Kuten olemme voineet medioista lukea niin kun pääsee sopivaan pestiin niin unohtaa mitä on luvannut äänestäjilleen.
Teimme oikein kun pudotimme nykyisen ministerin pois kuntamme koalitioista oli vain rahastamassa kokouspalkkioita mutta ei tuonut oikeastaan mitään hyvää, päinvastoin kuten on nyt nähty näissä terveyskeskus ja päivystysasioissa niin ei uskaltanut nostaa kissaa pöydälle vaan hyväksyi mitä muut sanoi vaikka samalla aiheuttaa omalle alueelle esim. potilasturvallisuuden heikentymistä, kuka sitten vastaa jos vahinko sattuu. Olisi nyt voinut edes kirjauttaa poikkeavan mielipiteen eikä vain äänestää kuten orpo ja purra sanoo, se on vain 4-vuotinen pesti ja meni maine ja luottamus. Kädet ristiin ja anellaan armoa !

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei uskaltanut painaa oikeaa nappia kun joku antoi käskyn
Jospa ite joutuis oottamaan tuskissaan ja kovista sellaisista. Mut kyllähän se Jeesus auttaa.
..niin taitaa tämä pettri olla niitä viininlipittäjä joukkoja, pikkupäissään on kiva ventata lääkäriä jos kipu iskee oikein kunnolla
Turhia lupauksia.Ryhmäkuri tulee ne lupaukset unohtuu.Älkää ikinä uskoko ainakaan kun luvataan jotain hyvää,se ei oo sitä.Miltä näyttää.
onko entistä valtuutettua näkynyt vai häpeääkö äänestystä stadissa ?
En yhtään ihmettele Lapinlahden kunnan toimintaa kun blokkasivat mitään sanomattoman ulos vallan kahvasta kunnasta. Ei saanut mitään aikaan joka toistuu hallituksessa jossa totellaan orpoa ja kumarretaan purraan. Yksi napin painallus olisi voinut olla kova juttu eikä omatunto kolkuttelisi kun viinanmyyntiä vastustaa, taitaa ottaa kuppia itsekkin ?