https://moottori.fi/uutinen/oradour-sur-glane-koko-kyla-museoksi-jotta-historia-ei10. kesäkuuta 1944

Saksalaiset sanoivat kostavansa tämän.

https://www.warhistoryonline.com/instant-articles/operation-gomorrah.html

Oradour-sur-Glane on ranskalainen kylä 23 km Limogesista luoteeseen. Se on hyvin kuuluisa ja tapahtumista siellä on tehty keskeinen osa länsimaiden sotapropagandaa. Kun liittoutuneet olivat nousseet maihin 6.6.1944, sai 2. panssaridivisioona ”Das Reich” 8.6. käskyn siirtyä Etelä-Ranskasta Normandiaan. Matkalla sen oli määrä varmistaa aluetta Limogesin seudulla, jossa oli havaittu vahvaa partisaanien läsnäoloa ja toimintaa. 9.6. taisteltiin Tullessa, jolloin monta saksalaista sotilasta murhattiin mitä hirvittävimmällä tavalla. Illalla 9.6. ritariristillä palkittu pataljoonankomentaja Sturmbannführer Helmut Kämpfe oli liikkeellä yksin henkiläautolla kärjessä ja joutui partisaanien vangitsemaksi. Seuraavana aamuna saivat saksalaiset lähteistään kuulla, että korkea saksalaisupseeri oli vangittu ja Oradourissa tapahtuisi tämän julkinen teloitus ja polttaminen. Alueella toimi partisaaniyksikkö, jota tuki koko alueen väestö. Kämpfeä yritettiin välittömästi vapauttaa lupaamalla vapauttaa 30 vastarintaliikkeen sissiä ja 40 000 frangin lunnaat. Sturmbannführer Adolf Diekmann sai käskyn marssia Oradouriin 1. pataljoonansa kanssa ja jos Kämpfeä ei löydy, vangita partisaanijohtajia, jotka voitaisiin vaihtaa Kämpfeen. Partisaanit eivät olleet vastanneet vapautetun partisaanin välityksellä lähetettyyn viestiin.

Oradourissa 1. pataljoona joutui tulitaisteluun, jonka jälkeen se löysi useita alueella aiemmin murhattuja saksalaisia sotilaita, jotka oli julmasti murhattu ja joiden ruumiit oli häväisty mitä kuvottavimmilla tavoilla. Alue miehitettiin ja taloissa suoritettiin etsinnät. Tällöin löydettiin useita ase- ja ammusvarastoja. Tämän jälkeen Diekmann määräsi kylän miehet (jotka varmuudella olivat partisaaneja) erilleen taloihin ja sijoitti naiset ja lapset kirkkoon. On syytä mainita, että ampumalla miehet Diekmann toimi vastoin käskyjä, sillä hänen oli käskyn mukaan odotettava korkeamman tahon päätöstä ammuttavista panttivangeista eli niiden määrästä ja valinnasta. Reynouardin artikkelin mukaan on todennäköistä, että ampumispäätökseen vaikutti kirkon räjähdys, jonka saksalaiset tulkitsivat hyökkäykseksi. Tätä tukevat silminnäkijöiden kertomukset ammuskelun äänten kylässä alkamisesta välittömästi kirkon räjähdettyä. Kämpfe oli Diekmannin ystävä, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että partisaanien strategia onnistui yli odotusten Oradourissa. Partisaanit selvästi yrittivät jatkuvilla raakuuksillaan saada saksalaiset suorittamaan laajoja kostotoimia, joiden taas saattoi odottaa kääntävän asukkaiden mielet partisaanien puolelle ja samaan tukemaan heitä terroritoiminnoissa. Jo se, että Diekmann määräsi kaikki miehet ammuttaviksi, oli hyvin poikkeuksellista. Ikävä sattuma lahjoitti heille ja uudelle Ranskalle sodan jälkeen vielä paljon paremman propagandan aiheen. Diekmann nimittäin määräsi partisaanien talot poltettavaksi, jolloin monta vielä piilossa ollutta ammuskätköä syttyi tuleen ja ne aiheuttivat räjähdyksiä. Koska kirkon tuhoutumisen yhteydessä ei ole kuollut saksalaisia, on melko varmaa, että se syttyi em. räjähdyksistä lennelleistä palavista esineistä eikä kirkossa mahdollisesti kätkeytyneenä olleiden partisaanien kanssa käydystä taistelusta. Joka tapauksessa osoittautui, että partisaanien pääammusvarasto oli piilotettu kirkon torniin, joka räjähti kirkon katon sytyttyä tuleen. Samalla räjähti koko kirkon katto ja muureja ja suuri osa sisällä olleista räjähti kappaleiksi. Partisaanijohtaja Guingoinin brittiläistä alkuperää ollut ammus- ja räjähdysainevarasto vaati yli 500 uhria. Ranskalaiset lähteet ovat nimenneet 548 uhria kirkosta, kuntaas ammuttuja miehiä oli n. 400. (Kommentti: Yksi mahdollisuus on tietenkin se, että partisaanit räjäyttivät itse varastonsa, jotta se ei joutuisi saksalaisten käsiin. Ehkäpä aikasytyttimellä? Olisiko tässä jotain sordiinoa päällä mahdollisten tuomioiden ja suuttumuksen välttämiseksi, kun ei selkeästi uskottavinta syytä oleteta eli että partisaanit olivat kirkon sytyttäneet. Ei mikään kekäle)

Outoa on, että piispa Rastouil, joka saapui paikalle kolmen päivän päästä seurueineen, vaikenee kaikesta. 71-vuotias paikallinen pappi Abbe Chapelle katosi jäljettömiin. Sturmbannführer Kämpfen kuolema on kaikkien todisteiden nojalla ollut erittäin julma, mikä kai ilmenee hänen luurangostaankin, sillä Ranska on kieltäytynyt kertomasta hänen hautansa sijaintia ja siis estänyt Haagin sopimusten vastaisesti tutkimukset asiasta. Vasta 13.1.-12.3.1953 järjestettiin oikeudenkäynti

Bordeauxissa suuren julkisuuden ja propagandan kera. Kyseessä oli kuitenkin näytösoikeudenkäynti, jossa ei pyritty selvittämään totuutta, vaan pikemminkin sillä tuettiin Ranskan virallista propagandaversiota tapahtumista, joiden mukaan alue olisi ollut rauhallinen ja saksalaiset olisivat ilman mitään syytä suorittaneet hirvittävän joukkomurhan. Silminnäkijätodistukset, joiden perusteella tuomiot luettiin, on osoitettu selvästi valheellisiksi. Esim. ruumiiden valokuvat kirkosta kertovat selvästi räjähdyksesta tai räjähdysten sarjasta ja lyhyestä tulipalosta. Virallisen version mukaan saksalaiset polttivat kirkon ja estivät siellä olleiden ulospääsyn (todellisuudessa ulos selviytyi useita ihmisiä). Vain yksi olisi päässyt ihmeen kaupalla pelastumaan ikkunasta luotisateessa saaden osumia (“todistaja” tarvittiin). On merkillistä, että Oradourin oikeudenkäynnin asiakirjat ja Ranskan viralliset tutkimukset tapauksen johdosta on salattu vuoteen 2053 asti.

Koska Diekmann ja muut osalliset upseerit olivat kuolleet, yhtään upseeria ei tuomittu, vaan heidät vapautettiin syytteistä. Kaikki paikalla olleet sotilaat tuomittiin, mukaan luettuina 13 elsassilaista. 43 3. komppanian jäsentä tuomittiin kuolemaan, mutta läsnäolijoista vain yksi elsassilainen ja yksi saksalainen. Muut 3. komppanian jäsenet tuomittiin 4-12 vuoden vankeusrangaistuksiin. Merkillisellä tavalla Saksan liittohallituksen kanssa sovittiin, että näytösoikeudenkäynnin tuomioita ei toteuteta, vaan kaikki tuomitut vapautettiin ehdotonta vaitiolovelvollisuutta vastaan Oradourin tapahtumista. Liittohallitus taas lupasi olla milloinkaan kyseenalaistamatta tuomioita ja vääriä syytöksiä. Myös Elsassissa olivat tuomiot herättäneet sellaisen suuttumuksen, että niitä ei pantu täytäntöön. Saksan puolelta on vaitiololupausta kunnioitettu melkoisen täydellisesti. Kun ranskalaiset alkoivat järjestää suuria propagandakampanjoita ja lynkkausmieliala nousi maassa, asioista perillä ollut Herbert Tage katsoi velvollisuudekseen julkaista kirjansa 80-luvulla. Reynouard on myös haastatellut useita salattuja siminnäkijöitä ja tehnyt usean muun tutkijan kanssa laajan tutkimuksen moderneilla menetelmillä kirkon raunioiden ym. perusteella 90-luvulla. Ranskan hallitus esti kirjan ilmestymisen Ranskassa ja takavarikoi myös videon. Reynouard tuomittiin “sotarikosten hyväksymisestä” 3 vuodeksi vankilaan ja hänen tutkimusaineistonsa on takavarikoitu eurooppalaisella pidätysmääräyksellä myös Belgiassa, jonne mies oli paennut vainoa.

Mielenkiintoinen on Reynouardin haastattelujen (kertovat räjähdyksestä jne) lisäksi myös Bundeswehrin yliluutnantin Eberhard Matthesin valaehtoinen todistus. Hän oli 1963 upseerina pitkän aikaa joukkojenharjoituspaiakssa La Courtinessa ja kesällä 1964 yksityisesti perheensä kanssa Lounais-Ranskassa. Koska hän oli kiinnostunut sotatapahtumista, etenkin panttivankien ampumisista ym pakkokeinoista, hän vieraili useiden sotatapahtumiin liittyvien kuuluisien paikakuntien lisäksi myös Oradourissa. Hän yllättyi asukkaiden ystävällisyydestä saapusessaan saksalaisesa univormussa kylään. Välittömästi autoa ympäröivät iloisesti tervehtivät lapset ja aikuiset ihmiset. Vanhemmat ihmiset sanoivat, ettei esitteiden tarinoita kannattanut ottaa kirjaimellisesti todesta. Asiaan liittyi paljon salattua, joka ei ollut tullut julki. Kun aivopesty mies oli protestoinut ja tuominnut maanmiestensä käytöksen, vastaus kuului selkeästi ja varmasti, että saksalaiset eivät suinkaan kirkkoa olleet sytyttäneet. Päinvastoin saksalaiset SS-miehet olivat henkensä kaupalla (yksi kirkolla olleista sotilaista todella kuoli katolta tippuneeseen esineeseen) pelastaneet kirkosta monta naista ja lasta. Kaksi naista paikalla olleista sanoi SS-miesten pelastaneen heidät. Sillä välin pormestari oli saapunut paikalle. Hän kertoi iloitsevansa nähdessään ensimmäistä kertaa sodan jälkeen saksalaissotilaan univormussa Oradourissa. Hän kertoi olevansa tosin vasemmistolainen, mutta nyt menneet olivat menneitä ja maat liittolaisia. Sodan tapahtumat tuli pormestarin mielestä nähdä sellaisina kuin ne olivat ja ottaa niistä oppia. Sodassa tapahtui kaikenlaista ikävää. Taas saksalainen protestoi, mutta pormestari kertoi, että myös vastarintaliike Maquis oli tehnyt saksalaisia sotilaita kohtaan paljon rikoksia, minkä vuoksi yhtään saksalaista ei teloitettu ja lähes kaikki vangitut oli vapautettu pian tuomioiden jälkeen. Lastenvaunut ja muu rekvisiitta kuului aiheella rahastukseen ja propagoimiseen. Upseereilta Matthes sai kuulla, että muiden tapahtumien ohella syy Oradourin vastatoimille oli se, että etenevät joukot olivat kohdanneet juuri paikkakunnan kohdalla saksalaisen sairasauton, joka oli poltettu matkustajineen, jotka oli sidottu ohjauspyörään.Vastaavanlaisella julmalla tavalla oli juuri todettu murhatuksi vangiksi jäänyt korkea upseeri (Tage: jonka julkista polttamista partisaanit julistivat etukäteen).

Myös ranskalaiset joukot olisivat suorittaneet vastatoimia tuollaisen jälkeen eli panttivankien ampumisia kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Siksi monet sotilaat ja upseerit Ranskassa eivät vieraile Oradourissa eivätkä näe tapahtumissa mitään kunniallista tai sellaisen muistamisen arvoista, mitä harjoitettiin vallanpitäjien taholta. Vuonna 1964 asioista kiinnostuneen Matthesin vierailtua taas kylässä, vanha kioskinpitäjä vahvisti alueella elävän vielä monta todistajaa, joiden todistusta ei oikeudenkäynnissä haluttu kuulla tai joiden sanomisia rajoitettiin. He tiesivät tarkasti, kuinka kaikki oikein tapahtui.

Sylvester Stadler, rykmentinkomentaja, tutki Diekmannin toimet heti kauhistuttavien uutisten jälkeen. Diekmann kaatui Normandiassa ennen tuomiota. Diekmann oli siis toiminut vastoin käskyä ampuessaan partisaaneja omin päin, mutta kansainvälistä oikeutta hän ei ollut loukannut. Vaikka syy naisten ja lasten kuolemaan on selvästi partisaanien, 8.3.1988 ARD-yhtiön sodanjälkeistä propagandaa julistava ohjelma johti Tagen kirjoista huolimatta DDR:ssä SS Obersturmführer Heinz Barthin näytösoikeudenkäyntiin Itä-Berliinissä. Reynouard oli juuri huhtikuun alussa 2011 päässyt vankilasta. Hän totesi paitsi esim. räjähdysten silponeen ruumiita, niin myös nostaneen huomattavia lämpötiloja paikallisesti, jolloin ihmistuhkaa levisi monin paikoin metrin korkeuteen ja vahingoittumattomksi jääneen rippituolin edessä olivat lastenvaunut sulaneet metalliosistaan. Saksalaisille valtava ja kirkon tornin tuhonnut räjähdys oli tietysti täydellinen yllätys. Naiset ja lapset SS:n ohjeet käskivät jätttää rauhaan ja esim. Tullessa hirvittävien raakuuksien jälkeen saksalaiset surmasivat panttivankeja ampumalla vain oletettuja taistelijoita. Koska uhreja oli paljon, siellä ammuttiin vain suhteessa 1:1 partisaaneja ja panttivankeja verrattuna saksalaisiin terroristien uhreihin. Saksalaiset eivät missään muuallakaan syyllistyneet naisten ja lasten tappamiseen. Kommunistien johtama vasemmiston vastarintaliike sai ohjeensa Stalinilta ja sitä johti pieni piiri. Ranskalaiset ovat yrittäneet syyttää espanjalaisia sisällissodan veteraaneja raakuuksista ja ryöstömurhista, mutta kyllä koko kommunistinen vastarintaliike toimi täysin terroristisesti ja uskomattoman brutaalisti talloen kaikki kansainväliset säännöt jalkoihinsa ja luopui kaikesta ihmisyydestä.

Hitlerin Saksa oli miehittäjävaltio Ranskassa.
Liekö tämä jollekulle edelleen uusi ja yllättävä tieto?