Hyötyä vai ei?

On siitä enemmän hyötyä, kuin jos ei olisi keskusteluja ollenkaan.
Yksikin kerta parempi kuin ei yhtään.

kyllä se hoitaja siitä enemmän hyötyy

Jotkut saa. Jotkut ei

Riippuu potilaasta ja sairaudesta. Osalle se on myös pakollinen tie terapiaan jne

Kerran kuussa on vähän, saisi olla joka toinen viikko. Mutta minkäs voit, kun kaikki vaan sairastaa. Ei riitä terapeutit eikä rahat.

Kuulostaa aivan liian vähäiseltä määrältä se, jos tapaaminen ja keskustelu avopuolella on vain kerran kuukaudessa.

Tosin joskus yli 10 vuotta sitten, vaikka niitä tapaamisia oli useammin, niin niiden laatu oli ainakin tuolloin niin huono, että silläkään määrällä ei ole merkitystä, jos kysellään tyhjänpäiväisyyksiä, tai vain jutustellaan. Ainakin tuolloin oli tapana, että lähinnä tarkkailtiin voinnin ja lääkitysten käyttöä.

Otsikon voisi laajentaa myös koskemaan sitä, onko lääkkeiden käytöstä välttämättä jokaisen kohdalla hyötyä, jos koko hoito rakentuu ja koostuu vain siitä? Tai koko hoidon pohja on vain lääkkeissä ja niiden käytössä.

Ainakaan omalla kohdallani niistä ei ollut juuri mitään hyötyä, vaan enemmän haittaa. toimintakyky laski.Haitat olivat suuremmat, kuin hyödyt. Väsymys, anhedonia, akatisia vain pahenivat ja toimintakyky laski.

Mutta tästä( hän) eivät ainakaan alalla olevat ja jotkut somekommentoijat pidä.

Luultavasti eivät saa apua tuolla keinoin.

Ainoa parannuskeino masennukseenkin on antaa miljoonia euroja käteistä rahaa se piristää voi harrastaakin kun on rahaa.

Vain rahalla voi parantua masennuksesta.

Luulenpa, että kerran kuukaudessa olevasta avohoidosta ei ole kenellekään mitään hyötyä, nk. ei taida olla niistä hassuista muutaman päivän visiiteistä jossakin psykiatrisessa sairaalassa. Jos oireita ja taustalla olevia syitä ja ongelmia ei ratkaise joko yksin, tai hyvien ystävien avulla, niin silloinhan ihmiset jäävät siihen systeemiin pyörimään pitkäksikin aikaa. Tämä on itsestäänselvä asia. Sillä vaikka käyttäisi lääkkeitä, tai juoksisi avopuolellakin vaikka miljoona kertaa, niin eihän ne oireet, tai psykiatriassa käytetyt termit "häiriöt ja sairaudet" mihinkään katoa, jos niitä elämässä olevia ongelmia ei jotenkin ratkaise. On siinä toki jokaisella oma roolinsa ja vastuunsa, mutta psykiatrian puolella näitä ns. ulkoisia tekijöitä ei ymmärretä, eikä tunnusteta.

Mutta enpä tiedä, kuinka montaa ihmistä psykiatria on pystynyt oikeasti auttamaan, koska ne todelliset luvut jäävät pimentoon, koska gallupeissakin näkyvät vain ne, jotka ovat joko nyt hoidossa, tai ns. kirjoilla. Galluppien ulkopuolelle jäävät ne, jotka ovat syystä tai toisesta lopettaneet kaikenlaisten palveluiden, tai lääkkeiden käytön.