Saako joku mielestänsä hyötyä elämäänsä avohoidon kerran kuussa tapahtuvasta jutustelutuokiosta?
Hyötyä vai ei?
Anonyymi-ap
36319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
On siitä enemmän hyötyä, kuin jos ei olisi keskusteluja ollenkaan.
Yksikin kerta parempi kuin ei yhtään.
kyllä se hoitaja siitä enemmän hyötyy
Millä tavalla se hoitaja siitä hyötyy ?
Hän saa työstään normaalin palkan, ottaa vastaan ketä ottaa. Ei siihen yksittäiset asiakkaat/potilaat vaikuta.
Väärin. Hyötyjiä riittää hoitajilla jonoksi asti.
Olikin kyse siitä, hyötyykö hoitaja.
Hyödytkö sinä työnteosta?
En hyödy, kun en ole työelämässä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Eli hyödyt siitä, että hoitajat maksaa veronsa ja elättäävät sinut.
Siis millä tavalla hoitajat elättävät minut ?
En ole missään tekemisissä hoitajien tai psykiatristen hoitotahojen kanssa.
Tietenkin hoitajat maksavat veronsa, kuten muutkin työtä tekevät ihmiset.
Ja ehkä arvaan, mitä tarkoitit, eläkeläisenä elän verorahoilla. Kyllä, näin on. Olen toki aikanaan töitäkin tehnyt, josta on kertynyt myös verorahoja valtiolle.
Ehkä otan nyt sitten omiani pois.
Jotkut saa. Jotkut ei
Riippuu potilaasta ja sairaudesta. Osalle se on myös pakollinen tie terapiaan jne
Kerran kuussa on vähän, saisi olla joka toinen viikko. Mutta minkäs voit, kun kaikki vaan sairastaa. Ei riitä terapeutit eikä rahat.
Mulla 2x kuussa ja tää on intensiivistä niiden mukaa
Kuulostaa aivan liian vähäiseltä määrältä se, jos tapaaminen ja keskustelu avopuolella on vain kerran kuukaudessa.
Tosin joskus yli 10 vuotta sitten, vaikka niitä tapaamisia oli useammin, niin niiden laatu oli ainakin tuolloin niin huono, että silläkään määrällä ei ole merkitystä, jos kysellään tyhjänpäiväisyyksiä, tai vain jutustellaan. Ainakin tuolloin oli tapana, että lähinnä tarkkailtiin voinnin ja lääkitysten käyttöä.
Otsikon voisi laajentaa myös koskemaan sitä, onko lääkkeiden käytöstä välttämättä jokaisen kohdalla hyötyä, jos koko hoito rakentuu ja koostuu vain siitä? Tai koko hoidon pohja on vain lääkkeissä ja niiden käytössä.
Ainakaan omalla kohdallani niistä ei ollut juuri mitään hyötyä, vaan enemmän haittaa. toimintakyky laski.Haitat olivat suuremmat, kuin hyödyt. Väsymys, anhedonia, akatisia vain pahenivat ja toimintakyky laski.
Mutta tästä( hän) eivät ainakaan alalla olevat ja jotkut somekommentoijat pidä.
Takavuosina olin avohoidossa. Kävin psykiatrian poliklinikalla juttelemassa hoitajan kanssa. Joskus se oli kerran-kaksi kuukaudessa, tarpeen vaatiessa pääsin useamminkin.
En kokenut keskusteluja tyhjänpäiväisiksi. Toki hoitaja kyseli, miten on mennyt, mitä olen tehnyt, ym. Mutta kyllä siellä pystyin puhumaan kaikesta, mitä mielessä milloinkin liikkui. Sitä vartenhan siellä käydään, että puhutaan mieltä askarruttavista asioista.
On itse puhuttava, hoitajat ei ole ajatustenlukijoita, eivät he tiedä mistä asiakas/potilas haluaa puhua vastaanotolla.
