VM:n tiedotustilaisuudessa kuultiin, että toki ministeriö on tietoinen menoleikkausten ja muiden sopeutustoimien haitallisistakin vaikutuksista, kuten kansalaisten taloustunnelman ja kulutuskysynnän heikkenemisestä ja pihistelyyn kannustavan epävarmuuden lisääntymisestä.
Ministeriön finanssineuvos Janne Huovari totesi Helsingin Sanomien mukaan, että ”toki kun tehdään sopeutustoimia, ne kysyntää heikentävät”, ja jatkoi, että sopeutustoimien tarkkaa vaikutusta ja osuutta kuluttajien epäluottamukseen on vaikea arvioida.
SYY on uskomaton: ”Emme ole tehneet sellaista laskelmaa”.
Tätä selitystä on vaikea uskoa tai ainakaan hyväksyä, sillä VM:n käytössä on kaikista talousennustajista luultavasti kattavin tieto maan taloustapahtumista ja varta vasten kehitetyt ennustevälineet esimerkiksi juuri talouspolitiikan vaikutusten arvioimiseksi.
Vaikutusarvioiden ja -laskelmien tekemättä tai puutteellisiksi jättäminen on sikäli uskomatonta, että se viittaa hallituksen tehneen miljardimittojen sopeutustoimiaan osittain sokkona.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011518000.html
Miljardisopeutukset sokkona
5
82
Vastaukset
- Anonyymi
Hallitusohjelma: "Jokaisella lapsella ja nuorella on edellytykset rakentaa hyvää elämää ja tavoitella unelmiaan".
"Hallitus sysääkin jopa 31 000 lasta köyhyyteen - asiantuntija: ”Tästä tulee vielä kallis lasku”"
https://yle.fi/a/74-20184705 - Anonyymi
Tämä on ikivanha juttu.
Kannattaa kaivella parin kuukauden aikaisia keskusteluja ja vanhempiakin.
Suomessa ei ole kevennetty veroja. Siksi ei osta laskea, paljonko se vaikuttaa.
Kaikki tietävät, että se hyödyttää ja laskelmia on veron korottamisen haitoista, mutta juuri tästä asiasta tulee nyt vasta enemmän tietoa.
Joskus täytyy tehdä uusia aisioita. Jos tehdään samoja kuin ennen, tapahtuu kuin ennen.- Anonyymi
Aloitus oli siitä, miten paljon leikkaukset vaikuttat. Suomessa talous on sakannut pahemman kerran, kun epävarmuuden aikaan pieni- ja keskituloiset eivät kuluta. Kotitalousvähennystäkik pienennettiin. Tätä ei osattu huomioida. Epävarmuus jatkuu, kun hyvinvointialueet ovat YT:n kourissa.
Mitä veroaalennukseen tulee, niin ajatus oli saada hyötyä Kokoomuksen etupiireille. Yhteisöveroale haluttiin kaikille, jotta pankitkin sen saavat investoimatta tai työpaikkoja luomatta. Arvaatte varmaan, miksi.
- Anonyymi
Syy on uskomaton: ”Emme ole tehneet sellaista laskelmaa”. OLLENKAAN VAIN ARVIOITA PÄÄSSÄ LASKIEN X KERTOILEMALLA
Tätä selitystä on vaikea uskoa tai ainakaan hyväksyä, sillä VM:n käytössä on kaikista talousennustajista luultavasti kattavin tieto maan taloustapahtumista ja varta vasten kehitetyt ennustevälineet esimerkiksi juuri talouspolitiikan vaikutusten arvioimiseksi.
Vaikutusarvioiden ja -laskelmien tekemättä tai puutteellisiksi jättäminen on sikäli uskomatonta, että se viittaa hallituksen tehneen miljardimittojen sopeutustoimiaan osittain sokkona.- Anonyymi
Jos uskot VM:ään, niin mikset perehdy siihen, mitä ne sanovat?
Minusta on typerää poimia sana sieltä ja toinen täältä ja väittää, että ne ovat VM:n
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834423Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243058Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392854Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162615Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122248Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka362171- 132104
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142005Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281707