Kotitaloudet kiristävät talousvyötään – eikä se ole yllätys muille kuin ehkä maan hallitukselle ja ekonomisteille
Suomen talousjumi on enemmän hallituksen kuin kotitalouksien syytä, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
Kotitaloudet kiristävät talousvyötään eikä se ole yllätys muille kuin ehkä maan hallitukselle ja e
3
82
Vastaukset
- Anonyymi
Ensin pidetään hyveenä kun on säästäväinen, ja nyt se onkin pahe : )
- Anonyymi
Jan Hurri arvostelee kerran toisensa jälkeen hallitusta. Jokaisen tulisi sisäistää, että Suomen valtionvelka kasvaa jatkuvasti, eikä sen pysäyttäminen ole mitenkään yksinkertainen juttu.
Tätä tosiasiaa Hurri ei tuo vieläkään esille missään kirjoituksessaan. Vuonna 2023 hän kommentissaan epäsuorasti liitti valtiovarainministerin fasistijohtaja Benito Mussoliniin ja pehmennyksenä Risto Rytiin. Hurri kirjoitti naurettavasti, että hän ei yhdistä. Tällaista tekopyhää hurskastelua käytetään kun inhotaan jotain henkilöä, mutta halutaan selvitä "puhtain paperein".
Lähetin Hurrille aiheesta s-postia kesällä 2023. Kysyin muutamia lisäkysymyksiä ilman että olisin moittinut häntä. Arvata saattoi ettei vastausta tullut koskaan.
Kannattaa muistaa, että valtionvelkaa on nyt jokaista suomalaista kohtaan yli 32 000 euroa. Jokaisen, varsinkin Hurrin kaltaisten toimittajien pitäisi kuvitella miltä meistä olisi tuntunut nuoruudessa kuulla Suomen olleen hyvinvointivaltio, jonka edelliset sukupolvet holtittomalla taloudenpidollaan tuhosivat. - Anonyymi
"Talousmies, jolla on kaavat ja ratkaisut" on epäonnistunut 200 prosenttisesti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.633776Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin812381Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141630Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701398- 981270
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401172Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä551005- 49993