Jos sähkövero olisi liian suuri datakeskuksille, se on liian suuri kaikille

Anonyymi-ap

Ihmiset muuttaa pois koska verotus on epäoikeudenmukaista eikä yritykset tule tänne samasta syystä.

Sitten on puolueita, joille mikää vero ei ole liian korkea muiden maksettavaksi.

10

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio ja valtiota pyöritetään pääosin verotuloilla. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion malli on sellainen, jossa päävastuu on valtiolla. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki kansalaiset tasapuolisesti ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa (verotuksessa).

      Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin periaate perustuu yksittäisen henkilön oikeuteen saada julkisia palveluja. Nämä palvelut ovat kollektiivisesti rahoitettu verovaroin. Julkisia palveluja ovat esim. koulut, terveydenhoito, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, sosiaalipalvelut, teiden rakentaminen ja ylläpito jne.

      Veroja maksamalla osallistutaan yhteiskunnan kustannuksiin ja yhteisen hyvän pyörittämiseen. Jokainen käyttää palveluja, vaikka ei käyttäisikään niitä kaikkia.

      • Anonyymi

        Hyvin kopioitu, mutta ei pidä paikkaansa.

        Päävastuu ei ole valtuiolla vaan kolmanneksella ihmisistä, jotka käytännössä maksavat kaiken ja jotka myös tekevät työt ja luovat hyvinvoinnin.

        Julkiset palvelut ovat vain niiden käytettävissä, jotka eivät muutenkaan osallistu yhteiskunnan pyörittämiseen. Vastuuta kantava kolmanne maksaa muiden lääkärilaskujen lisäksi omansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velvollisuudet ja oikeudet eivät ole tasapainossa. Joillakin on vain velvollisuuksia ja toisilla vain oikeuksia. Aivan, kuten sosialismissa yleensäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kopioitu, mutta ei pidä paikkaansa.

        Päävastuu ei ole valtuiolla vaan kolmanneksella ihmisistä, jotka käytännössä maksavat kaiken ja jotka myös tekevät työt ja luovat hyvinvoinnin.

        Julkiset palvelut ovat vain niiden käytettävissä, jotka eivät muutenkaan osallistu yhteiskunnan pyörittämiseen. Vastuuta kantava kolmanne maksaa muiden lääkärilaskujen lisäksi omansa.

        Valtiolle/kunnille ne verorahat ohjataan ja valtio/kunta päättää niiden kätöstä, joten vastuu on kylläkin valtiolla/kunnalla rahojen käytön suhteen. Aiempi kirjoitus pitää paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiolle/kunnille ne verorahat ohjataan ja valtio/kunta päättää niiden kätöstä, joten vastuu on kylläkin valtiolla/kunnalla rahojen käytön suhteen. Aiempi kirjoitus pitää paikkansa.

        Kun mikään mitä luvattiin vaaleissa ei onnistu

        Talousosaamiseta puhumattakaan,

        Hallituksen politiikka muistuttaa naapurimaamme äärioikeisto diktatuuria jossa rikkaat saa kaikki köyhien ja valtion rahat

        Kuulostaako tutultaMitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen kansalle

        Sen verran minäkin tajuun

        Ei koskaa mitään

        Voi voi, mikä oli paremmin Marinin aikana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun mikään mitä luvattiin vaaleissa ei onnistu

        Talousosaamiseta puhumattakaan,

        Hallituksen politiikka muistuttaa naapurimaamme äärioikeisto diktatuuria jossa rikkaat saa kaikki köyhien ja valtion rahat

        Kuulostaako tutultaMitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen kansalle

        Sen verran minäkin tajuun

        Ei koskaa mitään

        Kokoomus ajaa yksityisen sektorin yritysten ja rikkaiden sijoittajien etuja. Ei se pitäisi olla kenellekään yllätys.

    • Anonyymi

      Hallitus merihädässä
      💩💩💩💩🥦💩🥦💩🥦🥦🥝🦕🫜🫜🫜🥦
      Eli kuinka kävisi hallituksen jos laiva uppoaisi heidän altaan. Kokoomuslaiset hukkuisivat koska uimisen sijasta pitäisivät kaksin käsin kiinni lompakostaan, perussuomalaiset hukkuisivat koska alkaisivat suureen ääneen huutamaan maahanmuuton kieltämisestä, ja nielisivät mölistessään monta litraa merivettä siihen tukehtuen. Kristilliset hukkuisivat koska uimisen sijasta ristisivät kätensä rukoukseen ja rkp:n jäsenet hukkuisivat koska jatkuvan poliittisen leirin vaihtamisen vuoksi eivät tässäkään tapauksessa tietäisi pitäisikö uida vai hukkua muiden mukana.Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !

      Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
      Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.Suuret veronalennukset hyvätuloisille ja yhteisöveron alennus eivät ole itseään rahoittavia - kaukana siitä. Alennukset rahoitetaan velalla ja Suomi joutuu suuriin vaikeuksiin. Tämän ymmärtävät taloustiedettä vähänkin tuntevat. Orpo ja Purra valehtelevat härskisti ja toimivat epäisänmaallisesti.

      • Anonyymi

        Julkista taloutta pitää leikata reilusti, niin ettei tarvitse ottaa velkaa.

        Kun sosiaalitukia leikataan tarpeeksi, katoavat mielenterveysongelmat. Lamassa ei ole hulluja lainkaan ja jos on, nekin hullut tekevät kaikkensa elättääkseen itsensä.

        Ehkä me tarvitsemmekin riittävän syvää lamaa siihen, että halu elää voittaa haluttomuuden tehdä töitä. Jokainen voi työllistää itse itsensä ja tekee sen, kunhan verotusta kevennetään ja yrittäjyyden edellytyksiä parannetaan.

    • Anonyymi

      Datakeskusten sähkövero edellinen hallitus 0,05s/KWH
      ensi vuonna poistuu nousee 2,4s/KWH

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      166
      2981
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      292
      2662
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1758
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      47
      1655
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1530
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1296
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      103
      1203
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1174
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      369
      1113
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    Aihe