Sen hetken kauan kauan sitten menneisyydessä, kun tulin sun luo ja avasin sydämeni. Sä sanoit omalla kielelläsi ei. Oli elämäni vaikein hetki sen jälkeen palata paikalleni ja jatkaa loppuun asti, vaikka olin palasina sisältä. Tein silloin elämäni tärkeimmän päätöksen, jota aina välillä mietin, mutten ikinä kyseenalaista: Mies vai Musiikki.
En uskaltaisi enää tulla eteesi. En ilman tiiviisti suljettua kuorta, en sillä tavoin. Sattui sen verran.. Vain täällä uskallan sen avata. Mutta sitä päätöstä en ole katunut koskaan. Seuraan yhä samaa polkua elämässäni. Se polku on ollut hyvin vaikea, oi, tietäisitpä, mitä reittiä se on kulkenutkaan.
Sain valinnan kautta kuitenkin molemmat, sain rakkautta elämääni. Enemmän kuin ansaitsin,enemmän kuin uskalsin edes toivoa. Valitettavasti se myös estää eteenpäin menemisen. Kukaan tai mikään kun ei pysty kilpailemaan musiikin kanssa. Edes minä itse. Se kaikki palaa joka kerta mieleeni, kun soitan🥀 Niin, siinä kuuluisassa hyvässä ja pahassa.
Halusin vain kertoa. Sinä ymmärtäisit.
Muistatkohan mies
14
557
Vastaukset 14
- Anonyymi
En ole koskaan tavannut ihmistä, enkä tule tapaamaan, jonka ominaisuuksia arvostaisin samalla tavalla. Oikeastaan ihmettelen miten voi olla mahdollista että kohdannut sellaisen.
Siinä tuntee itsensä hyvälläkin tavalla pieneksi. - Anonyymi
Sinulle♥️
https://youtu.be/Fo0K_n3VLG4?si=pYnEnMwXW1ohFIn_
Tiedät.Tää on hauska, syksylaulu, alkukin on tunnettu jostain tv. ohjelmasta, erittäin piristävä=) Tulin tuolta -sivusta-tähän hyvin henkilökohtaiselta vaikuttavaan ketjuun. Musalinkkini kera. Mutt tässä tämä - toivottavasti nautitte tästä Vivaldin syksystä ! =) siinä on tunnelmaa yllinkyllin.
https://youtu.be/H7hGiZ579cs?si=6S_I_b8_F-_E97ny
- Anonyymi
Kiitos palstasetä uudesta ihanasta hahmosta. Pistelkää miehet juu muisteloita tänne. Kaikki tykkää tirkistelystä
- Anonyymi
Olisitko voinut kuitenkin puhua kaivatun kanssa suoraan. Voi olla, että luuli sinun jo rakastuneen johonkin muuhun.
- Anonyymi
Varmaan jotaain sellaista ollut, että sanoo kulta tms sillai nopeasti.... :)
voihan siinä läsähtää olkapäät, mutta samanlaisia juttuja on melkein jokaisella.
sivu-uuno Mistä sen voisi tietää, jos ei tullut itse kysymään... En ollut rakastunut. Tein vain elämäni pahimman virheen. Koska olin ihastunut..ihan toiseen..ja tunteeni menivät siitäkin sekaisin. Puhuminen pelastaa monelta.
Taitaa olla myöhäistä..? Aikaa kulunut, kamalan kauan. Edes keskustella asiat läpi. Mutta täällä en puhu. Tunteita en enää jaa tänne, sen opin jo kerrasta! Onko sinulla asiaa minulle?
- Anonyymi
Jaa eipä mulle ole yksikään avannut edes tunteitaan joten miksi mun pitäisi tuntea mitään ihan periskummallinen kysymys maailmassa jossa ahneus kateus ja kaksinaismoralismi kukoistaa mitä on kaksinaismoralismi kielletään toista tekemästä jotain sellaista mitä on itse tehnyt
En ole ihmisesi. Ei ole kaksinaismoraalia rikottu, en ollut kenenkään puoliso. Enkä kiusannut ketään. Et ole oikea?
Tämä on aito nimimerkkini. Vastaajistahan en voi mitään tietää mitenkään.
- Anonyymi
Mene puhumaan sille ihmiselle. Se on ainoa järkevästi tehty koko kuviossa.
- Anonyymi
Muistan kun hyväilin piirakkaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran93855Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?149808- 60682
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25663Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29532- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 30446
- 44441
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401
