ja huutamalla kuin kepuvasurit.
Kiitos hallitus. Näytitte jäänmurtajakaupalla, että tekemällä Suomi nousee ei vikisemällä ja
26
281
Vastaukset
- Anonyymi
Taputtakaa. Vasta sitten kun viimeinen on valmistettu 🙌🏻
- Anonyymi
Jep jep. Talousvaikutukset ovat vasta pienen pieni piikki suomen taloudessa, ja vaikutuksensa on myös sillä mikä telakka ne murtajat valmistaa ja millä valmiusasteella. 4 murtajaa yhteensä 2 miljardia euroa valmiina. Ensi tietojen mukaan täällä valmistettaisiin runko ja koneet, ja loput Teksasissa. Suunnittelu tulisi myös täältä. Eli paljonko on näiden osuus valmiista. Entä rungon rakennus. Tekevätkö sen lähetetyt työntekijät (kuten yleensä telakoilla) ? Helsingin telakan omistaa Kanadalainen monualayritys, joka tietysti myös kahmii katteet itselleen. Eli taputetaan vasta sitten kun homma on valmis. Ja muistetaan myös että yhden ainoan suuren risteilijän hinta on moninkertainen murtajaan verrattuna, eli ottakaa selville paljonko on näiden tuotto ollut Suomelle.
- Anonyymi
Jaa, että kuka teki nyt mitäkin? Hitsattiinko, vasaroitiinko, vai peräti porattiinko?
- Anonyymi
Nyt on USA:n kanssa kauppasopimus, joka voi vielä muuttua ykstyikohdiltaan. Joka tapauksessa sopimus antaa Suomelle ulkomaan kauppaa ja työllisyyttä. Se voi vielä poikia muitakin kauppasopimuksia, kun on pää saatu auki. Meillä on tietoa ja taitoa, mutta toisen maailmansodan jälkeen suomalaiset poliitikot ovat liiaksi palvoneet itäistä naapuriamme. Nyt vihervasemmisto on suuresti pettynyt, kun heidän hallitusaikana ei ko. kauppoja syntynyt. Vaikka suhteet Yhdysvaltoihin lähentyvät huomattavasti presidentti Niinistön aikana, niin silti demareiden ja muun vasemmiston riveistä annettiin lausuntoja, jotka heikensivät länsivaltojen luottamusta Suomeen. Vasta Niinistön käynti Valkoisessa talossa hakemassa hyväksyntää Natoon sekä Stubin ja Orpon hallituksen länsimielinen politiikka on poikinut USA:n luottamuksen.
- Anonyymi
Suomalaiset eivät näitä laivoja tee vaan ulkomaalaiset halpatyövoimana alihankinnan kautta, sama kuin Olkiluodon Puolalaiset hitsaajat 3 euron tuntipalkalla.
- Anonyymi
Kun laivat rakennetaan suomalaisella teknologialla ja ne osoittautuvat toimiviksi, tulee raha Suomeen ja se poikii hyvinvointia. On todennäköistä että suurin osa Suomessa rakennettavissa laivoista tehdään suomalaisella työvoimalla.
- Anonyymi
Se on tismalleen noin. Ulkomaalaiset alihankkijat mahdollistavat paremmat voitot yritykselle, kun palkkakulut ovat pienemmät. Yrityksillä kun ei ole mitään yhteiskunnallisia vastuita.
- Anonyymi
Millä hinnalla tehdän? Stub kehui,että puoleenhintaan? Kuka maksaa Tappion?
- Anonyymi
Jos tappiota syntyy, se menee yleensä valtion piikkiin. Jos tappiota ei synny, se tuo rahaa ja hyvinvointia. Joka tapauksessa se tuo Suomelle työpaikkoja, ei ehkä niin paljoa kuin on ennakoitu, mutta laittaa edes osan työttömistä ja työtä vieroksuvista töihin sekä edesauttaa pienyrittäjien kannattavuutta. Lisäksi se on suuri mainos suomalaisesta osaamisesta, mikä saattaa poikia muita kauppoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tappiota syntyy, se menee yleensä valtion piikkiin. Jos tappiota ei synny, se tuo rahaa ja hyvinvointia. Joka tapauksessa se tuo Suomelle työpaikkoja, ei ehkä niin paljoa kuin on ennakoitu, mutta laittaa edes osan työttömistä ja työtä vieroksuvista töihin sekä edesauttaa pienyrittäjien kannattavuutta. Lisäksi se on suuri mainos suomalaisesta osaamisesta, mikä saattaa poikia muita kauppoja.
Jenkit vievät tietotaidon mennessään, ja sanovat "tästä meidän on hyvä jatkaa".
- Anonyymi
Ei kannata kovasti kehua. Tämän Kokoomus -Purran hallitus on saanut kautta aikojen suurimman työttömyyden ja suurimman velan. Kuinka on mahdollista joka kerta kun Kokoomus on ollut hallitusvastuussa jättää katstrofin.
- Anonyymi
Venäjän hyökkäys, korona, korkojen nousu, energia hinnan heittely ja Trumpin tullit ovat aiheuttaneet työttömyyden Marinin kauden sysksystä 2022 alkaen.
- Anonyymi
Tukiaisilla Suomi nousuun Vai mitä Kepu?
- Anonyymi
Kyllä Ladunhiekoittajat RY pitää saada tukieuroja.
- Anonyymi
Näitä kauppoja pitää olla paljon, jos tämä paska suosta nousee, yksillä ei tee mitään.
- Anonyymi
Stubb sanoi, että Suomesta saa jäänmurtajat puoleen hintaa verrattuna muualta.
Trump sanoi, että pian teemme (jenkit) parempia tai yhtä hyviä jäänmurtajia kuin suomalaiset. Osa murtajista kun on tarkoitus tehdä jenkeissä ja siten myös osaaminen viedään sinne.
Hyvä toki, että töitä tulee. Kauppapoliittisia vierailuja olisi syytä tehdä lisää.- Anonyymi
Orpo ja Purra ei ole tehnyt mitään muuta kuin haittaa Suomen kansalle !!
- Anonyymi
Jäänmurtajakauppa on hyvä, kunhan siinä ei kumarreta samalla koko Suomen jäänmurtajaosaamista amerikkalaisille. Eipä silti, mistä työntekijät? Puolasta, virosta jne. Suomesta ei löydy riittävästi osaajia.
- Anonyymi
Osaaminen tässä menee. Osa laivoista rakennetaan jenkeissä ja Trump totesi, että pian rakennamme parempia tai yhtä hyviä murtajia (amerikassa).
Iso kauppa, Stubb kehui, että Suomesta saa ne puolet halvemmalla kuin muualla.
On suomalaisiakin nuoria kiinnostanut telakkatyö. Siinä mielessä hyvä juttu.
- Anonyymi
Kiittääkö aloittaja hallitusta myös kaikesta paskasta, jota se on kaatanut kansan niskaan? Annatko kiitoksen myös hyvin hoidetusta Työttömyydestä ja asunnottomuudesta?
- Anonyymi
Työttömyydestä ja asunnottomuudesta? Sen laittoi alulle Marinin hallitus. Ny ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa suuria korkoja ja sopeuttaa valtion talous EU:n hyväksymiin raameihin, joten esittäkääpä Marinille kiitos tästä pakasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työttömyydestä ja asunnottomuudesta? Sen laittoi alulle Marinin hallitus. Ny ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa suuria korkoja ja sopeuttaa valtion talous EU:n hyväksymiin raameihin, joten esittäkääpä Marinille kiitos tästä pakasta.
Mietitkö syyn, miksi otettiin velkaa? Korona lisäsi velkaa ainakin 18 000 €
https://yle.fi/a/3-11543606
Kokoomuksen mielestä koronatuki yrityksille oli riittämätön.
https://www.kokoomus.fi/korona-ja-poikkeusaika/
Kokoomus korona-aikana: "Hallituksen toimet ovat hyvä alku, mutta ne eivät vielä tuo riittävää ratkaisua yritysten akuuttiin hätään”.
Jos Kokoomus olisi ollut hallituksessa, olisi velkaa siis enemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mietitkö syyn, miksi otettiin velkaa? Korona lisäsi velkaa ainakin 18 000 €
https://yle.fi/a/3-11543606
Kokoomuksen mielestä koronatuki yrityksille oli riittämätön.
https://www.kokoomus.fi/korona-ja-poikkeusaika/
Kokoomus korona-aikana: "Hallituksen toimet ovat hyvä alku, mutta ne eivät vielä tuo riittävää ratkaisua yritysten akuuttiin hätään”.
Jos Kokoomus olisi ollut hallituksessa, olisi velkaa siis enemmän.Sinä olet ainoa, joka ei perehdy asioihin.
Vuosi 2022 ola katastrofi, josta on vasta alettu toipua.
Korona, Venäjän hyökkäyssota, talouspakotteet, korkojen nousu, sähkön hinnan nousu, trumpin tullit...Oletko kuullut niistä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet ainoa, joka ei perehdy asioihin.
Vuosi 2022 ola katastrofi, josta on vasta alettu toipua.
Korona, Venäjän hyökkäyssota, talouspakotteet, korkojen nousu, sähkön hinnan nousu, trumpin tullit...Oletko kuullut niistä?Mainitsemiesi aaioiden vuoksi otettiinkin velkaa ja siitä syytetään edelleen Marinin hallitusta.
On hyvä ymmärtää, että Kokoomus olisi tehnyt enemmän velkaa korona-aikana, jos olisi ollut hallituksessa.
https://www.kokoomus.fi/korona-ja-poikkeusaika/
Kokoomus korona-aikana: "Hallituksen toimet ovat hyvä alku, mutta ne eivät vielä tuo riittävää ratkaisua yritysten akuuttiin hätään".
- Anonyymi
Onko tämä tosiaan totta suomessa?
https://www.youtube.com/watch?v=-fOORoF50yI
Kohdassa 11 min eteenpäin. Media ei täällä ole sanonut asiasta mitään, vaan tämä pätkä tulee Kanadasta.
Poliisit kertovat videolla; kysymyksestä tulee putkareissu ja sakot. Mistä? - Anonyymi
Nyt kaikki 180 000 työtöntä mahtuu telakalle töihin . On niin mahtava uutinen että ratkaisee työttömyyden kokonaan ja toivolla elää pitkään.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243138Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162645Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432387- 132284
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142025Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717