Kun Katri Helena laulaa laulun Anna mulle tähtitaivas kertoo juontaja, että nyt Katri Helena esittää kappaleen. Jukka Kuoppamäen sanoituksesta ja sävellyksestä ei mainita mitään. Myöskään ei hiiskuta Esa Niemisen sovituksesta.
Kun Dan Tyminski laulaa kappaleen Hey Brother kertoo juontaja, että nyt Avicii esittää kappaleen.
Kaikki kunnia edesmenneelle Aviciille, mutta minusta olisi oikeus ja kohtuus yhdenvertaisuuden nimessä esitellä tässäkin tapauksessa laulaja.
Kunnia niille, joille kunnia kuuluu.
Kun Dan Tyminski laulaa kappaleen Hey Brother kertoo juontaja, että nyt Avicii esittää kappaleen.
Kaikki kunnia edesmenneelle Aviciille, mutta minusta olisi oikeus ja kohtuus yhdenvertaisuuden nimessä esitellä tässäkin tapauksessa laulaja.
Kunnia niille, joille kunnia kuuluu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Avicii biisiä tehdessään on käyttänyt vokaaleja instrumenttina. Vähä niikun kitaristi käyttää kitaraa tai rumpali rumpuja.
On KH:llakin bändi taustalla, eikä siitä puhuta mitään.
Miksi kuuluttaja ei koskaan kerro kappaleitten tekiöitä tai orkesterin soittajia?
Tulisi aika pitkä lista kerrottavaksi. Riittää, että kertoo laulajan.
Aviciin tapauksessa se ei ole Avicii.
Kappaleessa ei originaalissa versiossa ole laulajaa vaan kuten aiemmin mainittu vokaalit on tuotetettu instrumentin tavoin. Sitten jos Katri Helena laulaa Hey Brotherin se on Katri Helenan esittämä. Tai Tyminski vetää sen kitaran kanssa akkarina leirinuotiolla.
Varmaan siksi, että Suomessa ei millään kanavalla ole enää kuuluttajia töissä.
Kyllä minä kuulin järviradiossa miehen kuuluttamassa!
Radiojuontajan ja kuuluttajan ero on merkittävä.