Jenna Simula Facebookissa

Hyvil sanotti Jenna Simulalta Keskustan linja on jälleen hukassa: ovat huolissaan suurtyöttömyydestä, mutta haluavat lisää maahanmuuttajia Suomeen ”etsimään töitä”. Ei tämä toki yllätä, salin keskellä saatetaan kannattaa ja vastustaa tismalleen samaa asiaa riippuen siitä, mikä päivä sattuu olemaan. Kansalaisuuslain kiristykset esimerkiksi tuntuvat nyt kelpaavan keskustalaisille, mutta kun kävin eilen huomauttamassa kansanedustaja Mattilalle (kesk.) heidän kuitenkin vastustaneen ykkösosan kiristyksiä, hän esti minut sivultaan. Kumma juttu.
601392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Simula kuuluu helppoheikkien sarjaan. Persuhallitus tuottaa työttömyyttä ja sitten propagandistisella aseella Simula väittää, että mamut uhkaisivat työttömiä ja että Keskustakin olisi niitä yhtenä Suomeen kuskaamassa.

Simula = osaamaton, selkärangaton, umpikiero populistiturjake.

Äänestä
  • Menehän jo skitso siitä hoitolaitokseesi takaisin ja vie nuo harhat mukanasi sinne!

    Äänestä

  • Sovi nisti Soi nisteilla menee tunteisiin naiset Halla persujen johtohahmoina kun niiden perään pitää 24/7 itkeä S24 palstoilla. 😂 😂

    Äänestä

  • Mikä soinisti? En minä ole ollut koskaan minkäänsortin persu.

    Pue vaan itse oma hameesi. Tynkkynen ja Vigelius tykkäävät varmasti siitä näystä :)))

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mikä soinisti? En minä ole ollut koskaan minkäänsortin persu.

    Pue vaan itse oma hameesi. Tynkkynen ja Vigelius tykkäävät varmasti siitä näystä :)))

    Mieti sitä Soi nisti ap joka poistat KAIKILTA s24 palstoilta muiden viestit joissa sinun jumalaasi arvostellaan eli hra hillotolppapakolaista joka on loisinut sopeutumisrahalla siitä asti kun menetti kannatuksensa myyytyään prsettä Sipilälle salkkua vastaan. Joka on samanlainen homoja kivittävä sovinisti kuten sinäkin. Jolla ei ole muita vihollisia maailmassa kuin Halla persut. Ei vihreät, vassarit, mamut tms. yksinomaan Halla persut. Katkerana siitä, että ne istuu maan hallituksessa teidän ollessa ulkona kaikesta politiikasta mistä voitte kiittää vain ja ainoastaan itseänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mikä soinisti? En minä ole ollut koskaan minkäänsortin persu.

    Pue vaan itse oma hameesi. Tynkkynen ja Vigelius tykkäävät varmasti siitä näystä :)))

    Kumpikaan mainitsemistasi ei tykkää sinun kaltaisiin miesoletettuihin jotka tykkää pukeutua äidin vanhaan kukkamekkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Mieti sitä Soi nisti ap joka poistat KAIKILTA s24 palstoilta muiden viestit joissa sinun jumalaasi arvostellaan eli hra hillotolppapakolaista joka on loisinut sopeutumisrahalla siitä asti kun menetti kannatuksensa myyytyään prsettä Sipilälle salkkua vastaan. Joka on samanlainen homoja kivittävä sovinisti kuten sinäkin. Jolla ei ole muita vihollisia maailmassa kuin Halla persut. Ei vihreät, vassarit, mamut tms. yksinomaan Halla persut. Katkerana siitä, että ne istuu maan hallituksessa teidän ollessa ulkona kaikesta politiikasta mistä voitte kiittää vain ja ainoastaan itseänne.

    Mitä sinä oikein horiset? Minä en kyllä ole poistattanut kenenkään toisen palstalla kirjoittaneen kommenttia, en ensimmäistäkään.

    Missä omassa pikku kuplassasi sinä oikein elät?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kumpikaan mainitsemistasi ei tykkää sinun kaltaisiin miesoletettuihin jotka tykkää pukeutua äidin vanhaan kukkamekkoon.

