ateisinen suhde mytologioihin

Raamattuhan on kokoelam väkivaltaisten paimentolaisheimojen kokoamaa tarinaa matkojensa varrelta ja sinällään erittäin mielenkiintoinen kokoelma, jos muistaa missä ja milloin se on koottu ja missä ja milloin tarinoita on kerrottu. VT ja UT ovat mielestäni kyllä aivan eri teos.

VThän alkaa todella uljaasti julistamalla, että alussa oli sana, jne. Metaforisella tasolla se on totta: puheen metatason muodostuminen on ensimmäinen edellytys inhimillisen kulttuurin muodostumiselle (tosin, muutakin kulttuuria on ja muutakin kulttuurin syntymiseen tarvitaan). Lisäksi tämä yksinkertainen lausahdus osoittaa sen, kuinka sosiaalisia ihmiset ovat: puhetta ei opi ilman kanssapuhujien klaania.

Palsasta muistuu mieleeni myös se, kuinka hän selvästi kuvaa kärsimystään tästä ylimielisestä ylimies -maailmankuvasta. Kuvittelisin, että se koskettaa muitakin miehiä: suorituskeskeinen kiipijä-alistaja ei voi osoittaa autenttista olemustaan, paljastaa ns. tosinimeään (*lukee hän paraillaan Le Quinia lapsille ääneen ;D*)

Telaketjuista.
Kyllä niitä on: hyökkäys on paras puolustus: maassa on aina armeija: jollei oma niin sitten vieras.

jaina kirjoitti:

Raamattuhan on kokoelam väkivaltaisten paimentolaisheimojen kokoamaa tarinaa matkojensa varrelta ja sinällään erittäin mielenkiintoinen kokoelma, jos muistaa missä ja milloin se on koottu ja missä ja milloin tarinoita on kerrottu. VT ja UT ovat mielestäni kyllä aivan eri teos.

VThän alkaa todella uljaasti julistamalla, että alussa oli sana, jne. Metaforisella tasolla se on totta: puheen metatason muodostuminen on ensimmäinen edellytys inhimillisen kulttuurin muodostumiselle (tosin, muutakin kulttuuria on ja muutakin kulttuurin syntymiseen tarvitaan). Lisäksi tämä yksinkertainen lausahdus osoittaa sen, kuinka sosiaalisia ihmiset ovat: puhetta ei opi ilman kanssapuhujien klaania.

Palsasta muistuu mieleeni myös se, kuinka hän selvästi kuvaa kärsimystään tästä ylimielisestä ylimies -maailmankuvasta. Kuvittelisin, että se koskettaa muitakin miehiä: suorituskeskeinen kiipijä-alistaja ei voi osoittaa autenttista olemustaan, paljastaa ns. tosinimeään (*lukee hän paraillaan Le Quinia lapsille ääneen ;D*)

Telaketjuista.
Kyllä niitä on: hyökkäys on paras puolustus: maassa on aina armeija: jollei oma niin sitten vieras.

Lue lisää

Mahtanevatkohan nuo paimentolaisheimot olla olleet erityisen väkivaltaisia. Luulen, että eivät, ainakaan Raamatun teksteistä sitä ei mielestäni voi päätellä.

Raamatun väkivalta ei ole kovin dramaattista, jos sen ajattelee tapahtuvaksi lukijan pään sisällä, eräänlainen peilikuva siis. Tunteethan runttaavat armotta, tappavatkin. Ruumiita vain ei tule konkreettisesti, jos tapahtumat ovat yksilön pään sisällä.

>>VT ja UT ovat mielestäni kyllä aivan eri teos.>Kuvittelisin, että se koskettaa muitakin miehiä: suorituskeskeinen kiipijä-alistaja ei voi osoittaa autenttista olemustaan, paljastaa ns. tosinimeään

Gonzales kirjoitti:

Mahtanevatkohan nuo paimentolaisheimot olla olleet erityisen väkivaltaisia. Luulen, että eivät, ainakaan Raamatun teksteistä sitä ei mielestäni voi päätellä.

Raamatun väkivalta ei ole kovin dramaattista, jos sen ajattelee tapahtuvaksi lukijan pään sisällä, eräänlainen peilikuva siis. Tunteethan runttaavat armotta, tappavatkin. Ruumiita vain ei tule konkreettisesti, jos tapahtumat ovat yksilön pään sisällä.

>>VT ja UT ovat mielestäni kyllä aivan eri teos.>Kuvittelisin, että se koskettaa muitakin miehiä: suorituskeskeinen kiipijä-alistaja ei voi osoittaa autenttista olemustaan, paljastaa ns. tosinimeään

Lue lisää

Minä kirjoitin ed. viestissä:
>>Kuvittelisin, että se koskettaa muitakin miehiä: suorituskeskeinen kiipijä-alistaja ei voi osoittaa autenttista olemustaan, paljastaa ns. tosinimeään

Hänen sanomakseen on hyvä laittaa kaikkee skeidaa.
Jesse sanoo niin, jesse sanoo näin.

Sääli käämiosastoa!

sääliks käy jesseä kirjoitti:

Hänen sanomakseen on hyvä laittaa kaikkee skeidaa.
Jesse sanoo niin, jesse sanoo näin.

Sääli käämiosastoa!

saa kaikenlaista aikaan. Niin ja jutut vain paranevat ajankuluessa.

Sitä paitsi vielä tottakin. Ei käsitetä, miten monella tasolla
sukkia kulutetaan!
Oma elämä vesilasimyrskyineen "luvatun maan" ulkopuolella. Ehdottomasti.

Oma tarinani on ikuisen pimeässä kulkijan stoori.

Noita klassisia myyttejä syntyy vieläkin.
Aina jollakin "taviksella" on Suomessakin mahdollisuus nousta kuuluisuuteen.

Itsellä niitä ei todellisuudessa koskaan ollutkaan.

Rilli kirjoitti:
"Minua on aina kiinnostanut myytti hylätystä lapsesta, joka selviytyäkseen hylkäämisestä kääntää tuntemattoman alkuperänsä voitokseen. Myytit kuitenkin tietävät, että hän ei pysty koskaan saavuttamaan tavoittelemaansa rauhaa, "luvattua maata"."

Tämä on eräs versio saavuttamattoman haikailusta, elämänjanosta tai -kaipuusta. Vielä koskettavampi on minusta Sisyfos, joka kierittää kiveä vuoren huipulle, josta kivi vierii takaisin alas ja saman kiven pyörittäminen voi taas alkaa alusta. Sisyfos ei edes yritä etsiä ratkaisuja elämäänsä. (S. hän oli taas tavallaan kapinallinen, joka kyllä tietää alkuperänsä, mutta kapinoi "vanhempiaan" vastaan ja saa rangaistuksensa, josta ei päästä itseään vapaaksi. Jne.)

Mutta kaikkein koskettavimmin hylätyn lapsen tarinan kuulin joku vuosi sitten katsellessani Muumeja omat lapsukaiset sylissäni. Kertoja oli siis Tove Jansson ja tarina Näkymätön Lapsi.

Muttapa, mikä meitä estää keksimästä tarinaa muinaisesta egyptilaisestä tytöstä, Sinuhennasta, joka harhailtuaan, etsittyään löytää mielenrauhan? Vaikkapa saatuaan lapsia? Tai eksyttyään Tiibettiin meditoimaan? Muumeissakin tyttö muuttuu taas havaittavaksi, kun hän ilmaisee raivonsa ja suuttumuksensa.

jaina kirjoitti:

Rilli kirjoitti:
"Minua on aina kiinnostanut myytti hylätystä lapsesta, joka selviytyäkseen hylkäämisestä kääntää tuntemattoman alkuperänsä voitokseen. Myytit kuitenkin tietävät, että hän ei pysty koskaan saavuttamaan tavoittelemaansa rauhaa, "luvattua maata"."

Tämä on eräs versio saavuttamattoman haikailusta, elämänjanosta tai -kaipuusta. Vielä koskettavampi on minusta Sisyfos, joka kierittää kiveä vuoren huipulle, josta kivi vierii takaisin alas ja saman kiven pyörittäminen voi taas alkaa alusta. Sisyfos ei edes yritä etsiä ratkaisuja elämäänsä. (S. hän oli taas tavallaan kapinallinen, joka kyllä tietää alkuperänsä, mutta kapinoi "vanhempiaan" vastaan ja saa rangaistuksensa, josta ei päästä itseään vapaaksi. Jne.)

Mutta kaikkein koskettavimmin hylätyn lapsen tarinan kuulin joku vuosi sitten katsellessani Muumeja omat lapsukaiset sylissäni. Kertoja oli siis Tove Jansson ja tarina Näkymätön Lapsi.

Muttapa, mikä meitä estää keksimästä tarinaa muinaisesta egyptilaisestä tytöstä, Sinuhennasta, joka harhailtuaan, etsittyään löytää mielenrauhan? Vaikkapa saatuaan lapsia? Tai eksyttyään Tiibettiin meditoimaan? Muumeissakin tyttö muuttuu taas havaittavaksi, kun hän ilmaisee raivonsa ja suuttumuksensa.

Lue lisää

En onnistunut heti kuvaamaan Mooses-Oidipus-myyttiä koko voimassaan. "Hylätty lapsi" oli pehmoilmaisu - kysymyshän on ei-toivotuista lapsista, jotka oli tarkoitus hävittää. Sellaiset "annettiin jumalien haltuun", Egyptissä pantiin koriin Niilin vietäväksi, Kreikassa heitettiin Olympos-vuoren rinteeltä alas. Mooses ja Oidipus selvisivät tästä hengissä.

Tällainen lapsi joutuu läpi koko elämänsä epätoivoisesti yrittämään ansaita elämisen oikeutensa. Mikään suoritus ei riitä - olet ja pysyt ulkopuolisena.

Sisyfoksesta muistetaan hänen rangaistuksensa, mutta harvoin tekoa, josta rangaistus seurasi.

Sisyfos oli loukannut Zeusta, jonka vuoksi Zeus määräsi Kuoleman viemään hänet manalaan. Sisyfos onnistui kuitenkin vangitsemaan Kuoleman ja sulkemaan hänet tyrmään. Sen seurauksena maailmasta hävisi kuolema. Kukaan ei kuollut: vanhukset mätänivät elävinä, loukkaantuneet jatkoivat elämäänsä vaikka kappaleina, eläimiä ei pystynyt teurastamaan ruoaksi, jne.

Lopulta Zeus löysi ja vapautti Kuoleman, ja maailma palasi ennalleen. Sisyfos vietiin Manalaan, jossa hän joutui rangaistukseksi loputtomasti vierittämään kiveä ylös vuorelle, josta se aina vieri alas. Ja sillä tavalla muistamaan itse ja muistuttamaan muille, millainen onnettomuus olisi ikuinen elämä.

Myytit ovat elämää suurempia tarinoita.

Oletko muuten lukenut Eino Leinon helkavirsiä? Monet niistä kohoavat myyttiseen suuruuteen.

Rilli kirjoitti:

En onnistunut heti kuvaamaan Mooses-Oidipus-myyttiä koko voimassaan. "Hylätty lapsi" oli pehmoilmaisu - kysymyshän on ei-toivotuista lapsista, jotka oli tarkoitus hävittää. Sellaiset "annettiin jumalien haltuun", Egyptissä pantiin koriin Niilin vietäväksi, Kreikassa heitettiin Olympos-vuoren rinteeltä alas. Mooses ja Oidipus selvisivät tästä hengissä.

Tällainen lapsi joutuu läpi koko elämänsä epätoivoisesti yrittämään ansaita elämisen oikeutensa. Mikään suoritus ei riitä - olet ja pysyt ulkopuolisena.

Sisyfoksesta muistetaan hänen rangaistuksensa, mutta harvoin tekoa, josta rangaistus seurasi.

Sisyfos oli loukannut Zeusta, jonka vuoksi Zeus määräsi Kuoleman viemään hänet manalaan. Sisyfos onnistui kuitenkin vangitsemaan Kuoleman ja sulkemaan hänet tyrmään. Sen seurauksena maailmasta hävisi kuolema. Kukaan ei kuollut: vanhukset mätänivät elävinä, loukkaantuneet jatkoivat elämäänsä vaikka kappaleina, eläimiä ei pystynyt teurastamaan ruoaksi, jne.

Lopulta Zeus löysi ja vapautti Kuoleman, ja maailma palasi ennalleen. Sisyfos vietiin Manalaan, jossa hän joutui rangaistukseksi loputtomasti vierittämään kiveä ylös vuorelle, josta se aina vieri alas. Ja sillä tavalla muistamaan itse ja muistuttamaan muille, millainen onnettomuus olisi ikuinen elämä.

Myytit ovat elämää suurempia tarinoita.

Oletko muuten lukenut Eino Leinon helkavirsiä? Monet niistä kohoavat myyttiseen suuruuteen.

