https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/16014
Aloitteen sisältö
Vaadimme, että eduskunta aloittaa lainvalmistelun jooga-, mindfulness- ja meditaatioistuntojen sekä muiden uushenkisten harjoitteiden tunnustamiseksi uskonnolliseksi, katsomukselliseksi toiminnaksi ja uskonnon harjoittamiseksi. Näin ollen niitä tulisi harjoittaa vain erillisissä tunnustuksellisissa tilanteissa. Istuntojen ja harjoitusten vapaaehtoisuus on turvattava varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella. Perheet voivat päättää lastensa osallistumisesta ainoastaan, mikäli he saavat tiedon katsomuksellisesta toiminnasta hyvissä ajoin. Tämän vuoksi myös huoltajien tiedonsaantioikeus on turvattava. Katsomuksellisen toiminnan rinnalla on oltava muuta mielekästä, uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta toimintaa.
Perustelut
Suomessa jooga yritetään irrottaa sen hindulaisista ja buddhistisista juuristaan, vaikka jooga on aina hindulaista uskonnonharjoitusta. Joogan taustalla on uskonnollinen, hindulainen maailmankatsomus, filosofia ja uskontoperinne, vaikka länsimaissa puhutaan mieluimmin mietiskely- tai tietoisuustaidoista, kuin uskonnon harjoittamisesta. Koulu ei saa harjoittaa uskonnollista toimintaa, joka sitouttaa oppilaita tai muita osapuolia uskontoon. Nykyään joogaa ja mindfulnessia integroidaan tietoisuustaitoina varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opetussisältöihin eri tavoin. Varhaiskasvatuksessa joogaistuntoja tarjotaan lapsille leikkien, lorujen ja mielikuvitusmatkojen avulla erilaisina satu- ja eläinjoogavaihtoehtoina. Perusopetuksessa joogaa harjoitetaan liikunnan opetuksen yhteydessä. Istunnoissa voidaan käyttää apuna jooga- ja mindfulnesskortteja. Jos jooga voidaan erottaa hindu-uskonnosta, kyse ei ole lainkaan joogasta. Koska Suomessa ei ole suojattua joogaopettajan ammattinimikettä, voi kuka tahansa ohjata joogaa ja pitää joogaistuntoja myös kouluissa ja varhaiskasvatuksessa.
Kristinusko on elinvoimainen uskonto niin Suomessa kuin maailmalla. Eurooppa on hengellisessä murroksessa ja kristillinen elämänkatsomus valtaa nyt alaa nuorten aikuisten keskuudessa. Kristinuskon kasvu maailmalla tarkoittaa, että myös monilla Suomeen tulevilla maahanmuuttajilla on kristillinen vakaumus. Samaan aikaan kristinusko kasvaa Suomessa etenkin nuorten keskuudessa. Kaikista suomalaisista 20 prosenttia uskoi kristinuskon opettamaan Jumalaan vuonna 2024 ja saman vuoden lopussa Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuului 3 506 207 ihmistä, mikä oli 62,2 prosenttia Suomen väestöstä. Alle 30-vuotiaista miehistä 38 prosenttia uskoi siihen, että Jeesus on Jumalan poika. Tämä on enemmän kuin missään muussa miesten ikäryhmässä. Vastaavasti vuonna 2024 rippikoulun kävi 73 prosenttia 15-vuotiaiden ikäluokasta. Tulevaisuudessa Suomessa tulee olemaan entistä enemmän kristillisiä kasvatustavoitteita arvostavia perheitä. Kristillisen vakaumuksen kunnioittaminen on itsestään selvää kristilliset juuret omaavassa maassa, eikä hindulaisen ja buddhalaisen uskonnon harjoittaminen varhaiskasvatuksessa ja kouluissa erilaisina tietoisuustaitoina tue perheitä ja heidän kristillisiä kasvatustavoitteitaan.
Kansalaisaloite: Jooga ja mindfulness tunnustettava uskonnolliseksi toiminnaksi
159
919
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä on jooga (yoga)?
Jooga juontaa juurensa hindulaisuudesta, joka on yksi maailman vanhimmista tunnetuista järjestäytyneistä uskonnoista. Se on levinnyt pääasiassa Intiaan ja Nepaliin ja on monoteistinen uskonto, mikä tarkoittaa, että hindut uskovat moniin jumaliin. He uskovat myös yhteen korkeimpaan jumalaan, joka ilmenee eri tavoin ja on persoonaton, tuntematon ja uskotaan olevan kaikessa. Tämä on monoteismi. Hindut uskovat, että kaikki voi olla jumala ja jumala voi olla kaikki. Jooga on siis käytäntö, jonka avulla ihminen voi tulla jumalaksi tai itse jumalaksi. Hän voi yhdistää itsensä jumalaan ja tulla yhdeksi hänen kanssaan erilaisten lausumien, loitsujen, hengityksen, venyttelyn ja vastaavien avulla. Jokainen joogan venytys tai asento on kunnianosoitus hindulaiselle jumaluudelle. Koko käytäntö on suunniteltu uskonnolliseen tarkoitukseen, mutta valitettavasti me länsimaiset emme tiedä tätä. Tämä altistaa uskovan kaikenlaisille hengellisille huolenaiheille ja ongelmille.
Monet joogaa harrastaneet ihmiset ovat sairastuneet vakavasti, tulleet hulluiksi ja kokeneet transsimaisia tiloja, jotka muistuttavat psykedeelisten huumeiden vaikutusta. Tällaisen harjoittelun seurauksena voi ilmetä yskää, vapinaa, astmakohtauksia, päänsärkyä, silmien ja korvien kipua, paniikkikohtauksia ja muita sairauksia. Monet ohjaajat eivät ole varoittaneet oppilaitaan joogan harjoittamisen vaaroista. Monet eivät myöskään ole ilmoittaneet ruumiillisista häiriöistä, mielisairaudesta, hulluudesta ja jotain, joka on erittäin samankaltainen kuin demonien riivaama.
Jos vain ymmärtäisimme tämän käytännön seuraukset ja vaarat, uskon, että pysyisimme siitä kaukana. Se voi tarkoittaa kuolemaa tai hulluutta niille, jotka sitä harjoittavat.
Mitä Raamattu sanoo:
Raamattu sanoo, että Jumala loi taivaan ja maan (1. Moos. 1:1). Pian sen jälkeen ihminen teki syntiä ja kapinoi Jumalan käskyjä vastaan (1. Moos. 3:15), jolloin synti ja kuolema tulivat maailmaan. Siksi kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23) eikä kukaan ole vanhurskas missään teossaan (Room. 3:10). Jumala rakkaudessaan ja armossaan antoi meille ainoan Poikansa Jeesuksen Kristuksen (Joh. 3:16) maksuna, uhrina ja sovituksena synneistämme (1. Joh. 2:1-2). Vain Hänen kauttaan voimme palata suhteeseen Jumalan kanssa (Joh. 14:6) ja tulla sovitetuiksi Hänen ristinsä rauhan ja veren kautta (Kol. 1:20). Ne, jotka uskovat Häneen ja vaeltavat Hänen kanssaan, pelastuvat (Room. 10:9-10; Kol. 2:6-7).
Ystävät, meidän on tunnustettava, että jooga ei ole lainkaan välttämätön harjoitus tai liikunta, vaikka pyrkisimmekin vain venyttelemään ja hengittämään. Ei ole väliä, onko joku tämän lukija kokenut mitään edellä mainituista asioista, tosiasia on, että se on okkultistinen harjoitus ja edelleen mahdollinen, ja meidän on oltava varuillamme tätä väärää ja hyvin harhaanjohtavaa ideologiaa vastaan. Jos sen juuret ovat itämaisessa mystiikassa, meidän on tunnustettava se ja hylättävä se kokonaan.- Anonyymi
Hylkään lähi-itäläis-roomalaisen kontrollijärjestelmänne.
- Anonyymi
Nuo uskikset näköjään haluavat Suomesta Kiinan tai Venäjän tapaisen valtion, jossa on hyväksyt uskonnolliset yhdyskunnat joita valtio valvoo. Onnea matkaan, tuollainen kehitys osuu pian omaan nilkkaan, kun teidän lahkonne joutuvat yhtä lailla suurennuslasin alle.
- Anonyymi
Politiikka ei kuulu aitoon kristinuskoon, kuten myöskään väkivalta. Ei idea kuitenkaan huono ole ettei hindu-demoneita ujuteta lasten elämään väkisin kuten muitakaan ihmis-ja riivaajaperäisiä uskontoja.
Anonyymi kirjoitti:

Väkivalta ei kuulu? Ettekö te pervot kristinuskonharhaiset oikein juhli väkivalloin tapettua satuolentoanne? Seisokin paikkahan se on teille kun näette ristiinnaulitun puolialastoman miespuolisen satuhahmon.
Ehtottaisin pidättäymistä kaikkien epäjumalien palvonnasta, koska emme voi olla varmoja epätodennäköisen oikean jumalan olemassaolemattomuudesta.
- Anonyymi
Tätä tarvitaan.
- Anonyymi
"Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu." Gal. 1:8
- Anonyymi
Työttömyys on tunnustettava uskonnoksi.
- Anonyymi
Islam ei ole yhtään parempi.
Myös kansankirkko ja luterilaisuus on huijausta. Sillä ei ole alkuperäisen kristinuskon kanssa mitään tekemistä.
Ekumeeninen liike ja kirkkojen maailmanneuvosto kaikkine
jäsenkirkkoineen sekä yhteiskristillisine toimintoineen ja liikkeineen on Raamatun tarkoittama ”suuri Babylon” eli maailmankirkko.
Tiedämme kyseisen ”Baabelin porton” tarkoittavan uskonnollista järjestelmää, sekauskontoa, joka on eronnut aidosta kristinuskosta ja yhtynyt sekä liittoutunut Jumalasta erossa olevan syntimaailman kanssa. Se on itse ensin juonut synnin saastuttamasta haureuden maljasta ja näin juopunut maailmallisesta hekumasta. Tuon porttouskonnon päämuoto on katolinen kirkko.
Jumalan tahdosta luopuminen on kerrottu Raamatussa monin eri tavoin ja käsittein. Se tarkoittaa luopumista apostolisesta uskosta ja opista, ja sen vaihtamista ihmiskeksintöisiin uskontoihin, joka on yhtä kuin juoda uskontomyrkyllä sekoitettua päihdyttävää ”viiniä”. Kristinuskon liittoutuminen syntimaailman kanssa 300 luvulla jKr. avasi pimeyden viinikellareissa olevat myrkkymaljat. Samalla aukeni ovi julmien susien pääsylle uskovien keskuuteen. Apt. 20:29,30. - Anonyymi
Mikähän alkuaikojen lukuisista kristinuskoista lie se "oikea".
- Anonyymi
Täältä löytyy vastaus
RAAMATUN opetus seurakunnasta:
https://Jeesus-on-Herra.com/taivassanomat-7-2020/
Ps. Hyvä aloitus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täältä löytyy vastaus
RAAMATUN opetus seurakunnasta:
https://Jeesus-on-Herra.com/taivassanomat-7-2020/
Ps. Hyvä aloitusMuistaakseni Raamatun opetusten mukaan se ei ole koetuksen kestävä joka suosittelee itseään...
- Anonyymi
Monet tietämättömät ihmiset käyvät joogatunneilla. Paholaista ja joogaa ei voi erottaa toisistaan! Ainoa "meditaatio", jota kristittyjen pitäisi tehdä, on Jumalan sanan mietiskely. Ei mielen tyhjentämistä, jotta paholainen voi tulla sisään!
- Anonyymi
Ei missään mietiskelyssä "tyhjennetä mieltä". Ei sellainen edes ole mahdollista. Tuo on yleinen sekä maallisten että kristinuskovaisten mielissä elävä harhakuva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei missään mietiskelyssä "tyhjennetä mieltä". Ei sellainen edes ole mahdollista. Tuo on yleinen sekä maallisten että kristinuskovaisten mielissä elävä harhakuva.
Sinun on hylättävä KAIKKI hindulaisuuden jumalat. Kaikki polut EIVÄT johda Jumalaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun on hylättävä KAIKKI hindulaisuuden jumalat. Kaikki polut EIVÄT johda Jumalaan.
Tuo ei vastaa mihinkään. Ei sitten mihinkään. Edustaa vain mielikuvaa jostain jumalista, joita palvotaan alttareilla ja joihin uskotaan (ja näin kieltämättä ns. vulgaariuskonnollisuudessa tehdäänkin kaikkialla maailmassa).
- Anonyymi
ÄLÄ JUHLI HALLOWEENIA
Halloween ei ole leikin asia - henkimaailma on todellinen.
Monet ajattelevat, että Halloween on harmiton juhla
– pukeutumista, karkkia ja hauskanpitoa - pientä pelkoa.
MUTTA
uskovina meidän on hyvä pysähtyä miettimään, mitä sen taustalla oikeasti on.
Sillä
Henkimaailma on todellinen ja vihollinen käy jatkuvasti ympäri, etsien kenet se saisi niellä.
------
On olemassa valo, kauneus, hyvyys ja rakkaus = Jeesus
- ja
on olemassa pimeys, pelko, viha, ilkeys, kierous ja valehtelu
-->> sen isäntä on itse saatana, pimeyden ruhtinas.
- -->>
sille ei pidä antaa sijaa eikä kunniaa
- ei mitään juhlintaa.
Raamattu kertoo selvästi, että meidän ei tule sekoittaa pimeyttä ja valkeutta keskenään - eikä juhlistaa saatanan tekoja.
-----
Lapset näkevät ja kokevat maailmassa jo muutenkin paljon pahuutta ja pelottavaa.
Miksi siis lisätä sitä tarkoituksella muka leikin varjolla?
SILLÄ
Kun pimeyden asioista tehdään hupia, sydän turtuu sille, mikä on pahaa.
Silloin
vihollinen saa jalansijaa salakavalasti
– aivan huomaamatta se
Sitoo ihmistä.
Raamattu varoittaa:
Ef.5:11
> “Älkää olko osallisia pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan paljastakaa ne.”
Kristittyinä meidät on kutsuttu valkeuteen.
Meidän ei tarvitse pelätä pimeyttä, mutta meidän ei myöskään tule leikkiä sen kanssa.
Kun pysymme Jeesuksessa, pysymme turvassa.
Hän on valo, joka voittaa kaiken pimeyden.
Sillä Henkimaailma on läsnä oleva ja todellinen, -->> ei kannata antautua pimeyden leikkeihin
- ei minkään hauskuuden varjolla kannata pelleillä pirujen ja haamujen kanssa.
Lapset näkevät ja saavat pelkoja sisimpäänsä ilman pirujen seinille maalaamistakin.
Kannattaa ohjata lapset Jeesuksen rakkauden ilmapiiriin."- Anonyymi
No ei tuota amerikantuontia nyt kannatakaan juhlia: täysin vierasta anglosaksista kurpitsasymboliikkaa ja kiinankrääsää marketeissa. Sen sijaan suomalaisilla on kekri. Siinä on samoja vainajainpäivän piirteitä kuin vastaavissa perinteissä muuallakin, vaikkapa siinä halloweenissa. Itse teen naurislyhdyn joka vuosi kekrin aikaan, se on meikäläinen perinne. Myös alkuperäisen halloweenin eli samhainin viettäjät Irlannissa tekivät samoin (kurpitsahan on peräisin Amerikasta, sitä ei luontaisesti kasvanut Euroopassa).
Kristillisen pyhäinpäivän perinteet ovat aika lailla sekoittuneet vanhempien tapojen kanssa, kuten monessa muussakin "kristillisessä" juhlassa. Itsekin käyn hautausmaalla lukuisten muiden suomalaisten tavoin ja kunnioitan näin yhteyttä esi-isieni ja tämän maan kanssa. Kristinuskon ongelma on se, että se tuhoaa ihmisen luontaisen yhteyden omaan sukulinjaansa ja luontoon ja tekee uskomisesta puhtaasti transsendenttista ja kirjallista: pitää uskoa tiettyyn kirjoituskokoelmaan ja tuonpuoleiseen Jumalaan (joka sekin on peräisin Lähi-Idästä). Yhteys esi-isiin ja maahan katkeaa, ja ne korvataan kirkkolaitoksen formalisoiduilla opinkappaleilla ja jumalanpalveluksilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei tuota amerikantuontia nyt kannatakaan juhlia: täysin vierasta anglosaksista kurpitsasymboliikkaa ja kiinankrääsää marketeissa. Sen sijaan suomalaisilla on kekri. Siinä on samoja vainajainpäivän piirteitä kuin vastaavissa perinteissä muuallakin, vaikkapa siinä halloweenissa. Itse teen naurislyhdyn joka vuosi kekrin aikaan, se on meikäläinen perinne. Myös alkuperäisen halloweenin eli samhainin viettäjät Irlannissa tekivät samoin (kurpitsahan on peräisin Amerikasta, sitä ei luontaisesti kasvanut Euroopassa).
Kristillisen pyhäinpäivän perinteet ovat aika lailla sekoittuneet vanhempien tapojen kanssa, kuten monessa muussakin "kristillisessä" juhlassa. Itsekin käyn hautausmaalla lukuisten muiden suomalaisten tavoin ja kunnioitan näin yhteyttä esi-isieni ja tämän maan kanssa. Kristinuskon ongelma on se, että se tuhoaa ihmisen luontaisen yhteyden omaan sukulinjaansa ja luontoon ja tekee uskomisesta puhtaasti transsendenttista ja kirjallista: pitää uskoa tiettyyn kirjoituskokoelmaan ja tuonpuoleiseen Jumalaan (joka sekin on peräisin Lähi-Idästä). Yhteys esi-isiin ja maahan katkeaa, ja ne korvataan kirkkolaitoksen formalisoiduilla opinkappaleilla ja jumalanpalveluksilla.https://seura.fi/ilmiot/tarinat/tradwife-ilmio/
Nainen olkoon alamainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://seura.fi/ilmiot/tarinat/tradwife-ilmio/
Nainen olkoon alamainenJoo, näkyy sekalaista KD-poliitikkoa olevan aloitteen takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, näkyy sekalaista KD-poliitikkoa olevan aloitteen takana.
Tätä väkeä, joille elämässä tärkeää on näköjään palvoa vieraan valtion päämiestä. Tätä se kristillinen sanoma on sitten.
https://x.com/NeaFinnila/status/1852081086085632032/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, näkyy sekalaista KD-poliitikkoa olevan aloitteen takana.
Kukaan ei voi estää hinduja, kuten kukaan ei voi estää muslimeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei voi estää hinduja, kuten kukaan ei voi estää muslimeja.
Vuosien mittaan Suomesta tulee islamilainen valtio, eikä mikään jeesus voi estää sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei voi estää hinduja, kuten kukaan ei voi estää muslimeja.
Onneksi esi-isät elävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi esi-isät elävät.
Esi-isät eivät vaikuta islamin valtaannousuun, silloin kristillinen valta tulee loppumaan, eikä Jeesus mikään pelasta islamilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei voi estää hinduja, kuten kukaan ei voi estää muslimeja.
Seuraava lakialoite koskee islamin tunnustamista Suomessa entistä virallisemmaksi uskonnoksi ja muslimien vaikutusvallan lisäämistä, mikä rajoittaisi kristinuskon asemaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraava lakialoite koskee islamin tunnustamista Suomessa entistä virallisemmaksi uskonnoksi ja muslimien vaikutusvallan lisäämistä, mikä rajoittaisi kristinuskon asemaa.
Suojellaan islamia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esi-isät eivät vaikuta islamin valtaannousuun, silloin kristillinen valta tulee loppumaan, eikä Jeesus mikään pelasta islamilta.
Suomalaisen kannattaisi tukeutua esi-isiin ja maahan. Mutta yhteiskuntamme on täysin sekulaari, ja arvojamme ovat lähinnä työ ja ura, TV, Netflix, uusin dieetti, porno, viihde ja valmisruoka. Muotokirkollisuutta välillä jos joku kuolee tai menee naimisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojellaan islamia.
Suojellaan islamia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojellaan islamia.
Allahu akbar.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Allahu akbar.
Kyllä, naurua kuuluu, kun kristityt on ajettu nurkkaan, kun Allah hallitsee Suomea eikä Jeesus voi mitenkään auttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, naurua kuuluu, kun kristityt on ajettu nurkkaan, kun Allah hallitsee Suomea eikä Jeesus voi mitenkään auttaa.
Islam on kristinuskoa parempi, se on ilmeistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islam on kristinuskoa parempi, se on ilmeistä.
Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, naurua kuuluu, kun kristityt on ajettu nurkkaan, kun Allah hallitsee Suomea eikä Jeesus voi mitenkään auttaa.
Heehee, kiva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heehee, kiva.
<Suomalaisen kannattaisi tukeutua esi-isiin ja maahan.>
Esi-isät ovat kuolleet, vai tarkoitatko Suomen muinaista uskontoa? Se on joka tapauksessa parempi kuin kristinusko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Suomalaisen kannattaisi tukeutua esi-isiin ja maahan.>
Esi-isät ovat kuolleet, vai tarkoitatko Suomen muinaista uskontoa? Se on joka tapauksessa parempi kuin kristinusko.Seuraava lakialoite voisi olla Suomen muinaisuskonto tunnustaminen viralliseksi uskonnoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraava lakialoite voisi olla Suomen muinaisuskonto tunnustaminen viralliseksi uskonnoksi.
<Onneksi esi-isät elävät.>
Miten niin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Suomalaisen kannattaisi tukeutua esi-isiin ja maahan.>
Esi-isät ovat kuolleet, vai tarkoitatko Suomen muinaista uskontoa? Se on joka tapauksessa parempi kuin kristinusko.Tarkoitan, sitä suomalaisten vanhaa uskoa, missä sukupolvien ketju on läsnä. Ja luonnon henget ja energia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Onneksi esi-isät elävät.>
Miten niin?Edistämme islamin yleistymistä, on niin nautinnollista seurata kristittyjen tuhoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edistämme islamin yleistymistä, on niin nautinnollista seurata kristittyjen tuhoa.
