Rauhansuunnitelman onnistuminen on suuresti Trumpin ansio. Mutta ansio, idea, on juuri siinä, että Israelin naapurimaat saatiin mukaan Hamasia painostamaan. Heille kuuluu ansio myös.
Ja yksi tärkeä syy on Israelin menestys taistelukentällä. Se on heikentänyt Irania, Hixbollahia Libanonissa ja Syyriassa, Hamasia Gazassa ja Länsirannalla.
Hamasin propaganda siviiliuhreista on kääntynyt Hamasia vastaan. Hamasin on lopetettava toimintansa niin Gazan siviilien kärsimys loppuu. Kaikki valtiot tajuavat tämän.
Hamas on ajettu vihdoin seinää vasten. Sen on suostuttava panttivankien vapauttamiseen, aseittensa riisumiseen ja kansainväliseen väliaikaiseen hallintoon Gazassa, jossa sillä ei ole mitään asemaa.
Jos ei suostu näihin, Israel valloittaa Gazan kokonaan, tällä kertaa naapurivaltioiden ja USAn hyväksynnällä.
Palestiinan asia myös etenee rauhan suunnitelmassa. Kun palestiinalaiset suostuvat hyökkäämättömyyteen Israeliin, palestiinalaishallinto Länsirannalla ja Gazassa voidaan tunnustaa valtioksi, ja se valtio voidaan oikeasti muodostaa.
Kaikki ovat tyytyväisiä monta vuotta, kunnes tulee uusi 7.10.2023 pogromi taas. Tai joku taas hyökkää Israeliin. Tai sitten ääriryhmät sabotoivat tämänkin sopimuksen.
Rauha Gazaan
9
200
Vastaukset
- Anonyymi
Tuskin palestiinalaisvaltiota saadaan koskaan. Israel on varastanut niin paljon maata palestiinalaisilta, eikä suostu siitä luopumaan. Kolonialistinen paskamaa.
Kyllä se saadaan, mutta hallinnon pitää olla sellainen, ettei se tee terroritekoja Israeliin, eikä siis ajattele, että Israel on kolonialistinen paskamaa. Sehän tässä juuri on vaikeaa, kun juutalaisvaltiota ei hyväksytä sinne, ja Israeliin aina hyökätään, jolloin se hyökkää takaisin ja valloittaakin vaan lisää alueita, eikä rauhansopimusta ole kaikkien kanssa.
Israel ja palestiinalaiset eivät kykene neuvottelemaan asioistaan, eikä Palestiinalla ole mitään hyvää edustajaa. Hamas on terroristijärjestö, ja palestiinalaishallinnolla ei ole oikein kannatusta. Jos vapaat vaalit pidettäisiin, Hamas tulisi valtaan.
Nykyinen rauhan ehdotus ratkaisee nämä mutkat, ja sillä on arabihallitudten kannatus. Ja Turkin. Ja he pystyvät pakottamaan Hamasin tähän sopimukseen. USA on saanut Israelin suostumaan. Nyt on mahdollisuus.
Sitten kun panttivangit on vapautettu ja Hamas rikkoo sopimusta, Israel jatkaa sotaa, tuhoaa Hamasin. Taas kiljutaan Israelia vastaan, vaikka syy on Hamasin. Israel on saanut uuden tasapainon Lähi-Itään voitoillaan, ja se mahdollisti sopimuksen. Hamas ja Palestiina-aktivistit toimivat Iranin suuntaan, eivät rauhan ja demokratian suuntaan.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Kyllä se saadaan, mutta hallinnon pitää olla sellainen, ettei se tee terroritekoja Israeliin, eikä siis ajattele, että Israel on kolonialistinen paskamaa. Sehän tässä juuri on vaikeaa, kun juutalaisvaltiota ei hyväksytä sinne, ja Israeliin aina hyökätään, jolloin se hyökkää takaisin ja valloittaakin vaan lisää alueita, eikä rauhansopimusta ole kaikkien kanssa.
Israel ja palestiinalaiset eivät kykene neuvottelemaan asioistaan, eikä Palestiinalla ole mitään hyvää edustajaa. Hamas on terroristijärjestö, ja palestiinalaishallinnolla ei ole oikein kannatusta. Jos vapaat vaalit pidettäisiin, Hamas tulisi valtaan.
Nykyinen rauhan ehdotus ratkaisee nämä mutkat, ja sillä on arabihallitudten kannatus. Ja Turkin. Ja he pystyvät pakottamaan Hamasin tähän sopimukseen. USA on saanut Israelin suostumaan. Nyt on mahdollisuus.
Sitten kun panttivangit on vapautettu ja Hamas rikkoo sopimusta, Israel jatkaa sotaa, tuhoaa Hamasin. Taas kiljutaan Israelia vastaan, vaikka syy on Hamasin. Israel on saanut uuden tasapainon Lähi-Itään voitoillaan, ja se mahdollisti sopimuksen. Hamas ja Palestiina-aktivistit toimivat Iranin suuntaan, eivät rauhan ja demokratian suuntaan.Kyllä Iran aikanaan hoitaa tuon paskavaltion pois päiväjärjestyksestä, elleivät ota lusikkaa kauniiseen käteen ja sitä ne eivät tee niin kauan kuin maassa on nykyisen kaltainen äärioikeistohallitus. Onneksi sentään tuota netanjahua vastustetaan laajasti.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Iran aikanaan hoitaa tuon paskavaltion pois päiväjärjestyksestä, elleivät ota lusikkaa kauniiseen käteen ja sitä ne eivät tee niin kauan kuin maassa on nykyisen kaltainen äärioikeistohallitus. Onneksi sentään tuota netanjahua vastustetaan laajasti.
Ehkä Iran on se paskavaltio, ei länsimaalaisempi Israel. Kummalla puolella olet, vapauden vai islamin?
- Anonyymi
Jekyli kirjoitti:
Ehkä Iran on se paskavaltio, ei länsimaalaisempi Israel. Kummalla puolella olet, vapauden vai islamin?
Iran on paskavaltio ei ole edes kunnioittanut diplomatiaa kun valtasi USAn lähetystön teheranissa, jos USAn silloinen presidentti olisi.ollut mies eikä hiiri niin Iran olisi laitettu kuriin. Edes Hitler ei valloittanut lähetystöjä. Oli todella nöyryyttävää.neuvotella musujen kanssa?
En vielä usko. Hamas on täysin fanaattinen ja ihmisvastainen islamistijärjestö, joka haluaa meidänkin käännytettävän islamin oppeihin. Sitähän se itse sanoo, Israelin ja juutalaisten tuhoaminen on vain välivaihe.
Hamas on muuten mielenkiintoinen järjestö, se käyttää sodan aikana siviilivaatteita ja tulitauon tultua voimaan he pukevat sotilasunivormut päälle...! :)
Ei Hamas luovuta, se täytyy oikeasti tuhota. Sen kanssa ei rauhaa voi tehdä. He eivät välitä ihmisistä, omistakaan. Heille se islamistinen aate on ainoa, joka merkitsee.Nyt Hamas riisutaan aseista. Gazaan tulee hallinto, joka suorittaa sen. Voi se onnistuakin. Islamismi Lähi-Idässä on ilmiö, joka ei poistu. Valtaan sitä ei saisi missään päästää.
Rauha on pitänyt.
Jonkun verran on ollut aselepo rikkomuksia. Kaikki panttivangit on vapautettu, mutta ruumiita pantataan, eivät halua niitä rikostutkimuksiin.
Seuraava vaihe on vaikea, väliaikainen hallinto ja Hamasin riisuminen aseista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli439678Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.634434"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn584294Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1372786Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1192600Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji1572387Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait211770Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.331517- 201367
Älä nyt ainakaan pelkää
että enää yritän lähelle. Kyllähän toisen rajoja on kunnioitettava. Olen ymmärtänyt täysin, että en kiinnosta sillä tava72940
