Mulla on logistisia ongelmia

🙄🏚🚜 mökin piha om yhtä kuravelliä. Eilen en meinannut päästä pihalta pois kun käväisin kaupassa. Vielä ei sentään tarvinnut havuja laittaa, mutta mäki on pahasti kuovittu.

Espoossa on elämä muuttunut huonompaan suuntaan. Isommat asiat näkyy uutisissa pienemmistä juorutaan puhelimessa. Täällä sitä on kuin linnunpesässä. Ei ole koronoita eikä alastomana juoksentelevia muita ihmisiä!

Tänään hinkkaan kuraa autosta.

6

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Afrikassa ne asettaa puulankkuja kuravellisille teille jotta pystyvät ajamaan siellä. Ulkomaan uutiskanavalta poimittua. Se on ihan toimiva idea väliaikaiseksi ratkaisuksi. Kunhan lankuista vain ei törrötä nauloja niin kaikki on hyvin. Uutisoinnit ovat lähinnä kauhup0rn0a eli tavallinen ihminen voi paremmin kun jättää ne omaan arvoonsa.

      • Lankut voisivat olla hyvä idea niillä kulkureiteillä, missä olen mainannut kaatua liukkauden takia pihalla kulkiessani. Joskus olen autotielle levitellyt käytöstä poistuvia mattoja. Nekin ovat toimineet ihan hyvin.

        Uutiset eivät tosiaan ole mukavia nykyisin. Jotkut jättävät ne kokonaan väliin nykyisin mielenrauhan takia. Ikäviä asioita tapahtuu siitä huolimatta ihan itsekseen. Niinkuin nyt tämä viranomaisten siirtyminen digiviestintään. Kovasti mainostetaan ruotsalaista palvelua, vaikka meillä on oma suomi.fi palvelu viranomaispostia varten. Kirjastoissa on netit ja päätteet, joita voi käyttää jos kotona ei ole yhteyksiä. Mutta on se silti hankalaa iäkkäille ihmisille, jotka eivät ehkä pääse sinne kirjastoihin saati näe mitään huonon näkönsä takia tai tutisevien sormien takia eivät voi käyttää. Eivätkä he välttämättä osaa edes käyttää tietokonetta. Joku koulutus olisi pitänyt olla tuohon.

      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Lankut voisivat olla hyvä idea niillä kulkureiteillä, missä olen mainannut kaatua liukkauden takia pihalla kulkiessani. Joskus olen autotielle levitellyt käytöstä poistuvia mattoja. Nekin ovat toimineet ihan hyvin.

        Ehkä jokin aines voisi imeä maasta kosteutta, ehkä hiekka. Kaikkea digitalisaatiota perustellaan sillä että ilmasto pelastuu siten. Netin ja sähköisten järjestelmien käyttö vaatii kuitenkin energiaa mikä kuluttaa luonnonvaroja. Ehkä se on pienempi paha mutta kumminkin.

        Sähköisten järjestelmien käyttöönotto on joillain alustoilla keskeneräistä niiden käyttökelpoisuuden suhteen. Infran pitäisi olla kunnolla loppuun asti viety ennen kuin ne otetaan käyttöön. Siirtymän pitäisi tapahtua hitaasti sen sijaan että perinteisiä asioiden hoitamiskeinoja korvataan yhtäkkisesti digimuotoisilla.

      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Lankut voisivat olla hyvä idea niillä kulkureiteillä, missä olen mainannut kaatua liukkauden takia pihalla kulkiessani. Joskus olen autotielle levitellyt käytöstä poistuvia mattoja. Nekin ovat toimineet ihan hyvin.

        Uutiset eivät tosiaan ole mukavia nykyisin. Jotkut jättävät ne kokonaan väliin nykyisin mielenrauhan takia. Ikäviä asioita tapahtuu siitä huolimatta ihan itsekseen. Niinkuin nyt tämä viranomaisten siirtyminen digiviestintään. Kovasti mainostetaan ruotsalaista palvelua, vaikka meillä on oma suomi.fi palvelu viranomaispostia varten. Kirjastoissa on netit ja päätteet, joita voi käyttää jos kotona ei ole yhteyksiä. Mutta on se silti hankalaa iäkkäille ihmisille, jotka eivät ehkä pääse sinne kirjastoihin saati näe mitään huonon näkönsä takia tai tutisevien sormien takia eivät voi käyttää. Eivätkä he välttämättä osaa edes käyttää tietokonetta. Joku koulutus olisi pitänyt olla tuohon.

        Tilaa siihen mursketta ja jos on todella pehmeää niin karkeaa. Tulee tie kuntoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tilaa siihen mursketta ja jos on todella pehmeää niin karkeaa. Tulee tie kuntoon.

        Näyttikin eilen kaupan ilmoitustaululla olevan klapeja, mursketta ja 3,5 kk vanhoja koiranpentuja (mix). En van jaksa odotella mitään murskeita kun haluan ensi viikolla lämpöiseen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe