Kasvoitko säkin persoonallisuushäiriöisen varjossa?

Jatkan... Olen jonkun verran päässyt niistä kamalista toimintamalleista. Ihan yksinkertaisesti niin, että en ole tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat toksisia alaspainajia. Silloin kun on itsessään käsitellyt näitä asioita, ei sellaisissa ihmissuhteissa pysty enää olemaan. Aiemmin en niitä tunnistanut ja ne veti minua puoleensa, koska olivat niitä lapsuudenperheestä tuttuja traumasidossuhteita. Eli "tuttuja ja turvallisia". Eli olen minä aika paljon jo toipunut, mutta kyllä se meinasi viedä järjen ja hengen. Tuli kamalalla rytinällä sitä oppia muutaman viime vuoden ajan. Varmaan siksi, koska olin hakannut päätä peruskallioon jo liian kauan, oppimatta mitään. Itsepäinen kun olen. Ja mukavuudenhaluinen myös. Eli piti löytyä tyyliin hardcorea, ennen kuin yhtään meni perille.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Jatkan... Olen jonkun verran päässyt niistä kamalista toimintamalleista. Ihan yksinkertaisesti niin, että en ole tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat toksisia alaspainajia. Silloin kun on itsessään käsitellyt näitä asioita, ei sellaisissa ihmissuhteissa pysty enää olemaan. Aiemmin en niitä tunnistanut ja ne veti minua puoleensa, koska olivat niitä lapsuudenperheestä tuttuja traumasidossuhteita. Eli "tuttuja ja turvallisia". Eli olen minä aika paljon jo toipunut, mutta kyllä se meinasi viedä järjen ja hengen. Tuli kamalalla rytinällä sitä oppia muutaman viime vuoden ajan. Varmaan siksi, koska olin hakannut päätä peruskallioon jo liian kauan, oppimatta mitään. Itsepäinen kun olen. Ja mukavuudenhaluinen myös. Eli piti löytyä tyyliin hardcorea, ennen kuin yhtään meni perille.

Tämä kesä toi hyvin konkreettisesti esiin mihin en enää ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa suostu. Se mikä on alun alkaenkin tuntunut väärältä on edelleen väärää el isiinä mielessä ei ollut tarvetta kokea samaa uudelleen. Sitä en tiedä kuinka pääsen eroon toistuvasta kuviosta ja siitä, että kohtaan usein samankaltaisia persoonia kuin mitä aiemminkin olen kohdannut ja todenneut etten tahdo heitä elämääni. Ei se, että kohtaa vielä koristetumman veriosn heistä, joiden kanssa on jo katkaissut yhteydenpidon tee toiminnasta sen oikeampaa. sivusta

Anonyymi00005 kirjoitti:

Tämä kesä toi hyvin konkreettisesti esiin mihin en enää ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa suostu. Se mikä on alun alkaenkin tuntunut väärältä on edelleen väärää el isiinä mielessä ei ollut tarvetta kokea samaa uudelleen. Sitä en tiedä kuinka pääsen eroon toistuvasta kuviosta ja siitä, että kohtaan usein samankaltaisia persoonia kuin mitä aiemminkin olen kohdannut ja todenneut etten tahdo heitä elämääni. Ei se, että kohtaa vielä koristetumman veriosn heistä, joiden kanssa on jo katkaissut yhteydenpidon tee toiminnasta sen oikeampaa. sivusta

Sitten kun löytää sen tunteen, ettet tarvitse toista ollakseni täydellinen omassa itsessäsi, silloin ei tule niitä "ajanviete"-suhteita. Viihdyt omassa seurassa su niin hyvin, ettet tarvitse siihen mitään ulkopuolista nostatusta. Et siis tarvitse ihmissuhdetta täyttämään jotain tyhjää paikkaa itsessäsi. Silloin se hyvä suhde voisi tulla.

Olen alkanut epäilemään, että saattaa olla että jään yksinkin. Mutta en sulje ovia. Jos tulee vastaan niin että viihdyn ja tuntuu että voin olla rento oma itseni, niin sitten. Jos suhde on alun perin jo stressaava, ei se siitä parane. En vedä enää samalla tavalla puoleeni muita, koska minua ei voi käyttää enää hyväkseen, en miellytä ketään ja enkä lähde mukaan mihinkään kepeisiin juttuihin. Sen sijaan nautin pitkistä, henkevistä keskusteluista, sellaisista vastavuoroisista, joissa molemmat tulevat kuulluiksi.

Kuka tässä on niin väittänyt? Miksi asetat vastakkain kaksi eri asiaa? Kokemuksista kannattaa aina puhua ja rakkaussuhteeseen tarttua, jos sellainen on saatavilla. Oman kokemukseni mukaan ei sitä rakkautta niin vain löydä. Hyvä jos enää edes rakastuu.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Kuka tässä on niin väittänyt? Miksi asetat vastakkain kaksi eri asiaa? Kokemuksista kannattaa aina puhua ja rakkaussuhteeseen tarttua, jos sellainen on saatavilla. Oman kokemukseni mukaan ei sitä rakkautta niin vain löydä. Hyvä jos enää edes rakastuu.

Sekä lisään vielä, kyllä suhteet voivat korjata myös niitä omia vääristymiä, mitä on lapsuudessa itse kuhunkin istutettu. Ihminenhän oppii kokemuksien kautta. Huonostikin mennyt suhde voi opettaa paljon omasta itsestä. En silti tarkoita sitä, että kannattaisi yhä uudelleen mennä suhteeseen, josta tuntee jo että siinä on traumasidos. Toinen ihminen herättää sinussa aistiesi kautta tiettyjä tuntemuksia. Ne kannattaa aina ottaa tosissaan.

Muutama lause ei kerro paljoa, mutta varmaan sinulle sitten riittävästi. Jos edes ymmärsit sanomaani oikein. Sanotaanko näin, että todennäköisesti olen elänyt ja kokenut vähän enemmän jo. Jos on toisen seurassa kokematta sitä toista tärkeäksi millään lailla, niin mitä muutakaan se on kuin ajanvietettä. Minä haluan enää vain aitoa tunnetta, jos sellaista jostain löytyy. En vaan tarvitse mitään nostatusta itselleni ulkopuolelta, että voisin kokea olevani riittävä.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Muutama lause ei kerro paljoa, mutta varmaan sinulle sitten riittävästi. Jos edes ymmärsit sanomaani oikein. Sanotaanko näin, että todennäköisesti olen elänyt ja kokenut vähän enemmän jo. Jos on toisen seurassa kokematta sitä toista tärkeäksi millään lailla, niin mitä muutakaan se on kuin ajanvietettä. Minä haluan enää vain aitoa tunnetta, jos sellaista jostain löytyy. En vaan tarvitse mitään nostatusta itselleni ulkopuolelta, että voisin kokea olevani riittävä.

Kyläh¤r¤ sinä olet vuosia ollut. Hirvitys.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Muutama lause ei kerro paljoa, mutta varmaan sinulle sitten riittävästi. Jos edes ymmärsit sanomaani oikein. Sanotaanko näin, että todennäköisesti olen elänyt ja kokenut vähän enemmän jo. Jos on toisen seurassa kokematta sitä toista tärkeäksi millään lailla, niin mitä muutakaan se on kuin ajanvietettä. Minä haluan enää vain aitoa tunnetta, jos sellaista jostain löytyy. En vaan tarvitse mitään nostatusta itselleni ulkopuolelta, että voisin kokea olevani riittävä.

Mielestäni ihmissuhteet ja etenkn rakkaussuhteet eivät liity riittämiseen tai kokemukseen siitä onko riittävä. Halu rakastaa ja olla rakastettu ovat mitä syvimpiä ihmisyyden ja inhimillisyyden ilmentymiä. En myöskään koe tarvitsevani nostatusta muiden taholta. Ennemminkin on kyse yhteydestä. sivusta

Anonyymi00009 kirjoitti:

Kyläh¤r¤ sinä olet vuosia ollut. Hirvitys.

Tuo tyylisi ilmaista itseäsi alatyylisin sanoin kertoo vain ja ainoastaan sinusta, ei minusta mitään. Emme edes tunne toisiamme.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Tuo tyylisi ilmaista itseäsi alatyylisin sanoin kertoo vain ja ainoastaan sinusta, ei minusta mitään. Emme edes tunne toisiamme.

Olen pahoillani puolestasi. Elämäsi olisi voinut mennä paremminkin kuin hu¤raamalla. Ole onnellinen jälkikasvustasi.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Mielestäni ihmissuhteet ja etenkn rakkaussuhteet eivät liity riittämiseen tai kokemukseen siitä onko riittävä. Halu rakastaa ja olla rakastettu ovat mitä syvimpiä ihmisyyden ja inhimillisyyden ilmentymiä. En myöskään koe tarvitsevani nostatusta muiden taholta. Ennemminkin on kyse yhteydestä. sivusta

Miten voit rakastaa toista ihmistä, jos et koe riittäväsi itsellesi? Ethän silloin rakasta itseäsi edes. Eli kyllä ne liittyvät toisiinsa hyvin vahvasti.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Miten voit rakastaa toista ihmistä, jos et koe riittäväsi itsellesi? Ethän silloin rakasta itseäsi edes. Eli kyllä ne liittyvät toisiinsa hyvin vahvasti.

Vaikuttaa siltä, että ymmärrät väärin tahallasi. Ei ole edes tullut mieleen miettiä riitänkö vai enkä riitä. Lausahdus "Sinä riität" on alentuva. Ylität kriteerit rimaa hipoen.

Ennemminkin ajattelen niin, että on seikkoja joissa haluan kehittyä ja kokemuksia joita tahdon koeka sekä tunteita joita haluan tuntea. Kukaan ei ole koskaan lopullisesti valmis vaan keskeneräinen ja atkalla. Näin on minunkin kohdalla, eikä tosiaankaan kiinnosta jäädä kiinni spiritualsimin ja mutu psykologian pohdintoihin siitä riitänkö ja olenko tarpeeksi. Voihan ajatella riittävänsä itselleen tuhat kertaisesti. Se ei kuitenkaan takaa kokeeko kukaan toinen minun olevan riittävä. Että se siitä tosi ja aidon rakkauden määrittelemisesti riittämismittarin perusteella. Todellisuudessa en tuhlaa aikaani riittävyyteni pohdiskeluun.

Tämä on syy miksen erityisemmin viihdy palstoilla kirjoittamassa. Jatkuvasti joutuu selittämään ja avaamaan mitä tarkoitti. Edellisessä kommentissa ei ollut viittauksia siihen rakastanko itseäni tai koenko riittäväni.