä tasa-arvoista maailmankuvaa ja tieteellistä lähestymistä asioihin. Lähestymisesi naispappeutta koskeviin asioihin muistuttaa enemmänkin paikallisen kuppilan tynnyrien tyhjää kuminaa. Anonyymi kirjoitti:
Sanotaanko näin ettei sinulla ole meriittiä esittää naispappeuden olevan raamatunvastainen. Toistat misogyynisiä tulkintoja raamatusta, piittaamatta siitä mitä muuta sieltä löytyy.
Ehkä sinun ei erilaisia positiivisia arvoja, kuten tasa-arvo ja ihmisoikeudet, edustavana liiton jäsenenä kannattaisi viljellä näkemyksiä, jotka eivät oikeasti edistä tasa-arvoista maailmankuvaa ja tieteellistä lähestymistä asioihin. Lähestymisesi naispappeutta koskeviin asioihin muistuttaa enemmänkin paikallisen kuppilan tynnyrien tyhjää kuminaa.Tasa-arvoa edistää sen toteaminen, että Raamattu on vain yksi kirja eikä mitenkään "henkeytetty" tms.
Mikä sinusta on oikea Raamatun tulkinta, ja miksi? Onko Suomen evlut kirkon tulkinta kaikilta osin oikeassa?- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Tasa-arvoa edistää sen toteaminen, että Raamattu on vain yksi kirja eikä mitenkään "henkeytetty" tms.
Mikä sinusta on oikea Raamatun tulkinta, ja miksi? Onko Suomen evlut kirkon tulkinta kaikilta osin oikeassa?Naispappeuden kohdalla raamatun tulkinta, jossa se naisilta kielletään,ei ole oikea eikä ainakaan ainoa mahdollinen, eikä vastaa alkukristillisyyden tilannetta.
Miespappeja niin kuin ne nykyään ymmärretään, ei ole uudessa testamentissa. Siellä on diakoneita ym ja näitä mainitaan myös naisiksi.
Miksi kysyt evlut kirkon tulkintaa raamatusta, sinähän olet itse perustellut asioita sillä, että muuten kirkko olisi ollut väärässä . . . oliko se 1700 vuotta?
Mutta jos haluat keskustella luterilaisuuden tulkinnoista raamatusta, valitse aihe ja tee aloitus.
Tietenkään kirkolla ei ole oikeaa tulkintaa, jos otetaan vaikka Ef. 5:23, joka ei liene edes Paavalin aitoja kirjeitä, niin miten se sopii kolminaisuuden kanssa yhteen?
Nykykristillisyys on eri asia kuin juutalainen Jeesus-liike. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naispappeuden kohdalla raamatun tulkinta, jossa se naisilta kielletään,ei ole oikea eikä ainakaan ainoa mahdollinen, eikä vastaa alkukristillisyyden tilannetta.
Miespappeja niin kuin ne nykyään ymmärretään, ei ole uudessa testamentissa. Siellä on diakoneita ym ja näitä mainitaan myös naisiksi.
Miksi kysyt evlut kirkon tulkintaa raamatusta, sinähän olet itse perustellut asioita sillä, että muuten kirkko olisi ollut väärässä . . . oliko se 1700 vuotta?
Mutta jos haluat keskustella luterilaisuuden tulkinnoista raamatusta, valitse aihe ja tee aloitus.
Tietenkään kirkolla ei ole oikeaa tulkintaa, jos otetaan vaikka Ef. 5:23, joka ei liene edes Paavalin aitoja kirjeitä, niin miten se sopii kolminaisuuden kanssa yhteen?
Nykykristillisyys on eri asia kuin juutalainen Jeesus-liike.Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.
Tuo löytyy myös 1 kor. Eli pitäisi olla Paavalin näkemys. Paitsi jos lainaa jotain toista?
- Anonyymi
Huomionarvoinen on myös se, missä kohtaa uutta testamenttia vaaditaan miespappien selibaattia?
Ei varmaan missään, kun ei niitä pappeja siellä ensinkään ole ja toisekseen, seurakunnan kaitsijoiden tuli olla YHDEN vaimon miehiä. Muilla ei ollut väliä. Vai onko joku eri mieltä?- Anonyymi
Lisäksi mainitaan, että seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva.
Tätä taustaa vasten siis mormonien moniavioisuus on ihan raamatullista.
Voidaan siis sanoa, että myös kristityillä on suullinen laki, joka ohittaa kirjoitetun.
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä, että vaparien fiksaatio naisappeihin on pohjimmiltaan syrjivää. Uskonnoissa olisi kaikenlaista arvosteltavaa, myös miespappeudessa, mutta naispapitnovat heidän hampaissaan.
- Anonyymi
Kummallista, minulle on tullut sellainen vaikutelma, että vaparit karttavat näitä pappisaiheita. Paitsi silloin kun pääsevät sanomaan, että "nainen vaietkoon seurakunnassa" ja ilmeisesti toivoisivat kovasti sen olevan ihan yleinen määräys.
- Anonyymi
Eli ei ne miespapitkaan ole raamatussa mikään itsestään selvyys. Taas on poimittu kirsikoita ja jätetty jotain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949397Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki724877Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.444551Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j82338Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001576- 421373
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota511302Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441286Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641252Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691174