Eipä kukaan voi sanoa pitävänsä, tai ei pitävänsä sinun kommenteistasi, koska kerrot vain omista kokemuksistasi, miten olet itse kokenut käynnit. Sinulla on täysi oikeus arvostella ja kertoa omat mielipiteesi. Eikä edes tarvitse välittää siitä, pitääkö joku toinen niistä vai ei, mitä sillä on väliä.
RIippuu paljon muusta tuesta... 2x kuussa ei riitä yksinään
Etenkin kun 50% ajasta menee kirjauksiin yms. Kiitos nykysen järjestelmän
Kuinka moni on tullut suoraan kysyneeksi avohoidon puolella, olisiko mahdollisuus päästä keskustelemaan useammin kuin kerran tai kaksi kuussa ?
Sitä voi kysyä jopa siltä hoitajalta, jonka luona käy juttelemassa. Jos hän ei osaa vastata, hän ottaa kyllä selvää asiasta.
2x on maksimi ellet oo erikoistapaus
Itse olen ollut hoidon piirissä vuosikausia, joten siihen mahtuu monenmoista, myös taukoja väliin. Akuutissa vaiheessa tapaamiset olivat tiheimmillään kaksi kertaa viikossa.
Voinnin parantuessa käynnit tietenkin vähenivät, kunnes ne lopetettiin kokonaan, kun niitä ei enää tarvittu.
Vaikka huippuvuosista ollaankin tultu alaspäin, niin kyllä ihmiset jotka sitä haluaa ja siitä hyötyy, niin myös saa sitä hoitoa.
Luultavasti eivät saa apua tuolla keinoin.
Ainoa parannuskeino masennukseenkin on antaa miljoonia euroja käteistä rahaa se piristää voi harrastaakin kun on rahaa.
Vain rahalla voi parantua masennuksesta.
Kyl se niin on että vähän enempi rahaa olis kiva. Joku tuettu luksusloma kaikilla mahdollisilla hoidoilla ja a 'la cartea runsaasti. Psyyke vois kummasti kohentua.
Kyllähän rahasta apuakin olisi, mutta auttaako se sen kummemmin psyykkisiin huoliin ja murheisiin ? Ei välttämättä.
Rikkaillakin on ihan samalla tavalla ongelmia ihmissuhteissa, elämässään, työelämässä, ja ties vaikka missä. Ei raha ole kaikkeen ratkaisu.
Vaikka raha helpottaa elämää, niin se ei tee ihmistä onnelliseksi. Elämään joutuu etsimään sisältöä muualta.
Luulenpa, että kerran kuukaudessa olevasta avohoidosta ei ole kenellekään mitään hyötyä, nk. ei taida olla niistä hassuista muutaman päivän visiiteistä jossakin psykiatrisessa sairaalassa. Jos oireita ja taustalla olevia syitä ja ongelmia ei ratkaise joko yksin, tai hyvien ystävien avulla, niin silloinhan ihmiset jäävät siihen systeemiin pyörimään pitkäksikin aikaa. Tämä on itsestäänselvä asia. Sillä vaikka käyttäisi lääkkeitä, tai juoksisi avopuolellakin vaikka miljoona kertaa, niin eihän ne oireet, tai psykiatriassa käytetyt termit "häiriöt ja sairaudet" mihinkään katoa, jos niitä elämässä olevia ongelmia ei jotenkin ratkaise. On siinä toki jokaisella oma roolinsa ja vastuunsa, mutta psykiatrian puolella näitä ns. ulkoisia tekijöitä ei ymmärretä, eikä tunnusteta.
Mutta enpä tiedä, kuinka montaa ihmistä psykiatria on pystynyt oikeasti auttamaan, koska ne todelliset luvut jäävät pimentoon, koska gallupeissakin näkyvät vain ne, jotka ovat joko nyt hoidossa, tai ns. kirjoilla. Galluppien ulkopuolelle jäävät ne, jotka ovat syystä tai toisesta lopettaneet kaikenlaisten palveluiden, tai lääkkeiden käytön.
Aika kapeaksi jää jos kerran kuukaudessa tarjotaan keskustelutilaisuus. Miä menen höpöttelemään niitä näitä lähimyymäläämme.
Puhelinkeskustelutkin ovat nyysiytyneet vähiksi kun ikää on jo meikäukkelilla paljon.
On kuule tosi ärsyttävää, kun tuntemattomat tulee avautumaan kaupassa, yritä siinä sitten muistaa mitä piti ostaa, kun pitää jaaritella ja nyökkäillä kohteliaasti , kun ei vaan kehtaa muutakaan.
Silloin voi vaikka sanoa kohteliaasti, että anteeksi nyt on vähän kiire. Ei ole pakko jäädä kuuntelemaan kenenkään avautumisia, jos ei halua.
Itse sanoisin että hyödyin aika paljonkin avohoidon käynneistä, niistä tosin on aikaa. Itselläni käynnit määrääntyivät hyvinkin vointini mukaan, ja olipa välissä aikoja, kun omahoitaja oli sairaslomalla, niin välissä oli hyvinkin pitkiä taukoja. Samoin urani avohoidossa on ollut pitkä ja minulla on varmaan kaikkinensa ollut ainakin puolentusinaa omahoitajaa ellei enemmänkin.
Minullakin on jo aikaa siitä, kun avohoidossa olin. Käynnit tosiaankin katsottiin tarpeen mukaan. Jos meni huonommin, käyntien välejä vähän lyhennettiin, ja vointini ollessa parempi, kävin harvemmin.
Olispa täälläkin. 2x ei saa jos et oo tosi paha
Tiedän tunteen, kun niitä tapaamisia olisi tarvinnut enemmän, mutta joskus ajattelin, että ehkä parempi niin, kuin se että oma tilanne olisi sitten todella paha. (sielläkin on tullut käytyä.)
Joskus vaan se useammin myös voisi estää pahentumista ennakoivana toimenpiteenä
Aina puhutaan ennakoinnista, ennakoivista toimenpiteistä, ym.
Ennakointi sisältää niin valtavasti erilaisia asioita, lähtien ihan sieltä lapsuudesta asti.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, kotiolot, kaverit, koulut, työelämä, ihmissuhteet, jne.
Vuosien varrelle ihmisen kohdalle mahtuu myös paljon ammattilaisia, opettajaa, lääkäriä, hoitajaa, työnantajaa, jne.
Joillain ihmisillä lähtee psyyke väärille raiteille, joillain ei.
Mutta ei terveydenhuolto pysty antamaan apujaan ennakoivasti jokaiselle ihmiselle. Ja on vaikeaa ennakoivasti karsia, ketkä mahdollisesti tulevat tarvitseman psykiatrista apua, ketkä eivät.
Tämä nyt oli oikeastaan siihen tilanteeseen, ennen kuin alkaa tulla mt-ongelmia.
Toki on eri asia silloin, kun on jo sairastunut, ja mahdollisesti ajoittain tulee pahenemisvaiheita. Vaikka niitäkin voi olla vaikeaa ennakoida.
Valmiudet pitäisi olla kunnossa, että sairauden antaessa pienintäkin merkkiä mahdollisesta pahenemisesta, olisi hoito ja apu heti mahdollista.
Toisaalta kaikki tuo ennakointi, josta alussa mainitsin, voi vaikuttaa myös sairaan kohdalla siihen, pääseekö sairaus pahenemaan, vai pysyykö tasapainossa.
Jos elämä on tasaista, asiat suurin piirtein kunnossa, löytyy ehkä niitä tukiverkkojakin ympäriltä, voi sairaanakin elää tyydyttävää elämää, eikä välttämättä tule pahenemisvaiheita.
Tuen saaminen kun sitä tattee vaan tehty hitaaksi ja vaikeaksi
Tämä juuri.
Jopa alan ammattilaiset kokevat tämän vääryytenä. Työntekijät itse, lääkärit ja hoitajat, eivät voi mitään sille, ettei resursseja ole. Rahat ja käskyt tulevat muualta.
Kun ihminen tarvitsee apua, hänen olisi saatava sitä heti, eikä mahdollisesti monen viikon tai kuukausien päästä.