Muistin, kun oltiin Petri Nygårdin kanssa lapsia.
Minä olin hänen siskonsa kaveri ja me oltiin Ruotsissa suomen kielisessä kirkon leikkikoulussa.
Ei meillä hänen kanssa ollut riitaa vaan toiset aiheutti riitaa ja minä sanoin, että : Minä en ole tyhmien kaveri.
Petrillä ei ollut kaveria, mutta hän oli tietenkin kuunnellut meidän tyttöjen kaveri juttuja joissa me sovittiin, että ollaan huomennakin kavereita.
Minä olin sitten Petrin kaveri, koska hänellä oli kaveria. Minä olin yleensä kavereiden luona yötä, koska he pyysivät heille yöksi.
Minä olen ollut Petri Nygårdin luona yötä ja hänen siskonsa kysy minulta ja Petriltä illalla, kun minä olin Petrin luona yötä, että saako hänkin olla meidän kaveri. Hän sai vaikka toisinpäin ei voinut olla kaveri.
Tai siis me oltiin KOMPPIKSIA.
Minä olin mielummin lapsena sentään Petrin kaveri, kun oman siskoni ja ei toisetkaan suostuneet olemaan siskoni kaveri.
Minä lähdin serkkujen luo yö-kylään tai mummolaan niin minä sain olla siskoltani rauhassa.
Minun enoni oli kertonut minun siskolle Petri Nygårdista ja me oltiin tulossa Espoosta Ivaloon.
Jossain Keski-Suomessa oltiin tulossa, kun siskoni kertoi minulle, että Petri Nygård on hänen vanha luokkakaveri Ruotsin ajoilta.
Minä kysyin : Kuka hän on?
Kertoi ja minä räjähdin nauramaan ja sanoin siskolle, että : Petri ole ollut sinun luokalla, mutta Ruotsin romani joka voitti Seinäjoen Tangomarkkinoiden KUNINKUUDEN on kyllä ollut sinun LUOKKAKAVERI RUOTSISSA ja kaikki romanit jotka oli sinun luokkakavereita Ruotsissa ovat JULKKIKSIA SUOMESSA JA RUOTSISSA!
En kai minä nyt sentään siskoani ja hänen JULKKIS KAVEREITAAN ala syrjimään!
Minun siskoni ja veljeni LUOKKA-KAVERIT ovat vieläkin KUULUISIA SUOMESSA JA RUOTSISSA YHDENVERTAISUUSLAIN MUKAAN HE OVAT KAIKKI.
Minun luokalla oli Ruotsissa myös romaneita, mutta he olivat SUOMALAISIA ja he olivat ottaneet LOPPU-TILIN koko ROMANI YHTEISÖSTÄ.
Samat romanit tappelevat kuulemma vieläkin keskenään Ruotsissa samalla alueella missä he tappelivat yli 40vuotta sitten.
Serkuilta aina välillä kuulee vanhan koti-kaupungin kuulumisia. He käyvät Suomessa kylässä ja kertovat sukututkimus terveisiä!
Äitini äitin suku on alkujaan Pohjois-Ruotsista ja he ovat sieltä lähteneet kulkemaan Suomeen ja Suomesta Venäjälle Petsamoon josta he menivät Norjaan pakolaisiksi, kun Suomi luovutti Petsamon ja he palasivat Suomeen ja Suomesta mentiin Ruotsiin ja palattiin takaisin Suomeen. Minä olen meistä viiminen joka asui Norjassa ja palas takaisin Suomeen.
Ei Ruotsi poista heidän järjestelmästään, koska minun suku on alkuperäisiä ruotsalaisia myös.
Jokk Mokk tais olla se kylä josta meän suvun ÄMMÄT ovat lähteneet miestensä kanssa kulkemaan.
He lähtivät ennen vanhaan ruuan perässä kulkemaan.
Pitikin alkaa ikävöimään Ruotsin aikaa sekä lapsuutta.
2
80
Vastaukset
- Anonyymi
Lisään, että Ruotsin aika oli kyllä hyvää aikaa, koska siellä sentään aina löytyi uusia kavereita jos ei tullut eräiden kanssa jostain syystä toimeen.
He olivat koltansaamelaisia ja eivät edes itsekkään tienneet sitä.
Heidän isänsä oli jättänyt kertomatta ja me oltiin facebook kavereita. Minulla alko ärsyttämään Ruotsin aikaiset koulukaverit, koska kaikki mitä meille oli koulussa opetettu SUOMALAISUUDESTA ja sen arvokkuudesta oli mennyt suoraan ” Kankkulan kaivoon”.
He olivat luopuneet suomalaisuudesta ja alkaneet turkkilaisten vaimoiksi.
Minä päätin, että HEIDÄN KANSSA ON PAREMPI OLLA RIIDOISSA!
Se oli minusta TÖRKEÄ KUNNIANLOUKKAUS, kun yks vielä ilmoitti minulle, että ” Me ollaan etsitty sinua täältä monta vuotta.”
Minulla oli vaihtunut sukunimi ja ei se heidän juorukello enään toiminut niin, kuin ennen.
Syy oli tuo, kun he alkoivat turkkilaisten vaimoiksi ja minun suku halusi jatkaa Ruotsin suomalaisten asioita johon liittyi SUOMEN KIELI.
Minun serkut on ruotsalaisten kanssa naimissa.
Petri Nygårdin kanssako minun pitää lähteä meidän vanhaan kotikaupunkiin!
Petri laulaa ja minä sanon : FAN NI ÄR HJÄRNDÖDÄ ALLA!!!
Ei tarvi sen jälkeen enään käydä Ruotsissa, koska KAIKKI SUOMALAISET LENTÄÄ RUOTSISTA ULOS JA HE TULEVAT SUOMEEN!!!
En kyllä ollut minä joka aloin FACEBOOKISSA TAI MUUALLAKAAN PASKOMAAN!- Anonyymi
Täytyy lisätä, että onneksi minulla on sentään sisko ja veli jotka OVAT MOLEMMAT KUULUISIEN ROMANEIDEN KANSSA OLLEET SAMALLA LUOKALLA KOULUSSA!
He ovat sentään yhdenvertaisuuslain mukaan YHDENVERTAISIA, koska he ovat molemmat minun nuorempia SISARUKSIA!
Minun ex-mieheni nykyinen vaimo on minun siskoni luokkakaveri Ivalossa ollut.
Minun lapsia kiinnosti minun lapsuus Ruotsissa.
Kerroin heille, että Petri Nygård asui samassa pihassa.
Me asuttiin niin, että minä näin meidän kotoa heidän parvekkeelle. Hänen siskonsa kanssa sovittiin, että hän menee parvekkeelle, kun ollaan menossa ulos.
Minun piti juosta meidän talon yläkertaan hakemaan muita tyttöjä jos oltiin sovittu, että he tulee myös ulos.
He soittelivat pyykkinarua ja minä olen näprännyt kotona kuminauhaa tai vastaavaa, koska vaikka minä KILTTI olinkin niin kotona minä olin se VANHEMPIEN PIENI PERKELE jolle huudettiin : PAINU PIHALLE SIITÄ PIRUAMASTA, KOSKA MINÄ EN JAKSA KUUNNELLA TUOTA VINKUMISTA!
Vinkuja tuli aina perässä ja minä reippaana tyttönä tietenkin yritin päästä hänestä eroon.
Pyöräteline katoksen katon päälle auttaminen sekä jättäminen oli VIRHE, koska minä tajusin itsekkin, että TÄSTÄ EI ENÄÄN HUUDOLLA SELVITÄ VAAN NYT KYLLÄ TULEE SELEKÄ SAUNA!
Onneksi MUMMONI RAKASTI MINUA JA MINUN TEMPAUKSIA. Hän kyllä tiesi, kun minä menin että NYT ON MUMMON REIPAS PIIKA TEHNYT TAAS JOTAIN.
Mummoni kysyi ensin : MIHIN JÄTIT SISKOS?
En valehdellut, kun vastasin : Se aiko mennä isille kertomaan joten minä tulin tänne.
Kyllä minä sanoin mummolle, että : Sisko jäi pyöräkatoksen päälle!
Mummoni istu keittiössä tuolilla seinään vasten ja nojas päätä seinään sekä sanoi : Voi ristus sentään sinun kanssa ja miten se sinne edes pääsi!?
Pääsi, kun minä nostin!
Minun piti jäädä mummolaan siksi aikaa, että tilanne rauhoittuu!
Me oltiin eriarvoisia, koska me oltiin synnytty eri maissa.
Me taisteltiin perheen sisällä Suomi vastaan Ruotsi.
Minähän tietenkin VOITIN, mutta SUOMI SAI AINA PALKINNOKSI HUUTOA JA SELEKÄ SAUNAA, koska RUOTSI ALKO AINA VINKUMAAN!
Mummosta olin tietenkin toiminut SUOMENA OIKEIN ja omista vanhemmista, mutta minkäs teet kun RUOTSI oli valitettavasti myös HEIDÄN LAPSI joka sanoi minulle AIKUISENA, kun kysyin häneltä : OLETKOS ONNELLINEN, KOSKA SINÄ ET OLE VAHINO NIIN, KUIN MINÄ!?
HÄN SANOI OLEVANSA ONNELLINEN!
HÄN ON SENTÄÄN SUOMESSA ONNELLINEN RUOTSIN SUOMALAINEN, MUTTA HÄN ON VARMAAN ONNETON RUOTSISSA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 573715
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.453116Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1512934Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,372773SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.722383Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s591881Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a221854Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1171728Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai681160- 821131