Tästä eteenpäin äänestetään aina muslimien puolesta, jotka tulevat valtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitan, sitä suomalaisten vanhaa uskoa, missä sukupolvien ketju on läsnä. Ja luonnon henget ja energia.
<Tarkoitan, sitä suomalaisten vanhaa uskoa, missä sukupolvien ketju on läsnä. Ja luonnon henget ja energia.>
Kuulostaa hyvältä, miksi siitä ei voisi tehdä Suomen virallista uskontoa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Tarkoitan, sitä suomalaisten vanhaa uskoa, missä sukupolvien ketju on läsnä. Ja luonnon henget ja energia.>
Kuulostaa hyvältä, miksi siitä ei voisi tehdä Suomen virallista uskontoa?*https://seura.fi/ilmiot/tarinat/tradwife-ilmio/
Nainen olkoon alamainenÄ
Onko se suomalaisten naisten tulevaisuus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
*https://seura.fi/ilmiot/tarinat/tradwife-ilmio/
Nainen olkoon alamainenÄ
Onko se suomalaisten naisten tulevaisuus?-Nainen olkoon alamainen
Onko se suomalaisten naisten tulevaisuus?-
Kyllä, islam saapuu pian. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-Nainen olkoon alamainen
Onko se suomalaisten naisten tulevaisuus?-
Kyllä, islam saapuu pian.https://seura.fi/ilmiot/tarinat/tradwife-ilmio/
Nea, 27, haluaa elää vanhojen sukupuoliroolien mukaan – mies elättää, nainen hoitaa kodin ja lapset: ”Nainen olkoon alamainen” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://seura.fi/ilmiot/tarinat/tradwife-ilmio/
Nea, 27, haluaa elää vanhojen sukupuoliroolien mukaan – mies elättää, nainen hoitaa kodin ja lapset: ”Nainen olkoon alamainen”Hindut voivat yhdistyä muslimien kanssa ja taistella kristittyjä vastaan, eli yhdistää voimansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindut voivat yhdistyä muslimien kanssa ja taistella kristittyjä vastaan, eli yhdistää voimansa.
Yhteinen vihollinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindut voivat yhdistyä muslimien kanssa ja taistella kristittyjä vastaan, eli yhdistää voimansa.
Hindut ja muslimit. Nuo parhaat kaverukset... jooei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindut ja muslimit. Nuo parhaat kaverukset... jooei.
>Hindut ja muslimit. Nuo parhaat kaverukset... jooei.>
Kun on yhteinen vihollinen, kristityt voidaan yhdistää voimat, myöhemmin muu selviää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä eteenpäin äänestetään aina muslimien puolesta, jotka tulevat valtaan.
Sopii, mukana hankkeessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sopii, mukana hankkeessa.
Suomessa ei-kristittyjen äänet menevät jatkossa muslimeille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Suomalaisen kannattaisi tukeutua esi-isiin ja maahan.>
Esi-isät ovat kuolleet, vai tarkoitatko Suomen muinaista uskontoa? Se on joka tapauksessa parempi kuin kristinusko.Mutta tämä sopii kyllä.
- Anonyymi
Menkää luontoon, rauhoittukaa hetkeksi ja pyrkikää ottamaan yhteys paikallisiin henkiin. Monilla hindulaisuus-alueen kirjoittajilla aistit saattavat olla harjoitusten kautta kehittyneet sen verran, että saatte yhteyden. Siellä ne aina ovat olleet, vuosituhansia, osa ei kylläkään pidä ihmisistä enkä ihmettele.
- Anonyymi
<Monilla hindulaisuus-alueen kirjoittajilla aistit saattavat olla harjoitusten kautta kehittyneet sen verran, että saatte yhteyden.>
Ootko varma? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Monilla hindulaisuus-alueen kirjoittajilla aistit saattavat olla harjoitusten kautta kehittyneet sen verran, että saatte yhteyden.>
Ootko varma?Pelkkä veikkaus. Oletan siis, että ainakin osa on harjoittanut meditaatioita.
- Anonyymi
Muinaissuomalaiset palvoivat monia jumalia, jotka vaihtelivat ajoittain ja paikoittain. Eräs näistä on Ahti, vedenjumala, jonka nimi lienee peräisin hylkeiden emuulta. Ahti hallitsi vesiä ja rajoitti kalasaaliiden määriä.
Tapio oli hämäläisten metsänjumala. Karjalaisten metsänjumala oli Hiisi, joka asui Hiitolassa. Tapio päätti metsästysonnesta eläinten emuujen kanssa. Ja jos Tapion suututti esim. pyytämällä liikaa riistaa, Tapio saattoi eksyttää metsämiehen metsään kiertämään ympyrää.
Ukko Ylijumala oli sään, sadon ja ukkosenjumala. Ukko oli palvotuin ja tärkein jumalista ja häntä pelättiin ja kunnioitettiin. Salamoiden uskottiin syntyvän kun ukko iski ukonkirveellä, ukonvasaralla, nuolella tai miekalla ja ukonilman kun hän kynsi vaunullaan taivasta tai rakasteli naispuolisen Akan, naisensa kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkä veikkaus. Oletan siis, että ainakin osa on harjoittanut meditaatioita.
Miksei?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei?
Kristinusko ei ole suomalainen uskonto, vanha muinaisuskonto nauttii etuoikeuksista, ja olisi parempi, jos se olisi vallassa Suomen alkuperäisuskontona, ainakin se olisi oma eikä vieras kuten kristinusko.
- Anonyymi
"Ancient People With Super Human Abilities - Pt 6 - Finns"
https://www.youtube.com/shorts/zLfELdGRJgY
Tätä me olimme ennen.- Anonyymi
Mielenkiintoista, se on parempi kuin kristinusko ja paljon edistyksellisempi kuin kristinuskoi, jonka taantuminen on paljon pahempaa kuin minkään pakanuuden, he itse ovat suurimpia pakanoita.
- Anonyymi
Olipas ääliömäinen aloitus. Mitä ihmeen tekemistä kristinuskolla on koko asian kanssa ihan lähtökohtaisesti? Kyseessä on vain saarna kansalaisaloitteessa. Nuo eivät ole olemassa tuota tarkoitusta varten.
Taas yksi fundamentalistinen huuhaa aloitus. En tiedä mikä muu idea näissä on kuin pönkittää pienen äärikristillisen ryhmän uskoa. Varmaan tarkoitus on huijata omia kannattajia kertomalla kuinka kansa haluaa näitä asioita (koska he eivät kuitenkaan tarkista kuinka moni oikeasti äänesti asiaa), ja tehdä mitä typerämpiä aloituksia joilla ei ole mitään toivoa päästä läpi.
Tämäkin kansalaisaloite vain alleviivaa sitä, kuinka kristinusko on pelkkää valehtelua alusta loppuun. - Anonyymi
Uskovaisten kuvitelmien vuoksi pilattaisiin hyvä harrastus. Aivan älytön ehdotus.
Aloittaja pitää joogaa uskontona. Itse en pidä kristillisyyttä uskontona vaan elämänkatsomuksena, joka perustuu UT:n päähenkilön neuvoon Vuorella puhuessaan. Sen ymmärtäminen ei ole uskomista vaan oivaltamista. Voitaisiin tehdä aloitus kristillisyyden kieltämisen uskontona ja kieltää uskomisen vaatinen. Sehän eniten on erilaisia ongelmia aiheuttanut, mistä aloituskin on esimerkki.- Anonyymi
Hindulaisuuden ja joogan takana on paholainen. Sitä ei voi pakottaa muille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindulaisuuden ja joogan takana on paholainen. Sitä ei voi pakottaa muille.
:: kansa haluaa näitä asioita (koska he eivät kuitenkaan tarkista kuinka moni oikeasti äänesti asiaa), ja tehdä mitä typerämpiä aloituksia joilla ei ole mitään toivoa päästä läpi.
Tämäkin kansalaisaloite vain alleviivaa sitä, kuinka kristinusko on pelkkää valehtelua alusta loppuun.::
Totta joka sana. - Anonyymi

Totta joka sana.::Voitaisiin tehdä aloitus kristillisyyden kieltämisen uskontona::
Aivan. Tuumasta toimeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
::Voitaisiin tehdä aloitus kristillisyyden kieltämisen uskontona::
Aivan. Tuumasta toimeen.:Sehän eniten on erilaisia ongelmia aiheuttanut, mistä aloituskin on esimerkki.:
Tästä voi päätellä, mihin hallituksen psykiatristen palvelujen säästötoimenpiteet johtavat, sillä tällaisilla ihmisillä ei ole lainkaan yhteiskunnassa sijaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindulaisuuden ja joogan takana on paholainen. Sitä ei voi pakottaa muille.
On ilmeistä, että kristinuskon takana on paholainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ilmeistä, että kristinuskon takana on paholainen.
Sitä ei voi pakottaa muille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä ei voi pakottaa muille.
Hindulaisuutta, eikä mikään muutakaan vähemmistöuskontoa, pitäisi kieltää Suomessa. Ei hindulaisuutta, eikä islamia, eikä mitään muuta. Aloitetaan kieltämällä kristinusko, koska se on jo muuttumassa uhaksi yhteiskunnallemme. On selvää, että kristinusko on kiellettävä, eikä Jeesus auta ketään, satuhahmo kun on.

>>Nainen olkoon alamainen>>
Eikö se Räisänen sanonut jotakin samaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Nainen olkoon alamainen>>
Eikö se Räisänen sanonut jotakin samaa?Hän halusi olla menestynyt ja urallaan etenevä, omat laskunsa maksava itsenäinen nainen, kunnon feministi. Naisten ja miesten välisistä palkkaeroista ja epätasa-arvosta Nea syytti miehiä. Hän näki sortoa kaikkialla.
Vähitellen Nea huomasi itse olevansa vihainen ja ahdistunut. Ympärillä tuntui olevan jatkuvaa kilpailua, syyllistämistä ja vikojen etsimistä. Feministien ihannoima naisen malli tuntui saavuttamattomalta.
https://seura.fi/ilmiot/tarinat/tradwife-ilmio/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän halusi olla menestynyt ja urallaan etenevä, omat laskunsa maksava itsenäinen nainen, kunnon feministi. Naisten ja miesten välisistä palkkaeroista ja epätasa-arvosta Nea syytti miehiä. Hän näki sortoa kaikkialla.
Vähitellen Nea huomasi itse olevansa vihainen ja ahdistunut. Ympärillä tuntui olevan jatkuvaa kilpailua, syyllistämistä ja vikojen etsimistä. Feministien ihannoima naisen malli tuntui saavuttamattomalta.
https://seura.fi/ilmiot/tarinat/tradwife-ilmio/Aloittajan kaltaiset eivät saavuta mitään, paitsi että kristinusko saatetaan kieltää kokonaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittajan kaltaiset eivät saavuta mitään, paitsi että kristinusko saatetaan kieltää kokonaan.
On kristityillä ollut vaikeuksia hallituksen kanssa ollut ennenkin ja lisää tulee, he ei voi vaatia mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kristityillä ollut vaikeuksia hallituksen kanssa ollut ennenkin ja lisää tulee, he ei voi vaatia mitään.
Aloittaja on täysin hullunhauska, et onnistu, vaan vain pilaat mainettasi entistä enemmän. Kukaan järjissään oleva ihminen ei enää ikinä mene kristinuskoon takiasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja on täysin hullunhauska, et onnistu, vaan vain pilaat mainettasi entistä enemmän. Kukaan järjissään oleva ihminen ei enää ikinä mene kristinuskoon takiasi.
Hindujen tulisi yhdistyä muslimien kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hindujen tulisi yhdistyä muslimien kanssa.
Kristittyjen on vaikea voittaa suurta ihmisryhmää, jossa on sekä hinduja että muslimeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristittyjen on vaikea voittaa suurta ihmisryhmää, jossa on sekä hinduja että muslimeja.
Kristittyjen vastaista liikettä on laajennettava koskemaan myös ateisteja. Yhdessä voimme voittaa ja vaientaa hullut kristityt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristittyjen vastaista liikettä on laajennettava koskemaan myös ateisteja. Yhdessä voimme voittaa ja vaientaa hullut kristityt.
Neljäkymmentä prosenttia Suomen väestöstä ei usko Jumalaan lainkaan, eli he ovat ateisteja. Jos mukaan lasketaan muslimit ja hindut, kristityt ovat selvästi vähemmistössä, eli yhteinen rintama kristittyjä vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neljäkymmentä prosenttia Suomen väestöstä ei usko Jumalaan lainkaan, eli he ovat ateisteja. Jos mukaan lasketaan muslimit ja hindut, kristityt ovat selvästi vähemmistössä, eli yhteinen rintama kristittyjä vastaan.
Neuvoisin sinua olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvoisin sinua olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
Neuvoisin teitä kaikkia olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
"Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"
Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.
Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa
Ihminen syntyy usein (ei aina, koska monet muutkin asiat otetaan huomioon) sen perusteella, mihin hän keskittyy, mihin ja keneen hän meditoi tässä elämässä.
Jos jatkuvasti ajattelet Intiaa vihalla, synnyt siihen maahan.
Synnyt siis Intiassa seuraavassa elämässä hyvin suurella todennäköisyydellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvoisin teitä kaikkia olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
"Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"
Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.
Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa
Ihminen syntyy usein (ei aina, koska monet muutkin asiat otetaan huomioon) sen perusteella, mihin hän keskittyy, mihin ja keneen hän meditoi tässä elämässä.
Jos jatkuvasti ajattelet Intiaa vihalla, synnyt siihen maahan.
Synnyt siis Intiassa seuraavassa elämässä hyvin suurella todennäköisyydellä.Neuvoisin teitä kaikkia olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
"Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"
Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.
Ihminen syntyy usein (ei aina, koska monet muutkin asiat otetaan huomioon) sen perusteella, mihin hän keskittyy, mihin ja keneen hän meditoi tässä elämässä. Esimerkiksi natsi-ajan kiihkomieliset Venäjän vihaajat syntyivät Venäjällä, johon heillä oli edellisessä elämässä niin suuri pakkomielle ja joita kohta tunsivat vihaa. Tässä elämässä he ovat rasistisia fanaatikkoja, mutta nyt he ovat venäläismielisiä ja muita kansoja vihaavia. Jos vihaat jotain paljon, huomiosi keskittyy niin paljon tuohon vihaan, että synnyt kansakuntaan, jota vihaat jne. Sama juttu joidenkin Kiina-Tibet, ja monia muita esimerkkejä.
Jos jatkuvasti ajattelet Intiaa vihalla, synnyt siihen maahan.
Sama tapahtuu, jos rakastaa jotain maata, mutta viha on paljon voimakkaampi emootio, ainakin tässä ajassa ja ainakin hinduja vihaaville kristityille.
Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvoisin teitä kaikkia olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
"Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"
Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.
Ihminen syntyy usein (ei aina, koska monet muutkin asiat otetaan huomioon) sen perusteella, mihin hän keskittyy, mihin ja keneen hän meditoi tässä elämässä. Esimerkiksi natsi-ajan kiihkomieliset Venäjän vihaajat syntyivät Venäjällä, johon heillä oli edellisessä elämässä niin suuri pakkomielle ja joita kohta tunsivat vihaa. Tässä elämässä he ovat rasistisia fanaatikkoja, mutta nyt he ovat venäläismielisiä ja muita kansoja vihaavia. Jos vihaat jotain paljon, huomiosi keskittyy niin paljon tuohon vihaan, että synnyt kansakuntaan, jota vihaat jne. Sama juttu joidenkin Kiina-Tibet, ja monia muita esimerkkejä.
Jos jatkuvasti ajattelet Intiaa vihalla, synnyt siihen maahan.
Sama tapahtuu, jos rakastaa jotain maata, mutta viha on paljon voimakkaampi emootio, ainakin tässä ajassa ja ainakin hinduja vihaaville kristityille.
Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa.Sama tapahtuu, jos rakastaa jotain maata, mutta viha on paljon voimakkaampi emootio, ainakin tässä ajassa ja ainakin hinduja vihaaville kristityille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama tapahtuu, jos rakastaa jotain maata, mutta viha on paljon voimakkaampi emootio, ainakin tässä ajassa ja ainakin hinduja vihaaville kristityille.
Neuvoisin teitä kaikkia olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
Sama tapahtuu, jos rakastaa jotain maata, mutta viha on paljon voimakkaampi emootio, ainakin tässä ajassa ja ainakin hinduja vihaaville kristityille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvoisin teitä kaikkia olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
Sama tapahtuu, jos rakastaa jotain maata, mutta viha on paljon voimakkaampi emootio, ainakin tässä ajassa ja ainakin hinduja vihaaville kristityille.Neuvoisin teitä kaikkia olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
Sama tapahtuu, jos rakastaa jotain maata, mutta viha on paljon voimakkaampi emootio, ainakin tässä ajassa ja ainakin hinduja vihaaville kristityille.
Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.
Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa, jota niin vihaat.
"Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"
Se, mitä sinä ajattelet, ei muuta maailmassa mitään, maa pyörii edelleen riippumatta siitä, mitä ajattelet, vuodenajat vaihtuvat, kaikki luonnonlait toimivat edelleen. Se, mitä ajattelet, ei horjuta maailmankaikkeutta millään tavalla, ihmiskunta ei menetä mitään, ajattelittepa mitä tahansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvoisin teitä kaikkia olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
Sama tapahtuu, jos rakastaa jotain maata, mutta viha on paljon voimakkaampi emootio, ainakin tässä ajassa ja ainakin hinduja vihaaville kristityille.
Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.
Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa, jota niin vihaat.
"Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"
Se, mitä sinä ajattelet, ei muuta maailmassa mitään, maa pyörii edelleen riippumatta siitä, mitä ajattelet, vuodenajat vaihtuvat, kaikki luonnonlait toimivat edelleen. Se, mitä ajattelet, ei horjuta maailmankaikkeutta millään tavalla, ihmiskunta ei menetä mitään, ajattelittepa mitä tahansa."Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"
Synnyt siis Intiassa seuraavassa elämässä hyvin suurella todennäköisyydellä.
JA KOSKA ON LUONTEESI VIHATA MUITA MAITA JA MUITA IHMISIÄ, SE PYSYY MUKANASI, SE EI KATOA MIHINKÄÄN. JOTEN KUN ASUT INTIASSA INTIALAISENA, ALAT VIHATA MUITA JA IHMISIÄ MUISTA MAISTA, KOSKA RASISMI EI KATOA MIHINKÄÄN, SE PYSYY. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"
Synnyt siis Intiassa seuraavassa elämässä hyvin suurella todennäköisyydellä.
JA KOSKA ON LUONTEESI VIHATA MUITA MAITA JA MUITA IHMISIÄ, SE PYSYY MUKANASI, SE EI KATOA MIHINKÄÄN. JOTEN KUN ASUT INTIASSA INTIALAISENA, ALAT VIHATA MUITA JA IHMISIÄ MUISTA MAISTA, KOSKA RASISMI EI KATOA MIHINKÄÄN, SE PYSYY.JA KOSKA ON LUONTEESI VIHATA MUITA MAITA JA MUITA IHMISIÄ, SE PYSYY MUKANASI, SE EI KATOA MIHINKÄÄN. JOTEN KUN ASUT INTIASSA INTIALAISENA, ALAT VIHATA MUITA JA IHMISIÄ MUISTA MAISTA, KOSKA RASISMI EI KATOA MIHINKÄÄN, SE PYSYY.
Hienojakoisessa kehossamme on jonkinlaisia uria tai kanavia, joita kutsutaan samskaroiksi. Niitä kutsutaan myös termillä karma-vasana. Toisin sanoen ne ovat kanavia kuin jokien uomat... kuten vesi virtaa jokiuomaa pitkin tiettyyn suuntaan, samalla tavalla ajatustemme energia, halujemme energia virtaa näitä hienovaraisia samskaroja tai karma-vasanoja pitkin. Tätä kutsutaan stereotyyppiseksi ajatteluksi tai psyykemme erityispiirteeksi. Näitä asioita on melko vaikea muuttaa. Koska nämä karma-vasanat, nämä lovet hienovaraisessa kehossa, ovat syntyneet menneen toimintamme seurauksena. Aivan kuten jos tielle muodostuu ura tai uurre. Jos pyörä joutuu tuohon uraan, siitä on hyvin vaikea päästä pois. Samalla tavalla, kun ihminen tekee samoja tekoja monta kertaa, siitä tulee tapa. Ja tämä tapa ilmaista, ajatella, toivoa, liikkua tietyllä tavalla tarkoittaa, että hienokehoon syntyy rata, ura, jota pitkin ajatustemme ja toiveidemme energia liikkuu. Tällaisia stereotypioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sotkuinen se intia täynnä paskaa. Ja täällä idän oppien sivuilla ylistetään tuota jäte uskontoa"
Synnyt siis Intiassa seuraavassa elämässä hyvin suurella todennäköisyydellä.
JA KOSKA ON LUONTEESI VIHATA MUITA MAITA JA MUITA IHMISIÄ, SE PYSYY MUKANASI, SE EI KATOA MIHINKÄÄN. JOTEN KUN ASUT INTIASSA INTIALAISENA, ALAT VIHATA MUITA JA IHMISIÄ MUISTA MAISTA, KOSKA RASISMI EI KATOA MIHINKÄÄN, SE PYSYY.Neuvoisin teitä kaikkia olemaan vihaamatta muita maita ja kansoja, koska se saa ihmiset syntymään maassa, jota vihaatte.
Sama tapahtuu, jos rakastaa jotain maata, mutta viha on paljon voimakkaampi emootio, ainakin tässä ajassa ja ainakin hinduja vihaaville kristityille.
Jatka vihaamista rauhassa, nauti vihamielisistä hetkistäsi, sillä jokainen vihamielisyyden kierre vie sinut lähemmäksi Intiaa seuraavassa elämässäsi.
Joten todennäköisesti syntyt seuraavassa elämässäsi Intiassa, jota niin vihaat.
JA KOSKA ON LUONTEESI VIHATA MUITA MAITA JA MUITA IHMISIÄ, SE PYSYY MUKANASI, SE EI KATOA MIHINKÄÄN. JOTEN KUN ASUT INTIASSA INTIALAISENA, ALAT VIHATA MUITA JA IHMISIÄ MUISTA MAISTA, KOSKA RASISMI EI KATOA MIHINKÄÄN, SE PYSYY.
- Anonyymi
Ketä tuollainen idän hevosensontaoppi kiinnostaa. Ja Islam kuten myös luterilaisuus ja katolilaisuus on laadultaan vastaava.
- Anonyymi
Hankkisinko kugan ja touaregin vielä.
- Anonyymi
Se on ehdottomasti tyhmin aloite Suomen historiassa.
- Anonyymi
Audot kristityt ei käytä väkivaltaa. Saatte pitää väärät oppinne, muttei kannata.
- Anonyymi
**Tulevaisuudessa Suomessa tulee olemaan entistä enemmän kristillisiä**
Tulevaisuudessa Suomessa tulee olemaan islam. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
**Tulevaisuudessa Suomessa tulee olemaan entistä enemmän kristillisiä**
Tulevaisuudessa Suomessa tulee olemaan islam.Islamissa korostetaan oikeaa moraalia ja perhearvoja sekä miehen ja naisen välistä avioliittoa. Islam kunnioittaa perheitä. Ainoa virallien uskonto Suomeen, islam. Tulevaisuus on islam.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islamissa korostetaan oikeaa moraalia ja perhearvoja sekä miehen ja naisen välistä avioliittoa. Islam kunnioittaa perheitä. Ainoa virallien uskonto Suomeen, islam. Tulevaisuus on islam.
Islam oli, islam on ja islam tulee aina olemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islam oli, islam on ja islam tulee aina olemaan.
Tähän tämäkin palsta sitten on taantunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän tämäkin palsta sitten on taantunut.
{Tähän tämäkin palsta sitten on taantunut[
Eikä oo, ihan asiaa tässä puhutaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
{Tähän tämäkin palsta sitten on taantunut[
Eikä oo, ihan asiaa tässä puhutaan.||https://seura.fi/ilmiot/tarinat/tradwife-ilmio/
Nainen olkoon alamainen||
Puhuu ihan asiaa. - Anonyymi
Yes.
- Anonyymi
Koko kansalaisaloite tulee kaatumaan siihen kristityille ikävään faktaan että suomessa on uskonnon vapaus.
- Anonyymi
että suomessa on uskonnon vapaus.
'
Aivan. - Anonyymi
::Koko kansalaisaloite tulee kaatumaan siihen kristityille ikävään faktaan että suomessa on uskonnon vapaus.::
Se ei tule koskaan menemään läpi, se jää vain pölyttymään eduskunnan pöydälle, vaikka kuinka paljon siitä huutelisittekin, se ei tule koskaan menemään läpi, ei milloinkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
::Koko kansalaisaloite tulee kaatumaan siihen kristityille ikävään faktaan että suomessa on uskonnon vapaus.::
Se ei tule koskaan menemään läpi, se jää vain pölyttymään eduskunnan pöydälle, vaikka kuinka paljon siitä huutelisittekin, se ei tule koskaan menemään läpi, ei milloinkaan.Koko eduskunta nauraa tuolle ääliöaloitteelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko eduskunta nauraa tuolle ääliöaloitteelle.
No hyvät naurut ainakin saatiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No hyvät naurut ainakin saatiin.
>>Koko kansalaisaloite tulee kaatumaan siihen kristityille ikävään faktaan että suomessa on uskonnon vapaus.>>
He haluavat tehdä maastamme täysin kristityn maan, mutta islamilaisten valtioiden mentaliteetilla, he eivät koskaan onnistu siinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Koko kansalaisaloite tulee kaatumaan siihen kristityille ikävään faktaan että suomessa on uskonnon vapaus.>>
He haluavat tehdä maastamme täysin kristityn maan, mutta islamilaisten valtioiden mentaliteetilla, he eivät koskaan onnistu siinä.Varmasti tehdään jossain vaiheessa kansalaisaloite maan saattamiseksi islamin valtaan. Mutta se taitaa onnistua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti tehdään jossain vaiheessa kansalaisaloite maan saattamiseksi islamin valtaan. Mutta se taitaa onnistua.
Muslimit ovat jo nyt kristittyjä vaikutusvaltaisempia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muslimit ovat jo nyt kristittyjä vaikutusvaltaisempia.
Pitäisi alkaa äänestää islamilaista puoluetta jatkossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muslimit ovat jo nyt kristittyjä vaikutusvaltaisempia.
No, kristityillä on ollut ja on edelleen vaikeuksia hallituksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, kristityillä on ollut ja on edelleen vaikeuksia hallituksessa.
Allah, Allah.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Allah, Allah.
Kaunis pikku nappisilmä osaa jo Koraania. Söpöysvaroitus.
https://www.youtube.com/shorts/qYJhlEiCAH8 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaunis pikku nappisilmä osaa jo Koraania. Söpöysvaroitus.
https://www.youtube.com/shorts/qYJhlEiCAH8Niin kaunis lapsi, niin söpö ääni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kaunis lapsi, niin söpö ääni.
Pikku nukke.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikku nukke.
Kun suomalaiset naiset menevät naimisiin hyvännäköistenin muslimimiesten kanssa, hekin alkavat synnyttää kauniita ruskeansilmäisiä kullanmuruja ja komeita poikia. Jopa nytkin monet suomalaiset naiset ovat kääntyneet islamiin, koska he ovat menneet naimisiin muslimimiesten kanssa.

Long live Islam!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Long live Islam!
Suomessa kristinuskoa tunnustavien määrä vähenee, islamin taas nousee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa kristinuskoa tunnustavien määrä vähenee, islamin taas nousee.
Suomen islaminuskoinen väestö ei koostu pelkästään maahanmuuttajista, vaan siihen kuuluu myös suomalaisia, jotka ovat kääntyneet islamiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen islaminuskoinen väestö ei koostu pelkästään maahanmuuttajista, vaan siihen kuuluu myös suomalaisia, jotka ovat kääntyneet islamiin.
Arabimiehet ovat kauniita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arabimiehet ovat kauniita.
Naiset myös.
- Anonyymi
Dubain prinssit, onpa komistukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun suomalaiset naiset menevät naimisiin hyvännäköistenin muslimimiesten kanssa, hekin alkavat synnyttää kauniita ruskeansilmäisiä kullanmuruja ja komeita poikia. Jopa nytkin monet suomalaiset naiset ovat kääntyneet islamiin, koska he ovat menneet naimisiin muslimimiesten kanssa.
Onko heitä paljon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko heitä paljon?
En tiedä tarkkaa lukumäärää, mutta maamme islamisaatio on alkanut. Yhä useammat suomalaiset naiset menevät naimisiin muslimimiesten kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä tarkkaa lukumäärää, mutta maamme islamisaatio on alkanut. Yhä useammat suomalaiset naiset menevät naimisiin muslimimiesten kanssa.
Seuraava lakialoite on ilmeisesti kristittyjen yritys kieltää suomalaisten ja muslimien väliset avioliitot. Se ei tule onnistumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaunis pikku nappisilmä osaa jo Koraania. Söpöysvaroitus.
https://www.youtube.com/shorts/qYJhlEiCAH8Söpö, todella.
