Osa teistä poliitikoista Suomessa on pahimpia rikollisia, eniten psykopaattia ihmisiä.
Olette kansan murhaa hitaasti tekeviä hulluja! Ensin eläkeläiset, sitten sairaat ja vielä lapsetkin kehtaatte kyntää. Vittu me oikeaa työtä tekevät kansalaiset tässä ne verot maksetaan, että saadaan PERUSTUSLAIN mukainen sosiaaliturva pidettyä sillä yllä. Mutta eikös siihenkin yritetä puuttua, koska juopot ja narkkarit vetää sossun rahoilla. Kyllä siihen on oikea ratkaisu se, että Kelan oma lääkäri tarkistaa kaikki jotka selvästi yrittävät roikkua turhaan sossu tuilla!!! Ei sitä itse perustoimeentulotukea tarvitse niiden juoppojen ja narkkareiden vuoksi muuttaa vaan antaa valtuudet lääkärin tutkimuksille jos ihminen kiskoo päihteitä ja ei muka töihin kykene. Mutta ette te Purrat ja Orpot siellä sellaista ymmärrä. Koska kukaan hallituksessa ei aidosti kuuntele Suomen oikeita kansalaisia ja heidän ideoita. Päätätte kaiken päin helvettiä, koska kuvittelette olevanne niin fiksuja ne puvun takit päällänne. Tehkää lääkärille lupa tehdä ylimääräinen tarkastus niille tekokipeille päihde hörhöille. Ei toisten rappiosta koko kansan tarvitse kärsiä!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.