Paavo alkaa uskomaan, että Suomi ei todellakaan halua häntä sekoilemaan mihinkään virkaan.
Väyrynen, tuo politiikan ylilutiksi jäänyt.
54
395
Vastaukset
- Anonyymi
Äänimäärätkin alkoi olla Väyrysellä samat kuin Ossilla. Mutta toki ne kolme oli laadukkaita ääniä, ei mitään bulkkiääniä.
- Anonyymi
Ei ihme, että Ossin esikuva on luuseri Väyrynen, molemmilla meni tavoitteisiin pääsy täysin pieleen ja molemmille nauretaan.
- Anonyymi
Ossi voi virallisesti kertoa, että hänen ura muistuttaa vahvasti Väyrysen uraa.
- Anonyymi
Väyrynen ei ole tunnettu nopeasta älystä, tai älystä ylipäätään.
- Anonyymi
Mutta kyllä Väyrynen on nopeasti takkinsa kääntänyt ennenkin.
- Anonyymi
Molemmat pettyneet syvästi elämäänsä ja neuvostovastaisuuteen. Missä on YYA kyselevät katse harhaillen.
- Anonyymi
Molemmat jäänteitä suomettumisen ajalta ja oppivat olemaan nöyriä ryssille. Eivät toipuneet siitä kurjuudesta koskaan. He eivät osaa ajatella itsenäisesti.
- Anonyymi
Ei kummallakaan enää edes isänmaata, kun neuvostoliitto romahti.
- Anonyymi
neuvostoliitto romahti.
- Anonyymi
Molemmat kovasti yritti, mutta kun kyvyt ei riittänyt mihinkään.
- Anonyymi
Molempien änkyröinti ja puusilmäisyys esti näkemästä kokonaisuuksia.
- Anonyymi
Kaksi surullisen hahmon ritaria ja luuseria.
- Anonyymi
Kumpikaan ei juurikaan ylpeile saavutuksillaan.
- Anonyymi
Että jaksatkin Kapi. HO HOO, HO HOO!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että jaksatkin Kapi. HO HOO, HO HOO!
Me ymmärrämme Ossi sinun loputtoman katkeruuden, tuollaisen elämän jälkeen se on täysin ymmärrettävää. Ihan yksin olet ollut oikeassa ja kukaan muu ole ollut samaa mieltä miestään, se se söi Väyrystäkin ja lopulta kääntyi vihaamaan suomalaisia sinun tapaan.
- Anonyymi
Molempia yhdistää suunnaton katkeruus pieleen mennyttä elämää kohden ja se, että vielä Natomaassa Kharon noutaa molemmat. Myös molempien urat menivät täysin pieleen, ei tullut Väyrysestä pääministeriä, puhumattakaan presidenttiä. Ossista ei tullut urallaan kapteenia, eikä kelvannut mihinkään eläkkeelleen jäätyään. Vähemmästäkin ihminen katkeroituu parempiosaisia kohtaan.
- Anonyymi
Niin käy sääliksi Väyrynen ja Ossi. Molemmat niin masentuneita ja koko elämä mennyt pieleen. Toivottavasti keväällä aurinko paistaa Väyrysen ja Ossin risukasaan.
- Anonyymi
Joku kolehti pitäisi molemmille kerätä tai jossakin paikallislehdessä kehua heitä. Siitä varmaan ilahtuisivat suunnattomasti!
- Anonyymi
Totta, miten tulee toimeen 450.000 euron kämpässä ja kahdella muhkealla eläkkeellä. Pojalla vielä autotehdas jonka tuotanto on myyty loppuun useaksi vuodeksi. Niin käy sääliksi..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, miten tulee toimeen 450.000 euron kämpässä ja kahdella muhkealla eläkkeellä. Pojalla vielä autotehdas jonka tuotanto on myyty loppuun useaksi vuodeksi. Niin käy sääliksi..
Ja sekin käy sääliksi, että sotilasurallaan Kapi saavutti kaiken saavutettavissa olevan ja sitten suoraan Valion johtoon. Kyllä käy sääliksi.
- Anonyymi
Väyrysen ei ole hyvä olla, Väyrysen on paha olla, Väyrynen tuntee olevansa nolla.
- Anonyymi
Väyrysen ja Ossin urat oli sellaista epämääräistä ja määrätiedotonta räpeltämistä, pelkkä usko neuvostoliittoon ei kantanut Suomessa.
- Anonyymi
Ei Väyrynen kuten en minäkään sähellä. Sinä Munakarva teet sitä koko ajan. HO HOO, HO HOO!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Väyrynen kuten en minäkään sähellä. Sinä Munakarva teet sitä koko ajan. HO HOO, HO HOO!
Miksi sinulla on koko ajan toisten munat ja karvat mielessä? Teille homoille on ihan oma palsta täällä.
- Anonyymi
Väyrysen ja Ossin isänmaakin eli neuvostoliitto kaatui, Kapin syy.
- Anonyymi
Väyrynen ei edes päässyt Sannan tasolle, eli pääministeriksi. Väyrynen oli sellainen pula-ajan Antti Rinne.
- Anonyymi
Ossia niin suututti, kun ei urallaan päässyt Kapin tapaan Kapteeniksi. Väyrynenkin on puna-armeijan reservinkapteeni Ossin tapaan, Ossi myös evp yliluti.
- Anonyymi
Molemmat on toistaneet samaa jo useamman vuosikymmenen, mutta kukaan ei heitä kuuntele, syystäkin.
- Anonyymi00054
Avauksen aiheena olevan henkilön arvostuksen täytyy kansan keskuudessa olla erittäin suuri, koska häntä yritetään täällä koko ajan mitätöidä!
- Anonyymi
Ossia ei voi rinnastaa Väyryseen. Paavo sentään kirjoittanut monta kirjaa, Ossi pystyy vain sadat kerrat heittämään aina samat lauseen mittaiset.
Tosin Paavo oli väärässä kun yhdessä kirjassaan vakuutteli että Neuvostoliitto on ikuinen.- Anonyymi
Väyrysen kirjat toistaa Väyrysen höperöä agendaa, siis on samanlainen kuin Ossi toistamisen suhteen, Ossilla vaan lauseen mittaista toistoa, Väyrysellä kirjan. Molemmat Kremlin hyödyllisiä idiootteja. Toisaalta hauskaa, että Suomen tyhmimmät on Kremlin mittapuulla fiksuja ja sopii ajamaan heidän narratiivia, vaikka itse eivät sitä välttämättä edes ymmärrä.
- Anonyymi
Ossin ja Väyrysen säheltämäinen ja vouhotus on kieltämättä hyvin hauskaa seurattavaa, positiivista on myös se, että molemmat on täysin harmittomia höperöitä.
- Anonyymi
Väyrysestä voisi tulla VKK littumaan kierroslaskija ja vaihtoehto VKKlle.
- Anonyymi
Vieläkään Paavoa ei ole pyydetty palaamaan, Väyrynen on kohta puristellut väyrysensä ihan littuun.
- Anonyymi
Ossi ilahtuu, kun saa täällä huomiota osakseen. Ossi on kovin yksinäinen. Jokohan Väyrystä on pyydetty palaamaan politiikkaan, vai joutuuko Paavo taas soittamaan henkilääkärilleen.
- Anonyymi
Pyytäkää nyt ihmeessä Väyrystä palaamaan politiikkaan. On odottanut kuola valuen pyyntöä.
- Anonyymi
Ossia kyrsii, kun niin kovasti toivoi Väyrystä uutta Kekkosta ja YYA sopimusta.
- Anonyymi
Erittäin keskustahenkinen ja maauskova hohtava avaus.
- Anonyymi
Molemmille nousi venäjäkiimaisuus päähän ja kovasti kumartelivat venäläisille, housut kintuissa.
- Anonyymi
Molemmat halusi johtajaksi, mutta kyvyt ei riittänyt kuin hyvin alkeellisiin tehtäviin.
- Anonyymi
Niin käy molemmat luuserit niin sääliksi.
- Anonyymi
Kumpikaan ei kyennyt ajattelemaan itsenäisesti, vaan Kremlin narratiivia toistivat apinan kaltaisesti.
- Anonyymi
Väyrynen nykyään esittelee itsensä Ossimaisesti: Väyrynen, Paavo Väyrynen presidenttiehdokas evp.
- Anonyymi00048
On muuten reservin kapteeni eikä oo ikinä ollut kertausharjoituksissa.
- Anonyymi00049
Väyrysen vaalimenestyksestä tulee Ossin kohellus mieleen.
- Anonyymi00050
Tursu tuli samaan tulokseen. Ossi vielä sinnittelee kuntatasolla, ehkä se neljäs ääni vielä joskus!
- Anonyymi00051
Kyllä Ossin äänisaalis on ihan hyvä monivammaiselle ja ongelmaiselle. Ossin vaalikassa koostui tyhjistä tölkeistä.
- Anonyymi00052
Putin on katkera kun kommunismi suli alta, jota niin kovasti oli edes auttanut.
Paavo on katkera, kun "kuningasajatus" presidenttiydestä karahti kiville, jota oli pikkupojasta asti haaveillut. Haave olisikin ehkä toteutunut, jos Neuvostoliitto olisi saanut jatkoaikaa .
Tämä selittää Paavon sympatiat vielä nytkin idän politiikkaa kohtaan. Onhan Putin KGB- mies, joka haaveilee NL:n paluusta. Ehkä silloin vielä saattaisi Paavollakin olla paikka toteuttaa unelmiaan. - Anonyymi00053
Näin. Paavo on jäänyt viime vuosituhannelle.
- Anonyymi00055
Väyryseltä kysyttiin, oletko koskaan ollut väärässä?
Paavo kovasti mietti, ja totesi.
No, kerran taisin luulla olleeni väärässä, mutta silloinkin erehdyin.- Anonyymi00056
Uskooko Paavokin littumaahan?
- Anonyymi00057UUSI
Anonyymi00056 kirjoitti:
Uskooko Paavokin littumaahan?
Viimeisen presidentinvaalin jälkeen Väyrynen uskoo littumaahan ja koska littumaan edellinen "presidentti" pakeni littumaasta littumaan velkaantumisen takia, niin Paavo näkee mahdollisuuden päästä littumaan presidentiksi. Kelpasihan Väyrysen edellisen puolueen Seitsemän kommunistin tähden puolueen ehdokkaaksi Ilja Januskin, useita rikoksista tuomittu rosvo ja valekössi. Väyrynen on armoton ja ei vakoaan valitse vallanhimossaan.
- Anonyymi00058UUSI
Hesarin kuukausiliitteessä on Paavon pitkä haastattelu.
Kun sitä lukee, niin huomaa miten Paavolla on ihan omat käsitykset maailman tapahtumista. Myötäilee venäläistä näkemystä, ja Orbanin kanssa löytää paljon yhteistä.
Paavo oli ulkoministeri kun NL hyökkäsi Afganistaniin. Kaikki länsimaat tuomitsivat hyökkäyksen, mutta Suomi ei tuominnut.
Paavo on katsellut värilasein, etenkin itänaapurin tekemisiä, ja jonkinlainen ihailu idän diktatuuriin Paavolla on ollut. Olisiko toteuttanut Suomessa sitä, jos valtaa, ja mahdollisuuksia olisi saanut.
Alun perinkin, Paavo toimi väärässä puolueessa. Kommunistit olisi ollut lähinnä hänen ideologiaa, mutta sieltä ei olisi kertynyt ääniä paljoakaan. - Anonyymi00059UUSI
Faktan tarkastus on erimieltä kuin Paavo kaikissa kohdin , mitä tulee Venäjän hyökkäyssotaan, tuossa haastattelussa.
Onkohan vanhalta politiikolta hävinnyt viimeisetkin vakavasti otettavat ajatukset?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2774722Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452931Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k372899Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061694Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531- 621459
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222