Tottakai minä muistan ensimmäisen kerran kun pääsin toteuttamaan omaa fantasiaani ihan livenä. Olin ihan järkyttävän kiihottunut. Ihon ja sormien kosketus vain lisäsi kierroksia.
Kyrvän uppoutuminen kuumaan ja kosteaan. Kehon liikkeen ja purkautumisen, joka tuntui tyhjentävän jotain sieltä oikein pohjalta.
Olin aikuinen mies. Iällä yli neljänkymmenen. Olin kuin teinipoika, joka sai ensimmäisen kerran. Tunsin pientä häpeää, kun en ollut kestänyt.
Kumppanini sanat saivat minut uudestaan kierroksille. Hän katsoi minua ja virkkoi. Et voi tietää kuinka hyvältä tuntuu, kun joku haluaa minua tässä iässä noin paljon.
Tuo suhde jatkui aikansa.
Minä en luovuttanut. Olin itselleni viitoittanut tien, jonka varrelta tiesin löytäväni järisyttävän täydellisiä seksin täyteisiä hetkiä.
Olen aina asettanut etusijalle kumppanini nautinnon. Joskus se on vaatinut paljon työtä, mutta joka kerta sen eteen tehty työ on palkinnut minut.
Olen ollut valmis keskustelemaan seksistä. Monesti puheen avaus on ollut vaikeahkoa, mutta vauhtiin päästyämme on monta jopa tabu-luontoista asiaa rauennut hyväksi.
Tässä minun tarinani, joka jatkuu edelleen. Suomi24 Treffit on hyvä tapa tutustua, mutta voi sitä aloittaa jutustelun, vaikkapa kassajonossa.
On mukavaa, kun on löytynyt sen oman seksuaalisen nautinnon, josta saa elämään pontta ja tyytyväisyyden...itselle ja ....

Vastaukset 4
Vanhimmat
Upeaa muistelua ja kirjoittelua, ja kokemuksen paloa!
Sullako nyttemmin aikamiehenä yhä vihitty uskollinen parisuhde johon saat pontta ja intoa ehkä mäin seksipastan kirjoituksista ja muiden kokemuksistakin?
Ymmärrän oot se komea kookas siis hyvin varustettu herrasmies, jonka avaus innosti ja yhäkin muita seuraajia!?
Sun tyyppisiä kun olisi kaikille halukkaille tarjolla ei olisi puutetta erotiikastakaan?!
Jos mies omana itsenänkin on pelkkää "silmän iloa ja ruojaa"!
😘👌 Namm...
... SIIS "silmän iloa ja ruokaa"...piti olla! 🤩
Ja tietenkin sitä "elämän koinua" voimakkain purkauksin... joka paikkaan mikä vaan mahdollista. 😋😜
Hmmm. "Pääsisimpä kyytiin"... oikeesti!
Muistelen kun piipahdin treffit-osastolla - (en jäänyt) näin ilmoituksesi ja kuvasi ns. yleisemmällä foorumilla? Seksikäs pitkä mies motskarin harrastaja kuvan kera, jos oikein muistan?
Kiinnostuin mutta... sinä et, kun en ollut genreäsi ns.?