    Eivätkös ne nuo Tynkkynen ja Vigelius ole noita miehimyksiä? Minä olen hetero ja naimisissa. Perceleillehän naiset ovat sellainen haave, jota eivät koskaan tule tavoittamaan?

    Ja muuten, tällaiselle keski-ikäiselle rock-henkiselle isoisälle ei mitkään persumiehimysten kukkamekot tule koskaan istumaan ylle.

    Äänestä

  • "ja että Keskustakin olisi niitä yhtenä Suomeen kuskaamassa."

    Ihan veeetuilemisen sijaan, kannattaa IHAN ITSE sun käydä Keskustan sivuilta toteamassa tuo sama halu tuoda vähintään 40 000 uutta vuosittain!!!! Noin tapahtui 2019-2023 JOKA VUOSI, VAIKKA OMIA TYÖTTÖMIÄ tuli 30000, sotapakolaisia 60000, niin siihen päälle SSDP ja Kekkulat toi yli 210000 muuta, "koulutettavaa"!!!!!!!!

    Äänestä

Sitten vain sivupersoona-armeijan kanssa hyökkäämään Simulan kimppuun minkä pohjustus avauksesi on ap.

Äänestä
  • Persujen joukkouhriutuminen alkamassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Persujen joukkouhriutuminen alkamassa?

    Mene töihin juuttaan pökiö!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mene töihin juuttaan pökiö!

    Menen menen, heti maanataiaamusta toisin kuin sinä Kelan elätti et mene.

    Äänestä

  • Miten minut on voitu potkia persuista ulos, kun en ole koskaan siihen puolueeseen kuulunutkaan? Kerropas pöhkö?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Menen menen, heti maanataiaamusta toisin kuin sinä Kelan elätti et mene.

    Ei sinulla ap muita töitä ole kuin persujen perään itkeminen suoIi24 palstoilla. Eikä mitään muutakaan elämää kuin em.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei sinulla ap muita töitä ole kuin persujen perään itkeminen suoIi24 palstoilla. Eikä mitään muutakaan elämää kuin em.

    Kuulehan pösilö. Minulla on ihan oikea työpaikka, toisin kuin sinulla pääsi hajoittaneella ei ole, koska oikeaan työelämään sinusta ei ole. Näkeehän se tuosta toiminnastasi, että vajaatäyttöisten joukoissa sinä lorvit. Ja minun pitää vielä osallistua kaltaisesi kiittämättömän ameeban elättämiseen.

    Ja työhistoriaa minulla on takana jo yli 30 vuotta, joten olisi parempi, että velliperse suunsoittaja pitää nokkansa ummessa työstä, kun sinusta itsestäsi ei sellaiseen ole eikä koskaan tule olemaankaan. Piste!

    Äänestä

Voi Jennaa, voi, osaa monta asiaa. Ampua.
Valehdella. Olla isä-Pekan asialla.
Uskovainen .

Äänestä
  • Pappilan hätävara.

    Äänestä

  • Yksi persujen kansanedustaja naisista joita sinä Soinisti stalkkaat mm facessa.

    Äänestä

  • Aivan kamala akka. Häpeä koko nais sukupuolelle. Ja vieläpä kehtaa no niin....

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Yksi persujen kansanedustaja naisista joita sinä Soinisti stalkkaat mm facessa.

    Uteliaisuuttani piti käydä ao:n facebook sivuille sen toteamiseksi kuinka pahimmat törkykirjoittelijat alkaa olemaan jäsenkorttinsa repineitä persuja. Vassarien jäädessä toiseksi jonkin yöpäivystyksen siirtämisen takia paikasta A paikkaan B. Maakunnassa jonka kunnista kepuenemmistö aluevaltuustossa on leikannut sotepalveluita valtavia määriä. Ilman että yksikään näistä omaan pesään paskojista olisi siitä nostanut meteliä kuin yksittäisestä yöpäivystyksestä.

    Äänestä

Onko Pekka-Pappi päässyt Jennaa sorvaamaan?

Äänestä

Anonyymi
2025-10-17 17:56:31
UUSI

Anonyymi kirjoitti:
Kuulehan pösilö. Minulla on ihan oikea työpaikka, toisin kuin sinulla pääsi hajoittaneella ei ole, koska oikeaan työelämään sinusta ei ole. Näkeehän se tuosta toiminnastasi, että vajaatäyttöisten joukoissa sinä lorvit. Ja minun pitää vielä osallistua kaltaisesi kiittämättömän ameeban elättämiseen.

Ja työhistoriaa minulla on takana jo yli 30 vuotta, joten olisi parempi, että velliperse suunsoittaja pitää nokkansa ummessa työstä, kun sinusta itsestäsi ei sellaiseen ole eikä koskaan tule olemaankaan. Piste!

Lue lisää
Sinä ap olet hukannut jo 20 vuotta elämästäsi yksinpuheluille itsesi kanssa s24 palstoilla sinun elämäsi kohokohdan ollessa siinä, kun joku edes vttuilee sinulle s24 palstojen ammattitrollille. Joka olet kuuluisa mm. siitä, että sinä tapat jokaisen palstan viestiliikenteen paitsi omasi huudollasi hullujenhuoneelta.

Äänestä
  • Ap:lle hyvin tyypillinen viesti missä hän hyökkää muiden keskustelijoiden kimppuun heitä nimitellen yms, ala-arvoista. Tunnistaa jo kaukaa siitä, että luotsina jättää kaikilta palstoilta omat viestit sensuroimatta joissa vttuilee muille keskustelijoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ap:lle hyvin tyypillinen viesti missä hän hyökkää muiden keskustelijoiden kimppuun heitä nimitellen yms, ala-arvoista. Tunnistaa jo kaukaa siitä, että luotsina jättää kaikilta palstoilta omat viestit sensuroimatta joissa vttuilee muille keskustelijoille.

    Kärsitkö laajemminkin harhoista?

    Äänestä

simula 😍 maalaiset on oikeasti hieman yksinkertaisi , ei kaikki !

Äänestä

Pappi Jennaa sorvaamassa. Suurperhe unohtuu. HYI

Äänestä

No mitä sanovat persut ja kokkareet samasta teemasta?

- Maahanmuuttoa tarvitaan, koska työvoimapula alkaa ensi viikolla ja työttömien todellinen määrä on vain noin 400 000 henkilöä. Väki vähenee ja vanhenee, joten tarvitaan mamuja ... Tältä hallituksen politiikka ainakin kuulostaa.

Äänestä
  • Keskusta pisti paremmaksi roistopummit maasta ulos 40 000 mamua lisää kortistoon tekemään töitä joita ei ole mamupolitiikan päivityksessään.

    Äänestä

Vaaleihin on tasan 1,5 vuotta. Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen lopetus vs. Jennan saama miljoonan euron lahjaraha ampuradalleen laittavat nyt kirjoittelemaan mistä tahansa muusta, kuten keskustapuolueesta.

Äänestä
  • Keskusta ei ole vuosikymmenissäkään saanut niin paljon tuhoa aikaan kuin persut tällä vajaalla hallituskaudellaan.

    Äänestä

  • Sinä itse aloitit keskustelun Oulaisten yöpäivystyksestä sensuroiden tavoillesi uskollisen muiden viestit joissa vastataan sinun keskustelun avaukseen. Koska et kyennyt esittämään ensimmäistäkään vasta-argumenttia aiheeseen mistä itse aloitit keskustelun.

    Äänestä

  • Pohjois Pohjanmaan persut repii jäsenkorttejaan jaellen linkkejä eri somealustoilla puolueesta eroamiseksi muidenkin persujen toimesta. Jonkin yöpäivystyksen siirtämisen takia paikasta A paikkaan B. Ilman että yhdellekkään edellisistä olisi ollut minkäänlainen ongelma oman hyvinvointialueen aluevaltuuston leikkaukset sotepalveluihin. Jotka ovat mittaluokaltaan valtavan paljon suurempia kuin jokin yksittäinen yöpäivystys. Kepulaisten nauraessa vatsojaan pidellen kun persut kisaa siitä, kuka heistä paskoo eniten omaan pesäänsä. Mistä hyötyy keskusta jota on kiittäminen maakuntamallin soteleikkauksista.

    Äänestä

  • Se on teille omaan pesään paskoville Soinisteille enemmän kuin oikein että te saatte mamukriittisen oikeistohallituksen tilalle vasemmistohallituksen. Joka ensityönään vesittää Purran kiristykset mamupolitiikkaan mistä te Soinistit saatte seisokin. Keskustan sen mahdollistaessa Lindtmanin hallituksen apupuolueena.

    Sitä saa mitä tilaa ap. Kaappiäärivassareita mm. ministerinaitioon Purran jne. tilalle. Mikä on teille sinimustia fanittaville kaappiaatuille ihan oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Keskusta ei ole vuosikymmenissäkään saanut niin paljon tuhoa aikaan kuin persut tällä vajaalla hallituskaudellaan.

    Anonyymi
    2025-10-18 11:08:33

    Anonyymi kirjoitti:
    Keskusta ei ole vuosikymmenissäkään saanut niin paljon tuhoa aikaan kuin persut tällä vajaalla hallituskaudellaan.

    Lue lisää
    https://pohde.fi/wp-content/uploads/2024/02/Kooste_Tuottavuus-ja-taloudellisuusohjelmaan-liittyvat-toimenpidesuunnitelmat_20.2.2024.pdf

    Pohde

    Aluevaltuusto
    Puolueet ja valtuustopaikat

    Keskusta 29
    SDP 13
    Kokoomus 12
    Vasemmistoliitto 10
    Vihreät7
    Perussuomalaiset 6
    Kristillisdemokraatit 2

    https://pohde.fi/ajankohtaista/uutiset/valtiovarainministerio-taysimaaraisesti-talouttaan-tasapainottavat-hyvinvointialueet-voivat-saada-harkinnanvaraista-lisaaikaa-alijaamien-kattamiseen/

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Muistahan ap sensuroida kun sait taas jauhot suuhusi.

    ps. Kohiseeko koski kun kepu on taas jeesuksen uusi tuleminen?

    Äänestä

  • Mitä sinä sillä tiedolla teet ap koska itket joka tapauksessa persujen perään 18-22 tuntia vuoden jokaisena päivänä persujen perään istui ne hallituksessa tai oppositiossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Mitä sinä sillä tiedolla teet ap koska itket joka tapauksessa persujen perään 18-22 tuntia vuoden jokaisena päivänä persujen perään istui ne hallituksessa tai oppositiossa?

    Ois muuten ihana herätä joku aamu ja uutiset kertois,että persut on hävinneet kauas Suomesta.Vaikka omaan Perslandiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ois muuten ihana herätä joku aamu ja uutiset kertois,että persut on hävinneet kauas Suomesta.Vaikka omaan Perslandiaan.

    Kysyin tekoälyltä mistä Jenna Simula on kotoisin?
    Perseestä tuli vastaus. On se viisas kone.

    Äänestä

Elätettäviä lisää matuja maassa miljoonan verran ka työttömiä 70% ja nekin jotka tekevät töitä suurin osa pienellä palkalla ovat sossu ja kela tuin ja suurin osa kehäkolmosen sisällä kalliiksi käyvien asuntojen vuokralaisina vähintään tonnin vuokrat kuussa ja siihen pöölle sähkölaskut suomalaisten maksettava
Lisäksi tulkit, terveydenhoito hoituu hivit ja syyhyt mitkä lisääntyneet Suomessa erittäin paljon, hammashoidot, koulutukset, ajokortit
Lapsilisät, elatustuet, tavarat, vaatteet, puhelimet ja niiden kulut eli tuhansien eurojen kulut kk per pää, vuodessa miljardien menot
Viimeisen kolmen vuoden sisällä bruttokansantuote laskenut 3,5 nollille kun väkeä tulee lisää ja isoissa kaupungeissa varsinkin kassavaje kasvanut entisestään
Suomessa puolet väestä elättää toista puolta.
Lisänä vielä ilman oleskelulupia täällä samoin kaiken tuen varassa, paremmin oltavat kuin kantaväellä. Puhumattakaan vanhukset jotka täysin jääneet vailla mitään hoivaa ja kotoaan puolikuoliaana pääsee laitokseen saattohoitoon
Politiikot vailla inhimillisyyttä suomalaisia kohtaan

Äänestä
  • On sinulla surkea elämä, ei ole mikään ihme että voit huonosti.

    Äänestä

437 poistettua viestiä. Puuppaako kimmiä ap?

Äänestä
  • Pääseekö pappi taas luikauttamaan itsenäisyyspäivän kunniaksi???

    Äänestä

Jännä nähdä meneekö Simula huomenna Linnan juhliin vai 612. Molemmat ovat mahdollisia hänelle.

Äänestä
  • Luontevampi paikka Simulalle ja muille sisulaisille on 612, joten eiköhän se sinne menene.

    Äänestä

  • Anonyymi00592 kirjoitti:

    Luontevampi paikka Simulalle ja muille sisulaisille on 612, joten eiköhän se sinne menene.

    Linnanjuhliin menee ollen yksi kytätyimmistä juhlijoista siellä kiitos iltapäivälehtien jotka onnistui aikaansaamaan jopa kohun siitä, minkälaisia koruja hän siellä käyttää. Vitsi edellisessä se, ettei se ole vitsi. Ja sinä ap, sinä olet tietenkin silloinkin suoIi24 palstoilla itkien persujen perään esim. Simulan. Piruparka..

    Äänestä

  • Anonyymi00593 kirjoitti:

    ps. 561 poistettua viestiä, eikö meinaa mennä ihan putkeen Simulan maalittaminen? 😏

    Vitsi on siinä, että rynkkykorusta pahoitti mielensä ne, jotka itse avoimesti tukee Ukrainan avustamista eli r..ssien tappamista Israelilaisten kanssa sama homma?

    Äänestä

  • Anonyymi00670 kirjoitti:

    Vitsi on siinä, että rynkkykorusta pahoitti mielensä ne, jotka itse avoimesti tukee Ukrainan avustamista eli r..ssien tappamista Israelilaisten kanssa sama homma?

    Ja susien metsästystä hallituksen sitä esittäessä vastustaa metsästystä koirilla harrastavia jotka ennen vaatimalla vaati susien metsästyksen sallimista.

    Äänestä

  • Anonyymi00670 kirjoitti:

    Vitsi on siinä, että rynkkykorusta pahoitti mielensä ne, jotka itse avoimesti tukee Ukrainan avustamista eli r..ssien tappamista Israelilaisten kanssa sama homma?

    Asekoru osoittaa todellakin huonoa makua. Fiksu ihminen ei sellaista liittäisi, ainakaan iltapukuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00594 kirjoitti:

    ps. 561 poistettua viestiä, eikö meinaa mennä ihan putkeen Simulan maalittaminen? 😏

    Jensku anto perssilimää modelle.

    Äänestä

Pekka Aittakummusta on tullut Jenna-rakkaan myötä ihan aito persu.

Äänestä
  • Et sitten lapsellisempaa provoa keksinyt ap? Viittauksella edelliseen, oletko sinä 5 vuotta vai sellaisen tasolle jäänyt?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 630 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvil sanotti Jenna Simulalta Keskustan linja on jälleen hukassa: ovat huolissaan suurtyöttömyydestä, mutta haluavat lisää maahanmuuttajia Suomeen ”etsimään töitä”. Ei tämä toki yllätä, salin keskellä saatetaan kannattaa ja vastustaa tismalleen samaa asiaa riippuen siitä, mikä päivä sattuu olemaan. Kansalaisuuslain kiristykset esimerkiksi tuntuvat nyt kelpaavan keskustalaisille, mutta kun kävin eilen huomauttamassa kansanedustaja Mattilalle (kesk.) heidän kuitenkin vastustaneen ykkösosan kiristyksiä, hän esti minut sivultaan. Kumma juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu