Työttömät talviunilla?

Anonyymi-ap

Onko työttömät vötkylät talviunilla vai saldoraja ylitetty puhelimessa, kovin on kannanotot vähissä näissä keskusteluissa, toki joku jankkaa samaa skeidaa päivästä toiseen, äidin puhelimelle päässyt kun valittanut ettei ole mitään tekemistä. Ryhdistäytykää nyt ja näyttäkää että selkärankaa löytyy ja verbaliikkaa.

20

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ovat peuhaamassa pimujen kanssa ja syömässä kobehärkää ja juomassa kozelia.

    • Anonyymi

      Varma ja luotettava tietolähde kertoo vötkylöiden päälle sataneen taivaallinen herätys, minkä ansiosta he ovat kirjautuneet opiskelemaan kolmannella luokalla kesken jäänyttä peruskoulua. On kantautunut huhuja joidenkin innostuneen asiasta niin paljon että ovat kertoneet kouluttautuvansa ihan insinööriksi ja ekonomiksi asti "kun tässä nyt kerran aloitettiin" Jäämmekin suurella mielenkiinnolla odottamaan tuloksia, eli asiaan liittyviä uutisia. Siinä saattaa kulua jonkin verran aikaa, mutta sitähän riittää eikä se kesken lopu edes tässä tapauksessa.

      • Anonyymi

        Hyvä, hyvä, yllättävä tieto, nyt ymmärrän, omatunto se on heilläkin.


    • Anonyymi

      Olenkin ihmetellyt kun palstan juttujen taso on ollut viimeaikoina huomattavan korkea

      • Anonyymi

        Aivan! Äkkivilkaisulla sisällön tasokkuus on kohonnut parhaimmillaan jopa 700% ja rapiat. Se on melko huomattava saavutus näinkin lyhyen ajan sisällä!


    • Anonyymi

      Suuri on ero kun siirrytään 50km Lieksasta Nurmekseen, miksi sivistys ei löydä Lieksaan 🤔

      • Anonyymi

        Eikö saada tunninjuna Nurmes-Lieksa välille, pääsis sivistys liikkumaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö saada tunninjuna Nurmes-Lieksa välille, pääsis sivistys liikkumaan.

        Johan olisi hidas juna kun 55km matkaan menisi tunti! Suklaajunallakin pääsee nopeammin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan olisi hidas juna kun 55km matkaan menisi tunti! Suklaajunallakin pääsee nopeammin!

        Ei taida sen nopeammin sivistys siirtyä vaikka kuin lujaa juna menis 🤣


    • Anonyymi

      Pitäisi täälläkin viedä työttömiltä kansalaisuus.

      • Anonyymi

        Työttömät voitaisiin sijoittaa Siperiaan.


    • Anonyymi

      Työtön lämpimästi talviunilla king size sängyssä pimujen välissä työkyri vääntäytyy aamuyöllä pimeään tuiskuun silmät ristissä väsymyksestä pimut tarjoilevat työttömälle aamiaisen vuoteeseen

      • Anonyymi

        Vielä joku horisee horroksessa, muut nukkuu jo.


      • Anonyymi

        Tätähän se on. Itkettää kun työkyri joutuu aamulla rapsuttamaan ikkunoita ja joudun kuuntelemaan nastojen ropinaa, oikeasti ei itketä yhtään.


    • Anonyymi

      Työttömällä vötkylällä on ranteesa kramppi liiallisesta käytöstä johtuen.

      • Anonyymi

        Työttömällä ainut paikka mikä jäykistyy on käytös.


    • Anonyymi

      Olen 47v työtön mies. On ollut kiireitä pimujen kanssa. Uusilla mönkkäreillä kaahattu ja päivittäin käymme kolilla syömässä mm. kobehärkää.

      • Anonyymi

        Mönkijä on aikuisten kurkkumopo. Siinä vaan ei tarvitse enää itse päristellä.


    • Anonyymi

      Olin eilen illalla yhteydessä kamuttajaan puhelimen kautta ja hän kertoi muun juttelun yhteydessä vuokranneensa työttömille vötkylöille Piiroislouhen luolaston, missä ne voivat viettää talviuniaan kaikessa rauhassa ja minkään niitä keskeyttämättä ensi vuoden maaliskuun viimeiseen päivään asti.

    • Anonyymi

      Työkkäri lähetti 9 työtöntä kiinaan kenraaleiksi, uhkasivat karenssilla jos eivät lähe...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      124
      2961
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2722
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1543
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1285
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe