Miltä se tuntuu?
Oletko löytänyt sielunkumppanisi?
Anonyymi-ap
55847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Minä luulin pitkään löytäneeni, mutten ole siitä asiasta enää ihan varma...
Ainoastaan kaksi rikkinäistä voivat olla sielunkumppaneita.
Ei välttämättä, se voi olla aika haasteellista jos molemmat rikkinäisiä.
Yksikään ihminen maan päällä ei ole "ehjä".
Totta. Ei varmasti olekaan, toinen enemmän ja toinen ehkä vähemmän.
Tuntuu että kukaan muu ei vierelle kuulu
Kyllæ. Senkin höpsö...
.........
https://m.youtube.com/watch?v=s8bRBte43t8
Kysy ennemmin miltä se ei tunnu 🤭 Aivan sanoinkuvaamattoman ihanaaaaaaa 🦋 🎶 🫧 🎢
No kysytään eli miltä se ei tunnu?
Ahdistavalta ja pelottavalta, eikä muiltakaan negatiivisiltä adjektiiveiltä.
Olen. Jännästi kaikki tuntuu yhtäaikaa sekä selkeältä ja tuntemattomalta, turvalliselta ja latautuneelta.
Samaistun tähän..
Samoin…
Hyvin sanottu!
Jännästi kuulostaa nistien kommentilta...
Olen. Oudolta. Oli yhtä hämärä kuin minäkin.
Täh, ooks ihan pimmee?
Oonko minä sun sielunkumppani 😘
Joo. Mä rakastan, enkä pelkää ja haluisin olla hänen kaa. Hän rakastaa ja pelkää, eikä halua olla mun kaa.
Ehkä voikin käydä niin, että hän pääsee pelkonsa yli ja saatte mahdollisuuden.
Ei sellaista tapahdu.
Se ois kyllä eräänlainen unelma, mutta tuntuu hankalalta kun on sattunut kaikenlaista tämän 4 vuoden aikana ja on vaan tullut lisää esteitä joiden takia hän pakitti silloin. Kahden kesken kuitenkin sitä ennen puhuttiin ja koettiin et me pystyttäs yhes ihan mihin vaan, mutta sit se säikähti kun kerroin et rakastan häntä. Minusta mikään ei olis mahdotonta edelleenkään, kaikkeen keksittäos ratkaisu YHDESSÄ, mutta kun hän on jääräpää ja koettaa yksin taistella pimeydessä ja me molemmat kärsitään. Mutta mä kärsin yksin ja hiljaa, tääl joskus kaipaan. Koko 4 vuoden ajan oisin tahtonut puhua, mut herra ei anna periksi egolleen. Mistä tiiän että rakastaa, vaik välissä on muitakin ihmisiä? Koska hän sanou niin 3,5 vuoden jälkeen juuri tuota sanaa käyttämällä ja sitä ennen pliisummin. Ja oon tuntenut sen sydämessä aina. Voi kunpa täää joskus loppuis onnellisesti.
Kiitos sulle kommentistasi myös ja mukavaa viikonloppua. Kännykäl saattoi tulla kirjotusvirheitä..
Tapahtuu!
Ehkä. Siltä, että tuntee toisen, vaikkei tunnekkaan. Et tietää, millainen se ihminen on. Ja tietää, että olisi hyvä yhdessä ja kaikki tukee tätä. Ja on rankaa olla erossa, kun ei voi olla yhdessä.
Ja et mitään ei voi peittää toiselta, koska hän tietää kaiken. Se on vähän raskastakin, koska ei haluaisi olla niin auki toiselle, kun ei edes olla yhdessä.
Tuolloin on aika haavoittuvassa tilassa, jos toinen yhtäkkiä päättääkin vetää maton jalkojen alta. Ajattelee välillä, että entä jos se sittenkin... Ei haluaisi ajatella kun kuitenkin luottaa, mutta jostakin se epävarmuus hiippailee selän taakse hönkimään.
Olen varmasti satuttanut sinua paljon pahemmin ja sinä olet satuttanut minua myös todella pahasti vain sen takia, että kuvittelit että vetäisin maton jalkojesi alta, vaikka tiedät että en niin tekisi, paitsi jos vedät maton pois jalkojeni alta, sillä silloin satutat itseäsi minua, meitä ja Jumalaa, eli kaikkea.
Epävarmuuttaan kumpikin satuttaa toisiaan. Koska ei halua olla altavastaajana, ihan hul lua
En.
Miltä mies sinusta tuntuu? Näytätte ainakin tosi yhteensopivalta ja teistä on somessa söpöjä yhteiskuvia☺️
Olen nainen eikä meistä ole yhteiskuvia kuin salaisessa kansiossa 😉
Rakastan häntä, hän tuntuu omalta, hän tuntuu miesversioltani, silti samalla täydentäen toisiamme. Näen tulevaisuuden vain hänen kanssaan, siltä se tuntuu jopa nyt erossa ollessamme, mutta vain fyysisesti.
Sielunkumppaneita mulla on ollu kaks ja ne oli ihan jees, mut vaan yks kaksoisliekki ja se on mahtavaa ❤️💫✨🙏🤗
Löysin ja menetin...
Hieman samanlaiset surulliset ajatukset on minullakin. Hän kyllästyi minuun...
Sama homma täällä.
Nyt on vaan pelkkä tuskaa, surua ja tyhjää.
Aidosti välittävä todellinen sielunkumppani ei koskaan kyllästy, eikä selityksittä noin vain hylkää ystäväänsä. Hän tuntee vastuuta toisen tunteista...
Jotain tapahtui, enkä ikinä saa tietää mitä.
Oon vaan täysin turha. Sama kun ei ois enää olemassa
saattaa olla olemassa semmoinen tutun kuuloinen suojelusenkeli joka hennosti tuumailee mun kanssa tuntuu melkein kumppanuudelta se mitä meidän välillä on on kannatellu mua tai silleen sitä vaikeimpina hetkinä uskottelee että hän jaksaisi minua tässäkin hetkessä tai vaikka ei sitten edes jaksaisi niin ei tuomitsisi muijaansa vaan tulisi silti sanomaan että silti en jätä sua pelkällä puuvilla paidalla pakkaseen tule sisälle istutaan hiljaa hän on melko tärkeessä roolissa siipineen siellä jossain
Olen. Se tuntuu siltä että on vaikea ymmärtää että mulle on tapahtunut jotain niin järisyttävää. Kun kuvittelen meidät yhdessä niin sulaudumme yhteen, enkä pysty tuntemaan intohimoa keneenkään toiseen. Se tuntuu siltä että tulee ymmärretyksi, siltä, että antaa toisen olla sellainen kuin on, siltä että pelkää aiheuttavansa toiselle huonoa oloa.
Tulee paha olo kun ei olla yhdessä
Kyllä, ihan aidosti.
T.veikkauksen tytär. Mmmmmmmm
https://m.youtube.com/watch?v=d7CbyDqproU
🥹🥹🥹🥹
Minulla on montakin sielunkumppania. Heidät kohdatessaan on ollut tunne tuttuudesta ja yhteenkuuluvuudesta heti alkumetreillä.
Piikki se on mun persiissä 😂
Voisiko olla myös toisinpäin?😉
Sivusta
On se myös sitäkin. Tällaiset kumppanit tuovat usein ne käsittelemättömät asiat pintaan ja se ärsyttää
😬
Olen löytänyt ja parhaimmillaan todella hyvältä. m-n
Voi ihanaa, niin minäkin olen
Sivusta
En ole löytänyt. Se oli vain mielikuvituksen tuotetta.
Ei kai?
Kuvittelin, että hän oli sielunkumppanini.
En osaa sanoa. Aina kun hänen lähellään on, tuntuu siltä että tämä on nyt tässä se oikea. Joka kerta hänen luotaan lähtiessä sattuu silti vaan entistä enemmän..
En ole koskaan päässyt siihen pisteeseen. Aina on hyvä loppunut ennen kuin on edes alkanut.
ristiriitaiselta. se kun tietää toisen olevan samankaltainen ja outo omassa päässänsä nuokkuva.pidän siitä ja samalla se herättää kauhua ja pelkoa siitä että onnistuisiko arki uskaltaisinko rakastua