Lue lisää

Otin Sisufoksen (nimi muutettu) esimerkiksi siksi, että kuvaa niin mainiosti tätä arbeit-macht-frei elämää täällä luterilaisen työnetiikan ikeen alla: työllä rakkauden, hyväksymisen jne. suorittaminen on kovin yleinen tapa yrittää löytää se oikotie onneen.

Olen muuten myyteistä sitä mieltä, että myyttisten tarinoiden suuruus ei ole niiden totuusarvossa, vaan se on niiden säilymisessä. On olemassa myyttejä siitä, kuinka luvattua maata etsitään, mutta on olemassa myös myyttejä siitä, kuinka se löydetään, kuinka ihminen voi saavuttaa rauhan ja palata kotiin, elikän itseensä, Lemminkäisen Äiti, joka kasaa poikansa Tuonelan virrasta tai Isis, joka kasaa pitkin Egyptiä levitellyt Osiriksen kappaleet ja saa Horus -vauvan tämän kanssa.

Anarkistisinta on tietenkin kirjoittaa oma myyttinen tarinansa omalla, uudella tavalla, mikä toimi tosin pitää sisällään melkoisen tiedostamisen vaivan.

Helkavirret veisasin joskus viisitoistavuotisna, joten kiitos vinkistä: otanpa luvun alle uudestaan.

jaina kirjoitti:

Otin Sisufoksen (nimi muutettu) esimerkiksi siksi, että kuvaa niin mainiosti tätä arbeit-macht-frei elämää täällä luterilaisen työnetiikan ikeen alla: työllä rakkauden, hyväksymisen jne. suorittaminen on kovin yleinen tapa yrittää löytää se oikotie onneen.

Olen muuten myyteistä sitä mieltä, että myyttisten tarinoiden suuruus ei ole niiden totuusarvossa, vaan se on niiden säilymisessä. On olemassa myyttejä siitä, kuinka luvattua maata etsitään, mutta on olemassa myös myyttejä siitä, kuinka se löydetään, kuinka ihminen voi saavuttaa rauhan ja palata kotiin, elikän itseensä, Lemminkäisen Äiti, joka kasaa poikansa Tuonelan virrasta tai Isis, joka kasaa pitkin Egyptiä levitellyt Osiriksen kappaleet ja saa Horus -vauvan tämän kanssa.

Anarkistisinta on tietenkin kirjoittaa oma myyttinen tarinansa omalla, uudella tavalla, mikä toimi tosin pitää sisällään melkoisen tiedostamisen vaivan.

Helkavirret veisasin joskus viisitoistavuotisna, joten kiitos vinkistä: otanpa luvun alle uudestaan.

Lue lisää

Minusta myyttisten tarinoiden säilyminen johtuu juuri niiden totuudesta. Ennen kirjoitettua muistiinmerkitsemistä säilyivät vain tarinat, jotka oli mahdollista muistaa - ei sanoina vaan sisältönä. Elleivät kertojat itse tunteneet tarinoidensa sisältöä todeksi, kertomukset sekosivat ja kuolivat nopeasti pois. Vasta kirjoitustaito pystyi säilyttämään mitä tahansa, oli totta tai ei. (Totuuden putoaminen kuvioista synnytti "pyhät kirjoitukset".)

Myytteinä pidän vain tarinoita, jotka välittävät ihmisille yhteistä tietoa. Ei se henkilökohtaisten tarinoiden arvoa vähennä.Älä vain rupea malli-ihmiseksi. ;)

Rilli kirjoitti:

Minusta myyttisten tarinoiden säilyminen johtuu juuri niiden totuudesta. Ennen kirjoitettua muistiinmerkitsemistä säilyivät vain tarinat, jotka oli mahdollista muistaa - ei sanoina vaan sisältönä. Elleivät kertojat itse tunteneet tarinoidensa sisältöä todeksi, kertomukset sekosivat ja kuolivat nopeasti pois. Vasta kirjoitustaito pystyi säilyttämään mitä tahansa, oli totta tai ei. (Totuuden putoaminen kuvioista synnytti "pyhät kirjoitukset".)

Myytteinä pidän vain tarinoita, jotka välittävät ihmisille yhteistä tietoa. Ei se henkilökohtaisten tarinoiden arvoa vähennä.Älä vain rupea malli-ihmiseksi. ;)

Lue lisää

>>Minusta myyttisten tarinoiden säilyminen johtuu juuri niiden totuudesta.