Kepu-Suomi ylläpidetään tuilla

Anonyymi-ap

Etelän kustantamien kehitysalue - yms muiden tukien lisäksi suorista yritystuista 45-51 prosenttia kohdistui vuosina 2012-2019 maa- ja metsätalouteen, Näiden osalta kyseessä ovat säilyttävät tuet jotka eivät luo uutta kasvua.

Noin 91 prosenttia kansallisen tuen koko määrärahasta käytettiin pohjoisen tukeen, jota maksetaan C-tukialueella Keski- ja Pohjois-Suomessa (Lappeenranta–Tampere– Pori-linjan pohjoispuolella).
Vuonna 2022 Etelä-Suomeen maksetun tuen kokonaismäärä oli vain noin viisi prosenttia kansallisen tuen kokonaismäärästä.

Hattu päästä maaseutulaiset.

4

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja Helsinkiä ja sen ylimoitettua virkakuntaa ja mediaa ylläpidetään muualta Suomesta kiskotuilla veroilla.

      • Anonyymi

        Kyllä se rahaliikenne vaan menee toisin päin,..
        Etelä elättää- sinutkin!


      • Anonyymi

        Koska lähetät minulle ja paljonko?


    • Anonyymi

      Etelä-Suomessa tuotetaan suurin osa maamme verotuloista ja bruttokansantuotteesta, joilla rahoitetaan myös muun Suomen julkisia palveluita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4675
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      25
      2827
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1409
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe