Elina Valtosen itsekeskeisyys aiheuttaa Suomelle mainehaittaa ja hänen on erottava ulkoministerin tehtävästä.
Valtosella on liian iso EGO näin pienen maan ulkoministeriksi.
Paaaaaaaaaljon pitää päässä läikkyä kun alkaa - tuossa virassa - v-lemaan toisen valtion päämiehelle henkilökohtaisesti.
Elina Valtosen on erottava ulkoministerin tehdävästä
10
168
Vastaukset
- Anonyymi
Itke vähän vielä lisää! 🤣
- Anonyymi
- Aloittaja on selväsi - SDP:n - Pöljäke Hölöttäjä -
- Anonyymi
Osoittanut suurta osaamattomuutta. Ajatellaan yrityksen myyntitykkiä pilaamassa yrityksen mahdollisuudet ko. maassa? Hän edustaa Suomea, eikä itseään tai hallitusta.
On muutenkin huonosti käyttäytyvä nainen ja ylimielinen.- Anonyymi
Ja vielä jatkat tyhmyytesi levittämistä.
- Anonyymi
Venäjämieliset ovat äänessä.
- Anonyymi
Miten niin venäjämieliset? Perustele kommenttisi.
- Anonyymi
Etyjin tehtäviin kuuluu perehtyä myös kansalaisten ajatuksiin
- Anonyymi
Diplomatiaa kuitenkin ennen kaikkea.
- Anonyymi
Ei kai meidän ministerimme mene tekemään oma politiikkaansa vierailullaan toiseen maahan.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä että Suomen ulkoministerin erottava.Hän on nyt vaarallisesti sotkeutunut Georgian maan asioihin.Saanut isot sakot ja nootin.Oli Georgiassa tukemassa ,maassa olevaa mielenosoitusta ja julkaissut videon.
Suomella ei ole varaa tällaiseen Ulkoministeriin, näin kriittisenä aikana.Aivan uskomatonta käytössä Suomen Ulkoministerillä.Hänellä ei näytä olevan minkäänlaisia taitoja hoitaa suhteita ,eri maihin.
Erittäin tuoreessa muistissa on kuinka hän päivästä toiseen arvosteli ja tylytti ,Presidentti Putinin toimia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.925552Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.573671Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j673037Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin522243Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.612006Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.3091981- 471636
- 961521
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441417Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.121409