Vanhojen puolueiden hillotolppia
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra esitti elokuun budjettiriihessä 100 miljoonan euron leikkausta sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin.
Esitys ei mennyt läpi, ja tämä sai Meranon tutkimaan säästöjen torppaamisen juurisyitä. Merano havaitsi sylttytehtaan jälkiä esimerkiksi RKP:n Instagramista.
– He juhlivat sitä, että he ovat torpanneet sen järjestöjen leikkaukset. Sen jälkeen olen myös hiukan kokoomukselle piikitellyt tästä, että kun heilläkin on kolmannen sektorin hillotolppasysteemiä, Merano sanoo.
Kaikilla vanhoilla puolueilla on kytköksiä järjestöihin, joille ne myöntävät rahaa. Esimerkiksi keskustalla on Vesaiset ja kokoomuksella Lastenliitto.
– Siellä ovat päättämässä ne poliitikot, jotka sitä etua saa, Merano toteaa.
Järjestöjen verovarojen käytön pitää olla Meranon mielestä läpinäkyvää, vaikka osa rahoista menee siihen mihin kuuluukin.
– Se on tämmöinen kilpi sille toiminnalle, että siinä näennäisesti ainakin tehdään jotain hyvää ja osa tuotoista menee siihen, mutta kuitenkin siellä on tämmöistä edunsaajien ikipaikkoja.
suomen uutiset ote
Merano havaitsi sylttytehtaan jälkiä esimerkiksi RKP:n Instagramista.
Anonyymi-ap
0
92
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1622938Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2842620Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.681741Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e431628Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381520- 1221276
- 1101194
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141154Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3501075Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041063