3D näyttö ym, piirtopöytä, hiiri ym, innovointia.

Nyt tuli markkinoille uusi BOOX laite ja markkinoilla on jo pitkään ollut tabletteja ym näyttöjä joissa voi käyttää niille tarkoitettua kynää. On Waqom merkkiä ym. Graafikoille piirtopöytää ym.

Nyt olen innovoinut sellaista asiaa 3D ominaisuudella näihin, kun ongelma on se että grafiikan tekeminen ym on aina pinta painotteista, eli kynä koskettaa vain tuota pintaa ja siten on hyvin yksiulotteista.
Ajattelen sellaista pehmeää taipuvaa innovaatiota uutena pintana. En osaa sanoa kuinka geelimäinen sen pitäisi olla, mutta sitä siksikin että 3D työstäminen olisi helpompaa kun kynä syvyydellisessä grafiikassa olisi mahdollista painaa pintaa vasten. Tämä toisi kolmannen ulottuvuuden mahdolliseksi myös käyttöliittymissä, kuten Windows. Nykyisin meillä on vain hiiri ja sen kaksiulotteinen, enemmänkin yksiulotteinen käyttömahdollisuus ja se rajaa käyttöliittymien kehittymisen 3-ulotteisiksi.

Tarvitsemme vain kolmeulotteiselle syvyydelle oman pehmeän pinnan ja kenties myös haptisella vastikkeella, eli aina osuessaan koskettimella jonnekin se antaisi haptisen palautteen eli pysäytyksen. Sen syvyyden kosketusta voisi myös säädellä samalla tavalla kuin hiiren liikkeen nopeutta. Kaikilla tavoilla käyttäjäystävällinen syvyyden, 3D:n pinta hardware käyttöliittymälle.

Myös hiiren voisi tehdä siten että siinä olisi pehmeää uppoamista, ei vain alaspäin vaan myös sivuttaisliikkeissä (myös eteen ja taakse) ja ylöspäin liikkeessä, haptisella palautteella toimimaan 3D-käyttöliittymässä. Pitää vain ajatella, luoda ja nähdä 3-ulotteisuus ja luoda sille omat hiiret ym millä tällaisessa ympäristössä työskentely ja pelaaminen on mielekästä.

Uskoakseni tämän idealisaationi myötä lähitulevaisuudessa meillä on Windows 12 joka on täysin 3D ja uusille hiirille ja piirtopöydille tehty.

Kolmeulotteisuuteen uppoaminen on tulevaisuus myös Windowsissa.
Mutta tietenkin vanha perinteinen pysyy aina pinnalla tavalla tai toisella ja tulevaisuus friikit pelaa 3D pelejä haptisen palautteen antamilla 3D hiirillä 3D maailmassa.



Ystävällisin terveisin

Henkka
151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tällainen piirtopöytä toimisi myös ylöspäin suunnassa kun siihen asennetaan näyttöön magnetismi joka on jatkuvasti haptisessa tehossa oikea ja säädeltävissä, eli kynää voi nostaa ja tuntea sen ja nähdä kuinka kolmeulotteisuudessa osoitin tulee takaisinpäin, ellei takaisinpäin tuleminen ole osittain sivuttaisliikettä taaksepäin ja hieman ylös.
Magneettinen geelipinta on tällainen pseudo nimitys. Lopulta tiedemiehet ratkaisee sen millainen ja mistä materiaaleista ja miten tuo tehdään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt tuli markkinoille uusi BOOX laite ja markkinoilla on jo pitkään ollut tabletteja ym näyttöjä joissa voi käyttää niille tarkoitettua kynää. On Waqom merkkiä ym. Graafikoille piirtopöytää ym.

Nyt olen innovoinut sellaista asiaa 3D ominaisuudella näihin, kun ongelma on se että grafiikan tekeminen ym on aina pinta painotteista, eli kynä koskettaa vain tuota pintaa ja siten on hyvin yksiulotteista.
Ajattelen sellaista pehmeää taipuvaa innovaatiota uutena pintana. En osaa sanoa kuinka geelimäinen sen pitäisi olla, mutta sitä siksikin että 3D työstäminen olisi helpompaa kun kynä syvyydellisessä grafiikassa olisi mahdollista painaa pintaa vasten. Tämä toisi kolmannen ulottuvuuden mahdolliseksi myös käyttöliittymissä, kuten Windows. Nykyisin meillä on vain hiiri ja sen kaksiulotteinen, enemmänkin yksiulotteinen käyttömahdollisuus ja se rajaa käyttöliittymien kehittymisen 3-ulotteisiksi.

Tarvitsemme vain kolmeulotteiselle syvyydelle oman pehmeän pinnan ja kenties myös haptisella vastikkeella, eli aina osuessaan koskettimella jonnekin se antaisi haptisen palautteen eli pysäytyksen. Sen syvyyden kosketusta voisi myös säädellä samalla tavalla kuin hiiren liikkeen nopeutta. Kaikilla tavoilla käyttäjäystävällinen syvyyden, 3D:n pinta hardware käyttöliittymälle.

Myös hiiren voisi tehdä siten että siinä olisi pehmeää uppoamista, ei vain alaspäin vaan myös sivuttaisliikkeissä (myös eteen ja taakse) ja ylöspäin liikkeessä, haptisella palautteella toimimaan 3D-käyttöliittymässä. Pitää vain ajatella, luoda ja nähdä 3-ulotteisuus ja luoda sille omat hiiret ym millä tällaisessa ympäristössä työskentely ja pelaaminen on mielekästä.

Uskoakseni tämän idealisaationi myötä lähitulevaisuudessa meillä on Windows 12 joka on täysin 3D ja uusille hiirille ja piirtopöydille tehty.

Kolmeulotteisuuteen uppoaminen on tulevaisuus myös Windowsissa.
Mutta tietenkin vanha perinteinen pysyy aina pinnalla tavalla tai toisella ja tulevaisuus friikit pelaa 3D pelejä haptisen palautteen antamilla 3D hiirillä 3D maailmassa.



Ystävällisin terveisin

Henkka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu