Hybridivaikuttaminen ja "tukijullit"

Anonyymi-ap

Tiistain Loimaan lehdessä kertoi TVO:n turvallisuusjohtaja V-P Nurmi loistavasti hybridivaikuttamisen muodoista Vaikuttamisen keskeisin tavoitehan on saada kansalaiset riitelemään keskenään ja synnyttämään epäluottamusta yhteiskunnan toimijoihin.

Kun lukee täälläkin pyöriviä huoltovarmuuden ytimeen, maataloustuottajiin kohdistuvia parjauskirjoituksia, tuleee väkisinkin mieleen, että ovatkohan ne jostain idempää keskitetysti johdettuja. Näihin kun törmää sosiaalisen median foorumeilla hyvin laajasti, eikä vain Loimaalla, ja kaikki samalla formulla laadittuja. Toisaalta paras torjunta ulkoiseen informaatiovaikuttamiseen on kansalaisten laaja yleissivistys, kun asiantilan oikein ymmärtäneet voivat jättää loanheiton huomiotta. Heikosti koulutettu ja näin vaikutteille altis öyhöttäjäväki onkin sitten oma lukunsa, etenkin kun tämä poulistien porukka vielä jakaa auliisti viestiä edelleen, mikä onkin vaikutustoiminnan yksi työkaluista.

Keskustelu alkakoon, Tulta!

8

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi olla ryssän provokaattoreitten kirjoittamia kuten nuo jutut ukrainalaisistakin tai sitten jollain on merkillinen fiksaatio noihin maataloustukiasioihin!

    • Anonyymi

      Ihan varmasti on paljolti noin. Useista tutkimusta tiedetään jo hyvin se valitettava tosiasia, että yleissivistys, lukutaito ja medialukutaito on suorastaan romahtanut alle 30-vuotiailla mikä varmasti selittää osaltaan tuota.

      Samoin esim. suhteettomaksi nousseen ilmastohysterian täällä Suomessa - ei edes lapsia uskalleta tai haluta - vaikka täällä ei mitään dramaattista tule tapahtumaan ja turha kantaa liiallista huolta muun maailman tilasta, koska siihen ei käytännössä voi vaikuttaa. Suurempi huoli on maan talous ja sosiaaliset sekä mielenterveydelliset ongelmat ja "ongelmat"

      lajijasuris

      • Anonyymi

        Puhut kyllä lajijasuris asiaa jokaisessa lauseessasi. Sukkelaa myös tuo ilmastoahdistus nuorten keskuudessa? Ei se ilmasto nyt muutamassa vuodessa mihinkään totaalisen kauheasti ja yhtäkkiä muutu. Ihmeellistä touhua-suorastaan järkyttävää kun suomessa lapset koulussa heittelevät kouluruokaa lattialle? Harvassa maassa on ilmainen kouluruoka ja esim. Australiassa viedään omat eväät kouluun mutta ei sinne saa viedä mitään hampurilaismössöä vaan terveellistä ruokaa. Mikä näitä "Jani Pettereitä" vaivaa kun vähän komennetaan niin pitää hakea kriisiapua mielenterveysongelmiin? Tällainen maanviljelijöiden solvaus täällä myös on säälittävää. Maatalouden avullahan Loimaa on tänne kehittynyt vuosikymmenten aikana. Nössövanhempien sukupolvi ei pysty pitämään lapsiaan aisoissa. Olen itse maatalossa syntynyt ja kasvanut mutta en ole koskaan maata viljellyt enkä saanut maataloustukia. Täällä tämä tuottajien solvaus on säälittävää. Ennen niin ahkerasta ja rehellisestä kansasta on tullut surkeita ruikuttajia. Itketään jonkun jonninjoutavan pallopelin tuloksen johdosta.


    • Anonyymi

      Eikä kaikki informaatiovaikuttaminen tule idästä, vaan kyllä ilmastonmuutoshysteria ja pandemioilla panikointi näyttää tulleen lännestä. Eli hybridivaikuttamista sekin on. Itse olen tätä myös miettinyt, että kuinka paljon täällä kinastellaan tekoälyn trollien kanssa. Siitähän on puhuttu jo vuosia, että ainakin vaalien alla, Euroopassa ja muuallakin melkein isompi osa somekeskustelujen kommenteista tuottaa joku botti. Sitten kun kuuntelee erilaisia asiantuntija keskusteluja, joissa tekoälystä puhutaan, niin se ei ole enää vain kone, joka sämplää valmiita lukemiaan tekstejä, vaan "persoona ja hän".

