Kuuntelen tutkimustietoa kostosta

ja siinä otettiin esimerkiksi se, kun poistaa itselleen tärkeän ihmisen elämästään, pistää välit poikki: sitä ei voi tehdä satuttamatta itseään samalla.

Ja siihen kuulemma kiteytyy koko koston henki. Hetken mielihyvä, pitkäaikainen ahdistus sen perään, kovempi kuin ennen kostoa.

Jotkut jäävät siihen koukkuun eivätkä osaa olla kostamatta eli antaa anteeksi, vaikka se olisi ainut tapa saada rauha.
28329
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Sinun exäsmi on targetti? Tämän palstan nainen?

Äänestä

Mistä nyt vihainen?.

Äänestä
  • Se on sentää tasapuolista, älä märsää trololoo absoluuttisille kyssäreilles apsedälle esitettynä

    Äänestä

Se on sama kuin katkeruudessa ja kaunassa. Ne sitovat ihmisen ajatukset ja vahingoittavat ihmistä itseään.

1Äänestä
  • Sellaisen ihmisen kannattaisi mennä terapiaan, jotta vapautuisi katkeruudesta ja kaunasta. Varsinkin jos hänellä itsellään on ollut osaa siihen, ettei ole pystynyt edes hei sanaa sanomaan. Mutta vaikka hän olisi sen hei sanan sanonut se ei olisi muuttanut tilannetta paremmaksi, koska hän ei ollut sen tyyppinen ihminen, jonka kanssa vamhempi nainen olisi halunnut olla tekemisissä! Sen yhden sanan sanominen olisi muuttanut sen, ettei toisen osapuolen olisi enää tarvinnut kärsiä yllättävistä kohtaamisista ja se olisi lopettanut kaiken kautta rantain kertomisen jo vuosia sitten ja se olisi mahdollistanut sen, ettei vanhemman henkilön olisi enää tarvinnut ahdistua ja stressata!

    Äänestä

  • Varmasti näin filosofinen aloittajasetä, mutta siis että tämä foorumiko liittyy tähän epäselvään asiaan jotenkin? Kasvakaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sellaisen ihmisen kannattaisi mennä terapiaan, jotta vapautuisi katkeruudesta ja kaunasta. Varsinkin jos hänellä itsellään on ollut osaa siihen, ettei ole pystynyt edes hei sanaa sanomaan. Mutta vaikka hän olisi sen hei sanan sanonut se ei olisi muuttanut tilannetta paremmaksi, koska hän ei ollut sen tyyppinen ihminen, jonka kanssa vamhempi nainen olisi halunnut olla tekemisissä! Sen yhden sanan sanominen olisi muuttanut sen, ettei toisen osapuolen olisi enää tarvinnut kärsiä yllättävistä kohtaamisista ja se olisi lopettanut kaiken kautta rantain kertomisen jo vuosia sitten ja se olisi mahdollistanut sen, ettei vanhemman henkilön olisi enää tarvinnut ahdistua ja stressata!

    Sinä et varmaa ole palstasetä järin hyvin ns polttamaan naamoja ns ajanvietteen merkeissä

    Äänestä

En ainaka mä mitään ahdistusta oo kokenu, päinvastoin, ku selkes mitä kaikkee ne oli mun tuhoomiseks tehny.

Äänestä
  • Jep, katson alas kuin mielisairaaseen tms

    Äänestä

Löylykauha

Äänestä

Kai se on snipalla perässä lun omat juttunsa mokannu.

Äänestä

Rovot on pahoja. Roposia ei saa unohtaa.

Äänestä
  • Nää jotku on ollu kovin dollarin perään. Tai feimin. Hymähdys

    Äänestä

Sehän on mitä autuain olotila katkaista välit toksisiin monstereihin. Pelkkä puhumattomuus tai riitely ghostaamisineen on eri juttu. Myrkyllisistä ihmisistä on vain pakko irtaantua oman itsensä vuoksi. Jos luonnehäiriöiset jäävät elämissään yksin niin silloin osa heistä saattaa katsoa itseään peilistä ja myöntää olevansa juuri sitä mitä ovat.

1Äänestä
  • Oho, no joku näemmä rakastaa kostoa

    Äänestä

  • Tossa oli monta pointtia sulla yhdessä kommentissa – osa niistä taitaa olla vähän aiheen ohi. Esim. monstereilla jos tarkoitat pahoinpitelijöitä ja muita alhaisia otuksia, niin ei ne tähän teemaan liity.