- Anonyymi
2341 kannatusta. Ihan kelpo saalis!
- Anonyymi
Vaikka se olisi 4 miljoonaa, se ei mene läpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka se olisi 4 miljoonaa, se ei mene läpi.
Vaaditaan islamilaista hallitusta, ja kristittyjen kissanpäivät loppuvat siihen heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka se olisi 4 miljoonaa, se ei mene läpi.
Se ei tule menemään läpi, koska silloin joutuu muuttamaan koko Suomen lakia ja poistamaan kokonaan uskonnonvapauden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei tule menemään läpi, koska silloin joutuu muuttamaan koko Suomen lakia ja poistamaan kokonaan uskonnonvapauden.
Allahu akbar!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Allahu akbar!
Kristinusko on tulossa häviämään, ja muutaman vuoden kuluttua Suomi on täysin islamilainen.
- Anonyymi
Se laulaa, jotakin, joka suomeksi kuulostaa: "illalla".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se laulaa, jotakin, joka suomeksi kuulostaa: "illalla".
Suomalaisen musiikin tulevaisuus.
- Anonyymi
Tässä tanssissa kalorit palavat kuten hyvän fyysisen rasituksen aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä tanssissa kalorit palavat kuten hyvän fyysisen rasituksen aikana.
https://www.youtube.com/watch?v=kVpgPlpI0LQ&list=RDkVpgPlpI0LQ&start_radio=1
Sami Yusuf Most Popular Arabic Islamic Songs Top5 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=kVpgPlpI0LQ&list=RDkVpgPlpI0LQ&start_radio=1
Sami Yusuf Most Popular Arabic Islamic Songs Top5https://keskustelu.suomi24.fi/t/14041664/islam-roykeydella-ei-rajaa
Ensinnäkin he vaativat, että islamista tehdään Suomen 3. valtionuskonto verotusoikeuksineen kuten on luterialaisella ja ortodoksisella kirkolla. Kuinka röykeää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14041664/islam-roykeydella-ei-rajaa
Ensinnäkin he vaativat, että islamista tehdään Suomen 3. valtionuskonto verotusoikeuksineen kuten on luterialaisella ja ortodoksisella kirkolla. Kuinka röykeää!Pitää vaatia että että islamista tehdään Suomen 1. valtionuskonto. Seuraava kansalaisaloite eduskunnassa. Suomessa arvioidaan olevan noin 140 000 muslimia tai muslimitaustaista henkilöä. Kaikki muslimit äänestävät tämän puolesta, joten se on paljon parempi tulos kuin 2341. Joten islamista tehdään Suomen 1. valtionuskonto, tulos 140 000 kannatajaa, joten menee varmasti läpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää vaatia että että islamista tehdään Suomen 1. valtionuskonto. Seuraava kansalaisaloite eduskunnassa. Suomessa arvioidaan olevan noin 140 000 muslimia tai muslimitaustaista henkilöä. Kaikki muslimit äänestävät tämän puolesta, joten se on paljon parempi tulos kuin 2341. Joten islamista tehdään Suomen 1. valtionuskonto, tulos 140 000 kannatajaa, joten menee varmasti läpi.
2341 on vähän, 140 000 on paljon, islam voittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2341 on vähän, 140 000 on paljon, islam voittaa.
Islam voittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2341 on vähän, 140 000 on paljon, islam voittaa.
Yes.
- Anonyymi
Aloitus on sen verran hölmö, jos on totta, että olisi syytä kieltää sen mukainen henkinen toiminta yksilön vapauden ja Perustuslain vastaisena. Aloituksen kansalaisaloitehan rikkoo Perustuslakia sen lisäksi että sen perustelut ovat virheellisiä tai tietoisesti harhaanjohtavia.
- Anonyymi
Aloituksen kansalaisaloitehan rikkoo Perustuslakia sen lisäksi että sen perustelut ovat virheellisiä tai tietoisesti harhaanjohtavia.
Totta joka sana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloituksen kansalaisaloitehan rikkoo Perustuslakia sen lisäksi että sen perustelut ovat virheellisiä tai tietoisesti harhaanjohtavia.
Totta joka sana.Aloitus on sen verran hölmö, jos on totta, että olisi syytä kieltää sen mukainen henkinen toiminta yksilön vapauden ja Perustuslain vastaisena
Totta joka sana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus on sen verran hölmö, jos on totta, että olisi syytä kieltää sen mukainen henkinen toiminta yksilön vapauden ja Perustuslain vastaisena
Totta joka sana.Aloitus on sen verran hölmö.
Miksi olet yllättynyt? He ovat kristittyjä, he ovat kaikki hölmöjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus on sen verran hölmö.
Miksi olet yllättynyt? He ovat kristittyjä, he ovat kaikki hölmöjä.Islam voittaa, juhlat alkavat.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Islam voittaa, juhlat alkavat.
__Vaadimme, että eduskunta aloittaa lainvalmistelun__
Teidän vaatimuksenne ovat merkityksettömiä, pian islam on ykkösuskonto Suomessa, ja sitten voitte alkaa esittää vaatimuksia. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
__Vaadimme, että eduskunta aloittaa lainvalmistelun__
Teidän vaatimuksenne ovat merkityksettömiä, pian islam on ykkösuskonto Suomessa, ja sitten voitte alkaa esittää vaatimuksia.Pian, islam pelastaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
__Vaadimme, että eduskunta aloittaa lainvalmistelun__
Teidän vaatimuksenne ovat merkityksettömiä, pian islam on ykkösuskonto Suomessa, ja sitten voitte alkaa esittää vaatimuksia.Iskam ajetaan pois. Se on jo käynnissä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Iskam ajetaan pois. Se on jo käynnissä.
Isla voittaa ja hävittää kaikki kristityt, silloin on suuri juhla.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Iskam ajetaan pois. Se on jo käynnissä.
Kristinusko ajetaan pois. Se on jo käynnissä. Heeehee, haahaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko ajetaan pois. Se on jo käynnissä. Heeehee, haahaa.
Kristinuskon tuho on jo alkanut, muslimit ajavat ne pois täältä.
- AnonyymiUUSI
Intian oppi ei ole hyvä oppi. Suosittelen välttämään.
- AnonyymiUUSI
Islam on paras, siitä ei ole epäilystäkään.Valitkaa islam, kaikki, niin pelastutte. Lisäksi muslimit ovat yleensä hyvin rikkaita, esimerkiksi Dubaissa, prinssien paratiisissa. Dubai on maanpäällinen paratiisi. Jos olet koskaan päässyt käymään Dubaissa, rakastut siihen maahan ja sen uskontoon ikuisesti.

Suosittelen islamia kaikille.

https://files.sunoresearch.com.br/n/uploads/2023/06/casa-mais-cara-de-Dubai-escadas.jpg
- AnonyymiUUSI
Minä puolestaan suosittelen, että kaikki välttävät kristinuskoa, muuten heistä tulee tyhmiä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Minä puolestaan suosittelen, että kaikki välttävät kristinuskoa, muuten heistä tulee tyhmiä.
Ei he voi mennä tyhmemmäksi kun ovat jo.
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne202297Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv422162Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k641693Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1941667Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel811618Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.521512- 1131470
- 831149
Martina haluaa tasoisensa miehen
Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol2401027Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä
Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom21905