      • Anonyymi

        Totta kyllä tämäkin, enkä mäkään pidä itävaikuttamista suurimpana ongelmana, vaan just muita tahoja. Täällä S24:ssa en usko olevan bottikeskustelijaa, vaan ihan ihmiset, mutta muistaakseni moderoijat on osaksi botteja. Huono yleissivistys, persoonallisuushäiriöt, huono-osaisuus heijastuu täällä mutta on myös tutkittu juttu, että koulutetut ja menestynyvät ihmiset alentuu myös trollaajiksi anonyymisti. Ihan ollut llääkäriä ym. mutta eipä edes ihme, kun heissä on liian paljon luonnevikaisia tyyppejä

        Kyllä vähän hirvittää mitä kaikkea pahaa se tekoäly tuokaan mutta nyt jo liikaa saa kuulla ja lukea miten ihmiset sokeasti uskoo tekoälyn tuotoksiin ja jopa miten ärsyttää isosti google-haun alussa se AI-yhteento, vaikka sitä ei ole pakko lukea, skrollaa vaan alaspäin!

        lajijasuris


      • Anonyymi

        Näinhän se on. Informaatiovaikutusta harjoitetaan monessa tasossa, aina pitkäjännitteisestä refleksiivisestä kontrollista somevaikuttajaksi itseään kutsuvien kaiken lajin asiantuntijoiden höpinöihin. Joka tapauksessa tämän päivän sähköisessä viestinnässä olisi noudatettava kriittistä medianlukutaitoa, joka ulottuu aina tietolähteisiin asti.

        Valtiollisen hybridivaikuttamisen keskeinen työkalu on refleksiiviseksi kontrolliksi kutsuttu mielipiteenmuokkaus. Tämän Neuvostoliiton ja DDR:n tiedustelupalveluissa kehitetyn psykologisen menetelmän tarkoituksena on syöttää kohdehenkilölle tietoa siten, että tämä viimein kuvittelee tekevänsä itsenäisiä ja oikeita päätöksiä, vaikka ne tosiasiassa palvelevat vaikuttajan tarkoitusperiä. Tällöin informaatiovaikutusta ei osoiteta suoraan kohteeseen, vaan tämän ”satelliitteihin”: luotettavaan lähipiiriin ja informaatiolähteisiin.

        Laajoihin mittoihin räjähtänyt sosiaalinen media tarjoaa niin valtiolliselle kuin erilaisten ryhmittymien mielipidevaikuttamiselle mittavat, kokonaisiin väestöryhmiin ulottuvia mahdollisuudet. Tähän tarvitaan erilaisissa kuplissa eläviä ryhmiä, Leninin termein hyödyllisiä idiootteja, joiden asioiden kokonaisuuksien hallinta yleensä on rajallista. Näistä ryhmistä sitten jaetaan massoittain ulos vaikuttajatahon syöttämää tietoa. Ongelmallista tämän hallinnassa on se, että vaikuttamisen keskeinen edellytys on syötetyn tiedon oikeellisuuden todennettavuus, mutta se on silti irrotettu asiayhteydestä niin, että se aiheuttaa lukijoissaan epäluuloa ja muita kielteisiä tuntemuksia. Kun tarkastellaan tuota ”tukijulli”-keskustelua huomataan, että sen logiikka perustuu faktatietoon, maataloustuen kokonaismäärään, jota vasten on tehty pitkälle johdettuja olettamuksia ja väittämiä. Samalla jätetään kertomatta mm. tuotannon kulurakenne suhteessa tuotannon markkinahintaan, eli tiedot jotka saman tien kumoaisivat alkuperäiset väittämät. Tietenkään näiden asioiden hallintaa voida kaikilta edellyttää, mutta sosiaalisen median keskustelukulttuuriin on juurtunut ikävä piirre, että muita voi arvostella ja mitätöidä vaikkei itse asiasta mitään tietäisikään. Tämä keskustelukulttuuri on mitä mainioin kasvualusta haitallisen ja yhteiskuntaa repivän disinformaation levittämiselle

        Toki informaatiovaikuttamista harjoittaa muutkin kuin valtiot ja tiedustelupalvelut, kuten mainitsit. Kaikkihan me tiedämme nämä hysteeristen tai muutoin pölvästien mielensäpahoittajien mediakamppaniat joiden ajatuksia somekansa kritiikittä jakaa ja levittää, kunnes suuretkin toimijat nöyrtyvät kasvottoman mediavyöryn edessä. En kylläkään ymmärrä miksi.


    • Anonyymi

      Muistan, kuinka -80 ja -90 lukujen vaihteessa puhuttiin, että sen ajan ihminen sai informaatiota yhdessä Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa enemmän, kuin sata vuotta aikaisemmin tavallinen ihminen koko elämänsä aikana. Miten se informaation määrä on tänä päivänä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      275
      3435
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      105
      1746
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      238
      1413
    4. 74
      1346
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      65
      1243
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1107
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1099
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1001
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      907
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      18
      873
    Aihe