Kommunistijohtaja Otto Wille Kuusinen ei pannut tikkua ristiin, vaikka ystävät teloitettiin

Vaimo joutui vankileirille Siperiaan.
Stalinin vainoista selvinnyt Otto Wille Kuusinen loi nahkansa moneen kertaan.

Otto Wille Kuusinen tuli Suomessa tunnetuksi erityisesti Terijoen hallituksen pääministerinä, mutta teki hän paljon muutakin. Ennen muuta hän selvisi hengissä Stalinin vainoista, tullakseen lopulta haudatuksi ainoana suomalaisena Kremlin muuriin.
– Jokaisella kommunistilla pitää olla suojaväri. Aivan samalla tavalla kuin eläimellä, jolla talvella on vaalea turkki, mutta kesällä kirjava. Meidän on päältä päin muututtava ympäristön muotoiseksi.-
-Sitaatti on Otto Wille Kuusisen. Sitä käytti muistelmissaan Suomen Kommunistisen Puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja Aarne Saarinen. Asiayhteys oli toinen, mutta voisi se Kuusista itseäänkin kuvata. Sanoihan hän joskus toiselle vaimolleen Aino Kuusiselle, että hän oli elämänsä varrella vaihtanut nahkansa seitsemään kertaan.

Nahanluonnilla Kuusinen myös pelasti nahkansa, mutta se tapahtui aatteen, toverien ja jopa sukulaisten kustannuksella. Kenties tärkein tavoite jäi saavuttamatta. Suomen eduskuntatalossa ei koskaan soinut sirmakka, eikä Messuhallin katolle ilmestynyt sirppiä ja vasaraa. Kuusinen haaveili sosialistisesta Suomesta viimeisiin päiviinsä asti.

Sisällissota syttyi. Kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja leivottiin Kullervo Mannerista, mutta Kuusisesta tuli vallankumouksen aatteellinen isä. Kuusisen opetusasiain kansankomissaarin tehtävät jäivät vähäisiksi, olihan sota. Sen sijaan hän voi keskittyä punaisen Suomen valtiosääntöehdotuksen kirjoittamiseen. Erkki Tuomiojan luonnehdinta sen sisällöstä on osuva: valtiosääntö oli pikemminkin radikaalidemokraattinen kuin kommunistinen tai sosialistinen.

Kun sota kääntyi kohti vääjäämätöntä häviötä, Kuusinen pakeni muun kansanvaltuuskunnan tapaan ensin Viipuriin ja sitten Pietariin. Kansanvaltuuskunta asettui Pietarissa pääosin hotelli Astoriaan, jossa pidettiin myös valtuuskunnan viimeinen kokous.

Punakaartit olivat yrittäneet estää kansanvaltuuskunnan karkaamisen jo Helsingissä, eikä sen mainetta parantanut pako Viipurista. Katkeruus hävitystä sodasta lisäsi Pietariin saapuneiden punapakolaisten kaunaa. Kuusinen ja Manner joutuivat tappouhkausten vuoksi välillä piileskelemään. Ratkaisu oli vallankumoukselle tyypillinen. Johtajat valituttivat itsensä komiteaan, joka totesi lausunnossaan, että kansanvaltuuskunnan pako oli ollut olosuhteiden sanelema ja välttämätön toimenpide.

Jatkaan myöhemmin, tätä historiaa on paljon, koskettaa Suomea paljon -liian paljon, siksi kuuluu kaikille puoluepalstoille kertoa, oli kokoomus, keskusta tai muu. Näistä pitänyt vaietaan YYA aikaan, Neuvostoliitto ei sallinut kertoa näistä lainkaan mm koulujen historian tunneilla. Nyt vasemmsito yrittää vaientaa, mm keskustan palstalla ei järkiään poistettu, sinne ylläpitoon tullut näitä "portin vartioita". Histoeia ei kuitenkaan muuta oli vahteina punaprikaatin toimijoita tai ei. Putin sanonut monestikin tehneensä uuden historian näistä ja muista Suomean koskevista, sekään ei vaikuta kuin oman maansa historiaan jota meidän vasemmisto mukailee.

Palaan tuonnempana. Nyt on muuta menoa lounastettua.