    Oman läheisen sulkeminen pois kostoksi voi tuottaa hetken iloa, näinhän se on. Ootkohan ikinä tavannut yli 50-vuotiasta tyyppiä, joka on käyttänyt tuota strategiaa elämässään? Nuoret aloittelijat voivat vielä vaikuttaa freeseiltä, mutta niinhän on esim. huumeidenkin kanssa. Vasta vuodet osoittaa että onko kyseessä myrkky ja mitä se tekee kantajalleen.

    Ja tuo että luonnehäiriöiset jääköön yksin... Samaistun tuohon valitettavan hyvin omasta taustasta johtuen, mutta väittäisin, että nykyinen mielenterveyteni perustuu sille, että nuoruusvuosien kostomielentilan sain käännettyä ympäri. Enkä enää päätä antaa diagnooseja muille saati osoittaa heille kaapin paikan. Paljon kevyempää ja iloisempaa sellainen elämä.

    Äänestä

  • Olet ihan oikeassa. Jos ns. lähtee luonnehäiriöisen kelkkaan, se voi olla niin rankka kokemus että siitä kestää kauan selvitä! Siksi minä olen todella tarkka siitä kenen kanssa haluan ja voin aikaani viettää!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Oho, no joku näemmä rakastaa kostoa

    Aika hyvin sait taas kirnuttua jotakin tunnetilaa palstasedän monologista. Kerrohan kertoja, kuinka hallitset omat tunteet?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Olet ihan oikeassa. Jos ns. lähtee luonnehäiriöisen kelkkaan, se voi olla niin rankka kokemus että siitä kestää kauan selvitä! Siksi minä olen todella tarkka siitä kenen kanssa haluan ja voin aikaani viettää!

    No pikkusen voi shakkia pelaa eka tms jee jee gubet

    Äänestä

Oikeastaan jos on kauan kestäneestä parisuhteesta kyse ja siinä kauan olleista vaikeuksista, niin sitä satuttamista on voinut olla vuosien ajan ja siksi on enemmän helpottunut, kuin että olisi itseään satuttanut halutessa erota huonosta suhteesta. Jos suhteessa on on lapsia, enemmän siinä miettii heidän tilannettaan!

Äänestä

Pitää ymmärtää ihmisen psyykettä vähän tuota enemmän.. Koskaan en haluaisi pahaa ihmiselle, jos hän ei ole paha lähtökohtaisesti, mutta paras kosto niille jotka sinua väärin kohtelee on antaa porkkanaa ja lopulta vetäistä luukut kiinni ja pysyvästi, sekä jatkaa omaa elämäänsä unohtamalla heidän koko olemassaolonsa.

Äänestä

mmm

Äänestä

harva mies on oikeasti välittänyt minusta olen kokenut teini-iästä asti olevani tää nainen jota olisi kiva koklata ja olisi kiva vähän härnä kun en ole nauravainen vaan aika vakava eivät ole päässeet perille mikä sitten on ja sekös aiheuttanut sitten pahennusta ja kysymyksiä toinen toistaan typerämpiä tekoja suuntaani joidenka vuoksi minusta tuli ihminen joka ei usko että mikään pysyy helpoin työntää kaikki pois vaan niin ei tule satutetuksi

Äänestä
  • Sitä just kans palstaäijä mietin ettei näy kanakeittoa eikä kossua, minusta ei huolehdita

    Äänestä

Humor me big buddy with this koston käsite on that asiayhteys

Äänestä

Ehkä joku voi laittaa välit poikki myös kostosksi. Kuulostaa minusta hieman erikoiselta, mutta ihmiset toisinaan ovat. Itse olen elämäni varrella katkonut välit kahteen ihmiseen ja molempiin on ollut syynä halua suojella itseäni, ei kosto. Kyseiset henkilöt yksinkertaisesti tuottivat niin paljon pahaa, etten enää halunnut heitä lähipiiriini.

Äänestä

Kosto on täysin turhaa ja siinä satuttaa vaan itseään. Unohtakaa se.

Äänestä

Ei siitä mitään hyvää seuraa. En suosittele kokeilemaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ja siinä otettiin esimerkiksi se, kun poistaa itselleen tärkeän ihmisen elämästään, pistää välit poikki: sitä ei voi tehdä satuttamatta itseään samalla.

Ja siihen kuulemma kiteytyy koko koston henki. Hetken mielihyvä, pitkäaikainen ahdistus sen perään, kovempi kuin ennen kostoa.

Jotkut jäävät siihen koukkuun eivätkä osaa olla kostamatta eli antaa anteeksi, vaikka se olisi ainut tapa saada rauha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu